Nelivitosen naisen unelmasunnuntai

Lapsista yksi asuu enää kotona, mutta hänkin on viikonlopun vietossa kaverinsa kanssa. Mies lähti aamulla jo töihin. Olen siis yksin kotona. 

Menin eilen ajoissa nukkumaan, ja heräsin kahdeksalta, yöunet olivat melko hyvät. Heräsin virkeänä. 

Ennen kahvinkeittoa päätin lähteä lyhyelle aamukävelylle, kiersin korttelin, oli vielä hiljaista. Aurinko paistoi, linnunlaulua kuului, poikkesin pienelle polulle katsomaan mihin se vie - no, ei vienyt mihinkään, mutta tulipa käytyä katsomassa. Ajattelen, että pikaisia mielijohteita pitää joskus toteuttaa, pysyy aivot virkeinä. 

Yritin pysyä hetkessä ja nauttia tietoisesti siitä, miten elämässä kaikki on nyt hyvin. Mun keho on terve, mihinkään ei satu, liikkuminen on helppoa ja keveää. Ilma on kaunis, vielä kesäinenkin, mutta havaittavissa syksyä ilmassa, kädet tulivat lenkillä viileiksi, vaikkei palellutkaan. 

Naapurin mummo tuli kotiintullessani pihassa vastaan, päivitteli hymyillen, että olenpa ahkera kun olen jo tuohon aikaan lenkillä. Paraskin puhuja, itse on ahkera liikkuja myös, korkeasta iästä huolimatta. 

Keitin kahvit, söin tukevan aamupalan, katselen telkkaria. Päivemmällä menen salille, ja illalla lämmitän saunan, kun mieskin tulee kotiin. 

Ihanaa, kun ei ole kiire mihinkään, ihanaa, kun saa olla yksin ja rauhassa, ihanaa kun koti on siisti, ja ihanaa, kun kaikki on hyvin.