Onko se "aikuisuus" pelkkiä velvoitteita?

Itselleni se oli kyllä vapaus: Päätin itse, missä opiskelin ja mitä, miten yhdistin siihen viikonloppu- ja iltatyöt, mitä puin päälleni, moneltako tulin kotiin, mitä siivosin ja koska, mitä kokkasin. . . Olen sisarussarjan nuorin ja perheen kuopuksena kasvanut ja vauvana pidetty, eli ylioppilaaksi päästyäni tiesi, että jo oli aikakin aikuistua 😊

Aikuisena otat huomioon muut ihmiset ja kohtelet heitä hyvin, et perseile, vainoa, valehtele, semmoista aikuista kaipaisin.

Ei onneksi ole. Se on myös itsetuntemusta, itseluottamusta, suhteellisuuden tajua, kykyä nähdä asiat myös toisen ihmisen perspektiivistä, itsensä puolella seisomista ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Aikuisuudessa kehtaa täysin siemauksin irrotella silloin, kun sen aika on ja vakavoitua silloin, kun tilanne sitä vaatii. Aikuinen tunnistaa omat vahvuutensa ja on niistä ylpeä mutta ei häpeile sitä, että ei onnistu kaikessa täydellisesti ja joutuu joskus muuttamaan toimintaansa. 

Mielestäni aikuisuudella on turhan tympeä kaiku ja lapsenomaisuutta puolestaan ihannoidaan joskus liikaakin. Toisaalta se, mitä monet kuvailevat lapsenomaisuudeksi, on ennemminkin epäkypsyyttä, keskenkasvuisuutta, yksiulotteisuutta ja jollain tapaa hukassa olemista. 

Lampaiden maailmassa aikuisuus tarkoittaa sitä palvele herrojasi kuolemaasi asti kaiken antaen ja mitään kyseenalaistamatta.

Itse tajusin tämän jo lapsena ja siksi en ole päivääkään tehnyt töitä.