Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kelan kysely: Suomessa ihmiset näkevät jo nälkää

Vierailija
03.09.2026 |

"Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan.

Kelan vuoden 2025 lopussa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten arkea. 

Lähes yhdeksän kymmenestä perustoimeentulotukea saaneesta koki asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen omaa toimeentuloaan, ja noin puolet arvioi vaikutusten olleen merkittäviä.

Yli puolet vastaajista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua. Lisäksi moni on vetäytynyt sosiaalisista kontakteista ja kokenut lisääntynyttä ahdistusta ja stressiä.

Lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella. Myös ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta on vaikeutunut.

Leikkaukset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin ja näkyvät arjen perustarpeista tinkimisenä sekä psyykkisenä kuormituksena, toteaa Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen tiedotteessa.

Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan huomattavasti synkemmin kuin muut etuuksien saajat. Jo ennen vuoden 2026 leikkauksia kaksi kolmesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan."

https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/9752663

Hienosti menee. Meillä on vahva ja välittävä Suomi. (huom. sarkasmia)

Kommentit (453)

Vierailija
321/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En käy enää nykyään edes kirpputorilla. Eipä tarvitse viikonloppuna lähteä mihinkään kotoa, saa vain levätä.

Vierailija
322/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kelalla on lämmityksessä katto. Yksin asuvalle maksetaan lämmitykseen 46 euroa kuukaudessa ja neljän hengen perheelle 95 euroa kuukaudessa. Jos menee yli niin kela ei maksa sitä.

Niinpä ja kaikki maksaa koko ajan enemmän ja tuet vähenee eikä töitä ole.Siinä meillä yhtälö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Oletko vähän tyhmä, tohon summaan 579€ sisältyy, puhelinlasku, netti, liikkuminen, pesu ja hygienia, lääkkeet(ei resepti), mahdollisesti jotkut kirppis/halpavaatteet. Mahdollisesti taloustavarat. 

Riittää kyllä kaikkeen tähän, kun nuukasti elää. 

Ymmärrätkö itse virkkeesi ristiriidan ja narratiivin?

Tunge sinäkin narrayiivisi sinne minne päivä ei paista. 

Vierailija
324/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naurettava väite. Tässä läskien maassa ongelma on, että ihmiset syövät liikaa.

Tässä maassa tyhmyys tiiviistyy, kun alkaa rikastumaan.Koittakaa muistaa, että on sieltäkin pudottu.Sota tai jotain muuta mukavaa niin ei ole teilläkään enää mitään.

Vierailija
325/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotta kela maksaa sulle lääkärit ja lääkkeet niin sulla ei saa olla mitään kesämökkiä tai asuntovaunua tai perheellä kahta autoa. Lainat ei ole menoja eli et saa sitä tt-tukea. Tajutkaa jo.

Kyllä tajutaan oikein hyvin. Ja just näin pitää asia ollakin.

Vierailija
326/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä näkevät nälkää? Suomalaisethan ovat Euroopaan LIHAVINTA kansaa. 

Nälkää näkevissä maissa ihmiset ovat LAIHOJA.

Juttu vuodelta 2014

 

 

Kehitysmaiden ylipainoisten tai lihavien ihmisten määrä on yli kolminkertaistunut vajaassa 30 vuodessa. Nykyisin kehitysmaissa on jo enemmän ylipainoisia kuin rikkaissa maissa, käy ilmi brittiläisen tutkimuslaitoksen Overseas Development Instituten selvityksestä

 

 

https://maailmankuvalehti.fi/2014/01/maailma-net/lihominen-kiihtynyt-ke…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paastoaminen on hyväksi. Elimistö puhdistuu ja saa säästöä ruokakuluissa. Vaikka päivän viikossa.

Tota olen miettinyt joskus, kerran viikossa 24h paasto voisi olla ihan hyvä, kerran kokeilinkin mutta onnistuin vain jotain 20h paastoamaan, kai se helmpommin menee kun  siihen alkaa tottumaan, työttömänä sinkkuna on helppo viikosta irroitaa vuorokausi millloin ei mitään raskasta tarvii tehdä, mikä voisi paastolla olla hankalaa.

Niin, mitä tapahtui nälkäpäivälle? Ainakin minun kouluaikoina oli vielä nälkäpäivä, jolloin tunnettiin syyllisyyttä siitä, että Keniassa ei riitä ruokaa lapsille ja tarjolla oli vain kaurapuuroa.

Vierailija
328/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Niin jos löydät jostain asunnon noin 550:llä.Kaikki sen  ylimenevä vuokra on pois ruokarahasta.Älkää oikeasti luulko ja olettako kateudessanne.

'pakko korjata disinformaatiota, Helsingissä ja koko pks-seudulla nyt kohtuullinen vuokra on 715€+vesimaksua siihen jotain päälle mikä kustannetaan, riippuu missä asuu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Opetelkoon jokainen tekemään edullista ruokaa itse. Tarvitsee vain kattilan ja paistinpannun. 

Wolttaus- ja pikaruokakielto näille uusavuttomille tuhlareille. Ei lounaita "ulkona". 

Vuokakin käy hätätilanteessa.

Vierailija
330/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mun tuttavapiirissä ole ketään joka näkisi nälkää ellei sitten netissä tiiraile Piafralaisia kärpäsilmäisiä kehitysmaalaisia. Ei Suomessa tarvi normaalijärkisen nähdä nälkää. 

Niin, ensin myydään omaisuutta, jos 595 yleistuki ei riitä asuntovelkaan, yhtiövastikkeeseen, rahoitusvastikkeeseen ja ruokaan.

On ihan järkevyyttä myydä omistusasunto, jos rahat eivät riitä elämiseen. Älä odota että me muut veronmaksajat haluamme sinun omaisuuttasi kartuttaa velan ja rahoitusvastikkeen muodossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Kyllä hyvin monilla jotka käyvät ruokajonoissa on elämänhallinta- ja taloushallintavaikeuksia.

 

Ei osata käyttää rahaa, on velkaantuneita, tupakkatuotteisiin rahansa käyttäviä, alkoholiin rahansa käyttäviä, lemmikkeihin rahansa käyttäviä, uhkapeleihin rahansa käyttäviä ym. ym.

Ärsyttää nämä ihmiset jotka eivät näe eläimillä mitään arvoa ja luulevat että on ihan oikeutettua vaatia että työttömäksi jäävän pitää heti luopua lemmikistä joka saattaa olla hyvin tärkeä eikä itsekään halua vaihtaa omistajaa.


Lisäksi monet mainituista ongelmista johtuvat kurjistamisesta ja ihmisten bäshäämisestä, kuinka moni kestää selvin päin jos yhteiskunnan viesti on että olet arvoton ja pa***ka ihminen joka on syyllinen kaikkiin ongelmiinsa ja ainoa saatavilla tapa lääkitä pahaa oloa on alkoholi? Mites sitten kun tulee joku pakollinen meno ja on pakko ottaa lainaa ja sitten velkaantuu? Miksi pikavipit ovat Suomessa edes laillisia kun niitä ei käytännössä kenenkään pidä ottaa??


Samaa tasoa kun nää tyypit joiden mielestä työtön ei saa omistaa mitään minkä on hankkinut ennen työttömäksi jäämistä.


Samat tyypit pyytävät kohta ihmisiä luopumaan lapsistakin kun veronmaksajien rahoilla ei saa rahoittaa holtitonta lisääntymistä jos ei kerta lapsia pysty itse hoitamaan. Huutolaisiksi vaan?

Ei tässä muuta ongelmaa ole kuin se, että haluat elää muiden rahoilla.

Minulle on tärkeää, että verovaroin taataan jokaiselle katto pään päälle ja niukka perustoimeentulo.

Minulle sitä vastoin ei sovi rahoittaa verovaroillani muiden kaljaa, tupakkaa, pelaamista, ulosottoja, vippilainoja, harrastuksia tai lemmikkejä.

Sulla ei ilmeisesti ole lemmikkiä kun luulet että niistä luovutaan tuosta vaan. Lemmikki ei ole rinnastettavissa tupakkaan ja viinaan vaan perheenjäseneen. Jos et sitä ymmärrä olet empatiavajaa ja paha ihminen. Mutta niinhän suuri osa oikeistolaisista on, itsekkäitä ja empatiavajaita ja ahneita, ja sen takia asenneilmapiiri on Suomessa nykyään mitä on. Onneksi mun isovanhemmat eivät ole enää elossa näkemässä tätä.

Kyllä, minun empatiani rajoittuu ihmisiin. En halua elättää toisten perheiden perheenjäseniä, jotka ovat eläimiä. Ovat ylellisyyttä, kuten harrastuksetkin. Kaikin mokomin jos sinulla on omilla varoillasi pitää lemmikkiä, voit sen tehdä.

Missähän vaiheessa sun empatia ei enää kestä lapsiakaan, tai perheen vanhuksia jotka joudutaan ottamaan mukaan ruokakuntaan kuten ennen vanhaan? Asenteet ovat koventuneet koko ajan ja ei tässä ole enää paljoa varaa kiristää. 

Perheen vanhukset saavat eläkettä, mikä lisää ruokakunnan tuloja.

Vierailija
332/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Niin jos löydät jostain asunnon noin 550:llä.Kaikki sen  ylimenevä vuokra on pois ruokarahasta.Älkää oikeasti luulko ja olettako kateudessanne.

'pakko korjata disinformaatiota, Helsingissä ja koko pks-seudulla nyt kohtuullinen vuokra on 715€+vesimaksua siihen jotain päälle mikä kustannetaan, riippuu missä asuu

Oletin, että ymmärretään itsekin jotain mutta niin,se tyhmyys.Oli vaan esimerkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli jos sut irtisanotaan niin saat puolitoista vuotta leikattua ansiosidonnaista ja sen jälkeen 595 yleistuki. Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.

Miksi ei voi olla niin, että jos työnantajanpaska menee irtisanomaan niin saisi kolme vuotta täyttä ansiosidonnaista ja sen jälkeen vasta tippuisi yleistuelle? Ja omistusasuntoon täydet asumistuet (asuntovelka ON meno!)

Vierailija
334/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkoon jokainen tekemään edullista ruokaa itse. Tarvitsee vain kattilan ja paistinpannun. 

Wolttaus- ja pikaruokakielto näille uusavuttomille tuhlareille. Ei lounaita "ulkona". 

Vuokakin käy hätätilanteessa.

Kuule kyllä me tehdäänkin mutta ei se silti auta.Huomaa miten paljon täällä on luulevia ihmisiä ``tietämässä.``

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paastoaminen on hyväksi. Elimistö puhdistuu ja saa säästöä ruokakuluissa. Vaikka päivän viikossa.

Tota olen miettinyt joskus, kerran viikossa 24h paasto voisi olla ihan hyvä, kerran kokeilinkin mutta onnistuin vain jotain 20h paastoamaan, kai se helmpommin menee kun  siihen alkaa tottumaan, työttömänä sinkkuna on helppo viikosta irroitaa vuorokausi millloin ei mitään raskasta tarvii tehdä, mikä voisi paastolla olla hankalaa.

Niin, mitä tapahtui nälkäpäivälle? Ainakin minun kouluaikoina oli vielä nälkäpäivä, jolloin tunnettiin syyllisyyttä siitä, että Keniassa ei riitä ruokaa lapsille ja tarjolla oli vain kaurapuuroa.

Oma kommenttini ei mitenkään nälkäpäivään liittynyt eikä siihen että murehtisin Kenian asioita. Uskon nyt että pieni paasto välillä on terveellistä ja puhdistavaa, mikää syyllisyys siihen ei liity eikä kärsimykseen hakeutuminenkaan. Terveyden lisäksi siinä sitten säästyisi 1/7 osaa ruokakustannuksista ellei sitten säästynyttä rahaa investoi että syö kalliimmin ja terveellisemmin ne 6 päivää, yksi kikka millä köyhä voi syödä terveellisemmin, ite en ikinä millekkään kaurapuuro/makarooni diettille lähtisi

Vierailija
336/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asuntolaina ei ole meno toimeentulotuessa eikä rahoitusvastikkeen yhtiölainaosuus.

Ei veronmaksajien kuulukaan maksaa sinun asuntolainaa, olipa laina henkilökohtaisesti sinun tai yhtiölainana.

Vierailija
337/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella jää toimeentulolain mukaan noin 570€/kk asumiskulujen jälkeen käteen, kyllä tuolla summalla ruokaa saa ostettua.

Jaa, no itselle jää asumiskulujen jälkeen - 5€. Katsopas kun kaikki ei saa asumistukea, ne jotka asuvat omistusasunnossa vaikkapa. Onneksi on hieman säästöjä niin en kuole nälkään. Ensi viikolla on työhaastattelu osa-aikaseen työhön. Voi kun saisin sen! 

Pidän sulle peukkuja. Tsemppiä haastatteluun.

Vierailija
338/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkoon jokainen tekemään edullista ruokaa itse. Tarvitsee vain kattilan ja paistinpannun. 

Wolttaus- ja pikaruokakielto näille uusavuttomille tuhlareille. Ei lounaita "ulkona". 

Vuokakin käy hätätilanteessa.

Älkää ny hulluja ehdottako!

Vierailija
339/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ennätysmäärä ylipainoisia mutta nälkää nähdään. Joo joo!

Lihavat leireille kunnes BMI alle 25.

T: perussuomalaiset.

Vierailija
340/453 |
04.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun toimeentulotukea satunnaisesti itsekin joskus jouduin hakemaan, niin sai sentään luottaa siihen, että sitä saa ja siihen, ettei tule jotain epäluuloisia selvityspyyntöjä vuosien päästä perästäpäin. 

Nyt kun on uutisia lueskellut, niin olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa kyllä kaikkensa tehdä, ettei tarvi koskaan enää hakea sellaista. Mieluummin kerjään tutuilta ja sukulaisilta, jos tulee tuen tarve.

Tämä on oikea asenne!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme neljä