Lue keskustelun säännöt.
HS: 12 000 ihmisen perusosaa oli alennettu, nyt tuli selitys: nuoret miehet ovat liian sairaita työnhakijoiksi
16.08.2026 |
Sosiaalityöntekijä Minna Heimolan mukaan moni toimeentulotukea saava nuori mies on niin huonossa kunnossa, etteivät he pysty ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi.
Heimola on työskennellyt pitkään mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa. Monet hänen asiakkaistaan elävät valmiiksi hyvin niukasti perustoimeentulotuella. Nyt osalla tuki on puolittunut, ja rahat riittävät hädin tuskin edes ruokaan.
työttömäksi ilmoittautuminen edellyttää riittävää arjen hallintaa: pitää pystyä vastaamaan työllisyyspalvelujen yhteydenottoihin, hoitamaan sovitut asiat ajallaan ja asioimaan viranomaisten kanssa tarvittaessa.
”Nuori mies voi olla niin päihdeongelmainen, niin masentunut tai ahdistunut, ettei pääse työllisyyspalveluiden vastaanotolle. Hän ei välttämättä pääse ylös sängystä määräaikaan"
Kommentit (477)
No nyt pompsahti. Aina se vika on kansalaisessa ei koskaan päättäjissä tai muissa elimissä. Hyvä konsti päättäjien puolustaa huonoja päätöksiään. Kun joku näkee nälkää tms, niin vikahan on ihmisessä itsessään ei heissä jotka on poistanut pakanmaksun tai etuuden!! Voi.... näitä valehtelijoita ja petollisia. Tavallinen kansalainen alistetaan ja haukutaan aina hunoksi ja päättäjät paistattelee varastamillaan rahoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkärangattomia luusereita kun pitää noin vaikeaksi oma elämä tehdä.
Pitää vain ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä hammasta purren eteenpäin. Niin kaikki muutkin tässä elämässä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Selkärangattomia luusereita kun pitää noin vaikeaksi oma elämä tehdä.
Pitää vain ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä hammasta purren eteenpäin. Niin kaikki muutkin tässä elämässä tekevät.
Skitsofreenikot ja muut vakavasti mielisairaathan paranee ottamalla itseään niskasta kiinni 🙄.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset takertuu otsikkoon edes haluamatta ymmärtää mikä se oikea ongelma on. Kuten jo usean asiantuntijan suusta on sanottu monta kertaa. Suurin osa noista ihmisistä kuuluu joko kuntouttavaan tai työkyvyttömiä, sairaseläkkeelle jne.
Te vain jankaatte lapsellista jankutustanne. Tyyliin Pertsa on sokea, minkätakia Pertsa ei voi lakata olemasta sokea. Kyse on vain siitä, että te saatte tyydytystä kun voitte jankata ja haukkua muita. Ei teillä ole mitään halua edes ymmärtää mistä on kyse.
Päihdeongelma ja siitä aiheutuneet mt ongelmat on jokaisen oma valinta, tuet pois näiltä.
Mutta mielenterveysongelma, joka aiheuttaa päihdeongelman, EI ole kenenkään oma valinta. Ja useimmiten se menee noin päin.
Kukaan ei mt-ongelmaisen suuhun väkisin viinaa kaada eikä pilleriä työnnä. Käytön aloittaminen on oma valinta. Ei siitä kannata mt-ongelmaa syyttää. Sitten kun aineeseen on riippuvuus, niin se aine vie ja mies vikisee, eikä se sitten enää ole oma valinta. Mutta hoitoon hakeutuminen taas on oma valinta.
Kyllä sille skitsofreenikolle on äänet sen päässä käskeneet käyttää jotain, tai sitten käyttää kestääkseen niitä harhojaan.
Sitten hän hankkii asianmukaisen lääkityksen, joka pitää äänet kurissa.
Ei kai kukaan voi olla noin pihalla siitä, mitä skitsofrenia on?
Se skitsofreenikkohan uskoo niihin harhoihinsa, ei se pidä niitä harhoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio tarjoaa vain vähän jos ollenkaan hoitoa ja tukea, ja niistäkin on tämä hallia leikannut. Sen lisäksi leikatti myös järjestöiltä, joista voisi apua saada. Kaikki viedään, hylätään, jätetään yksin.
Täälläkin jotkut jaksaa märistä kuinka miesten asioita ei haluta parantaa tai niihin kiinnitetä huomiota. Kuinka moni näistä "nää kaikki hautaan" ja "ihan oikein, niiltä pitää viedä kaikki" kommentoijat on itse miehiä?
Ei tämä porukka tarvitse mitään hoitoa ja tukea vaan keppiä. Hoito ja tuki tarkoittaa päihteidenkäyttäjälle sitä että bileet jatkuu, miten tämä voi olla niin vaikea ymmärtää? Jos joku nykyisessä systeemissä raitistuu niin se tapahtuu lähinnä sattuman kautta eikä sillä ole mitään yhteyttä minkään "hoidon" toimivuuteen. Niin sanottu päihdehoito on lumelääketiedettä.
Ja sellaiset ihmiset voi irtisanoa, jotka menevät suhteilla valtion työpaikkoihin töihin. Jokainen hommaa itse työpaikkansa eikä niin, että sukulainen hommaa sen. Ne palkat maksetaan verorahoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloissa osa kodeista voi olla lähes vuoden siivoamatta ja osaa kodeista siivoaa usein avustaja. Ihan hullua touhua.
Asuesssani kerrostalossa aikanaan ihmettelin, kun aniharvoin kukaan muu vei mattoja ulos. Kuvittelisi, että muutkin 29 asuntoa kaipaavat välillä siivoamista.
Ei ihmiset käytä mattoja enää nykyään. Vanhaan aikaan kun ihmisillä ei ollut tarpeeksi tekemistä, ne hankki turhia asioita, kuten mattoja, että olisi enemmän tekemistä, kuten siivousta, että aika ei käy pitkäksi, mutta nykyään me ei enää tarvita turhia asioita, koska ihmiset ovat mielummin naama kiinni älypuhelimessa kuin piiskaamassa mattoja.
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi feministit ei välitä nuorista miehistä?
Miksi persut eivät välitä nuorista miehistä? Sehän on miesten puolue.
Perussuomalaiset on molempien sukupuolien puolue mut toisin ku Vihreillä niillä ei oo poliitikkoja jotka julkasee koko ajan sisältöä someen miten miessukupuoliset käyttäytyy huonosti ja niiden pitäs muuttua
Nämä nuoret miehet on niitä joista kirsi varhila ihmettelee mikseivät hanki lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.
Absurdia, ettei pääse autisminkirjon tutkimuksiin, vaikka haasteita on noin voimakkaasti, että on päässyt pienluokalle (mun diagnosoitu autistilapsi ei oo päässyt, vaan normiluokalla pitää olla 🙄). Olen pahoillani teidän tilanteesta.
Voisitteko yrittää uudestaan, että pääsisi tutkimuksiin? Nuorisopsykiatrian puolella voi onnistua helpommin kuin lastenpsykiatrian, ainakin mun kokemuksen mukaan.
Missä näiden miesten vanhemmat on? Jos minä jäisin sänkyyn makaamaan yli kuukaudeksi, kyllä vanhemmat ja sisarukset tulisi apuun eivätkä vain jättäisi oman onnen nojaan. Näin pikkuveljestäni huolehdittiin kun tuli ero tyttöystävästä nuorena ja meni hetkeksi elämänhallinta. Veli kävi isovanhemmilla syömässä melkein joka päivä, vaari osti veljelle mm. huonekaluja ja otti mukaan metsätöihin. Äiti ja isä huolehti että koulu tuli käytyä loppuun ja sai ammatin. Minä istuin vieressä että sai maksettua kaikki erääntyneet laskut. Ongelma ei ollut ettei niihin olisi ollut rahaa vaan ettei saanut aikaiseksi maksaa. Olisi vain halunnut maata sohvalla ja pelata pleikkaria aamusta iltaan oluen kanssa.. On nykyään 20v myöhemmin ihan perheellinen ja työssäkäyvä ihminen, mutta en tiedä olisiko jos ei olisi ollut ketään apuna kun tarvitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen puolittaminen tuskin auttaa noita miehiä.
Tuskin sieltä sängyn pohjalta noustaisiin vaikka toimeentulo tuplattaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.Absurdia, ettei pääse autisminkirjon tutkimuksiin, vaikka haasteita on noin voimakkaasti, että on päässyt pienluokalle (mun diagnosoitu autistilapsi ei oo päässyt, vaan normiluokalla pitää olla 🙄). Olen pahoillani teidän tilanteesta.
Voisitteko yrittää uudestaan, että pääsisi tutkimuksiin? Nuorisopsykiatrian puolella voi onnistua helpommin kuin lastenpsykiatrian, ainakin mun kokemuksen mukaan.
Eikös? Itsellä on ollut välillä niin absurdi olo, kun koitan hakea apua ja muistuttaa haasteista niin ollaan vaan että teillähän on asiat niin hyvin. No siis joo, periaatteessa. Mutta eihän pienluokalla oleminen itsessään ole ns. normaalia. Ei etenkään, kun ollut 5 vuotta. Yhdessä kohtaa oli kokeilu normikouluun, normiluokalle, se ei onnistunut yhtään. Kotona asiat sujuu, kun itselläni on oman ammatin puolesta nepsyosaamista ja kotona on lapsen hyvinvointia tukevat rutiinit. Mutta eihän hän ikuisesti kotona asu ja ole pienluokalla! Ja jos on esim. autismi, siitä ei PARANNUTA ammattikouluun ja työelämään siirtyessä, vaan haasteet seuraa sitten mukana.
Viime syksynä viimeksi koitin koulupsykan kautta saada lasta tutkimuksiin. Ei kuulemma ehdi tehdä edes psykologisia testejä, muille kuin kehitysvammaisille. Joulun aikaan saatiin kotiin jotain papereita täytettäväksi, mistä ei sitten kuulunut enää mitään. Nyt täytyy taas itse herätellä asiaa ja soittaa perään. Nuori aloitti juuri seiskaluokan ja ylä-asteen aikana mielestäni hänen on niihin nepsytutkimuksiin päästävä. Kai se sitten vaatii sen, että alan hankalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.Absurdia, ettei pääse autisminkirjon tutkimuksiin, vaikka haasteita on noin voimakkaasti, että on päässyt pienluokalle (mun diagnosoitu autistilapsi ei oo päässyt, vaan normiluokalla pitää olla 🙄). Olen pahoillani teidän tilanteesta.
Voisitteko yrittää uudestaan, että pääsisi tutkimuksiin? Nuorisopsykiatrian puolella voi onnistua helpommin kuin lastenpsykiatrian, ainakin mun kokemuksen mukaan.
Eikös? Itsellä on ollut välillä niin absurdi olo, kun koitan hakea apua ja muistuttaa haasteista niin ollaan vaan että teillähän on asiat niin hyvin. No siis joo, periaatteessa. Mutta eihän pienluokalla oleminen itsessään ole ns. normaalia. Ei etenkään, kun ollut 5 vuotta. Yhdessä kohtaa oli kokeilu normikouluun, normiluokalle, se ei onnistunut yhtään. Kotona asiat sujuu, kun itselläni on oman ammatin puolesta nepsyosaamista ja kotona on lapsen hyvinvointia tukevat rutiinit. Mutta eihän hän ikuisesti kotona asu ja ole pienluokalla! Ja jos on esim. autismi, siitä ei PARANNUTA ammattikouluun ja työelämään siirtyessä, vaan haasteet seuraa sitten mukana.
Viime syksynä viimeksi koitin koulupsykan kautta saada lasta tutkimuksiin. Ei kuulemma ehdi tehdä edes psykologisia testejä, muille kuin kehitysvammaisille. Joulun aikaan saatiin kotiin jotain papereita täytettäväksi, mistä ei sitten kuulunut enää mitään. Nyt täytyy taas itse herätellä asiaa ja soittaa perään. Nuori aloitti juuri seiskaluokan ja ylä-asteen aikana mielestäni hänen on niihin nepsytutkimuksiin päästävä. Kai se sitten vaatii sen, että alan hankalaksi.
No onpa älytön tilanne!
Kyllähän nämä asiat usein vaatii sitä, että pitää vaan vanhempana sinnikkäästi vaatia niitä tutkimuksia, ja olla antamatta periksi. Mutta teillä kun on noin voimakkaasti sitä näyttöä siitä, että jotain sillä lapsella on pakko olla, mikä noita haasteita aiheuttaa, niin todellakin pitäisi päästä tutkimuksiin ihan ilman sitäkin, että vanhempi joutuu alkamaan hankalaksi.
Tutun kuuloisia asioita omien lasten suhteen, nuoren ammatilliset opinnot keskeytyi ensimmäisenä vuonna kun ei vaan saanut käytyä koulua, nyt sitten aloitti TUVA:lla, ja minua pelottaa, että onnistuuko ikinä opiskelemaan ammattia, ja vaikka onnistuisi, niin onnistuuko töissä käyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.Absurdia, ettei pääse autisminkirjon tutkimuksiin, vaikka haasteita on noin voimakkaasti, että on päässyt pienluokalle (mun diagnosoitu autistilapsi ei oo päässyt, vaan normiluokalla pitää olla 🙄). Olen pahoillani teidän tilanteesta.
Voisitteko yrittää uudestaan, että pääsisi tutkimuksiin? Nuorisopsykiatrian puolella voi onnistua helpommin kuin lastenpsykiatrian, ainakin mun kokemuksen mukaan.
Eikös? Itsellä on ollut välillä niin absurdi olo, kun koitan hakea apua ja muistuttaa haasteista niin ollaan vaan että teillähän on asiat niin hyvin. No siis joo, periaatteessa. Mutta eihän pienluokalla oleminen itsessään ole ns. normaalia. Ei etenkään, kun ollut 5 vuotta. Yhdessä kohtaa oli kokeilu normikouluun, normiluokalle, se ei onnistunut yhtään. Kotona asiat sujuu, kun itselläni on oman ammatin puolesta nepsyosaamista ja kotona on lapsen hyvinvointia tukevat rutiinit. Mutta eihän hän ikuisesti kotona asu ja ole pienluokalla! Ja jos on esim. autismi, siitä ei PARANNUTA ammattikouluun ja työelämään siirtyessä, vaan haasteet seuraa sitten mukana.
Viime syksynä viimeksi koitin koulupsykan kautta saada lasta tutkimuksiin. Ei kuulemma ehdi tehdä edes psykologisia testejä, muille kuin kehitysvammaisille. Joulun aikaan saatiin kotiin jotain papereita täytettäväksi, mistä ei sitten kuulunut enää mitään. Nyt täytyy taas itse herätellä asiaa ja soittaa perään. Nuori aloitti juuri seiskaluokan ja ylä-asteen aikana mielestäni hänen on niihin nepsytutkimuksiin päästävä. Kai se sitten vaatii sen, että alan hankalaksi.No onpa älytön tilanne!
Kyllähän nämä asiat usein vaatii sitä, että pitää vaan vanhempana sinnikkäästi vaatia niitä tutkimuksia, ja olla antamatta periksi. Mutta teillä kun on noin voimakkaasti sitä näyttöä siitä, että jotain sillä lapsella on pakko olla, mikä noita haasteita aiheuttaa, niin todellakin pitäisi päästä tutkimuksiin ihan ilman sitäkin, että vanhempi joutuu alkamaan hankalaksi.
Tutun kuuloisia asioita omien lasten suhteen, nuoren ammatilliset opinnot keskeytyi ensimmäisenä vuonna kun ei vaan saanut käytyä koulua, nyt sitten aloitti TUVA:lla, ja minua pelottaa, että onnistuuko ikinä opiskelemaan ammattia, ja vaikka onnistuisi, niin onnistuuko töissä käyminen.
Voin kyllä ymmärtää tuon pelon. Ja varmasti tuossa kohtaa jo myös jonkinlaisen avuttomuuden, kun kaikki odottaa että se nuori hoitaisi jo itse asiansa, mutta mitäs jos ja kun se ei vaan pysty siihen.
Itse olen ollut myös työkkärissä hetken aikaa ja näin siellä paljon näitä nuoria miehiä, jotka vaarassa syrjäytyä tai oli jo syrjäytyneet. Osalla diagnoosi, osalla ei. Jos jollain oli äiti tukena niin sille vähän naureskeltiin. Minusta se on surullista ja perheiden yksin jättämistä. On eri asia helikopteroida ns. normaalisti kehittyneen ja terveen lapsen ympärillä, kun se on jo täysi-ikäinen. Kun sitten taas esim. näiden nepsyjen tai vaille diagnooseja jääneiden poikien/ nuorten miesten kohdalla se taitaa usein olla se äiti, joka edes yrittää jotenkuten pitää poikaansa pinnalla ja saada sen suoriutumaan niistä velvotteistaan, mitä sen ikäisillä nyt vaan on. Saada lapsen eteenpäin elämässä.
Ammatillista tukea ja tukihenkilöä he tietenkin usein tarvitsisi. Ja erityispolkuja just opintoihin ja sit vielä työelämäänkin. Työelämäkin on vaan hankala, kun ei nykyään enää ole sellaisia yksinkertaisia, suorittavan tason töitä, mihin nää nuoret miehet ehkä ennen hakeutui sitten. Sellaisia, missä ei tarvitse hallita ja hahmottaa isompia kokonaisuuksia, joissa saa tehdä työtä hitaamalla tahdilla, jossa ei tarvitse olla sosiaalisesti taitava, koska usein esim. nepsyt ei sitä oikein ole.
Oli kyllä järkyttävää lukea kuinka ihan Kelan johtajakin vaikutti olevan täysin pihalla tämän ilmiön taustoista ja syy-seuraus-suhteista. Nuorten miesten syrjäytyminen on aika iso yhteiskunnallinen ilmiö, mitä esiintyy monissa kulttuureissa ja jonka hinta on myös iso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tämä asia huolestuttaa näin nuoren pojan äitinä, kun se lapsen/nuoren tuen tarve ja syrjäytymisriskit on olleet nähtävissä jo vuosikausia, mutta kunnollista apua ei saa. Että mitäs sitten, kun nuori täyttää 18 ja pitäisi yhtäkkiä hoitaa kaikki asiat itse?
Minulla siis teini, jolla on taaperosta asti ollut autismin kirjon oireilua. Todettu ihan ammatti-ihmistenkin toimesta, mutta ei kuulemma riittävästi, että pääsisi testeihin. Oireisiin kuuluu myös hidas kielenkehitys, jossa on menty eteenpäin paljon, mutta ei se edelleenkään ihan ikätasolla ole. Puheterapiassa oli useamman vuoden. Pienluokalla on ollut lähes koko kouluajan, ilman diagnoosia. Koska ei pärjännyt normiluokalla eikä normikoulussa, tuli myös kausia kun kieltäytyi kouluun lähtemästä.
Nyt menee ok, kun on vahva tuki koulussa ja kotona. Itse näen ongelmana, ettei haasteille ole nimeä. Ei diagnoosia. Tulee intti, ammattikoulu, työelämä, parisuhde. Sit kun niissä ei pärjääkään siten, miten normaalisti odotetaan nuoren pärjäävän, mitä sitten?
On nuoria miehiä (toki myös naisia) jotka ei yksinkertaisesti pysty esim. normaaliin työtahtiin, koska se oma toiminnanohjaus on vajaavaista. He saavat paljon negatiivista palautetta tekemisestään, joka altistaa huonolle itsetunnolle, masennukselle. Jotka taas altistaa esim. päihteidenkäytölle ja syrjäytymiselle.
Mutta siellähän vaan hallitus tälläkin hetkellä romuttaa meidän ennaltaehkäiseviä, tukea antavia yhteiskunnallisia järjestelmiä. Sitten ihmetellään, miksi nämä ihmisryhmät putoaa kaikkien tukiverkkojen ulkopuolelle ja tulee sekä yksilötason että yhteiskuntatason ongelmia.Absurdia, ettei pääse autisminkirjon tutkimuksiin, vaikka haasteita on noin voimakkaasti, että on päässyt pienluokalle (mun diagnosoitu autistilapsi ei oo päässyt, vaan normiluokalla pitää olla 🙄). Olen pahoillani teidän tilanteesta.
Voisitteko yrittää uudestaan, että pääsisi tutkimuksiin? Nuorisopsykiatrian puolella voi onnistua helpommin kuin lastenpsykiatrian, ainakin mun kokemuksen mukaan.
800-2000 eurolla voi ostaa tutkimukset yksityiseltä sektorilta. Näin olen tehnyt minä ja moni muukin, jotta lapsi saa diagnoosin. Maksaa itsensä takaisin moninkertaisetsi vammaistukena ja tuettuina kuntoutuksina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloissa osa kodeista voi olla lähes vuoden siivoamatta ja osaa kodeista siivoaa usein avustaja. Ihan hullua touhua.
Asuesssani kerrostalossa aikanaan ihmettelin, kun aniharvoin kukaan muu vei mattoja ulos. Kuvittelisi, että muutkin 29 asuntoa kaipaavat välillä siivoamista.
Ei ihmiset käytä mattoja enää nykyään. Vanhaan aikaan kun ihmisillä ei ollut tarpeeksi tekemistä, ne hankki turhia asioita, kuten mattoja, että olisi enemmän tekemistä, kuten siivousta, että aika ei käy pitkäksi, mutta nykyään me ei enää tarvita turhia asioita, koska ihmiset ovat mielummin naama kiinni älypuhelimessa kuin piiskaamassa mattoja.
Vaikea uskoa ettei käyttäisi, kun vanhat kerrostalokämpät ovat niin vetoisia, että talvella lattiat ovat kylmät, vaikka patterit hohkaavat tulikuumina. Lattialämmitteisessä asunnossa ei mattoja tarvita, mutta sellaiseen vaaditaan jonkin verran maksukykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen puolittaminen tuskin auttaa noita miehiä.
Tuskin sieltä sängyn pohjalta noustaisiin vaikka toimeentulo tuplattaisiin.
Työttömyyden ei tarvitse olla maailmanloppu. Mikään raha ei tee näiden masentuneiden elämästä ihmisarvoista. He suorittavat hidasta itsemurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten ei edes rahaa ruokaan? Ei nämä ihmiset sitä toimeentulotukea ruokaan käytä.
Päivi Nergin sielunsisko siellä. Ilmeisesti sinäkin näet kaikista rekistereistä, mihin kukakin toimeentulotukensa käyttää? Tai sitten se on sun intuitio, joka ottaa tietonsa ennakkoluuloistasi.
Sosiaalityöntekijän vastaanotolle harvoin joutuu hyvin voivat ihmiset? Ikävää että sosiaalityöntekijä ei kykene auttamaan näitä henkilöitä, vaan turhautuneena päätyy rankaisemaan ja maalailemaan. Tämmöistä toimintaa kyllä näkee usein meidän yhteiskunnassa. Töihin ei yksinkertaisesti työtön pääse tässä kilpailutilanteessa, ja silloin on temput vähissä kun aika kuluu ja toivottomuus lisääntyy.