Missä menetit neitsyyden?
Kommentit (64)
Kerrostalon häkkivaraston lattialla.
Poikaystäväni kodin autotallissa. Olin 14 ja poika 15. Oltiin kuherreltu koululla vessassa ja melkein yhdyttiin siellä. Poika aneli mua, että menisin jalat levälleen lavuaarin päälle istumaan. Menin ja nojasin taaksepäin peiliin samalla kun hän nojautui minuun ottaen kullinsa esiin ja hieroi sitä lantiollaan voimakkaasti puskien pimpilleni farkkujeni päälle.
Sain puhuttua kiihkeiden suudelmien lomassa, että mennään muualle. Koulu oli jo loppunut ja suunnattiin pojan kotiin. Mentiin autotalliin ja laskeuduin hänen ohjaamana makaamaan ja siinä lattialla jatkettiin siitä mihin koululla jäätiin. Poika teki mulle käsivarrestaan tyynyn ja tehtiin se kolme kertaa. Jokainen uusi kerta oli pidempi ja orgasmi ihanampi. Olin niin kiihottunut, etten tajunnut edes enää missä oltiin ennen kuin pihaan ajoi auto ja meidän piti lopettaa ja piiloutua.
Mentiin kyykkyyn hyllyn ekalle tasolle. Pojan isä ei huomannut meitä ja jätti autonsa sinne lukitsematta. Maattiin vielä hetken auton takapenkillä ennen kuin mun piti lähteä kotiin (äidiltä tuli viesti) ja lähellä oli, ettei olisi taas rakasteltu. Älä mee, sä oot niin kaunis, mä haluan sua - poika olisi halunnut jatkaa siellä takapenkillä.
Tää kuulostaa kyllä aivan seksinovellilta. :D Meillä oli niin ihanaa!
Hitto soikoon AP, olitko samalla luokalla kuin minä? Yksissä kotibileissä nimittäin eräs pari yllätettiin intiimeistä puuhista saunassa! En itse ollut näkemässä, mutta kuulin jälkeenpäin.
Itselle tämä maailmaa mullistava (not) asia tapahtui laivaristeilyllä ruotsalaisen jäppisen kanssa. Oli varmaan melkoinen, köh, kokemus hänelle. Olin kännissä, mulla oli menkat, ja halusin käydä kesken aktin kusella. XD
Vanhempieni sängyssä, kun oltiin tyttöystävän kanssa kotona koiravahteina muun perheen ollessa reissussa. Vajaa 3 kk oltiin seurusteltu ja 19/18 vee oli meillä ikää.