Anoppi toi mulle 2 euron syntymäpäivälahjan Tokmannin alelaarista.

Miksi anopin pitäisi antaa synttärilahja aikuiselle ihmiselle? Jos joskus olen jonkun pyytänyt kahville, kukat riittää, jos niitäkään. Ei aikuiset juhli synttäreitä enää niin.

Mun äiti on kanssa tällainen passiivis-agressiivinen hutilahjaostaja. Vähän tulee juu sellainen tunne että laittaa paikalleen (et ole kunnollisen lahjan arvoinen). Rahasta ei ole kiinni. Jos toivon jotain, vaikka olisi vitosen tavara, niin kauhea meteli aina siitä "miten vaikea sitä oli löytää" vaikka juuri toivottua tavaraa olisi kaupat pullollaan. Mutta se on se, kun joudut näkemään sen vaivan toisen vuoksi niin sitä pitää mainostaa. Nykyään sanon että en tarvitse mitään niin ei tule sanomista. Olen saanut esm. rikkinäisen käytetyn nahkalaukun ja rikkinäisen käytetyn maljakon lahjaksi. Lapsille ostaa aina sellaista tavaraa mikä olisi sopinut lapselle kolme vuotta sitten. Kahdeksanvuotiaalle pojalle nallepuh-seinäkellon, aina liian pieniä vaatteita tms. Eikä usko vaikka sanoo etukäteen, että on liian pieni tai lapsen ikäkaudelle sopimaton. Haluaa vain itsepäisesti ostaa lahjan jolla ei ole mitään käyttöä, saajalle vain paha mieli. Sitten kuitenkin sain viisikymppislahjaksi ihan asiallisen korun. Tulin siihen tulokseen, että silloin oli paikalla niin paljon "todistajia" että ei kehdannut antaa mitään *ttuilulahjaa. Eli osaisi hankkia kunnon lahjoja, ei vaan halua.

Anoppi ja appi ostavat miehelleni kunnon synttärilahjat, minulle kukkia. Muuten ei haittaisi mutta olen yli 20 vuotta hoitanut meillä kaikki lahjojen ostamiset, myös heille, omilla rahoillani. Ehdotin että ei osteta enää joululahjoja, ja se meni onneksi lävitse, niin ei minun tarvitse käyttää rahojani lahjojen ostoon kun en saa vastalahjaa. Joku päivä vielä kerron että mies ei ole ostanut heille lahjan lahjaa sinä aikana kun olemme olleet yhdessä. 

No, entäs tämä? Anoppini hän on nykyään, ollut jo vuosia, mutta tämän tapahtuma-aika oli varhain.

Kerron.

Menin silloisen poikaystäväni kanssa hänen äitinsä kotiin käymään eka kertaa.  Paikalla oli poikaystäväni veli myös. Heti tervehtimisen jälkeen äiti-ihminen antoi minulle paketin terveyssiteitä. Ja ei, ei toki  minulla mitään vuotavaa hätää siinä ollut, jotta olisin avun tarpeessa ollut. Pojat vaan katselivat. Jos olisin sanonut, että kiitos vaan, mutta en tarvitse, niin ties vaikka olisivat luulleet minun olevan raskaana. Sitten kotona tarkastin pakettia tarkemmin - oli se ainakin kaksikymmentä vuotta vanhaa tavaraa. Roskiin meni.