Miten hoikkuuden saa ylläpidettyä?
Minulla on 5-10 kiloa ylimääräistä ja olen taas laihduttanut sitä pois, dieetti on järkevä eikä mikään kitukuuri. Tiedän omasta kokemuksesta että kilot palaavat aina. Myös tutkimustulosten mukaan 93 laihduttajista päätyy ennalleen lihaviksi. En saa laihdutuslääkkeitä koska ylipainoa on vain vähän. Elintapani ovat terveelliset, ja harrastan liikuntaa. Minusta tuntuu, että aiemmin kilot ovat palanneet ihan terveellisellä ruualla, ei ole niin että dieetin jälkeen alkaisin syödä hulluna herkkuja. Nälkä on kai vaan niin kova että sitten syön niin paljon tavallista ruokaa. Onko tähän mitään keinoa? Tuntuu ihan hurjalta, että lihavuuden ja ylipainon hoitamisen ennuste on huonompi kuin missään sairaudessa. Nyt tuntuu kivalta kun alkaa näyttää taas hyvältä ja vaatteet mahtuvat päälle, eikä dietillä oleminen ole kovin vaikeaa, mutta harmittaa jo etukäteen että olen jouluun mennessä taas entinen.
Kommentit (71)
Ei ne kilot tule pelkistä herkuista, terveelliselläkin ruoalla voi lihoa jos syöt liikaa. Ja ainakin itse olen huomannut, että kyllähän se keho yrittää päästä takaisin sinne korkeimpaan lukemaan. Ainoa, mikä toimii, että en juurikaan syö itseäni kylläiseksi. Ei nyt varsinaisesti ole nälkäkään, mutta enää ei voi syödä itseään ihanan täyteen ja kellahtaa hetkeksi sohvalle lepäämään jos haluaa pysyä hoikkana. Ja niin kuin joku jo aikaisemmin sanoi, käy vaa'alla säännöllisesti ja korjausliike tehdään heti jos paino on noussut kilonkin. Ei sitten kun vaaka näyttää +10kg.
Unohda dieetit ja muuta ruokavaliota. Paljon kasviksia ja proteiinia, hiilareita sitten oman aktiivisuuden ja kehon sietokyvyn mukaan. Jotkut eivät voi syödä ollenkaan, joillekin kohtuus riittää. Kokeilemalla selviää.
Onko täällä KETÄÄN, joka olisi laihduttanut ja saanut kilot pysymään kokonaan poissa yli vuoden? Sellaisen henkilön näkemykset kiinnostaisivat, ei kaiken maailman viisastelijoiden. Osa näistä ohjeista on myös todella outoja, kuten se, että söisi vain vihanneksia. Kyllä varmasti sillä pysyy laihana mutta tuleehan siitä puutostauteja, tarvitaan myös proteiinin ja rasvan lähteitä. (jotka voivat olla tietysti vegaanisiakin, jos ravitsemus on tarkasti rakennettu). Tai sitten tämä idea että juoksisi joka päivä. No eihän se tavalliselle keski-ikäiselle sovi, siinähän menee paikat rikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut ja toimiva keino on se ettei työnnä suuhunsa lihottavaa ruokaa liikaa
Tämähän se. Minä olen laihtunut juurikin niin että en kiellä itseltäni mitään vaan syön hyvää ruokaa kohtuudella. Vielä on painoa pudotettavana mutta olen löytänyt "salaisuuden" miten se onnistuu. Ei kieltolistoja.
Ilman kieltolistojakin pystyy valitsemaan syömänsä ruuat. Eikä se tarkoita suinkaan kaikkea kohtuudella, koska ihan kaikkea ei tarvitse syödä, edes kohtuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
Kehon rasittaminen stressillä harvemmin laihduttaa, päin vastoin. Rauhallinen liikkuminen, esim. kävely toimii paremmin.
Naisen ei tule ryhtyä mieheksi ja alkaa stressisuorittamaan ja rasittamaan kehoaan. Estrogeeni rauhoittaa ja naisen kehossa kuuluukin olla enemmän rasvaa. Lihaskimpuksi ei tarvitse ryhtyä siksi että miehet eivät ymmärrä tai arvosta naiseutta, se on vain heidän tappionsa.
Ei naisissa ole mitään niin haurasta, etteikö kannattaisi harrastaa myös rasittavaa liikuntaa. Mutta juoksu päivittäin ei välttämättä ole laihdutuksen kannalta paras juttu, ellei juokse oikeasti pitkiä lenkkejä. Juoksu helposti lisää nälkää, ja lyhyet lenkit eivät kuluta kovin paljon.
Syö kohtuudella ja liikkuu. Toki varmaan geenit vaikuttaa myös. Olen aina ollut hoikkapoika mutta 20v kuntosaliharjoittelua on tehnyt minusta hoikan ja lihaksikkaan. Aikuisiällä paino noussut 2kg. En ole koskaan ollut mikään suursyömäri enkä ole gulinaristi joka päivittäin käy ravintoloissa. Syön 4 kertaa päivässä kohtuudella ja liikun päivittäin. Helpompi pitää paino samassa kuin laihduttaa
M39
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
SE tekee nälkäiseksi ja houkuttaa syömään enemmän ! Ei toimi
Et mitenkään jos keho hakee itse pysyvän olomuotonsa.
Mulla se keino on kokokasvisruoka ilman lisättyä rasvaa. Erittäin vaikea saada siitä liikaa kaloreita, vaikka olisi isotkin annosmäärät. Kyllä mä pitkään yritin muita keinoja, koska "vegaanius, paitsi että vieläkin ankeampaa kun ei saa edes käyttää levitteitä tai öljyä, eikä prosessoituja tuotteita" tuntui niin masentavalta. Mutta tämä on ollut ainoa keino mikä mulla on toiminut. Mulla on tosin takana yhteensä 60 kg laihdutus, sellaisen tuloksen ylläpito todennäköisesti on haastavampaa kuin 5-10 kg tuloksen. ylläpito.
Vierailija kirjoitti:
Leipä ja viljatuotteet on pahimpia. Tarkkaile niitä. On niin helppo tehdä nälkäänsä leipä ja sitä myöten kilot palaavat.
Jos syö nälkäänsä leipää, niin tulee valtavat kalorimäärät.
Syö vähemmän energiatiheitä ruokia. Porkkana lisukkeena ruuan kanssa on erittäin hyvä.
Kaali vielä porkkanaa parempi, kaloreita olemattomasti ja kuitua hyvin
Vierailija kirjoitti:
Käsityksesi terveellisestä ruuasta saattaa olla vinoutunut. Itse syön pelkkiä rasvattomia, lihattomia keittoja, eli käytännössä vettä suolaa ja kasviksia. Ei ole ekstrakiloja, ainoastaan nestettä kertyy toisinaan kehoon liikaa ja silloin vähennän suolaa ja vettä.
Ihmisen ei oikeastaan kuulu syödä rasvoja, rasvoja ei ole missään luonnollisessa ruuassa lähes nimeksikään. Toinen mikä ei kuulu ihmisen luontaiseen ruokavalioon on liha. Liha tukkii suoliston.
Tämä oli vinoutunutta jos joku.
Vähän vaikuttaa, että jojottamiseen taipuvaiset eivät välttämättä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, mitä nyt taas näitä kommentteja katsoo. Mitkään kaalisoppadieetit tai sivuporkkanat eivät auta tai ole ratkaisevia. Yksi kommentoija sanoi sen hyvin: paljon lisää kasviksia ja proteiinia, hiilareita kohtuullisesti. Hyperprosessoidut ruoat minimiin (munkit, suklaa, pullat yms. saisi muodostaa max. joitakin prosentteja kokonaisenergiansaannistasi). Juo paljon vettä. Arkiliiku, kävele paljon. Ja sitten vain toistat tätä loppuelämäsi. Välillä saa toki sortua syömisen suhteen, mutta 95% arjesta tulisi perustua näihin tottumuksiin.
Pidät insuliinin alhaalla, eli et nosta verensokeria niin rasva ei varastoidu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
Miksi sinä annat sitten toimimattoman ohjeen?
Oletko koskaan nähnyt ylipainoisia aktiivijuoksijoita?
Lähde ihan näistä kansallisista suosituksista:
"Aikuisille (18–64-vuotiaille) suositellaan reipasta kestävyysliikuntaa vähintään 2 tuntia 30 minuuttia tai rasittavaa liikuntaa 1 tunti 15 minuuttia viikossa"
Ja hyötyliikunta päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
Miksi sinä annat sitten toimimattoman ohjeen?
Oletko koskaan nähnyt ylipainoisia aktiivijuoksijoita?
En mutta en myöskään tervettä aktiivijuoksijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
SE tekee nälkäiseksi ja houkuttaa syömään enemmän ! Ei toimi
Tottakai tekee, jos yhtäkkiä siirtyy kitudieetillä juoksemaan. Elimistö tottuu ajan myötä rasitukseen ja säästämään energiaa. Tuolla logiikalla maratoonareiden pitäisi olla megaobeeseja.
Vierailija kirjoitti:
Käsityksesi terveellisestä ruuasta saattaa olla vinoutunut. Itse syön pelkkiä rasvattomia, lihattomia keittoja, eli käytännössä vettä suolaa ja kasviksia. Ei ole ekstrakiloja, ainoastaan nestettä kertyy toisinaan kehoon liikaa ja silloin vähennän suolaa ja vettä.
Ihmisen ei oikeastaan kuulu syödä rasvoja, rasvoja ei ole missään luonnollisessa ruuassa lähes nimeksikään. Toinen mikä ei kuulu ihmisen luontaiseen ruokavalioon on liha. Liha tukkii suoliston.
Täyttä pavon heskaa
Vierailija kirjoitti:
Lähde ihan näistä kansallisista suosituksista:
"Aikuisille (18–64-vuotiaille) suositellaan reipasta kestävyysliikuntaa vähintään 2 tuntia 30 minuuttia tai rasittavaa liikuntaa 1 tunti 15 minuuttia viikossa"
Ja hyötyliikunta päivittäin.
+ Jokainen tarvitsee lihaksia, ihan jo seniorivuosien elämänlaatua ajatellen. Energiankulutuskin on sitten pal kovempi mitä enemmän sitä lihasmassaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy juoksemassa joka päivä.
Sinähän halusit TOIMIVIA ohjeita.
SE tekee nälkäiseksi ja houkuttaa syömään enemmän ! Ei toimi
Tottakai tekee, jos yhtäkkiä siirtyy kitudieetillä juoksemaan. Elimistö tottuu ajan myötä rasitukseen ja säästämään energiaa. Tuolla logiikalla maratoonareiden pitäisi olla megaobeeseja.
Olen eri. Aika harvalla meistä on mahdollisuus käyttää koko arkensa treenaamiseen maratoonarin lailla.
Itse olen juossut puolimaratoneja nuorempana ja kympin lenkkejä nyt vanhempana. Nuorena olin hoikka ja söin mitä halusin, nykyään olen lievästi ylipainoinen. Se, kuinka paljon juoksen, vaikuttaa hämmästyttävän vähän painoon. Tästä on muistaakseni ihan tutkimuksiakin. Säännöllinen juokseminen pienentää juostessa kuluvaa energiaa, eli periaatteessa mitä pitempään olet juossut, sitä vähemmän sinun pitäisi syödä, että pysyisit edes saman painoisena. Tai sitten täytyisi pidentää matkoja.
Leipä ja viljatuotteet on pahimpia. Tarkkaile niitä. On niin helppo tehdä nälkäänsä leipä ja sitä myöten kilot palaavat.
Jos syö nälkäänsä leipää, niin tulee valtavat kalorimäärät.
Syö vähemmän energiatiheitä ruokia. Porkkana lisukkeena ruuan kanssa on erittäin hyvä.