Oliko sun isovanhemmat hyvässä parisuhteessa keskenään?

Siinä käsityksessä olen, että olivat rakastava tehotiimi.

Ottivat avioeron. 🤭

Isoisä vihasi naisia. Hylkäsi vaimonsa ja otti lapset itselleen mutta ei hoitanut niitä. Tämä oli mahdollista sotaveteraanille.. Jäljet näkyivät isässäni.

Molemmissa perheissä oli noin 10 lasta ja molemmat isovanhemmat oli maatilallisia tilanpitäjiä. Toinen pappa 

kuoli nuorena keski-ikäisenä ja toinen pappa haavoittui sodassa sekä kuoli sotavammaan, kun olin 6-vuotias. 

Äitini vanhemmat olivat, kunnes isoisäni kuoli vuonna 1972. Isän vanhemmat erosivat vuonna nakki ja muussi. Siihen liittyy jotain, ehkä poliittista, mitä en oikeastaan tiedä.

Molemmat isoisäni kuolivat ennen syntymääni. Mummuni kuitenkin otti avioeron 70-luvun alussa ja siitä sai kuulla. 

Äidin isä kuoli, kun äiti oli 12. En tiedä oliko suhde hyvä. Mummo ei mennyt enää uusiin naimisiin. Isän isän 2. avioliitto oli hyvä. Mummopuoleni oli oikein mukava ja rakasti pappaa.

Vaarini oli tuurijuoppo. Sotaveteraani, taisteli rintamalla, ehkäpä selittää paljon. Eivät kuitenkaan eronneet, vaarini kuoli 73 vuotiaana.

Toinen isoisä kuoli kun olin pari kuukautta. Oli kuulemma pariin otteeseen pahoinpitellyt mummoani ja oli myös ilkeä tilan eläimiä kohtaan.

Hänestä voi sanoa että oli hyvä kun kuoli, vaikka kuullostaa julmalta.

Vaarini oli ihan hirveä ihminen, mutta onneksi kuoli, niin mummolla lapsineen oli sitten vähän parempi loppuelämä, vaikka olikin köyhää. Ukkini oli kaiketi ihan kelvollinen ja sitä myötä liittokin, joka kesti loppuiän.

Ei. Pappa oli juoppo ja hakkasi vaimoaan ja lapsiaan kännipäissään. Vaikka selväpäisenä oli vissiin ihan hyvä aviomies ja isä. Liitto päättyi kyllä vasta mamman kuolemaan (sairauteen). Eli ei eroa. 

Toisen puolen isovanhemmat ovat vielä elossa ja yhdessä. Siinä liitossa on varmaan ollut hyvääkin, mutta aika paljon myös riitelevät. Joitakin vuosia sitten mummi aina jupisi kiukustuttuaan että ottaisi tuosta ukosta heti eron jos olisi nuorempi. Ja että olisi pitänyt nuorempana tehdä niin. Eivät varmasti ikinä kyllä eroa, sen ajan ihmisiä. 

Isoäitini sanoi, että isoisän kanssa ei voi riidellä, kun isoisä ei riitele vastaan. He olivat naimisissa yli 50 vuotta, kunnes toinen kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sanoi, että isoisän kanssa ei voi riidellä, kun isoisä ei riitele vastaan. He olivat naimisissa yli 50 vuotta, kunnes toinen kuoli.

Siinä oli ihan selvästi pitkän suhteen salaisuus. Omilla vanhemmillani oli lähes aina tuo sama tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sanoi, että isoisän kanssa ei voi riidellä, kun isoisä ei riitele vastaan. He olivat naimisissa yli 50 vuotta, kunnes toinen kuoli.

Siinä oli ihan selvästi pitkän suhteen salaisuus. Omilla vanhemmillani oli lähes aina tuo sama tilanne. 

Mutta onko tuokaan välttämättä hyvä että toinen on kuin saippuapala eikä ongelmia saa selvitettyä?

Mun isä on aina inhonnut konfliktitilanteita ja yrittää päästä niistä milloin milläkin keinoin, mm. valkoisilla valheilla, lahjomalla jne. Usein lopputulos on huonompi kuin se että asiat olisi puitu läpi kunnolla. 

Ei mitään hajua. En tullut myöskään kysyneeksi vanhemmiltani. Tosin ei äitikään varmaan olisi muistanut kun hänen äitinsä kuoli äitini ollessa 4-vuotias. Mutta ihan normaalilta vaikutti papan ja sen kolmannen vaimon liitto silloin kun minäkin olin olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sanoi, että isoisän kanssa ei voi riidellä, kun isoisä ei riitele vastaan. He olivat naimisissa yli 50 vuotta, kunnes toinen kuoli.

Siinä oli ihan selvästi pitkän suhteen salaisuus. Omilla vanhemmillani oli lähes aina tuo sama tilanne. 

Mutta onko tuokaan välttämättä hyvä että toinen on kuin saippuapala eikä ongelmia saa selvitettyä?

Mun isä on aina inhonnut konfliktitilanteita ja yrittää päästä niistä milloin milläkin keinoin, mm. valkoisilla valheilla, lahjomalla jne. Usein lopputulos on huonompi kuin se että asiat olisi puitu läpi kunnolla. 

No kun siirryin ns. äidin paikalle lähimmäiseksi, huomasin ettei mies ole saippuakupla ja äitini ei ikinä rähissyt turhaan vaan aiheesta. Äitini ei haastanut riitaa vaan 

reagoi. Mun isä yritti muakin määräillä koko aikuiselämän, mutta aivan erityisesti, kun aloin auttamaan sitä arjen asioissa. Mullakin on palanut pinna sen kanssa 

muutaman kerran. 

Molempien puolien isovanhemmista oli enää vain toinen elossa leskenä kun olen syntynyt. Samoin isoisomummo oli ollut leskenä jo kymmenen vuotta.

Toiset isovanhemmat riiteli koko ajan ja olivat myös pettäneet toisiaan 70-luvulla. Mutta tosiaan erota ei voinut. Toiset taas on elossa edelleen ja hyvässä liitossa. Tai no isoisä on niin kiltti ja ihana ihminen ettei ikinä eroaisi vaan sietänyt mummon oikkuiluja hymyssä suin koko elämän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini sanoi, että isoisän kanssa ei voi riidellä, kun isoisä ei riitele vastaan. He olivat naimisissa yli 50 vuotta, kunnes toinen kuoli.

Siinä oli ihan selvästi pitkän suhteen salaisuus. Omilla vanhemmillani oli lähes aina tuo sama tilanne. 

Mutta onko tuokaan välttämättä hyvä että toinen on kuin saippuapala eikä ongelmia saa selvitettyä?

Mun isä on aina inhonnut konfliktitilanteita ja yrittää päästä niistä milloin milläkin keinoin, mm. valkoisilla valheilla, lahjomalla jne. Usein lopputulos on huonompi kuin se että asiat olisi puitu läpi kunnolla. 

Noinhan se on. Parempi huutaa ilma raikkaaksi, kuin jättää asia kesken mielen alle painamaan. Muuten ne vanhat asiat riidellään aina uudestaan ja uudestaan. 

Äidinisä ja äidinäiti erosivat. Tuli uusi perhe kummallekin. Mies oli sodassakin jossain välissä hevosella ja teki itsem. lääkkeiden avulla. Ei saavuttanut edes 40 vuoden ikää.

Eivät olleet. Kaikki 1900-luvun alkupuolella syntyneitä, parisuhteita väritti sotatraumat, mielenterveysongelmat, väkivalta ja alkoholi. Osittain varmasti toisistaan johtuvia ja toisiaan vahvistavia asioita.Kaikki kuitenkin pystyivät hoitamaan perheidensä ravintoon ja suojaan liittyvät tarpeet ja ulkoisesti kaikki olivat reippaan ja kunnollisen oloisia.

Edelläkuvatut ongelmat alkavat nyt kunnolla helpottaa vasta lastenlastenlapsien kohdalla, joka sukupolvi on yrittänyt napsun verran paremmin hoitaa hommansa. Tässä minun ja monen muun suomalaisen taistelu tiivistettynä. En anna virtuaalisydämiä ja haleja, annan virtuaalisen ymmärtäväisen katseen ja hyväksyvän nyökkäyksen teille kohtalotoverit. Sydämet jäävät lapsillemme jaettavaksi, se käy heiltä onneksi luontevammin.