Ystävä lähetti minut pois, onko ok
Tapasimme ystäväni kanssa. Olimme sopineet, että autan häntä pienessä kodin kunnostukseen liittyvässä tehtävässä. Olin käyttänyt tähän melko paljon aikaa ja vaivaa jo aiemminkin. Teimme sen jutun loppuun ja sitten menimme kahvilaan. Siellä me juttelimme vähän aikaa ihan tavallisia asioita ja sitten ystäväni hymyili minulle ja sanoi, että hänen pitää alkaa tehdä etätöitä ja minä nolaantuneena lähdin yksin pois, tunsin kuin olisin palvelija joka olisi tehtävänsä tehnyt. Tiedän, että hänen etätyönsä on sellaista, jonka voi tehdä omalla aikataulullaan. Tai eikö olisi ollut normaalia kohteliaisuutta vaikka siinä hetki rupatella ja sitten lähteä minun kanssa yhtä matkaa ja sen jälkeen mennä tekemään niitä omia asioitaan? Mitä voi tehdä? Tuntuisi myös pikkumaiselta sanoa tällaisesta. Mutta jotenkin se loukkasi. Vai pitäisikö ottaa etäisyyttä tähän ihmiseen. Hyväksikäyttääkö hän minua?
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkennukseksi että ystäväni siis ei käyttänyt sanoja että lähde vetämään. Hän oli oikein ystävällinen "lähettäessään" minut pois. Lähdin kahvilasta häntä koipien välissä ja nöyryytettynä. Mietin että olivatko juttuni olleet hänestä tyhmiä tai tylsiä ja jos olisin ollut jotenkin kiinnostavampi niin olisiko hän panostanut vähän enemmän. Tällaiset ajatukset ja tuntemukset eivät kuulu mielestäni hyvään ystävyyteen ja mietin että onko ongelma vain oma herkkyyteni vai onko tuo ihminen tökerö vai ajatteleeko hän jopa että olen tylsä ihminen.
Ongelmasi ei ole herkkyys vaan kuvitelmat, joita sinulla on muiden tarkoitusperistä ja toiminnan syistä. Asetat ystäväsi toiminnalle merkityksiä, joita et voi tietää hänen tarkoittaneen.
Ei tuo tuntemus poistu sillä, että sitä kieltäytyy miettimästä. Se jatkaa elämäänsä epämääräisenä kireytenä, jota ilman on mukavampi elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koko ketjusta ymmärtänyt, mitä ap siis halusi. Omistaa ystävänsä työajan, jotta tämä osoittaisi, miten suuresti on kiitollisuudenvelassa?
Voi olla, että hän on niitä ihmisiä, jotka tekevät palveluksia ostaakseen sillä audienssin. Tai ystävä on niitä, joiden audienssi on tosi lyhyt. Tai kumpikin on hiukan epävarma suhteen luonteesta tai ties mitä. Mutta ap ihan selvästi halusi ymmärtää, mistä hänen ikävä tunnetilansa johtuu ja onko hän väärässä tunteineen. Miksi tämä jäi sinulta väliin? Miksi hän olisi noin ikävän ahne ihminen, kun hän kuitenkin haluaa tietää, onko hän erehtynyt? Ahneet ja luonnevikaiset harvemmin jäävät sellaista kyselemään, motivaatio on sen verran vahva ja selkeä.
Minkälaisen ihmisen tämä epäluuloisen tyly tulkinta tekee sinusta, joka kuitenkin olet innokas katsomaan asioita moraalin kautta?
Jos sovin, että mene korjaamaan kaverin liukuoven, niin korjattuani sen en oleta, että vietämme iltapäivän yhdessä. Olen tehnyt sen, mistä sovittiin, se riittää puolin ja toisin. Jopa silloin, kun kaveri tekee etätöitä.
Jos ei ole yhdessä sovittu yhteisestä iltapäivästä ja terapiajuttelusta, niin en todellakaan kuvittele jääväni kahvilaan monelle kupilliselle. Ap ilmiselvästi kuvitteli, että koska hän auttaa, voi hän omistaa autettavan. Minä en kuvittele moista.
Ystävyys ei ole vankila, jossa omat kuvitelmat voi vaatia laitettavaksi käytäntöön! Ap:n tunnetila kertoo vain siitä, että hän pettyi, koska ei saanut kuvittelemaansa, mutta se ei millään tavalla ole ystävän vika tai ongelma, kuvitelma on ap:n päässä. Hän uskoi apua antamalla voivansa ostaa ystävän työpäivän ja pettyi, mutta ongelmana ei ole ystävä vaan ap:n kuvitelmat.

Siis sinun aikasi on paljon arvokkaampaa kuin sellaisen ihmisen aika, joka tulee vapaaehtoisesti auttamaan sinua kun luulee teidän olevan ystäviä?
Kannattaa jatkossa maksaa avusta, niin ei synny väärinkäsityksiä ihmissuhteen laadusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa ettei ystävä ennen kahvilaan menoa maininnut ottavansa läppäriä mukaan ja kertonut että työt pitää aloittaa tunnin päästä. Muutenkin pöydän varaaminen kahvilasta etätyötä varten on aika itsekästä toimintaa, saati sitten kuka siellä hälyssä pystyy keskittymään työhön.
Outoa ettei aloittajakaan huomannut että toinen kantaa läppäriä mukana ja laittaa sen kahvilan pöydälle. Olen töissä kahvilassa jossa käy asiakkaita, myös etätyön tekijöitä, he voivat istua ilmeisesti ystävänsä kanssa kahvia juoden ja jutellen, kun kupit on tyhjiä ja pullat syöty, nämä ystävät tajuaa lähteä kun yhdellä on työläppäri siinä pöydällä tai alkaa sitä laittamaan. Kukaan ei näytä loukkaantunelta, vaan lähtiessä sanovat "nähellään"
Miksi lähteä kotoa kahvilaan työskentelemään? Nämä työn sankarit siellä häiritsevät muiden rentoa kahvittelua kailotuksellaan ja täyttämällä paikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt yhtään. Olisiko hänen siis pitänyt saattaa sinut johonkin? Vai viettää koko päivä kanssasi ja ottaa vapaapäivä töistä?
Olemme siis kaupunkilaisia ja tämä tapahtui kaupungin keskustassa, jossa ihmiset tekevät töitä ja seurustelevat kahviloissa ja tällä ystävälläni ei ole työaikaa. Minähän se siinä olin pikemmin ottanut vapaapäivän töistä auttaakseni häntä, tosin minullakin on vapaa työaika. Ei hänen olisi tarvinnut ottaa koko päivää minua varten, mutta ei kai kaverien tapaaminen pääty yleensä sillä tavalla, että ollaan kahvilassa, ja toinen sanoo toiselle, että lähdepä vetämään siitä. kun ei ole aikaisemmin ollut puhe, että on tarkoitus mennä kahvilaan töitä tekemään.
Mihin se sitten päättyy? Jossain vaiheessa tapaaminen on ohi ja yleensä silloin toinen sanoo jotain ja toinen vastaa.
Jossain vaiheessa etätyöläisenkin on ne työt tehtävä.
Onhan tuo tökeröä. Itse sanoisin ennen kahville lähtöä, että mennään, jos sinulle sopii, että kahviteltuamme aloitan työt.
Ap voisi kyllä itsekin miettiä, mihin kaikkeen suostuu, jos auttamiskeikan jälkeen jäi paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa ettei ystävä ennen kahvilaan menoa maininnut ottavansa läppäriä mukaan ja kertonut että työt pitää aloittaa tunnin päästä. Muutenkin pöydän varaaminen kahvilasta etätyötä varten on aika itsekästä toimintaa, saati sitten kuka siellä hälyssä pystyy keskittymään työhön.
Outoa ettei aloittajakaan huomannut että toinen kantaa läppäriä mukana ja laittaa sen kahvilan pöydälle. Olen töissä kahvilassa jossa käy asiakkaita, myös etätyön tekijöitä, he voivat istua ilmeisesti ystävänsä kanssa kahvia juoden ja jutellen, kun kupit on tyhjiä ja pullat syöty, nämä ystävät tajuaa lähteä kun yhdellä on työläppäri siinä pöydällä tai alkaa sitä laittamaan. Kukaan ei näytä loukkaantunelta, vaan lähtiessä sanovat "nähellään"
Miksi lähteä kotoa kahvilaan työskentelemään? Nämä työn sankarit siellä häiritsevät muiden rentoa kahvittelua kailotuksellaan ja täyttämällä paikat.
Aika monessa paikassa tuo on nykyään kielletty, tai sallittu vain osassa kahvilaa tai osan aikaa päivästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa ettei ystävä ennen kahvilaan menoa maininnut ottavansa läppäriä mukaan ja kertonut että työt pitää aloittaa tunnin päästä. Muutenkin pöydän varaaminen kahvilasta etätyötä varten on aika itsekästä toimintaa, saati sitten kuka siellä hälyssä pystyy keskittymään työhön.
Outoa ettei aloittajakaan huomannut että toinen kantaa läppäriä mukana ja laittaa sen kahvilan pöydälle. Olen töissä kahvilassa jossa käy asiakkaita, myös etätyön tekijöitä, he voivat istua ilmeisesti ystävänsä kanssa kahvia juoden ja jutellen, kun kupit on tyhjiä ja pullat syöty, nämä ystävät tajuaa lähteä kun yhdellä on työläppäri siinä pöydällä tai alkaa sitä laittamaan. Kukaan ei näytä loukkaantunelta, vaan lähtiessä sanovat "nähellään"
Ehkä mukana ei ollut läppäriä, vaan kaveri päätti spontaanisti selailla hetken kännykällä. Katso viestit ja unohda, eikös se niin nykyään mene.
Niin tässä unohtuu nyt, että ap ei ole työtön hänkään. Jos ystävän aika on kallista, hänen pitäisi olettaa samaa auttajastaankin. Tietysti joidenkin ihmisten on helpompi haluta apua jos ensin päättää, ettei heidän saamansa lahja ole kovin arvokas.
Veikkaan, että liukuoven laittaja luottaa saavansa itsekin apua yhtä lailla, ja silloin ystävyys perustuu enemmänkin nimenomaan tietoon keskinäisestä takapäivystäjästä kuin ajanviettoon yhdessä. Tässä keskustelussa on paljastunut, että ap on jo ajautumassa tai jo lukittu auttelijan rooliin. On mahdollista, että ap on ripustautumassa ja tekee niin ihan siksi, että haluaa selittää itselleen, että he ovat oikeita ystäviä ja hyväksikäyttö ja ylenkatse eivät ole totta. Vaikka hän ei oikeasti olisi kädestäpideltävää mallia millään lailla.
Nimenomaan siksi että ystävyys ei ole vankila, ei ole reilua sellainen, ettei arvosteta sitä auttajaa tarpeeksi. Hänkin on siinä vapaaehtoisesti, ja jotenkin hänen pitää myös kokea saavansa suhteesta muutakin kuin epämääräisen ikäviä tuntemuksia. Jopa vankilalaitos nykyisin ymmärtää, ettei ihmistä vain sysätä ulos kun homma on valmis. Pois sysääminen oli tehty erittäin ystävällisesti, mikä on omiaan kertomaan, että aapeen kaveri kyllä tiesi olevansa tyly mutta jälleen kerran halusi selviytyä ikävyydestä alihintaan. Eli manipuloimalla.

Kyllähän tuo aika oudolta kuulostaa ettei "ystävä" edes kahveja auttajalle tarjoa saatuaan arvokasta apua. Ilmeisesti ap on ystävän mielestä itsestäänselvyys.
Tuntiveloituksella jos jostain hankkii apua, niin se käy yllättävän kalliiksi. Ystävän auttamiseen käyttämä aika taas on joidenkin mielestä täysin ilmaista. Kiitos on toki vieläkin halvempaa kuin kahvikupillisen tarjoaminen.
Ap, arvosta itseäsi. Älä käytä aikaa tällaiseen ystävään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt yhtään. Olisiko hänen siis pitänyt saattaa sinut johonkin? Vai viettää koko päivä kanssasi ja ottaa vapaapäivä töistä?
Olemme siis kaupunkilaisia ja tämä tapahtui kaupungin keskustassa, jossa ihmiset tekevät töitä ja seurustelevat kahviloissa ja tällä ystävälläni ei ole työaikaa. Minähän se siinä olin pikemmin ottanut vapaapäivän töistä auttaakseni häntä, tosin minullakin on vapaa työaika. Ei hänen olisi tarvinnut ottaa koko päivää minua varten, mutta ei kai kaverien tapaaminen pääty yleensä sillä tavalla, että ollaan kahvilassa, ja toinen sanoo toiselle, että lähdepä vetämään siitä. kun ei ole aikaisemmin ollut puhe, että on tarkoitus mennä kahvilaan töitä tekemään.
Niin, yleensä nuo päättyvät siihen, että kun kahvit on juotu, sanoo se avuksi tullut, että nyt mun on aika lähteä, olipa kiva jutella, toivottavasti ehdit vielä tekemään vähän töitäkin. Ja sitten sitä sanotaan heipat ja kaikki on tyytyväisiä.
Nähtävästi et tajunnut, että olit aikaa sitten muuttunut vaivaannuttavaksi keskustelukumppaniksi, joka kuvitteli omistavansa kaverinsa.
Mistä pitäisi tietää että kaveri aikoo sinä päivänä työskennellä, jos hän ei ole asiasta missään vaiheessa maininnut? Moni voi pitää vapaapäiviä keskellä viikkoa.
En itse osaisi kahvilaan menon perusteella arvata, että jollain on aikomus siellä työskennellä. Itse teen työt kotona tai konttorilla, kun niissä on yleensä jonkinlainen työrauha.
Se ainakin oli minusta tökeröä että kaveri ei tarjonnut kahvilassa ap:lle, vaikka tämä oli tehnyt hänelle tunteja töitä, se olisi ollut ihan vähintä mitä tehdä, itse olisin todellakin tarjonnut kaverille.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tosi raskasta näiden tulkitsijoiden kanssa. Loukkaannutaan ja tulee paha mieli, kun voisi myös mennä eteenpäin. Siis jos töitä pitää jatkaa niin niitä pitää jatkaa. Ei se etätuötä tekevänkään kaikki aika ole joustavaa ja sellaista, että voi olla mielettömiä määriä just kuten haluaa. Tosi outo aloitus. Onko totta? Ootko ihan aikuisena nyt loukkaantunut tästä? Me ei olla velkaa toisillemme tai aikuisina voida koko ajan pitää kädestä kiinni ja ystävälle pitää voida sanoa et hei nyt työt jatkui nähdään.
Hyötyjän näkökulma. Hänhän ei ole velkaa toiselle, oli mikä oli, eikä kiinnosta mitä toinen oikeasti haluaa, vaan siitä kehitetään joku ivallinen tulkinta. Mitään ystävyyteen liittyviä velvollisuuksia ei tunnusteta, koska kaikki sellainen on ikävää ja rajoittavaa. Vaikka tosiasiassa ystävyys nykymaailmassa alkaa olla jo tosi kevyttä laatua muutenkin. Ei ole varaa olla eri elämäntilanteessa kun ei saa olla edes eri mieltä, ei riidellä, anteeksi ei pyydetä eikä anneta, eikä ystävyydellä itsessään ja sillä että on käytetty aikaa toisen tuntemiseen syvemmin ole mitään arvoa. Loukkasit mua joten moi, eikä hyvittämisen käsitettä muisteta lainkaan. Kuitenkin kaikenlainen yksipuolinen hyväksikäyttö kukoistaa, kun valitusosoitetta ei ole. Tai ystävinä pysytään, koska kumpikaan ei kehtaa tarvita toiselta mitään, joten varpaille ei astuta mutta sisältöäkään ei ole.
Tosi surullinen kehityskulku, kun oikeasti ihmislaji ei ole lainkaan noin arkaa tekoa vaan meidät on kasvatettu ymmärtämään, että ilman ystäviä ja sukua olemme aika avuttomia. Mutta nykyisin sellainen ajattelu on pelottavaa, koska mehän emme ole avuttomia en minä ainakaan enkä koskaan sairastu saati sitten kuole, ja sen elämää tärkeämmän työni säilytän vaikka siitä kilpailisi miljoona robottia tai itseäni nuorempaa. Koska minä nyt vaan olen niin loistava.
Ap tässä hei. Kiitos erilaisista ajatuksista. Aion tehdä sen mitä joku ehdotti, että en enää tarjoa palveluksia ja katson haluaako hän silti tavata. Ainahan ihmiset haluavat ja toivovat toisiltaan jotakin, ei siinä ole sinänsä mitään väärää, mutta pitää olla tasapuolista ja kohteliasta. Jotkut ihmettelevät että mitä minä halusin. Halusin kahvitella ihan tavallisessa tahdissa, ja jutella molempia kiinnostavista asioista. Siinä menee joku 30 minuuttia, jos on oikein hauskat jutut ja kumpikin vaikuttaa viihtyvän, niin ehkä max 45, mutta ei koko iltapäivää. Sitten olisi tullut luontevasti aika tehdä lähtöä ja kysellä toiselta, että mitäs nyt on suunnitteilla, ja kaverini olisi voinut sanoa että hän ajatteli tehdä vielä töitä ja minä olisin voinut lähteä omasta päätöksestäni ja kohteliaissa olosuhteissa. Ja se joka ehdotti että kaveri olisi tehnyt töitä samalla kun minä syön yksin jotain pullaa turhanpanttina ja töllistelen hänen tekemistään, niin se on aika erikoinen ajatus. Ja joku vielä kysyi että enkö nähnyt että hän laittoi läppärin pöydälle. No en nähnyt koska ei laittanut. Se oli hänen laukussaan.
Estot päälle ja nimet pois yhteystiedosta.