Karman laki - kokemuksia omasta elämästä
Uskotko ns karman lakiin? Jos uskot, kerro sinulle tai läheisillesi tapahtuneista asioista joissa mielestäsi karman laki toteutui.
Kommentit (99)
Syyn ja seurauksen laki. Kyllähän se toimii, ainakin osin. Mutta joo: usein esim. ne kiusaajat jäävät ja kiusattu lähtee...
Kyllä uskon, ja uskon myös pikakarmaan. Esim. liikenteessä joku kiilaa röyhkeästi eteesi, hetken päästä kiilajalle tehdään samoin. Hyvä palaa aina takaisin lähettäjälleen. Pahantahtoiset aikeet, palaavat myös lähettäjälleen. Jotenkin tilit tasataan. Autat ystävääsi vaikka lainaamalla rahaa, sinulle tulee rahaa jotenkin, tuo summa, jonka annoit lainaksi. Näin on itselleni käynyt.
No mielestäni en ole tehnyt mitään pahempaa kuin muutkaan, mutta olen saanut elää aivan kamalan ja epäonnisen elämän. Ja kun oikein pohdin, niin se, kun olen yrittänyt tehdä eettisesti oikein on yleensä kostautunut minulle aika lailla. Eli parempi lopputulos olisi kannaltani ollut, jos olisin ajatellut pelkkää omaa etuani.
En siis usko. Siitä ei osaa kukaan sanoa, onko jotain aikaisempia elämiä joiden mukaan saa ansionsa mukaan.
Huomautin tosi ilkeästi viattomalle vastaantulijalle, joka meinasi törmätä minuun. Kun käännyin jatkamaan matkaa kävelin suoraan liikennemerkkiä päin.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan uskon. Vaikka täytyy sanoa että pahimmat paskiaiset kukoistavat kuin rikkaruohot. Ehkä paha saa palkkansa seuraavassa elämässä.
Tämä. Röyhkeimmät ihmiset ainakin ulkoisesti näyttävät voivan mitä mainioimmin.
Eron jälkeen puoliso ei halunnut maksaa osuuttaan lasten kuluista. Ei suostu lastenvalvojalle eikä mitään. Ajattelin haastaa hänet käräjille mutta kävikin niin että minä sain ylennyksen ja rutkasti lisää palkkaa samaan aikaan kun ex sai potkut töistä. Lopputulos: ex on minulle entistäkin katkerampi mutta minä ja lapset voidaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan uskon. Vaikka täytyy sanoa että pahimmat paskiaiset kukoistavat kuin rikkaruohot. Ehkä paha saa palkkansa seuraavassa elämässä.
Tämä. Röyhkeimmät ihmiset ainakin ulkoisesti näyttävät voivan mitä mainioimmin.
Tuo ei ole totuus. Ne röyhkeät eivät näytä ulospäin mitään, ovat kuin terästä.Mitä kovempi kuori, sitä pehmeämpi sisin.
Uskon karmaan.
Joka asialle voi löytää jonkun selityksen menneisyydestä, jos oikein kaivaa. Karmaan uskominen on asioiden jälkikäteen selittelyä oman mielen mukaan. Tosiasiassa kumminkin on esim. ihmisiä jotka istuvat tuomiota jonkun toisen tekemästä rikoksesta. Miten karman lakiin uskovat selittää tällaiset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan uskon. Vaikka täytyy sanoa että pahimmat paskiaiset kukoistavat kuin rikkaruohot. Ehkä paha saa palkkansa seuraavassa elämässä.
Tämä. Röyhkeimmät ihmiset ainakin ulkoisesti näyttävät voivan mitä mainioimmin.
Tuo ei ole totuus. Ne röyhkeät eivät näytä ulospäin mitään, ovat kuin terästä.Mitä kovempi kuori, sitä pehmeämpi sisin.
Uskon karmaan.
Mutta siis ovat levänneen näköisiä, huolettomia, hyvässä kunnossa, hyvissä töissä. Tietenkin kotona voi olla helvetti irti vaikka puolisoon pahaa oloa purkaen, kulissien takana.
Kyllä kokemuksia riittää tuosta. Yksi tuttavani kiusasi netissä aina kaikkia kavereitaan milloin mitenkin. Sitte tuli yksi kaunis päivä, hänen miehensä joutu auto-onnettomuuteen ja kuoli. Sinne meni mies sekä kaverit lopuksi.

Ansionsa mukaan sai.
Tuskin karman laki mitenkään johdonmukaisesti toimii.
Monesti tosiaan ainakin ulkoisesti näyttää siltä, että kannattaisi pikemminkin olla itsekäs ja röyhkeä mulkku, jotta pärjää tässä oravanpyörässä.
Jospa eräs jenna niminen naine sais samal mital takas. Ehkä se kohtalo sillekin vielä kolahtaa kunnolla. Toivottavasti samalla tavalla ku tolla edellisellä. Jonka mies kuoli.
Aina, kun olen ollut vahingoniloinen, se on osunut omaan nilkkaan. Enää en ole. Pelottaa liikaa.
En usko karmaan. Liian moni viaton lapsi kärsii ihan silmittömästi täällä hullujen aikuisten toimesta ja kuolee niihin tekoihin.
Uskon kyllä että kaikki saavat lopulta Jumalalta ansionsa mukaan, mutta vasta tämän elämän jälkeen tuonpuoleisessa.
En tiiä oonko ollut entisessä elämässä hitler tai vastaava, kun oma elämä on ollut vastoinkäymisiä täynnä :/
Vaikka olen todellla kiltti ja avulias.
Yritän kuitenkin elää "kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan".
Vierailija kirjoitti:
No mielestäni en ole tehnyt mitään pahempaa kuin muutkaan, mutta olen saanut elää aivan kamalan ja epäonnisen elämän. Ja kun oikein pohdin, niin se, kun olen yrittänyt tehdä eettisesti oikein on yleensä kostautunut minulle aika lailla. Eli parempi lopputulos olisi kannaltani ollut, jos olisin ajatellut pelkkää omaa etuani.
En siis usko. Siitä ei osaa kukaan sanoa, onko jotain aikaisempia elämiä joiden mukaan saa ansionsa mukaan.
Samma här. Olen ollut kiva ja reilu ja tarkkanäköisesti havainnoinut muiden mielialoja, aina ystävällinen. Ja miten kävi? Valon enkeliksi naamioituneita paholaisia, noin kuvaannollisesti, oikein parveili ympärillä. Petturit pääsi lähelle ystävää esittäen. Aivan kuin niitä olisi jotenkin suututtanut, että en juonitellut tai ollut vahingoniloinen. Petin itseni kun en nähnyt naamioiden taa.
Olen tehnyt sen pahan että rakastin lähimmäisiä mutta en osannut pitää omia puoliani yhtään.
Kiusaajat kukoistaa, minä jouduin mielenterveyssyistä eläkkeelle. Joka hetki ahdistaa.
Ei ole mitään oikeudenmukaisuutta eikä karmaa. Kuoleman jälkeistä elämää en halua, sillä olen aivan väsynyt jo tähänkin. Olen silti yhä hyvä ja ystävällinen, vaikka hyvyyteen pyrkivät ihmiset onkin nykyajan paarialuokka.
Tavallaan uskon. Vaikka täytyy sanoa että pahimmat paskiaiset kukoistavat kuin rikkaruohot. Ehkä paha saa palkkansa seuraavassa elämässä.