Miksi aikuisena ei välitä yhtään jos ei ole kavereita

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Tässä on palstavääristymä. Ne pyörii täällä joilla ei ole kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ehtinyt oppia ihmisistä tarpeeksi huomatakseen, etteivät ole minkään arvoisia

Aika monta yläpeukkua. Mutta jos ihmiset eivät ole minkään arvoisia, oletko sinäkin arvoton ja nämä yläpeukuttajat? Eikös tuosta logiikasta seuraa sekin?

Tuottiko noin paljon vaikeuksia ymmärtää tuo?

Jos kerran ihmiset näin sankoin joukoin kokevat olevansa itsekin arvottomia, ehkä teidän pitäisi tehdä jotain asialle.

Jatkuvasti saa kuulla "tapa ittes" -tyylisiä kommentteja. Ja muka kukaan ei tee mitään. Aika jännä, että jopa suomalainen mieluummin puukottaa toista suomalaista selkään, kuin puolustaisi tätä. Mistä se sun mielestäsi kertoo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Ei sitä voi yleistää. Tiedät itsekin että suomalaisissa on paljon niitä joilla on kavereita. Olet jäänyt ulkopuolelle ja katkeroitunut siitä.

Mulla on tasan kaksi hyvää kaveria, monet ovat jo meikäläisen iässä (66v) jo kuolleet ja vähintäänkin joka vuosi lähtee yksi. Saan olla todella kiitollinen näistä vähistäkin kavereista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ehtinyt oppia ihmisistä tarpeeksi huomatakseen, etteivät ole minkään arvoisia

Aika monta yläpeukkua. Mutta jos ihmiset eivät ole minkään arvoisia, oletko sinäkin arvoton ja nämä yläpeukuttajat? Eikös tuosta logiikasta seuraa sekin?

En oikein edes osaa sanoa, miksi aikuisena on lopulta todella vaikea solmia todellisia, pysyviä ystävyyssuhteita. Eikä minulla siis ole mitään itsetunto- tai muitakaan ongelmia (en ainakaan tiedosta).

Satunnaisesti on aidosti jonkun uuden ihmisen kanssa jonkin aikaa hauskaa, yleensä töiden kautta kun siellä lähinnä uusiin tutustuu, mutta jos se yhdistävä tekijä hiipuu niin siihen jää yhteydenpitokin sitten jostain syystä.

Vanhat harvat ystävät opiskeluajoilta. Ne ainoat pysyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Jep. Hulluksi tuomittu jo ennen kuin on edes ehtinyt moikata. Eipä sitä huvita enää keneenkään tutustua.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Ei minulla tuollaista kokemusta ole. Itsekin olen kavereita kaipaillut koko aikuisuuteni. Ilkeisiin en oke törmännyt. Lähinnä ihmisillä on jo kaveripiiri, menoa ja meininkiä. Sitten on heitä, jotka puolison kanssa ovat koko ajan eikä siihen ylimääräinen mahdu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä haluaa jo laatua ja selkeyttä. Ei mitään epämääräistä seuraa.

Eikö sellaisia laatuseuralaisia sitten ole löytynyt teidän korkeudellenne?

Sinä et varmaan edes pyyhi pölyjä ja vaatteet alkaa haisemaan vierailun jälkeen... ihme hippi. Ja varmaan ostat astiat ja keittiövälineet kirpparilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Ei sitä voi yleistää. Tiedät itsekin että suomalaisissa on paljon niitä joilla on kavereita. Olet jäänyt ulkopuolelle ja katkeroitunut siitä.

Hänet on voitu jättää ulkopuolelle. Onko sekin hänen syynsä?

Vanhempana aikaa on vähemmän. Ajasta tulee arvokkaampaa, ja oman itsensä toteuttamisen merkitys korostuu. Omat halut ja omat tarpeet ajavat muun edelle. Mihin sinä käyttäisit elämäsi viimeisen tunnin? Johonkin omaan haluusi vai siihen mitä kaverisi haluaa?

Mulla on perhe eli mies ja lapset. Niissä on tarpeeksi kaveria liikuntaan, keskusteluun ym. Lisäksi on sisko, jonka kanssa voi puhua asioista. Lisäksi paljon tuttuja, jotka eivät sinänsä merkkaa sen enempää. Voi jutella niitä näitä. Mutta muita en kaipaa. Nautin myös yksinolosta eikä kaveraamiseen olisi aikaakaan. 

kaverit ovat oleellisia lapsille, naisetkin tarvitsevat lauman. Aikuiset miehet eivöt tarvitse laumaa. Itseasiassa pääsee näin paremmin keskittymään omiin juttuihin kun ei ole taustahälinää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ehtinyt oppia ihmisistä tarpeeksi huomatakseen, etteivät ole minkään arvoisia

Aika monta yläpeukkua. Mutta jos ihmiset eivät ole minkään arvoisia, oletko sinäkin arvoton ja nämä yläpeukuttajat? Eikös tuosta logiikasta seuraa sekin?

Tämäpä juuri. Kun kukaan ei pidä minua minkään arvoisena, miksi minä pitäisin ketään yhtään sen arvokkaampana.

Yhtä arvottomia olette kuin minäkin. Ihan turha esittää muuta.

Mikä sen arvon määritelmä sulle sitten on? Erikoista sanoa että kukaan ei ole arvokas. Sehän on meidän ihmisten määrittelemä juttu eikä mikään tähtiin kirjoitettu pysyvä totuus minkä koemme arvokkaaksi ihmiseksi. Miten täydellinen pitää olla?

Arvokkuus ja arvottomuus on aina verrattuna johonkin muuhun. Jos olemme kaikki saman arvoisia, ei mitään (ihmis)arvon mittaria. 

Minä arvostan muita ihmisiä ihan saman verran kuin muut arvostavat minua. Tasapeli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Ei minulla tuollaista kokemusta ole. Itsekin olen kavereita kaipaillut koko aikuisuuteni. Ilkeisiin en oke törmännyt. Lähinnä ihmisillä on jo kaveripiiri, menoa ja meininkiä. Sitten on heitä, jotka puolison kanssa ovat koko ajan eikä siihen ylimääräinen mahdu. 

Olisit siis onnellinen. Oma kokemukseni on täysin erilainen. Moni vastaan tullut on tehnyt suurin piirtein kaiken mahdollisen, jotta tuntisin itseni täysin syrjityksi ja ulkopuoliseksi. Ei edes tarvitse sanoamtai tehdä mitään. Se ilkeys tulee heiltä automaattisesti.

Mun kaverista kuoriutui sellainen takiainen että olisi pitänyt olla jatkuvasti hänen käytettävissään, aina valmiina vastaanottamaan soitteluihun joka suurimmalta osin oli ihan jonninjoutavaa muiden haukkumista ym. Niin tätä varten sitten olisi pitänyt olla passissa vailla mitään omaa elämää. Lisäksi sama henkilö oli niin hanakka puuttumaan muiden asioihin, parisuhteeseen jne ettei sitä voinut enää päästää kosketuksiin oman lähipiirin kanssa ollenkaan. Mitään rajoja tai hienotunteisuutta, käytöstapojakaan tämä ihminen ei noudattanut. Ei enää ikinä!

Teoriassa olisi hienoa elää sellaista elämää, jossa kokoonnutaan milloin kenenkin luo ison ruokapöydän ääreen ja istutaan aamun tunneille asti, ja voisi jakaa asioitaan ja saada tukea muilta. Tulisi kutsuja juhliin, mökeille, tapahtumiin. Tai olisi ihmisiä, joita itse kutsua. 

Mutta kun on tullut monta kertaa petetyksi, ignooratuksi, hyväksikäytetyksi, niin ei enää jaksa. Ihmiset peruvat viime tipassa, ovat lopulta kiinnostuneita vain omista asioistaan, eivät tee vastapalveluksia ym. Lisäksi huomasin, että isot äänekkäät seurueet ei lopulta ole minun juttu.

Muutama vuosi sitten tutustuin kivan oloiseen ihmiseen, jonka kanssa on yritetty kaveerata. Mutta se onnistuu vain hänen ehdoillaan. Aina, jos minä ehdotan jotain, ei koskaan käy tai sitten hän peruu. Ja tavatessa hän puhuu vain omista asioistaan eikä kysele minulta mitään, vaikka yrittäisin kertoakin. On vaan, että ai jaa, aha, okei kiva, ja sitten monologi jatkuu. 

Ihmiset on outoja ja varmaan minäkin olen outo, mutta kaiketi sitten eri tavalla. Moni myös varmaan osaa ja jaksaa katsoa ihmisten itsekkyyttä läpi sormien, jotta olisi niitä kavereita, mutta mulle asia ei ole niin tärkeä.

En vaan enää jaksa. Tässä iässä niin moni keskittyy perheeseen tai arjessa ei vaan ole aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se harmi kun ei ole edes yhtä kaveria.

Minkäs sille voi kun suomalaiset kylmiä, julmia, häijyjä, vahingon iloisia yms tässä maassa ei ole helppo tutustua kehenkään ja sitkun yrittää lähestyä ihmisiä niin katsotaan kuin hulluja, jos ei ole valmiiksi tuttavia tai kuulu harrastusporukkaan ei kukaan halua edes tutustua. 

Ei sitä voi yleistää. Tiedät itsekin että suomalaisissa on paljon niitä joilla on kavereita. Olet jäänyt ulkopuolelle ja katkeroitunut siitä.

Helppo olla katkera kun liian kilttiä käytetään hyväksi, aina joku ketunhäntä kainalossa jos joku joskus halunnut nähdä yleensä se on ruoka tai raha. Suomalaiset on tuossa kohden todella omahyväisiä on kaveriporukkaa mutta muihin ei sit haluta tutustua vaan jätetään ulkopuolelle jos et ole tietynlainen persoona etkä omaa tiettyjä arvoja tai mielipiteitä, pitäis olla sama massaa. 

Vierailija kirjoitti:

Teoriassa olisi hienoa elää sellaista elämää, jossa kokoonnutaan milloin kenenkin luo ison ruokapöydän ääreen ja istutaan aamun tunneille asti, ja voisi jakaa asioitaan ja saada tukea muilta. Tulisi kutsuja juhliin, mökeille, tapahtumiin. Tai olisi ihmisiä, joita itse kutsua. 

 

Mutta kun on tullut monta kertaa petetyksi, ignooratuksi, hyväksikäytetyksi, niin ei enää jaksa. Ihmiset peruvat viime tipassa, ovat lopulta kiinnostuneita vain omista asioistaan, eivät tee vastapalveluksia ym. Lisäksi huomasin, että isot äänekkäät seurueet ei lopulta ole minun juttu.

 

Muutama vuosi sitten tutustuin kivan oloiseen ihmiseen, jonka kanssa on yritetty kaveerata. Mutta se onnistuu vain hänen ehdoillaan. Aina, jos minä ehdotan jotain, ei koskaan käy tai sitten hän peruu. Ja tavatessa hän puhuu vain omista asioistaan eikä kysele minulta mitään, vaikka yrittäisin kertoakin. On vaan, että ai jaa, aha, okei kiva, ja sitten monologi jatkuu. 

 

Ihmiset on outoja ja varmaan minäkin olen outo, mutta kaiketi sitten eri tavalla. Moni myös varmaan osaa ja jaksaa katsoa ihmisten itsekkyyttä läpi sormien, jotta olisi niitä kavereita, mutta mulle asia ei ole niin tärkeä.

Ihan kuin mun kynästä. Huonojen kokemusten takia en uskalla tutustua enää ihmisiin, haluaisin kyllä  pidin ja pidän itseäni vieläkin sosiaalisena, mutta kun ei ole yhtään ketään jonka luona kävisi tai joka kutsuisi yhtään mihinkään. Myös mulla oli kans tuollainen kaveri aikoinaan jonka kanssa tapaamiset ei onnistunut millään ja sit pitää hirveätä monologiaan yleensä  ex miehestään, väliin ei saanut sanottua sanaakaan ja tuota monologia sitten sain kuunnella tunnin. 

Yhdenkin kerran oli mielinkielin kunnes sitten selvisi että tarvitsi muutto/pakkausapua "pariksi tunniksi" Se pari tuntia venyi sitten kuudeksi tunniksi, hän istui flegmaattisesti ja lajitteli kaiken maailman roskia laatikkoon, minä tiskasin homeiset tiskit, siivosin keittiötä, pesin ikkunat  jääkaapin tyhjensin ja siivosin, lajittelin tavaraa laatikkoon, luuttusin lattiat yms. Mitään kiitosta en saanut. 

Yksi taas oli mukava ja hänen kanssaan pystyi keskustelemaan asioista ja näkemåän mutta tuntui silti että yhteys puuttui, muutti paikkakunnalta ja ei ole oltu kohta 2 vuoteen tekemisissä luultavasti poistanut mun numeron.