YLE: Siviilipalveluksen suorittaneita voidaan jatkossa määrätä kertausharjoituksiin ja tukitehtäviin poikkeusoloissa
Eduskunta käsittelee syksyllä siviilipalveluslain muutosta. Laki tulisi voimaan vuoden 2027 alussa. Nykyinen laki on vuodelta 2008.
Siviilipalvelusta muutetaan vastaamaan muuttunutta turvallisuustilannetta. Siviilipalvelun koulutusjakson painopiste siirtyy vahvemmin kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllisiin tehtäviin, kuten väestönsuojeluun.
Uusi laki mahdollistaa siviilipalveluksen käyneiden määräämisen kertausharjoituksiin ja vaihdon jo aloitetusta siviilipalveluksesta armeijaan, se tuo myös mahdollisuuden palata puolustusvoimien reserviin reservistä eroamisen ja täydennyspalveluksen suorittamisen jälkeen. Laki avaa uuden mahdollisuuden käyttää täydennyspalveluksessa olevia siviilipalvelusvelvollisia akuutteihin turvallisuustehtäviin.
Uuden lain myötä siviilipalvelukseen hakeville suoritetaan vakaumuksen tutkinta puolustusvoimien valmiuden kohottamiseen tarkoitettujen kertausharjoituksen aikana, kun se nykyisen lain voimassa ollen on mahdollista vain liikekannallepanon aikana. Aiemmin siviilipalveluksen tai täydennyspalveluksen suorittaneiden joukkoa on kutsuttu siviilivarannoksi, nyt nimi muuttuu siviilipalvelusreserviksi.
https://yle.fi/a/74-20237685
Kommentit (225)
Ahvenanmaa on demilitarisoitu. Pako Ahvenanmaalle? Tai miehet Kreikkaan ensin ja siitä kauemmas.
Vierailija kirjoitti:
Venäjän vuosia kokeneisiin joukkoihin nähden jokainen suomalainen on sivari :D Se on käytännössä aivan sama onko syönyt munkkeja sotkussa vai vaihtanut mummojen vaippoja kun Venäjä tulee valtavalla voimallaan. Vai kuinka monta silpoutunutta raatoa armeijan käyneet muistavat nähneensä palvelusaikana?
Ne Venäjän kokeneet joukot makaa jo Ukrainan pellossa. Meillä on vastassa Moskovan ja Pietarin rave-skenen ja entisen oligarkian veteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa on demilitarisoitu. Pako Ahvenanmaalle? Tai miehet Kreikkaan ensin ja siitä kauemmas.
Affenanmaa todennäköisesti palauttaa mantereelta tulijan sotatilanteessa vaikka hän puhuisi virheetöntä ruotsinkieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai minkään siviilipalveluksen pidäkkään tarkoittaa, että on kriisitilanteessa yhteiskunnan ulkopuolella.
Perinteisesti aseistakieltäytymiseen ja sivariuteen on perustunut ajatus siitä että palveluksen jälkeen ollaan vaan tavallisia kansalaisia ja sota-aikaan tehdään sivarityötä kirjastoissa, kulttuurin parissa, kirkoissa jne. Ei siihen tematiikaan ole kuulunut mikään kokonaisturvallisuus, tuo koko sana herättää aseistakieltäytyjäpiireissä militaristisia mielleyhtymiä ja se nähdään militaristisen vallan laajentumisena yhteiskunnassa.
Ei kriisitilanteessa voida olla idealisteja ja haistella kukkasia. Silloin on oikeasti tosi kyseessä (vrt. Ukraina).
Saas nähdä lisääntyykö Ceeppareiden määrät jos tuo laki menee läpi. Tilastokeskus saa Siviilipalveluskeskukselta vuosittaiset tunnusluvut, siellä se sitten saattaa näkyä vapautettujen määrän nousuna.
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa on demilitarisoitu. Pako Ahvenanmaalle? Tai miehet Kreikkaan ensin ja siitä kauemmas.
Luuletko että venäjä välittää jostain demilatatoinneista? Ei välitä. Ei välitä myöskään sivarien oikeuksista paskaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai minkään siviilipalveluksen pidäkkään tarkoittaa, että on kriisitilanteessa yhteiskunnan ulkopuolella.
Perinteisesti aseistakieltäytymiseen ja sivariuteen on perustunut ajatus siitä että palveluksen jälkeen ollaan vaan tavallisia kansalaisia ja sota-aikaan tehdään sivarityötä kirjastoissa, kulttuurin parissa, kirkoissa jne. Ei siihen tematiikaan ole kuulunut mikään kokonaisturvallisuus, tuo koko sana herättää aseistakieltäytyjäpiireissä militaristisia mielleyhtymiä ja se nähdään militaristisen vallan laajentumisena yhteiskunnassa.
Ei kriisitilanteessa voida olla idealisteja ja haistella kukkasia. Silloin on oikeasti tosi kyseessä (vrt. Ukraina).
Mutta tämä on ollut laki ja eetos jo vuosikymmenet 1960-luvulta lähtien. Muutos on valtava jos tämä menee läpi ja nimenomaan heikennys sivareiden oikeuksiin!
Vierailija kirjoitti:
Venäjän vuosia kokeneisiin joukkoihin nähden jokainen suomalainen on sivari :D Se on käytännössä aivan sama onko syönyt munkkeja sotkussa vai vaihtanut mummojen vaippoja kun Venäjä tulee valtavalla voimallaan. Vai kuinka monta silpoutunutta raatoa armeijan käyneet muistavat nähneensä palvelusaikana?
da, se olemas pystayttamaton voima. suomaliset ei voi mitan. Kaikki n at sid kaltataan.
terv. pitr
Vierailija kirjoitti:
MITEN HALLA-AHON KÄY?
Miten sivarilusmut liittyy Halla-ahoon? Halla-aho on teservin Luttnantti, jonka itse henkilökohtaisesti kertonut minulle. Oli muuten mukava ja kohtelias mies vaikka ilta ei jatkunutkaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai minkään siviilipalveluksen pidäkkään tarkoittaa, että on kriisitilanteessa yhteiskunnan ulkopuolella.
Perinteisesti aseistakieltäytymiseen ja sivariuteen on perustunut ajatus siitä että palveluksen jälkeen ollaan vaan tavallisia kansalaisia ja sota-aikaan tehdään sivarityötä kirjastoissa, kulttuurin parissa, kirkoissa jne. Ei siihen tematiikaan ole kuulunut mikään kokonaisturvallisuus, tuo koko sana herättää aseistakieltäytyjäpiireissä militaristisia mielleyhtymiä ja se nähdään militaristisen vallan laajentumisena yhteiskunnassa.
Ei kriisitilanteessa voida olla idealisteja ja haistella kukkasia. Silloin on oikeasti tosi kyseessä (vrt. Ukraina).
Tässä sekoitetaan nyt joko tarkoituksellisesti tai tarkoituksella sota ja kriisitilanne, Ukraina ei ole kriisitilanteessa, siellä on sota!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa on demilitarisoitu. Pako Ahvenanmaalle? Tai miehet Kreikkaan ensin ja siitä kauemmas.
Luuletko että venäjä välittää jostain demilatatoinneista? Ei välitä. Ei välitä myöskään sivarien oikeuksista paskaakaan.
En luule. Kommentti oli huumoria. Miksi se on sitten demilitarisoitu jos se ei oikeasti ole demilitarisaatio Venåjänkin puolelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MITEN HALLA-AHON KÄY?
Miten sivarilusmut liittyy Halla-ahoon? Halla-aho on teservin Luttnantti, jonka itse henkilökohtaisesti kertonut minulle. Oli muuten mukava ja kohtelias mies vaikka ilta ei jatkunutkaan yhdessä.
Halla-Aho on sivari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomea militarisoidaan kaikin tavoin. Kansalaisoikeuksia rajoitetaan. Lampaat hyväksyvät, koska on nostettu esiin ulkoinen vihollinen.
Se sama ulkoinen vihollinen on ollut itärajan takana viimeiset tuhat vuotta.
Lampaita sen suhteen ollaan oltu vain YYA-ajan suomettumisen ja nöyristelyn aikana.
YYA-aikaan Suomessa oli erittäin taitava ja isänmaallinen valtionjohto jolle tärkeintä oli suomalaisten hyvinvointi! Siihen aikaan osattiin luovia kansainvälisessä poliittisessa aallokossa tavalla jota muuallakin osattiin arvostaa. Nyt ollaan siirrytty rähjäämisen ja voimalla uhkailun aikaan joka ei pienelle Suomen kaltaiselle maalle ole eduksi.
YYA-aikaan oltiin jussipaita päällä pylly pystyssä valmiina ottamaan itänaapuri pukille, ei siinä Suomelle mitään hyvinvointia ollut. Pikemminkin teollisuutemme taantui tuottamaan 5-vuotissuunnitelmaan sopivaa bulkkipaskaa, joka taas ei kelvannut mihinkään muualle. Maksuksi saimme sinkkiämpäreitä, Ladoja, MIGejä ym romua.
Älä nyt ole tyhmä. Jos YYA aikaan olisi sota syttynyt NATOn ja Neukkujen välille niin luuletko että itänaapuri olisi vaan toivotettu tervetulleeksi tänne? (silloinhan ne olisi nimittäin sitä pääsyä tänne vaatineet, kun olisivat halunneet päästä Suomen läpi NATO maa Norjan kimppuun) NATO olisi samantien iskenyt neukkuja vastaan Suomen maaperällä...
Se on totta että meidän teollisuus tuudittautui Neuvostoliiton kanssa käydyssä kaupassa siihen että mikä tahansa bulkkipaska meni kaupaksi. Neukkulan kaaduttua tuli hankalat ajat. Migit muuten ei olleet mitään romuja silloin kun niitä tänne saatiin ostaa 60-luvun alussa. Se tilanne että saatiin ostaa, tuli sen takia että neukut kypsyi siihen että USAn tiedustelukoneet lenteli Suomen ilmatilan kauttaa vakoilemaan mm Kuolan aluetta, koska Suomen ilmavoimilla ei ollut kalustoa joka olisi pystynyt niitä vastaan. Neukut sanoi että nyt joko ostatte niitä Migejä ja valvotte ilmatilaanne, tai Neuvostoliiton ilmavoimat tulee Suomeen tekemään sen. Tuo oli käsittämättömän hyvä diili jolla päästiin ostamaan hyvään hintaan 1-luokan hävittäjiä, joita ei ollut käytössä juuri missään Neuvostoliiton ulkopuolella.
Minulla on vallan toiset muistikuvat ja kokemukset teollisuutemme tuotteita 80-luvulta. Kotimaiset laatutuotteet olivat kestävyydessään aivan omaa luokkansa mitä ovat nykyään edes arvokkaammat ulkomailla tuotetut tavarat. Pesukoneet olivat kestäviä, minulla on vieläkin 80-luvun pesukarhu joka toimii ja pesee kuin silloin ennenkin. Omistan useamman kotimaisen polkupyörän joiden rungot hitsattiin suomalaisesta teräksestä ja ne ovat kestäneet, samoin kuin niiden renkaat jotka nekin tehtiin Lieksassa ja niitä fillareiden Hakkapeliitta talvirenkaita on vieläkin 80-luvulta täysin ajokuntoisia ja nastat tallella niissä. Kotimaiset kengät ja vaatteet kestivät ja niitäkin on menneiltä ajoilta tallessa edelleen ehjiä ja käyttökunnossa Friitalan kelsiturkkia myöten. Airamin hehkulamput kestivät pidempään kuin ulkomaantuonti etc. etc. Esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon, mutta jostain syystä jotkut ovat aina vaan valittavat ettei Suomessa ei osattu tehdä mitään laadukasta ja tämän saman soopan he ovat opettaneet sitten nuoremmille polvilleen jotka sitten toistelevat isiltään oppimaansa vaikka eivät ole edes sitä aikaa koskaan eläneet ja niitä tuotteita käyttäneet.
Anna mä tarkennan, bulkilla en tarkoittanut sitä etteikö ne olisi kestäviä, vaan esim. sitä että kun esim. joku kenkä tehdas valmisti kenkiä vietäväksi Neuvostoliittoon, niin mikä tahansa kenkä oli OK, ja ne osti niitä isot määrät. Mutta sitten länsimarkkinoille ne kengät (tai jotkut muut tuotteet) ei olleet tarpeeksi muodikkaita, fiinejä, jne.
Minä olen elänyt 80-luvun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MITEN HALLA-AHON KÄY?
Miten sivarilusmut liittyy Halla-ahoon? Halla-aho on teservin Luttnantti, jonka itse henkilökohtaisesti kertonut minulle. Oli muuten mukava ja kohtelias mies vaikka ilta ei jatkunutkaan yhdessä.
Halla-Aho on sivari.
Valtamedian valheita!

Halla-aho suoritti 1990-luvun alussa siviilipalveluksen työskentelemällä nuorisotalon iltaohjaajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin armeijaksi kutsutun pellekoulun, mutta pakenen kyllä Vietnamiin KUN Venäjä hyökkää ja oikeastaan hyvissä ajoin ennen sitä. Stubb, Nalle ja Fazerin suku nauraa partaansa Lontoossa kattohuoneistossa kun rahvas juoksee kilpaa teuraalle heidän puolestaan :D:D
Et pakene mihkään, kyllä sulle kuri löytyy...
Nämä "et sinä pakene minnekään" yms. -huutelijat taitavat olla pelokkaita kokoomuslaisia, jotka tahtovat ilmaisen tykinruoan puolustavan heitä ja heidän omaisuuksiaan viimeiseen mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö yhteiskunnalla todellakaan ole muita motivointikeinoja kuin pakottaminen? Sillä ei yleensä saada parasta haluttua lopputulosta.
Niinpä. Ei tarvitse kuin katsoa Venäjän "sotamenestystä".