Seurustelu miehen kanssa jonka ulkonäkö ei miellytä

En pysty ihastumaan mieheen, jonka ulkonäkö ei miellytä tai on minua häiritsevä piirre. Sille ei vaan voi mitään, pakottaa en voi itseäni, enkä edes halua. Komea ei sinällään tarvitse olla, mutta minua itseäni miellyttävä ulkonäkö. Nenä on minusta eräs tärkeä, kaunis suora nenä on sykähdyttävä, samoin iloiset tuikkivat ilmeikkäät silmät jne. 

Aloittaja pystyy tuntemaan kemiaa vaikka mies ei miellytä, sitä aina ihmettelen näissä jutuissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mies ei tavallaan ole mitenkään erityisen ruma edes, mutta hänellä on muutama piirre jotka eivät ehkä ole komeina pidettyjä. 

 

Ap

Kehottaisin miettimään onko hän sen näköinen että sytyt hänen ulkonäöstään? Häiritseekö ne piirteet jos olette lähekkäin eli tuleeko luotaantyöntävä olo?

Jos mietit sitä, että jotkut piirteet eivät ole yleisen komeuskäsityksen mukaisia, kyse on aika eri asiasta. Olet kenties jotenkin epävarma? Silloin mielesi voikin muuttua.

Jotkut naisethan saattaa esim. syttyä ylipainoisesta miehestä vaikka se ei ole yleinen komeusihanne. Se on heidän oma henkilökohtainen mieltymyksensä.

Joo, itse tykkään nallekarhuista. Iso mies, pitkä ja paino kolminumeroinen. On ihana turvallinen olo. 

Vierailija kirjoitti:

Olen. Alkuun en tykännyt, sitten tykkäsin, mutta muutaman vuoden päästä huomasin, että hän ei ollut pelkästään ulkoa päin ruma vaan myöskin sisäisesti. Sillä ulkonäöllä olisi luullut edes osaavan jonkinlaiset käytöstavat.

Miten hän käyttäytyi? Millaisista asioista tajusit että hän on sisäisestikin ruma?

T. Minulla samanlaisia kokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata. Laskin kerran standardeja, koska ajattelin, että ei saa olla liian kranttu. Elämän pahin virhe. Se rumin mies paljastui hetken seurustelun jälkeen myös mulkuimmaksi. Vainosi myös jonkin aikaa eron jälkeen.

Tarinan opetus: älä laske standardeja.

Kerro lisää tästä, millaiseksi paljastui ja mitä tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö voi muuttua väistämättä elämän mennessä eteenpäin. Hiukset harvenevat/lähtevät, voi tulla ryppyjä ja keho muuttua. Niille ei voi mitään, toki elämäntavat vaikuttavat jonkin verran.

Mutta sitten voi katsoa seinältä nuoruuden hääkuvaa, jossa molemmat olivat timmejä ja seksikkäitä ja palauttaa mieleen rakastumisen tunteen. 

 

On ihan eri asia aloittaa parisuhde hyvännäköisen ihmisen kanssa ja vanhentua yhdessä kuin yrittää väkisin sopeutua suhteeseen epämiellyttävän kanssa, jonka likaisia hampaita ja haisevaa hengitystä inhoaa.

Tämä on totta ja näin opetetaan myös parisuhdeterapiassa. Jos lehdissä on haastateltu jotain 90-vuotiaita pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä kymmeniä vuosia, niin aina niissäkin muistellaan, että se komea poika tuli pyytämään tanssiin nättiä tyttöä ja sitten mentiin kihloihin. Ei kukaan ikinä sano, että mies oli mielestäni hirveän ruma, mutta suostuinpa hänelle kuitenkin ja vuosien mittaan opin sietämään hänen vastenmielistä ulkonäköään.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei ole komea, muttei kuitenkaan ällötä minua. Hän on kiltti ja kohtelee minua hyvin. Tunnen tulevani kuulluksi ja olevani syvästi rakastettu. Seksi sujuu.

Sehän on tärkeintä, että kohdellaan hyvin ja tuntee tulevansa kuuluksi sekä olevansa syvästi rakastettu. 🥰

Olen ollut sellaisessa suhteessa, jossa ulkonäkö ei miellyttänyt, mutta luonne miellytti ja annoin suhteelle mahdollisuuden. Nykyisessä suhteessa ulkonäkö ja luonne miellytti alussa, mutta tosin ne ovat muuttuneet matkan varrella huonompaan suuntaan.

Tietysti olisi hyvä jos ulkonäkö tekisi heti vaikutuksen, mutta sekin voi muuttua vanhenemisen myötä. Jos pitää kumppania epämiellyttävän näköisenä niin siitä tulee ongelmia myöhemmin, mutta se tuskin on pelkästään syy siihen miksi ihmiset eroavat tai voivat suhteessa huonosti. Yleensä taustalla on muitakin ongelmia.

Jos ulkonäkö ei tee vaikutusta niin suhde voi tuntua kaverilliselta? 

Jos et voi saada molempia niin hyvä luonne on tärkeämpää kuin ulkonäkö

Vierailija kirjoitti:

Jos ulkonäkö ei tee vaikutusta niin suhde voi tuntua kaverilliselta? 

Tämähän se. Eihän kukaan ajattele omasta mummostaan, vauvastaan tai bestiksestään, että onpas siinä ruma ihminen vaikka olisikin. Mutta puolisosta ensimmäinen ajatus kuuluu olla ooh wau mikä hottis heti kun hänet näkee. Muuten jotain on pielessä.

Miten pystyt läheisyyteen jos ulkonäkö on epämiellyttävä? Vaatii aikamoista psyykkaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ulkonäkö ei tee vaikutusta niin suhde voi tuntua kaverilliselta? 

Tämähän se. Eihän kukaan ajattele omasta mummostaan, vauvastaan tai bestiksestään, että onpas siinä ruma ihminen vaikka olisikin. Mutta puolisosta ensimmäinen ajatus kuuluu olla ooh wau mikä hottis heti kun hänet näkee. Muuten jotain on pielessä.

Parisuhteessa pitää olla muutakin läheisyyttä kun halaaminen.

Juuri äsken mietin, että pidin tuota vieressä olevaa miestä ensin vähän rumana (silmät, käsivarret yms.), mutta nyt (ja hyvin pian jo silloin alussa) on maailman ihanin. Jokin kemia.

Kiitos vastauksista

Ap

No hei, katso oikeasti miehiä. Eivät ne kovin kummoisia ole. Mutta kemia on se joka toimii.

Miksi edes harkitset jotakuta, jonka ulkonäöstä et pidä? Etsi nyt hyvä ihminen joku, kenestä ajattelet, että hän on smoking hot ja kaikin puolin muutenkin ihana. 

Mikä. Estää. Olemasta. Yksin? Ulkonäkö kuitenkin on se, mihin ensisekunnilla huomio kiinnittyy ja vaikkakin (hyvä)luonne paljastunee perässä ja vissiin paikkaa ulkonäköä, niin ei tuo tyytyvä suhtautuminen sitä miestäkään nyt varsinaisesti lämmitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun kohdalla se meni niin että hyvin laiha mies kiinnostui minusta ja minä ajattelin että kun se on niin kauhean laiha. 3 kuukautta me tutustuttiin harrastuksessa ja lopulta lähdin treffeille kun olin oppinut tuntemaan vähän ja oli tosi mukava jne. Kyllä me yhteen jäätiin ja sitten se kyllä lihoikin.... vähän liikaakin

Lihoi varmaankin sun lihapatojen ääressä.

Minulle tärkeintä on luonne. Mieheni on kiva ja huumorintajuinen ja keksii aina tekemistä meille.