Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies on jotenkin täysin ripustautunut minuun enkä jaksa

Vierailija
07.08.2026 |

Jos ollaan erossa vuorokausi, niin laittaa kymmeniä viestejä, soittaa 3-4 kertaa. Kyselee kuulumisia, vaikka mitäpä kotona nyt olisi erilaista, kuin kaksi tuntia aiemminkaan. En jaksa aina edes vastata. Olen sanonut että vähempi riittäisi, mutta loukkaantuu. Hetken sitten murjottaa eikä laita viestejä niin paljoa, sitten alkaa taas piipata.

Nyt olisi miehen suvun juhlat tulossa, enkä jaksaisi lähteä. Menisi koko viikonloppu, ja kaipaisin vaan lepoa. Mies oli innoissaan että tapaa sukulaisia pitkästä aikaa, serkkujakin. Ja että ollaan yötä siellä. Nyt kun sanoin että jos jäisinkin kotiin, jo koirankin takia, tuntui olevan ihan järkyttynyt. Sanoi että hän menee sitten vaan käymään siellä. 

Eli ajaa yli 3 tuntia sinne, on tunnin pari ja ajaa takaisin kotiin. En näe mitään järkeä, miksi ei nyt sitten menisi ja pitäisi hauskaa, tapaisi niitä sukulaisia rauhassa, ottaisi muutaman oluen, olisi yötä ja seuraavana päivänä rauhassa kotiin? Koska ei halua olla siellä ilman mua, kuulemma ajatuskin on todella tylsä.

Mua nyt jotenkin ahdistaa tämä touhu. En tiedä kiristääkö tällä nyt minua lähtemään vai mitä ihmettä?

Ja joo, en ehtinyt päivällä lukea ainuttakaan kommenttia.

Kommentit (72)

Vierailija
41/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt vaihtoehdoksi sitä, että mies on kirjolla? Omani on ja se näkyy juurikin noin eli kuormittuu maskaamisesta eli näyttelemisestä työkavereille niin paljon ettei kykene enää sen jälkeen olemaan ihmisten seurassa joiden kanssa ei pysty olemaan 100% oma itsensä. Kuitenkin haluaa seuraa sillä yksinolokin helposti ahdistaa. Seura ja vastaukset viesteihin haetaan sitten turvallisesta ja tutusta puolisosta. 

Oon tätä joskus aikaa sitten epäillyt jossain ihan muissa asioissa. Mutta mistäpä sen tietää. 

Ap

Vierailija
42/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi on varmaan sosiaalisten tilanteitten pelko ja haluaa sinut siksi seuraksi. Onko myös niin että sinä hoidat enimmän puhumisen hänen puolestaan?

Ei ole koskaan ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ei hän kovin puheliaskaan ole mutta vaikka matkoilla hän tykkää jäädä juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Kun taas mua ei vois vähempää kiinnostaa. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat niitä, jotka eivät eroa kuolemassakaan. Ts. nk. kilttejä miehiä, joiden surmatöistä saa lukea lehdistä. Tiedän kun olen ollut poliisissa töissä. Ole varuillasi ja lähde ajoissa. Kuuntele omia tunteitasi. Kerro hänelle, että sinua ahdistaa hänen ripustautumisensa, mutta kerro myös jollekin kaverille, että aiot tehdä sen. Ja sen jäkeen turvaa selustasi

Se että olet ollut "poliisissa töissä", ei tarkoita että olet pätevä yleistämään noin. Minäkin olen ollut "poliisissa töissä", puoliso on poliisi ja kaveripiirissä on lähes pelkkiä poliiseja, ja siltikään kukaan meistä ei voi tuntematonta ihmistä noin tuomita yhden nettikirjoituksen perusteella. Ei jää sukujuhliin juomaan, eli tappaa?

Vierailija
44/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on jotenkin löytänyt rakkauden sinua kohtaan uudelleen. Ei kovin kontrolloivalta kuulosta kyllä. Kuinka monissa sinun suvun juhlissa mies on ollut mukana? Eivät ne mitään riemua ole miehellekään, mutta on kestänyt ne vuoksesi todennäköisesti.

Koska niin yleensä parisuhteessa tehdään.

On tietty ollut mun suvun juhlissa mutta ihan omasta halustaan. Eikä joka kerta. Ja mä ollut hänen sukunsa juhlissa viimeksi tänä kesänä. Nyt en jaksaisi lähteä.

Ap

Vierailija
45/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen sanonut että vähempi riittäisi, mutta loukkaantuu. Hetken sitten murjottaa eikä laita viestejä niin paljoa, sitten alkaa taas piipata."

;D
 
No älä vastaa joka viestiin. Vastaa vaikka yhteen viestiin 2-5 tunnin jälkeen. Sanot että uppouduit äänikirjaan ja laitoit viestit äänettömälle. 

Vastaankin vasta pidemmän viiveen jälkeen enkä aina edes selittele. 

Ap

Vierailija
46/72 |
08.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun puoliso kokee että hän on minulle liian tärkeä. Hän on kylläkin se joka soittelee ja laittaa aktiivisemmin viestiä kun ollaan erossa, mutta silti hän on jotenkin ahdistunut että hän merkitsee minulle liikaa. Hän ajattelee olevansa minun "kaikkeni" eikä jostain syystä huomioi sitä että minulla on kaksi lasta jotka ovat minulle tärkeintä maailmassa, minulla on työ joka on minulle mielekästä ja mielenkiintoista, minulla on ystäviä vaikka en heitä kovin usein näekään ja minulla on tavoitteellisia harrastuksia jotka vievät aikaa lähes päivittäin. Silti häntä ahdistaa se että hän on minulle tärkeä ja haluaisin viettää aikaa myös hänen kanssaan. En ihan ymmärrä. Tuntuu hassulta joutua sanomaan puolisolleen että et ole minulle ihan niin tärkeä kuin ajattelet. 

No, tästä ei ollut apua aloittajalle. Kunhan purin sydäntäni. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/72 |

Ymmärsinkö nyt oikein. Jos haluat edes joskus viettää aikaa hänen kanssaan, hän ahdistuu koska on muka sinulle liian tärkeä? Hänkö ei siis halua viettää kanssasi aikaa ollenkaan?

Vierailija
48/72 |

Vietämme kyllä aikaa yhdessä mutta itse toivoisin että yhteistä aikaa olisi enemmänkin. Tästä sitten mieheni ahdistuu kun kokee että hän on minulle kaikki. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/72 |
09.08.2026 |

Todella outoa. Mulla soisi jotkut kellot.

Vierailija
50/72 |

Hehe, miehet ai aHdiStU. Se on itkuisten akkojen puuhaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/72 |
09.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette olleet yhdessä vuosikymmeniä? Eli olette vähintään viisikymppisiä?

Tuollainen käytös voi olla oire muistisairaudesta, jos se siis on alkanut vasta nyt ihan lähiaikoina (parin vuoden sisään). Se voi olla myös autistista käytöstä, mutta silloin vastaavaa olisi ollut jo aiemminkin (eli pakko-oireista suhtautumista johonkin, se kohde ja tapa vou vaihdella, mutta ajatukset täyttää lerralla vain joku yksi asia, nyt se on sinun "poissaolosi", aiemmin se saattoi olla vaikkapa se, että joka aterialla piti olla ruisleipää, tao lasyen kiulureput piti olla valmiina illalla...)

Vierailija
52/72 |

On mies aina erossa ollessamme laittanut useampia viestejä mutta nyt on lisääntynyt siitä paljon. Ja joka viestissä kysyy mitä kuuluu. Kahden tunnin päästä taas. Jne. Välillä väsyneenä jo vastaan että mitä tänne nyt erikoista kuuluisi. Ikävä kyllä jotain muistioireitakin hänellä on ollut. Saa nähdä onko sitten jotain sellaista tulossa. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/72 |
09.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olitko sukujuhlissa vai menikö mies yksin?

Vierailija
54/72 |
09.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olitko sukujuhlissa vai menikö mies yksin?

Ne ovat vasta tulossa. En aio mennä. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/72 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olitko sukujuhlissa vai menikö mies yksin?

Ne ovat vasta tulossa. En aio mennä. 

Ap

Hyvä 👍🏻

Vierailija
56/72 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et selkeästi nauti miehen seurasta yhtä paljon kuin hän sinun. Ei pahalla. Olen ollut se ripustautuva osapuoli ja lopulta otin itse eron kun en saanut mitään vastakaikua. Jotkut vaan on itsenäisempiä ja toiset haluavat todella kiinteän suhteen. Nyt olen löytänyt ihmisen joka on samalla aaltopituudella, ollaan kuin paita ja peppu, muutkin kommentoineet että sovitte tosi hyvin yhteen. Sen huomaa.

Miettisin todella tarkasti onko juuri se sun mies se jonka kanssa haluat todella viettää elämäsi. Tyytyminen ei nimittäin ole mitenkään pakollista.

Vierailija
57/72 |

Ja hyvinkö toimii kahden riippuvaisen suhde? 100 viestiä työpäivän aikana? 

Vierailija
58/72 |

Tuskin he voivat töissä käydä. Ei paidat ja peput käy.

Vierailija
59/72 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan että kyseessä on varsin kiltti yksilö eikä mikään kontrolloiva mies. Exäni oli vähän samanlainen, suloinen tyyppi mutta tarvitsi paljon huomiota. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut ovat todella rakkauden- ja huomionkipeitä kun taas toiset kaipaavat paljon yksinoloa.

Olisi varmasti hyvä kannustaa miestä etsimään kavereita, jottei olisi niin riippuvainen aloittajasta. Ja aloittajan kannattaa pitää tiukasti kiinni rajoistaan kun kaipaa yksinoloa.

Vierailija
60/72 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette kai asu yhdessä, ja meno on silti tuollaista? Kuulostaa todella ahdistavalta. Eikö hänellä ole yhtään ystäviä? Sinuna nostaisin kissan pöydälle ja käskisin hankkimaan oman elämän. 

Ollaan asuttu kymmeniä vuosia yhdessä jo. Nyt mennyt ihan kummalliseksi tämä. Hänellä on harrastuksia, mutta ei töiden ja harrastusten ulkopuolisia kavereita lainkaan.

Ap

Ei tossa auta muu kuin puhe ja pakotus antaa tilaa. Kai sinulla sentään on ystäviä? Sääliksi käy ukkoasi jos ei ole sosiaalista elämää, mutta tuollaiseksi puolison perässä nyhjäämiseksi se helposti meneekin silloin.

Ei mullakaan ole ystäviä, mutta en myöskään nyhjää tai roiku kenenkään perässä ikinä. Osaan olla yksin. Joku häiriö toi on, eikä liity kaverien puutteeseen. Tai ehkä ei saa kavereita, jos aina ripustautuu heti. 

Ohis

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme yksi