Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen ympäröinyt itseni ihmisillä, joka uskovat olevansa parempia

Vierailija
07.08.2026 |

Ihmiset ympärilläni uskovat olevansa parempia kuin minä ja muut ihmiset ja avoimesti kertovat sen minulle. Tapahtuuko sitä muille ja mitä se kertoo minusta?

Mieheni on sanonut, että pitää itseään komeamman ja nuoremman näköisenä kuin muita miehiä. Minusta hän näyttää ihan ikäiseltään, mutta omaan silmääni hyvännäköiseltä. Minusta hän on sanonut, että en ole ulkonäön suhteen hänen tasoisensa, mutta että ulkonäkö ei merkitse ihmisessä kaikkea.

Kaverini uskoo olevansa huomattavasti kauniimpi kuin kaikki muut ja myös tietenkin vähintään 20 vuotta nuoremman näköinen kuin muut. Minusta hän näytyää ikäiseltään, mitä en ole tietenkään hänelle sanonut. Minun ikäni hän arvasi yläkanttiin! Eli hän pitää minua ikäistäni vanhemman näköisenä, vaikka olemme lähes viikolleen saman ikäisiä!

Toinen kaverini on puhunut minulle siitä, miten jokainen pärjää ja toimii elämässä ja miessuhteissa yms. omalla tasollaan ja tarkoitti, että minä operoisin maailmassa vähän alemmalla tasolla kuin hän. Tarkoitti sen ilmeisesti kohteliaisuudeksi, että pärjään hienosti minun tasoisteni joukossa.

Eikö tämä nyt ole jo vähän paksua? Ovatko ihmiset yleensäkin noin itseriittoisia, vai olenko jostain syystä valikoitunut tekemisiin sellaisten kanssa? Luulevatko useimmat ihmiset olevansa vähän parempi kuin muut? Olemme kaikki vahvasti keski-ikäisiä jo.

Kommentit (58)

Vierailija
21/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samaistun sun ärsytykseen! Mulla on vanha ystävä, ihana ja samanhenkinen tyyppi. Pidän häntä fiksuna, empaattisena ja jopa viisaana ihmisenä. Paitsi että kilpailee ulkonäköasioilla vaikka on jo yli 50v niin kuin minäkin. Muistelee miten oli nuorena niin paljon kauniimpi kuin siskonsa, kaverinsa, nyt tietysti kauniimpi kuin miesystäviensä exät. On yhdellä osa-alueella jäänyt ikuiseksi teiniksi. Itsekeskseiseksi ja epärealistiseksi.On mielestäni tavallisen ja ikäisensä näköinen mutta kehun joskus häntä tosi nätiksi kun siitä tuntuu ilahtuvan. Harmittaa kun muuten viihdyn niin hyvin hänen seurassaan. 

No tämä.

Minulla ei ole tunnetta, että olisin parempi kuin muut, mutta en pidä itseäni huonompanakaan. Mielestäni olemme ihan ns samantasoisia. Siksi hämmästyttää ja ärsyttää huomata, että nuo läheiset pitävät itseään niin paljon parempina.

Haluaisin sitä samaa "kamaa", mitä he vetävät, jotta saisin samat harhat. Esimerkiksi se kaverini, joka pitää itseään kauniimpana ja nuoremmannäköisenä, on ylipainoisempi kuin minä (saa olla, kaikille tulee kiloja iän myötä, mutta hän ei näköjään huomaa sitä itse). Lisäksi hän pukeutuu vähän tätimäisesti, käyttää jakkuja ja silkkihuiveja, mutta näkee itsensä 20 vuotta nuoremmannäköisenä kuin mitä on ja myös nuoremmannäköisenä kuin minä. Ja lisäksi paljasti luulleensa, että olisin todellista ikääni vanhempi. Olemme siis saman ikäisiä ja mielestäni kumpikin ihan ok säilyneitä, ikäisiksemme. Mutta kyllä nuoremmat silti oikeasti näyttävät nuoremmilta, ae on ihan kiistaton fakta ja 20 v nuoremmat voisivat olla lapsiamme.

Ap

Vierailija
22/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos sulla oikeasti on matalampi äo, vähäisempi koulutus, huonompi elämänhallinta jne. kuin ympärilläsi olevilla ihmisillä?

Ulkoisilla mittareilla se on parempi kuin heillä. Jos siis katsoo koulutustasoa, asemaa työelämässä ja tuloja.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mul on yks kysymys. Miksi kiinnitettäisiin huomiota sellaiseen naiseen, jolle ei olla kateellisia jollain  tasolla tai miksi ehkä on ärsyynnytty jostain, olkoon se sitten  jotkut luonteenpiirteet, käytös tai ulkonäkö, jos kyseessä  hänelle vieraat ihmiset? 

Ei kukaan lähde itseään selvästi huonompaa tai oikeasti vähäpätöisenä, tyhmänä, ongelmallisena, sairaana  pitämänä ihmistä vainoamaan mitenkään  intensiivisesti tai oikein  julkisesti tuomaan esille hänen ongelmiaan tai huonoja puoliaan.

Varsinkin jos hänen asioita tuodaan julki hänelle tuntemattomille ihmisille eli sellaisille, jotka eivöt kuulu tuttujen piiriin tai jopa levitellään somessa tsi netistä juttuja, on kyse ns. gang stalking  toiminnasta eli mustamaalaus kampanjasta. .

Tiedättehän miten se toimii? 
Otetaan kaikki mahdollinen hönen elämästään mistä voisi jotenkin paheksua  johonkin suuntaan .

Se. lisäksi systemaattisesti tehdään jopa  rikoksia ja sabotoidaan ja lavastetaan asioita, jotta  saataisiin sitä paheksuntaa aikaan! Jos ei erikoisia juttuja löydy ne muokataan vaikka mistä aiheista. Sellaisista mistä ei tehtäisi juttua muiden kohdalla. 

Kyllä nöin toimii raukkamainen Gang stalking. 
Kaikki  tajuaa,  että jos esitetään henkilöstä liian pahoja väitteitä, se toimii hönen edukseen, koska monikaan ei oikeasti  ole valmis ilkeilemäön henkilölle.  jolla ehkä oikeasti vaikeuksia.

Samoin jos ja kun tulee ilmi että ne vaikeudet,  nekin on osaksi valehdeltu ja sabotoitu on se helvetin noloa mustamaalaus  kampanjan vetäjille. Mieti: Tulee ilmi että  henkilön elämää  on sabotoitu jopa rikoksin  ja sitten väitetään, että  et sä niin hyvö ja fiksu ole ollenkasn kun luulet. 

Ja mitäköhän olisi  ilman sabotointeja? Niin? Miksi ylipäätään piti tehdä niin? 
Tai miksi ylipäätään oltaisiin jonkin kimpussa jollain tavalla, joissain asioissa? Toimitaan siis eri tavalla kin yleensä? Otetaan  silmätikuksi? Ihan hönelle tuntemattomat ihmiset mukana? Mistä

Voi llla kyse?

Ideoita ? 

Vierailija
24/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas oikein hakeudun ystäväksi sellaisille ihmisille, jotka ovat yleisellä tasolla parempia kuin minä. 

Selitän miksi! 

Minä olen onnellisesti naimisissa, hyvä äiti, kaunis ikäisekseni, hyvä työssäni ja itseäni riittävästi miellyttävän elämän luonut nainen. Olen siis onnellinen ja perustyytyväinen, mikä on ihan hirveää ja kateutta herättävää monien mielestä. 

Hengaan ystävien kanssa joilla on enemmän kunnianhimoa ja tarvetta kilpailla "tasojen" suhteen. Nämä paremmat ihmiset eivät kadehdi mua ollenkaan, koska kokevat olevansa parempia kuin minä joka elämänalueella, joten heidän kanssaan saan olla onnellinen kaikessa rauhassa. Heillä ei myöskään ole tarvetta kyykyttää mua, kunhan tiedän paikkani. 

Kuulostaa oudolta, mutta totta joka sana! :) 

Nyt kun ajattelen, niin minä olen kuitenkin menestyneempi kuin nuo ihmiset, joista kerroin aloituksessa. Palkkani on suurempi kuin kellään heistä ja koulutukseni on korkeampi kuin kahdella heistä kolmesta ja sen kolmannen kanssa samantasoinen.

Eli en minä ole tällaisilla objektiivisilla mittareilla itseäni paremmassa seurassa.

Ap

Ole jo hiljaa.

Vierailija
25/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet liian kiltti siitä se johtuu. 

Vierailija
26/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en voi mitenkään tajuta miten olet edelleen miehen kanssa, joka on sanonut, että olet alempaa tasoa ulkonäöllisesti kuin hän ja muutenkin että kehuu itseään sinulle. Mielestäni niin kuvottavaa käytöstä, että en ikinä katsoisi tuollaista ihmistä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai niin vielä kun sanoin että ei yleensä lähdetä dissaamaan henkilöä, jolla paljon  pahoja vaikeuksia tai jotain vakavaa. tai muiden ihmisten aiheuttamia ongelmia, niin ei yleensä  tehdäkään, koska siinä nolostuu vain tekijät  lopulta.

Sen sijaan yritetään monesti  dissausta asioista missä ei ole niin paljon dissattavaa. Niitä  liioitellaan, vääristellään, ehkä jopa sabotoidaan ? Sitten  rynnätään muka auttamaan? Dissausapua? Niin niiden puolelta jotka tietävät kaiken . Jotkut hämillään kun luulevst vain harmittomin juttujen olevan kyseessä tai joku vilpitön kampanja tai apu, vaikka oikeasti  jopa rikoksia ja tahallisia sabotointeja mukana. 

Tuodaan esille  asioita, mitkä ei  herätä sääliä liikaa. mutta kuitenkn muka jotenkin säälittäviä ja noloja ja esitetään  juuri jonain elämänhallinta tai mt  ongelmina, 

Joissain  tapauksissa eivät ole mitään mt juttuja ollenkaan 
No fiksu osaa erottaa valheet,  lavastukset ja tahalliset vääristelyt ja sabotoinnit oikeista tapauksista. . Oikea auttaminen dissaamisesta jne. 

Vierailija
28/58 |

Ja muiden ihmisten aiheuttamat sabotoinnit valheet ja rikokset peitellään tietenkin huolella,  koska tarkoitus esittää henkilö tyhmempänä, osaamattomampana, inhottavampana, mt-tyyppinä, hankalana. ties minä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hyvä hakeutua seuraan joka on sinua fiksumpaa ja aikaansaavampaa (ja miksei myös paremman näköistä) porukkaa, heiltä kun voi aina oppia uutta ja he inspiroivat tekemään elämässä enemmän, MUTTA heidän fiksuutensa mukana tulee ystävällisyys, se että eivät hiero "paremmuuttaan" muiden naamaan. Jos tarvitsee jotenkin osoitella olevansa parempi, niin se on vain merkki epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta. 

Ei tuo kai ihan hirveän yleistä ole, ainakaan se että kaikki jonkun yhden ympärillä olevat tuollaisia, tosin ehkäpä nykyaika ja some on lisännyt sitä että vertailee itseään muihin ja tulee tarve pönkittää itseään... Onko nuo heidän kommentit uusia (jotain keski-iän tuomaa kriisiä), vai ovatko he aina olleet tuollaisia? Jos aina tuollaisia niin joko itseään täynnä olevat ovat hakeutuneet seuraasi koska et palauta heitä maan pinnalle, tai oletko itse hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat selkeästi epävarmoja (ja tuovat vaan sitä tuolla esiin)?

Vierailija
30/58 |

He ovat aina olleet sellaisia, olen vain nyt vanhemmiten ja ajan mittaan alkanut huomaamaan sen selvemmin.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai sillä niin väliä onko ne muut parempia vai huonompia joillain mittareilla vaan sillä, ovatko kivoja, reiluja, oikeita ystäviä vai inhottavia, oikeasti kieroilevia, pahansuopia, jopa pahoja juttuja  järjestäviä. 

Aikuisten oikeesti, kyllä aikuiset tietävät mikä on mitäkin. 

Jos jotkut ei tiedä, niin oikeat kiva, hyvää tarkoittavat ihmiset ja ystävät ei:

Juorua kenestäkään mitään pahaa tai yksityisasioita  ainakaan kovin suurelle joukolle 

Pienessä joukossa aina juoruillaan, mutta siinäkin tietenkin pahansuopaa aina selän takana puhua pahaa siitä, kuka ei paikalla. Pahansuopaa on kääntää jotkut joitain vastaan tahallisella mustamaalaamisella. 

Ei järjestä  tai sabotoi asioita, mistä koituu konkreettista haittaa henkilölle ja hänen perheelleen Nämä voisivat olla vaikka mitä outouksia ja kamaluuksia ja jos on  suhteita, voidaan järjestää vaikka mitä. 

Jos tietää että on jotain vaikeuksia ja haluaa puuttua niin  yrittää auttaa oikeasti. Ei niin, että koituu lisää haittaa ja vaivaa. 

Ei tee rikoksia jenkilölle,  ellei siitä oikeasti jehheh ole  hyötyä henkilölle. Kyllä aikuisten oikeesti tiedetään milloin on hyötyä ja kiva asia  ja milloin  ei. 

Vierailija
32/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut vähän samanlaista nuorempana, ns. kaverit jotenkin halusivat alentaa ja vertailla itseensä. Olin varmaan helppo kohde, kun olin aika ujo ja epävarma enkä nyt vanhempanakaan oikein osaa pitää meteliä itsestäni. En myöskään ole koskaan tajunnut vertailun ideaa, kun ajattelen, että jokaisella on oma polkunsa. 

Jälkikäteen ajateltuna olen objektiivisesti monessa asiassa pärjännyt paremmin kuin nämä ns. kaverit, olen hyvin edennyt opinnoissa ja töissä ikään nähden, ollut tasapainoisessa parisuhteessa, ollut hoikka ja sporttinen. Kai niillä muilla oli vaikeaa itsensä kanssa, mutta ei sitä olisi tarvinnut minuun purkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin kuntosalilla kävijänä on kuulkaa yllättävän yleistä miesten kesken että aina löytyy äijiä jotka repii isompia painoja kuin sinä vaikka eivät salin eteismattoa käy edes kuluttamassa. Otat penkistä 200kg? Juu mulla menee 220 heittämällä. Jaa maastavedossa 250? Just eilen vedin 260. Aina parempi kuin sinä. Oli aihe mikä tahansa

Vierailija
34/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä hakeutua seuraan joka on sinua fiksumpaa ja aikaansaavampaa (ja miksei myös paremman näköistä) porukkaa, heiltä kun voi aina oppia uutta ja he inspiroivat tekemään elämässä enemmän, MUTTA heidän fiksuutensa mukana tulee ystävällisyys, se että eivät hiero "paremmuuttaan" muiden naamaan. Jos tarvitsee jotenkin osoitella olevansa parempi, niin se on vain merkki epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta. 

Ei tuo kai ihan hirveän yleistä ole, ainakaan se että kaikki jonkun yhden ympärillä olevat tuollaisia, tosin ehkäpä nykyaika ja some on lisännyt sitä että vertailee itseään muihin ja tulee tarve pönkittää itseään... Onko nuo heidän kommentit uusia (jotain keski-iän tuomaa kriisiä), vai ovatko he aina olleet tuollaisia? Jos aina tuollaisia niin joko itseään täynnä olevat ovat hakeutuneet seuraasi koska et palauta heitä maan pinnalle, tai oletko itse hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat selkeästi epävarmoja (ja tuovat vaan sitä tuolla esiin)?

He ovat aina olleet sellaisia, olen vain nyt vanhemmiten ja ajan mittaan alkanut huomaamaan sen selvemmin.

Ap

On alkanut ärsyttää pikkuhiljaa? Senhän siitä saa (asiassa kuin asiassa) että jos antaa toisen käyttäytyä typerästi (esim. ylimielisesti) alussa, niin ei se heidän toiminta siitä parane itsestään, se vaan lisääntyy ja/tai alkaa ajan kanssa ärsyttää. Ja jos nyt siitä sanot heille jotain, kun vuosia olet ollut hiljaa, niin leimaavat sinut kateelliseksi tai hulluksi tms. Vaihtoehtosi on olla hiljaa tai poistaa heidät elämästäsi. Olet jo opettanut heille miten sinua saa kohdella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet siis Hippi 

Mitä tarkoitat? En ole hippi, jos sillä tarkoitetaan sanan yleistä merkitystä.

Ap

Et taida tietää mitä sillä tarkoitetaam. Taidat olla kouluja käymätön weetee...

Tai sinä kroonisesti netissä roikkuva luuseri 😂

Vierailija
36/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

Vierailija
37/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kehva.Tylsimyksiä.Minäminä ihmisiä,tällä menisi hermo siihen olen paras ihminen ihmisiin.On joukossa ollut semmoisiakin.Ei enää jaksaisi.

Vierailija
38/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en voi mitenkään tajuta miten olet edelleen miehen kanssa, joka on sanonut, että olet alempaa tasoa ulkonäöllisesti kuin hän ja muutenkin että kehuu itseään sinulle. Mielestäni niin kuvottavaa käytöstä, että en ikinä katsoisi tuollaista ihmistä. 

Tiedän tapauksen missä eräs oli lähetetty dissaamaan erästä tarkoituksella. Oikeasti  ei ollut  edes ihan sitä mieltä  mitä sanoi. Oli ihan selvää että osa loukkauksista oli täyttä puppua ja uhri tiesi sen. Tosin sitä ei moni ulkopuolinen olisi tajunnutkaan. 

Eikä uhri ottanutkaan niitä ihan niin vakavasti. Piti vain hieman outoina muutamia kommentteja. .

Sitten lähetettiin myös henkilöitä muka auttamaan ja buustaamaam henkilöä tyyliin:,Kyllä sinä olet jotain! Itsetunto paremmaksi. Me tuetaan. 

Oikeasti henkilö oli järjestäytyneen gang  stalkingin ja mustamaalauksen kohde vuosikymmeniä.

Ketkäs muuten olisi tuollaisen kampanjan takana ja millä motiivilla, että lähtevät buustaamaan   jotain muka paremmaksi ihmiseksi luonteeltaan  ja ulkonäöltään?

Ihan hyvällä vaan?

Näin varmaan uskoteltu ja muutama tomppeli uskonut?

Asiat sisältävät paljon rikoksia ja inhottavia tekoja  tuossa tapauksessa,  joten  antanee vähön perspektiiviä ihan hyvällä  vaan väitteeseen. 

Vierailija
39/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä ja hauska provo, vaikka olit vähän tekoälyä käyttänyt. Annan 4/5.

Vierailija
40/58 |
07.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ja hauska provo, vaikka olit vähän tekoälyä käyttänyt. Annan 4/5.

Miksi luulet sitä provoksi?

En muuten osaa käyttää tekoälyä.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kolme