Veropetoksesta epäilyllä Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27m2 asunto. Pitäisikö uskoa että miljonääri asuisi pienessä koirankopissa?
Sellaista se on kun ei osaa pitää instaa kiinni vaan pitää leuhkia miljonäärielämällä.
Tarkkaa syytä siihen, mikä sai Verohallinnon juuri Latvalan kimppuun, ei ole julkistettu
Tiedossa oleva tapahtumaketju on tämä:
- Elokuussa/syksyllä 2018 Verohallinto aloitti Latvalasta ensin niin sanotun yleisen verotarkastustutkimuksen. Se muuttui nopeasti henkilökohtaiseksi verotarkastukseksi, jossa ryhdyttiin selvittämään hänen todellisia Suomessa ja ulkomailla viettämiään päiviä.
- Latvala itse sanoi eilen 31.8.2026, että hän epäilee yhden syyn olleen hänen ja Maisa Torpan runsas julkisuus. Heistä oli paljon lehtijuttuja, joissa heidän yhteisestä elämästään Suomessa kerrottiin varsin avoimesti. Latvala sanoi: "ehkä se herätti silloin tietynlaista kiinnostusta."
- Tämä on uskottava mahdollinen hälytysmerkki, koska esimerkiksi vuoden 2016 yhteishaastattelua käytetään nyt syyttäjän todistusaineistona. Latvala puhui siinä heidän Suomessa sijainneesta asunnostaan "kotina". Hän myös osti vuonna 2016 omakotitalon pääkaupunkiseudulta itsensä ja Torpan käyttöön.
On myös pitkään liikkunut huhu, että Maisa Torppa olisi ilmiantanut Latvalan Verohallinnolle. Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt näyttöä. Latvala itse sanoo, ettei usko Torpan tehneen ilmiantoa, eikä syyttäjän aineistosta selviä, mikä alun perin käynnisti tutkinnan.
Kun Verohallinto sitten kiinnostui asiasta, verkko vedettiin todella tiukaksi. Latvalan olinpaikkoja rekonstruoitiin pankki- ja luottokorttiostoista, lentotiedoista, osoitteista, vakuutuksista, ajoneuvoista sekä K- ja S-ryhmän kanta-asiakaskorteista. Mukana oli jopa Torpan rinnakkaisbonuskortti, jota Latvala oli käyttänyt Suomessa.
Lisäksi Verohallinto sai Telialta Latvalan puhelinliittymien välitystietoja. Telia oli luovuttanut tiedot erehdyksessä, eikä Verohallinnolla ollut oikeutta saada niitä. Kaksi verotarkastajaa sai tästä vuonna 2025 sakkotuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Eli todennäköisin julkisiin tietoihin sopiva selitys on: Latvala oli virallisesti Monacossa verovelvollinen, mutta samalla hänen julkisesta elämästään näkyi paljon Suomessa asumiseen viittaavia asioita, kuten suomalainen koti, suomalainen puoliso ja paljon Suomessa oleskelua. Verohallinto poimi hänet tarkempaan tarkastukseen, ja vasta sen jälkeen kortti-, lento-, puhelin- ym. aineistosta alettiin rakentaa päivä päivältä kuvaa siitä, missä hän todella oli.
Kiinnostava yksityiskohta on, että Latvala oli jo vuonna 2013 hyväksytty Suomessa rajoitetusti verovelvolliseksi. Siksi vuoden 2018 kysymys ei ollut "tiesikö verottaja Monacosta?", vaan miksi se alkoi viisi vuotta myöhemmin epäillä, ettei Monaco enää vastannut hänen elämänsä tosiasiallista keskusta. Juuri tuohon alkuperäiseen sysäykseen ei ainakaan vielä ole tullut julkista viranomaisvastausta.
Kommentit (1249)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on näitä vuoden kusettajia ja heitä pidetään esimerkkeinä ja sitten nillitetään Latvalan kohdalla ihan naurettavuuksista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aa64caa7-6c81-4ca7-a402-28baf2626e4aJoku huijaa itselleen tonnin lomamatkan ja "raivo repeää". Rallikuski jättää 4,5 miljoona veroja maksamatta ja sitä pidetään hyvänä asiana.
Onko sitä pidetty hyvänä asiana? Ihan jokainen on käsittääkseni sanonut, että jälkiverot piti maksaa. Nyt puhutaan petoksesta.
Ja tuo syyttäjän laskema verohyöty on kyllä melkoinen sepustus, kun verottaja on jo noilta vuosilta jälkiveron laskenut korkoineen Suomi-päivien ylityttyä (eli on ollut täysin verovelvollinen). Mitähän ne verot siihen päälle sitten vielä syyttäjän muelestä on?
Se on sitä että saa asian näyttämään pahemmalta ja oileuden kohahtamaan. Johan se täällä nähdään, että asiat sekoittuvat kun maalataan tietty kuva.

Se on se kolmas verovelvollisuusluokka. Maksat verot täysmääräisenä kahteen kertaan kun rahaa on 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on näitä vuoden kusettajia ja heitä pidetään esimerkkeinä ja sitten nillitetään Latvalan kohdalla ihan naurettavuuksista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aa64caa7-6c81-4ca7-a402-28baf2626e4aJoku huijaa itselleen tonnin lomamatkan ja "raivo repeää". Rallikuski jättää 4,5 miljoona veroja maksamatta ja sitä pidetään hyvänä asiana.
Onko sitä pidetty hyvänä asiana? Ihan jokainen on käsittääkseni sanonut, että jälkiverot piti maksaa. Nyt puhutaan petoksesta.
Ja tuo syyttäjän laskema verohyöty on kyllä melkoinen sepustus, kun verottaja on jo noilta vuosilta jälkiveron laskenut korkoineen Suomi-päivien ylityttyä (eli on ollut täysin verovelvollinen). Mitähän ne verot siihen päälle sitten vielä syyttäjän muelestä on?
Se on sitä että saa asian näyttämään pahemmalta ja oileuden kohahtamaan. Johan se täällä nähdään, että asiat sekoittuvat kun maalataan tietty kuva.
Se todistaa petoksen kun hyöty on ollut iso ja veroja maksettu paljon.
Syyttäjälaitos
sarkasmivaroitus
Vaikuttaa siltä, että useimmat ovat tässä syytetyn puolella. Eikö ole kaikkien etu, että kaikki maksavat verot niin kuin ne kuuluu maksaa. Silloin kaikilla muilla on vähemmän maksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että useimmat ovat tässä syytetyn puolella. Eikö ole kaikkien etu, että kaikki maksavat verot niin kuin ne kuuluu maksaa. Silloin kaikilla muilla on vähemmän maksettavaa.
Kun hän ei ole syytettynä verojen maksamattomuudesta. Hän on sitäpaitsi ne maksanut, ei hänellä ole mitään maksetravaa enää.
Hän on syytettynä törkeästä petoksesta. Etkö ymmärrä eroa?
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.

Mutta se petos on juuri se verojen maksattamottomuus (silloin aikoinaan).
Eli onko siinä nyt sitten eroa?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.
Jos käyt töissä ympäri maailman, miten sä samaan aikaan olet kämpillä? Jokaisen pidemmän vapaan hän on viettänyt Suomessa joo, mutta onko se rikos? Hän on ylittänyt Suomi-päivät ja verottaja on siitä lisäveron lätkäissyt. Se tahallisuus ei todellakaan sillä todistu, että ei ole ollut kämpillään riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että useimmat ovat tässä syytetyn puolella. Eikö ole kaikkien etu, että kaikki maksavat verot niin kuin ne kuuluu maksaa. Silloin kaikilla muilla on vähemmän maksettavaa.
Kun hän ei ole syytettynä verojen maksamattomuudesta. Hän on sitäpaitsi ne maksanut, ei hänellä ole mitään maksetravaa enää.
Hän on syytettynä törkeästä petoksesta. Etkö ymmärrä eroa?
Ymmärrän eron erittäin hyvin. Hän ei maksanut veroja oma-aloitteisesti vaan jälkikäteen, koska jäi kiinni. Verojen maksu on hoidettu, mutta rikosoikeudellinen puoli on vielä ratkaisematta ja oikeudenkäynti koskee sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että useimmat ovat tässä syytetyn puolella. Eikö ole kaikkien etu, että kaikki maksavat verot niin kuin ne kuuluu maksaa. Silloin kaikilla muilla on vähemmän maksettavaa.
Kun hän ei ole syytettynä verojen maksamattomuudesta. Hän on sitäpaitsi ne maksanut, ei hänellä ole mitään maksetravaa enää.
Hän on syytettynä törkeästä petoksesta. Etkö ymmärrä eroa?Mutta se petos on juuri se verojen maksattamottomuus (silloin aikoinaan).
Eli onko siinä nyt sitten eroa?
Eri
Eihän ole! Se ei ole petosta nähnytkään. Oetis se on vasta, jos sä olet piilottanut jotakin tai salannut jotakin tai kuten nyt syyttäjä sanoo, hankkinut kämpän vain veronkiertoa varten. Olet astumut syyttäjän sanahelinäkuoppaan. Hän sanoo että veroja on jäänyt maksamatta vaikka näin ei ole. Ja vaikka olisikin, se ei kerro petoksesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.
Verottaja ei tuhoa kenenkään uraa tai elämää. Sen tekee jokainen itse omilla valinnoillaan. Verottaja noudattaa ainoastaan lakeja eikä mitään muuta. Jokaisen velvollisuus veronmaksajana on noudattaa noita samoja lakeja ja toimia sen mukaan. Jos toimii toisin, joutuu itse kärsimään seurauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että useimmat ovat tässä syytetyn puolella. Eikö ole kaikkien etu, että kaikki maksavat verot niin kuin ne kuuluu maksaa. Silloin kaikilla muilla on vähemmän maksettavaa.
Kun hän ei ole syytettynä verojen maksamattomuudesta. Hän on sitäpaitsi ne maksanut, ei hänellä ole mitään maksetravaa enää.
Hän on syytettynä törkeästä petoksesta. Etkö ymmärrä eroa?Ymmärrän eron erittäin hyvin. Hän ei maksanut veroja oma-aloitteisesti vaan jälkikäteen, koska jäi kiinni. Verojen maksu on hoidettu, mutta rikosoikeudellinen puoli on vielä ratkaisematta ja oikeudenkäynti koskee sitä.
Ei koske. Petossyyte ei millään tavalla koske niitä veroja, ne on verotarkastuksessa tarkistettu ja maksatettu. Verottajalla ei ole vaatimuksia. Veroihin ei liity minkäänlaista oikeudellista prosessia vaan oikeudessa katsotaan onko Latvala syyllistynyt rikokseen, eli hankkinut kämpän Monacosta ja asunut Suomessa. Eli onko ne jälkiverolla maksetut verot tietentahtoen maksettu vasta tarkistuksen jälkeen ja alusta asti vedätetty vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.
Verottaja ei tuhoa kenenkään uraa tai elämää. Sen tekee jokainen itse omilla valinnoillaan. Verottaja noudattaa ainoastaan lakeja eikä mitään muuta. Jokaisen velvollisuus veronmaksajana on noudattaa noita samoja lakeja ja toimia sen mukaan. Jos toimii toisin, joutuu itse kärsimään seurauksista.
Ja ne seuraukset on jälkiverot.
Jaa, Suomessa ei saa siis käydä? Täältä pitäisi kyllä potkia ihan muuta porukkaa pois. Aloittakaa (itä-)Helsingin, Vantaan, Turun, Tampereen ja Espoon puhdistamisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.
Verottaja ei tuhoa kenenkään uraa tai elämää. Sen tekee jokainen itse omilla valinnoillaan. Verottaja noudattaa ainoastaan lakeja eikä mitään muuta. Jokaisen velvollisuus veronmaksajana on noudattaa noita samoja lakeja ja toimia sen mukaan. Jos toimii toisin, joutuu itse kärsimään seurauksista.
Ja ne seuraukset on jälkiverot.
Rallikuskin tapauksessa ei ole kai kyse mätkyistä vaan veropetoksesta. Korjatkaa jos olen väärässä. (On siis antanut (tahallisesti) verottajalle väärää tietoa.)

Niinpä. Onko Martina syytettynä petoksesta verovelkansa vuoksi? Ei ole. Ei edes vaikka on tyhjentänyt yrityksen tilit ja hakenut konkurssia välttyäkseen verojen maksulta. Toki se syyte voi vielä napsahtaa hänellekin ja siitä on sentään näyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä verottaja voinut tehdä reilut, selvät ja simppelit säännöt jotka eivät jätä tulkinnanvaraa niin oltaisiin vältetty tämäkin soppa. Kyllä se verottaja on tuhonnut monen uran ja elämän juuri tällä tavalla.
Ei nyt että se mitä jm teki olisi ollut okoo, jos nuo syyttäjän luvut pitää paikkaansa. Pieni vuokraluukku ulkomailla jossa se vietti alle 10 päivää vuodessa. Tuossa oli kyllä vain ja ainostaan veronkierto motiivina.
Verottaja ei tuhoa kenenkään uraa tai elämää. Sen tekee jokainen itse omilla valinnoillaan. Verottaja noudattaa ainoastaan lakeja eikä mitään muuta. Jokaisen velvollisuus veronmaksajana on noudattaa noita samoja lakeja ja toimia sen mukaan. Jos toimii toisin, joutuu itse kärsimään seurauksista.
Ja ne seuraukset on jälkiverot.
Rallikuskin tapauksessa ei ole kai kyse mätkyistä vaan veropetoksesta. Korjatkaa jos olen väärässä. (On siis antanut (tahallisesti) verottajalle väärää tietoa.)
Niin, syyttäjä katsoo näin. Ja siitä täällä keskustellaan, ei niistä veroista. Tuo pitää maksaa verot!-kommentointi ei liity petossyytteeseen mitenkään.

Siihenhän sillä verojen maksamisesta puhumalla (vaikka ei liity asiaan mitenkään) pyritään, että saadaan julkista keskustelua tunnepohjalta käännettyä. Se ei ole todiste mistään.

Myös lehdistö syyllistyy tähän.
HAASTEHAKEMUKSEN mukaan Latvala vältti vuosien 2014–2017 verotuksessa veroja vähintään 3,7 miljoonan euron edestä. Latvala on sittemmin maksanut hänelle määrätyt verot sekä kertyneet viivästyskorot ja seuraamusmaksut. Puolustuksen mukaan maksettavaa kertyi yli viisi miljoonaa euroa.
Suoritetut maksut eivät kuitenkaan ratkaisseet asiaa rikosoikeudellisesta näkökulmasta.
No ei tietenkään ratkaissut, kun niistä ei ole kyse.