Vaimon ns. säästökohteet

Elämässä ei ole pakko kuin kuolla, jokainen elää niin kuin elää ja varsinkin jos sen joku mahdollistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse naisena en kyllä kehtaisi edes loisia kotona työttömänä kovin pitkään. Työllisyystilanne nyt toki huono, mutta ymmärsin, ettei puolisosi ole edes yrittänyt löytää töitä. Suomessa on niin kallista, että yhden tuloilla eläminen ei kerta kaikkiaan vain onnistu. Ellei toinen saa palkkaa tyyliin kymppitonnin kuussa. 

Itse aikanaan perhekahvilassa kuuntelin muiden mammojen juttuja. Kukaan ei aikonut palata töihinsä ennen kuin lapsi täyttää 3 vuotta. Osa sanoi suoraan, että työnsä huonosti palkattua ja yksitoikkoista, ei motivaatiota palata. 

Kyllähän sinun on vain nostettava kissa pöydälle. Ota töiden hakeminen puheeksi. Sanot suoraan, että teillä ei ole varaa nykyiseen asumismuotoon pelkästään sinun palkkatuloillasi. Jos olette aviopari, teillä avioliittolain mukaan velvollisuus elättää toisianne. Avopareilla ei samaa velvollisuutta muuten ole. Yhteinen talous kuitenkin edellyttää yhteisiä päätöksiä. Minusta puolisosi ei voi vaan päättää, että enpä käy töissä. Eihän teidän lapset ihan niin pieniä enää ole. Onko 5v eskarissa ja 8v koulussa? 

Eiköhän kaikki riipu siitä, millaiset vaihtoehdot ovat. Matalapalkkainen, stressaavaa "paskaduuni" pitkän työmatkan päässä ei todellakaan ole "arvokkaampaa" kuin omien lasten kanssa kotona oleminen.

Niin olet sitä mieltä, että toinen puoliso saa painaa raskasta duunia ja toinen saa vaan olla kotona ihan vaan koska paska duuni? Eihän parisuhde ja perhe noin toimi. Lapset eskarissa ja koulussa arkipäivät, äiti kotona. 

Jos itsellä ei ole riittävästi kunnianhimoa opiskella itselleen ammattia, jossa viihtyy ja saa kunnollista palkkaa, niin sekö oikeuttaa makaamaan kotona kymmenen vuotta? Ja nyt jätetään ulkopuolelle tilanteet, joissa muita vaihtoehtoja ei ole eli esimerkiksi työpaikkoja ei ole. Tässäkin äidillä olisi ollut mahdollisuus opiskella arkipäivät uutta ammattia itselleen ja yrittää parantaa asemiaan työelämässä. 

Itse olen maisteri ja hyväpalkkaisessa työssä. Ei tulisi mieleenkään jättäytyä kotiin puolison elätettäväksi vuosikausiksi. Sitäpaitsi, eihän aloituksen naiselle kerry eläkettäkään eikä säästöjä. Pitkä kotiäitiys on oikeasti iso riski naiselle. 

Ei se työssä käynti aina mitään herkkua ole, mutta mikä on vaihtoehto ja kenen kustannuksella se toteutetaan? 

Tässä se pointti olikin: sinulla on hyvä työ ja sinulla on hyvä palkka. Et ole mitään riistoduunia luultavasti ikinä nähnytkään. Kokonaiskuva ratkaisee, plussine ja miinuksineen. Jos aloituksen naisella olisi jotakin hyvää tarjolla, hän olisi sen varmasti jo ottanut. Ei hän makaa noin vain kotona, vaan hoitaa sitä nuorinta. Omien lasten kasvaessa hän voisi ottaa vaikka pari hoitolasta lisäksi. Ai mutta eihän lasten hoitaminen ole teidän mielestä työtä... 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

No nämä eivät koskaan olekaan korkeastikoulutettuja, tai korkeintaan hyvin harvoin. Uskallan väittää, että isoin kausaliteetti päiväkotivastaisuuden kanssa löytyy kouluttamattomista äideistä ketkä tekevät matalapalkkatyötä.

Tottakai. Onko järkeä maksaa päivähoidosta, jotta pääsee tekemään kouluttamatonta, fyysisesti kuluttavaa, puuduttavaa työtä minimipalkalla, paikassa, jossa pätee viidakon laki, vieläpä lapsiaan juuri enää valveilla näkemättä? Korkeammin koulutetuilla on usein siisti, henkisesti rikastuttava, hyvin palkattu sisätyö miellyttävillä työajoilla, jossa kolleegat ovat sivistyneitä ja työnantaja noudattaa ihan Suomen lakeja. Kukapa ei kippaisi lapsia kiireenvilkkaan hoitoon ja lähtisi sine nautiskelemaan? Ja vielä palkallisesti ja eläkettä kartuttaen. Ymmärtäkää nyt, että työ voi merkitä hyvin erilaista tilannetta eri ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa sillä vaimolla on myöskin jokin syy valintaansa. Jos on esim. kokenut päiväkodin melskeen liian kuormittavana lapsille. Tai asuu paikassa, josta on hyvin pitkä matka niin päiväkotiin kuin mahdollisiin töihin. Tai on aiemmin palanut loppuun töissään ja kokee perhe-elämän tärkeämpänä. Täällä nyt odotetaan, että töihin vain mennään ja hyvää päivähoitoa on aina heti helposti tarjolla, mutta tilanne voi olla monimutkaisempi. Ennen monet äidit olivat muutenkin kotona kunnes lapsi meni kouluun.

Minä minä minä...

Olen itse ollut kotona kolmen lapsen kanssa. Kulujen jälkeen en olisi nettona tienannut siihen aikaan mitään menemällä töihin.

Se on ollut hyvä ratkaisu teille. Pussi on kestänyt ja sun työmahdollisuudet ovat suonut tuon mshdollisuuden. Moni ei ole samassa tilanteessa: vaikka työnteko päikkymaksuineen jne olisi plus miinus nolla niin asia tulee arvioida uudelleen, katsoen tulevaisuuteen.

Eli onko enää työpaikka mihin mennä. Tai onko kolmen lapsen kanssa vietetyt 10 vuotta vieneet susta sen kipinän mitä työelämä vaatii? Moni ala kehittyy huimasti kokoajan. 

Lisäksi se että uskaltaako uusi työnantaja ottaa sut kun olet ollut niin kauan poissa työelämästä? Vaikka olisitkin työkunnossa niin eivät ne työnantajat sitä tiedä :( 

 

Mutta jos talo on menossa myyntiin noiden takia niin jossain mättää perheessä kuten ap on esiin tuonut.

Olin kotona kauemmin kuin oli tarkoitus, koska työnantajat eivät uskaltaneet ottaa minua siksi, että minulla oli lapsia. Huonon työllisyyden vuosina oli niin paljon lapsettomiakin hakijoita. Lopulta suhdanteet muuttuivat ja lapsetkin olivat jo selvästi isompia. Siitä huolimatta kuulin työnantajani miettineen voinko olla joustava, vaikka minulla on lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa ehdottaisit sille vaimolle, että hän hakisi edes osa-aikatyön. Sellaista työtä, jossa hän saisi tehdä niitä askareita, joita hän tykkää vapaahtoistyössäkin tehdä.

Itse tykkään olla kotona, tehdä kotitöitä, vähän siivoskella, käydä ostoksilla ym., mitä kotiin nyt liittyy ja mietin, mistä työstä sellaisesta maksettaisiin palkkaakin. Ja löysin sellaisen työn.

Täydellisessä maailmassa kaikki löytävät mielekästä palkkatyötä läheltä kotia ja heille sopivin reunaehdoin. 

Ei minun maailmani ollut sen täydellisempi kuin muittenkaan ja löysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

Ei ysäri kyllä nyt sentään mitään "vanhaa aikaa" ollut, missä päreen valossa pirtissä istuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menettikö työt kenties kun hoiti yhteisiä lapsia kotona ja nyt sinua ei hävetä kun et anna rahaa edes kulkea säällisissä vaatteissa

Kuka jaksaa jumittua tällaiseen uhrimentaliteettiin loppuelämäkseen? 

 

Mene itse töihin ja tienaa omat vaaterahasi. Nainen ei ole mikään miehen holhoama lapsi, varsinkaan silloin, jos hänellä on olemassa työpaikka mihin hän ei vaan halua palata. 

 

Eri asia olla vuosi-pari hoitovapaalla ja tasata silloin tuloja ja menoja väliaikaisesti, mutta pidemmän päälle kukaan itseään arvostava ihminen ei jaksa tuollaista. Äiti 31

Olemassaoleva työpaikka, johon voi palata taitaa olla aika harvinainen juttu nykyään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

No nämä eivät koskaan olekaan korkeastikoulutettuja, tai korkeintaan hyvin harvoin. Uskallan väittää, että isoin kausaliteetti päiväkotivastaisuuden kanssa löytyy kouluttamattomista äideistä ketkä tekevät matalapalkkatyötä.

On matalapalkkatöitä joihin vaaditaan ammatillinen koulutus. Koulutus sekin. Ei vain korkeakoulutus ole koulutus. Monen tällaisen äidin lapset ovat kyllä päivähoidossa ja osa menee sinne jo 9kk:n ikäisenä.

On myös koulutuksia, joilla ei työtä saa.

Minun mieheni on hirveän rähjäisissä vaatteissa. En ymmärrä miksi. Hänellä olisi varaa mutta haluaa kulkea kulahtaneissa, liian pienissä ja jopa reikäisissä vaatteissa. 

Juhliin tulee yleensä asussa, joka on meille kaikille muille normaali arkivaate. Pukukin on olemassa mutta liian pieni, pukee sen kuitenkin lähinnä hautajaisiin kun ei raski ostaa uutta.

Onhan se minullekin noloa. Mutta jos otan asian puheeksi, hän uhriutuu että jaahas, hän ei siis kelpaa, hänkö on rouvalle vääränlainen, no niin häntä ei rakasteta enää kun ei saa elää ja olla sellaisena kuin on. 

Väitän kun katson ympärilleni niin kyllä se heteropariskunnissa on useammin niin, että mies se on se resupetteri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

No nämä eivät koskaan olekaan korkeastikoulutettuja, tai korkeintaan hyvin harvoin. Uskallan väittää, että isoin kausaliteetti päiväkotivastaisuuden kanssa löytyy kouluttamattomista äideistä ketkä tekevät matalapalkkatyötä.

Tottakai. Onko järkeä maksaa päivähoidosta, jotta pääsee tekemään kouluttamatonta, fyysisesti kuluttavaa, puuduttavaa työtä minimipalkalla, paikassa, jossa pätee viidakon laki, vieläpä lapsiaan juuri enää valveilla näkemättä? Korkeammin koulutetuilla on usein siisti, henkisesti rikastuttava, hyvin palkattu sisätyö miellyttävillä työajoilla, jossa kolleegat ovat sivistyneitä ja työnantaja noudattaa ihan Suomen lakeja. Kukapa ei kippaisi lapsia kiireenvilkkaan hoitoon ja lähtisi sine nautiskelemaan? Ja vielä palkallisesti ja eläkettä kartuttaen. Ymmärtäkää nyt, että työ voi merkitä hyvin erilaista tilannetta eri ihmisille.

Tämä selvä. Mutta tämän johdosta ap on tilanteessa joka on kestämätön. Talo lähtee alta. Voi olla jo maksuhäiriöitä. Ei saa helposti kunnon vuokrakämppääkämppääkään silloin. Tai normaalisti vakuutuksia tai puhelinliittymää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

Ei ysäri kyllä nyt sentään mitään "vanhaa aikaa" ollut, missä päreen valossa pirtissä istuttiin.

Pahaa lamaa elettiin tuolloin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

No nämä eivät koskaan olekaan korkeastikoulutettuja, tai korkeintaan hyvin harvoin. Uskallan väittää, että isoin kausaliteetti päiväkotivastaisuuden kanssa löytyy kouluttamattomista äideistä ketkä tekevät matalapalkkatyötä.

Tottakai. Onko järkeä maksaa päivähoidosta, jotta pääsee tekemään kouluttamatonta, fyysisesti kuluttavaa, puuduttavaa työtä minimipalkalla, paikassa, jossa pätee viidakon laki, vieläpä lapsiaan juuri enää valveilla näkemättä? Korkeammin koulutetuilla on usein siisti, henkisesti rikastuttava, hyvin palkattu sisätyö miellyttävillä työajoilla, jossa kolleegat ovat sivistyneitä ja työnantaja noudattaa ihan Suomen lakeja. Kukapa ei kippaisi lapsia kiireenvilkkaan hoitoon ja lähtisi sine nautiskelemaan? Ja vielä palkallisesti ja eläkettä kartuttaen. Ymmärtäkää nyt, että työ voi merkitä hyvin erilaista tilannetta eri ihmisille.

Tämä selvä. Mutta tämän johdosta ap on tilanteessa joka on kestämätön. Talo lähtee alta. Voi olla jo maksuhäiriöitä. Ei saa helposti kunnon vuokrakämppääkämppääkään silloin. Tai normaalisti vakuutuksia tai puhelinliittymää. 

Ap:n kannattaa varmaan istua alas ja tehdä vaimonsa kanssa laskelmat tuloista ja menoista eri skenaarioissa ja toimia sen mukaan. Ap:n mukaan eivät asu kalliisti, joten veikkasin pikkupaikkakuntaa, jossa rajalliset työmahdollisuudet. Merkittävämpiä säästökohteita saattaa edelleen olla löydettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitinä (ja sisäpiiriläisenä) tähän ilmiöön törmää jatkuvasti missä lapsiin vedoten osa äideistä tekee perheen hyvinvoinnin kannalta loppujen lopuksi aika itsekkäitä päätöksiä. Ajatellaan, että omilla valinnoilla hoivataan lasta, vaikka ensisijaisesti hoivataan omia tarpeita tulla nähdyksi, elää kiireettömämpää ja rennompaa elämää, tuntea olonsa tärkeäksi ym. Mikäs sii, jos perheellä on resursseja loputtomasti, mutta harvalla on tällainen tilanne. Yleensä äiti lopulta vain siirtää osan taakastaan muiden kannettavaksi, kunnes joku lopulta irtautuu, tavalla tai toisella, tästä tilanteesta. Jos (ts) työelämä ei nappaa, aina voi yrittää siirtyä vaikka 60% tai 80% työajalle. Lasten kannalta se jo riittää. Loppu on itseä varten, vaikka mitä sanoisi.

Tässäkin aloittajan vaimo oli vedonnut siihen, että hänen oma isänsä on aikanaan perheen elättänyt. Siis joskus arviolta 30-40 vuotta sitten, kun elintaso ollut hyvin erilainen kuin tänään. Riippuen tietysti asuinkunnasta, jossain pk-seudulla alkaa jo kahden keskituloisenkin olla vaikeaa tulla toimeen, saati sitten yksillä tuloilla. Ei tuossa mielestäni perheen hyvinvoinnin puolesta toimita. Joillain on tietysti sellainen ideologia, etteivät lapset saa mennä päiväkotiin. En ole vielä yhtäkään korkeakoulutettua naista tavannut, joka näin ajattelisi.

Ei ysäri kyllä nyt sentään mitään "vanhaa aikaa" ollut, missä päreen valossa pirtissä istuttiin.

Pahaa lamaa elettiin tuolloin. 

Niin oli. Työttömänä oleminen ei tosiaankaan ollut kehtaamisesta kiinni. Silti elämänmeno kustannuksineen ei vähemmästä digitaalisuudesta huolimatta ollut niin kauhean erilaista kuin nyt.

Huoranvittu uuniin välittömästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs valitsit hänet vaimoksi? Oma syysi.

Juuri sanoin ettei ollut tuollainen :(  kävi töissä, olo kaunis, huolehti itsestään ja talous kunnossa. Oli. 

 

Ap. 

Aina voi erota.

Valintojen maailmassa täällä eletään. Tämä on sinun valintasi joka sekunti uudelleen.

Yksikään ihminen ei koskaan muutu. Sinä voit muuttaa omaa elämääsi. Vaimoasi et voi muuttaa.

Kun erosin, niin minulla on ollut käytettävissäni yli 500 e enemmän rahaa kuukaudessa. Tietysti laitan saman säästöön, kun en ole tuhlaajapoika.

Mutta kyllä paras säästökohteeni on ollut vaimosta luopuminen. Eikä yhtään haittaa, että enemmän omaa aikaa, ja se nalkutuskin loppui meidän huushollista.

Suosittelen lämpimästi. Mutta en tietenkään kenellekään, jolla on lapsia. Heitä tulee ajatella ensisijaisesti. 

antoi sormi pillua ja sinä rassukka menit lankaan. et ole ainoa

Vierailija kirjoitti:

Vie hyvä mies vaimosi vaateostoksille ja anna ostaa kivaa päällepantavaa, kampaajalle yms niin ei tarvitse valittaa ryysyistä ja hompsuisuudesta. Lähtekää yhdessä lenkille tms niin kuntokin kohenee.

Eli miehenkö vika tämäkin on?