Kaverilla on ihan uskomaton vaimo, hänen täytyy tehdä jotain oikein; mutta mitä?
Rakastava, lempeä, pehmeä, näyttää feminiinistä puoltaan, pitää miehestään huolta, tykkää laittaa kotia kauniiksi, luottaa mieheensä. Ei nalkuta eikä valita.
Mistä tuollaisia naisia löytää? Mitä kaverillani on että nainen on noin tyytyväinen?
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen, mihin maailmaan tosiaan tämä voimistelija-koodaaja lapsiaan opettaa. Kotoa lähtiessä lapset ovat jo nohevia koodareita ja notkeita kuin gepardit, osaavat laittaa jauhot suuhun milla-maijoille ja omaavat rautaisen itsetunnon.
Sen sijaan tiskikonetta ei osata laittaa päälle, ruuaksi ostetaan vain eineksiä ja pyykin pesu on totaalinen mysteeri. Sekin kummastuttaa, miksi kämpässä haisee pahalta, koska ei ole tullut mieleen, että lattioita pitäisi joskus pestä.
Sillä mistäpä he näitä taitoja olisivatkaan oppineet, kun ovat aikansa viettäneet iskän kanssa koodailemassa ja samalla nämä asiat ovat tapahtuneet jossain taustalla, itsestään selvästi itsekseen.
Olen samaa mieltä aikaisemman kanssa, että paras kasvatus, minkä lapsilleen voi antaa on esimerkki, miten aikuinen ihminen pitää huolta itsestään ja läheisistään kaikissa arkisissa tilanteissa.
Mitäs jos kertoisit mihin maailmaan sinä lapsiasi kasvatat ja mistä ihmeestä keksit, ettei kotitöiden hoitamista opeteta?
Minä kasvatan lapsiani maailmaan, jossa työtä ei riitä enää kaikille ja on osattava tai pystyttävä oppimaan itse jotain muutakin, kun mitä kouluissa opetetaan, sekä maailmaan, joka on täynnä harhapolkuja, joihin voi tuhota ainutlaatuisen elämänsä kuten se pelaaminen, some, feminismi, päihteet jne...
En opeta lapsiani "koodaamaan" vaan opetan, että jos haluat koodata niin se onnistuu ja näytän miten se onnistuu. Minun sukupolveni muuten rakensi nykyisen iternetin yms. ja opetteli ne koodaamiset ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on varmaan hyvä mies. Tekee oman osansa kotitöistä, ja kantaa vastuuta. Huomioi puolisonsa ja tämän tarpeet. On vaimolleen hyvää seuraa.
Väärä vastaus!
Kun vaimo hoitaa ne kotityöt säntillisesti, on miehen helpompi keskittyä asioihin, joilla lisätä perheen hyvinvointia. Sun ehdottama sukupuolineutraali liitto on helpompi toteuttaa esim. homosuhtessa.
Kerro lisää noista asioista, joilla mies lisää perheen hyvinvointia. Älä kirjoita palkkatöistä, koska naisetkin tekevät niitä.
Kertoo aika paljon sinusta, ettet tiedä ja lähdet jopa asialla hyökkäykseen.
Mies voi esim. kasvattaa niitä lapsia enkä tarkoita tässä sitä kokoa ja painoa. Lapset nimittäin tarvitsee taitoja ja turvallisen ympäristön niiden harjoitteluun, joiden varaan voi rakentaa terveen itsetunnon.
Tuota, se on hänen velvollisuutensa isänä. Ihan minimivaatimus vanhemmalle, että kasvattaa omia lapsiaan.
Sulla ei siis ole hajuakaan, miten perheenä kuuluisi toimia.
Mulla on aikuinen lapsi, elämässään ja parisuhteessaan onnellinen ja työelämässään onnistunut. Tuskinpa nuoret perheet tyytyvät vähempään, ainakaan toivottavasti eivät. Sulla on joko matka vielä kesken tai koko reissu vielä teoriaa.
En ymmärtänyt mitä yritit sanoa, mutta se että se oli jonkinlainen "mutku sä " tuli kyllä selväksi.
Outo tulkinta. Olen eri, mutta ei tuossa sinun selittelyssäsi ole mitään järkeä. Vaimon pitää tienata ja tehdä kotityöt, ja varmasti myös huolehtia lapsistasi, ja sinusta tekee sankarin se, että teet lapsien kanssa välillä jotain hauskaa ja hurjaa. Joo, usein isän rooli on tehdä jotain sellaista lapsen kanssa, siitä olen samaa mieltä. Mutta se ei missään tapauksessa riitä tasaamaan sitä kohtuutonta kuormaa, mikä äidille tulee, jos hän on yksin vastuussa kodista työpäivän päälle.
Fakta:
Miehet tekevät enemmän palkka ja kotitöitä kuin naiset. Kohtuutonta ei ole kuin valitus kotitöistä.
Molemmat väitteet ovat vääriä. Suurin osa toimeentulotukiasiakkaista on miehiä, ja kotityöt jakautuvat edelleen epätasaisesti (naiset tekevät enemmän).
Mitä sitte?
Normaalit fiksut ydinperheet optimoivat lopputulosta lasten kasvatuksen kannalta ja silloin nainen tekee enemmän kotitöitä. Miten niinkin yksinkertainen ja helppo asia kuin kotityöt voi olla noin ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Kaikki mahdolliset vehkeet on nykyään saatavilla, mutku pyykinpesu (koneella), laittian imurointi (koneella) ja astioiden pesu (koneella) on jotenkin niin ylitsepääsemättömän vaikeaa nykynaisella.
Kotityövammaisuus pitäisi kiiruusti dsm luokitella, jotta naiset saisivat hoitoa tähän oman ja lasten elämänlaadun tuhoavaan haittaan.
Miess käyttää siis enemmän aikaa lasten kasvatukseen naisen tehdessä enemmän kotitöitä?
Kiteytetäänkö asia näin: Lapsen terve itsetunto tarvitsee pohjakseen taitoja ja saavutuksia, joihin voi nojata, kun pikku Milla-Liisat yrittää vttuilla koulussa. Mies pystyy tarjoamaan näitä huomattavan paljon tehokkaammin jo pelkästään sillä että on mies.
Reflektoi tätä siltä kantilta, että olet vain yksi tuhansista Milla-Liisoista.
Ei ehdi enempää, koska on niitä lapsia kasvatettavaksi. Se on moro!
Vieläkään ei tullut mitään tolkkua siihen mysteeriin, miten mies kasvattaa lapsia naisia tehokkaammin. Olisi ollut samperin mielenkiintoista tietää.
Itse toimin vuodenajasta riippuen henkilökohtaisena voimisteluvalmentajana, hiihtovalmentajana, personaltrainereina jne... Lisäksi opetin alkuun C#:ssa, unityssä ja blenderissä, luetutan sopivan tasoisia kirjoja (kolmella eri kielellä, koska saatiin lahjaksi kielitaitoa, jota ei saa hukata), tehdään vähän elektroniikkaprojekteja, rakennushommia, venehommia, autohommia ja käsitöitä. Mikä tärkeintä, jos joku näyttää erityisesti kiinnostavan, niin tuen harrastusta ja opetan hankkimaan tietoa ja kehittymään itsenäisesti. Lapset 3x 10-16v.
Jos nyt olosi tuntuu pieneltä, se johtuu siitä, että sait lahjaksi vanhemmiltasi feminismin raískaaman parisuhdemallin, jossa miehesi on se ihminen, jonka kanssa valtataistellaan kotitöistä koko loppuelämä saavuttamatta mitään.
Eli siis sinä käyt töissä ja loppupäivän vietät lasten kanssa noissa hommissa joita luettelit? Siksi et ehdi tehdä niitä kotitöitä, vaan ne jäävät vaimon kontolle? Tuo on oikeasti kiinnostava ja varmasti ainutlaatuinen perhekuvio. Koska vaimosi näkee lapsiaan?
Minä en ole ikinä tapellut mieheni kanssa kotitöistä. Sivistyneiden ihmisten kesken ne jaetaan itsestäänselvästi tasan.
Miksi mun pitäisi tehdä niitä kotitöitä? Sen takiako ettei feministille tule itku?
Fiksut ydinperheet optimoi tehtävät niin, että lopputulos on kaikille yhdessä paras mahdollinen.
Maailma on hyvin kilpailuhenkinen, täynnä ansoja, umpikujia ja harhapolkuja. Feminismi kotityövammoineen on yksi niistä ja hyvin samanlainen elämän umpikuja kuin esim. pelaaminen, porno, some ja päihteet.
Sun pitäisi tehdä niitä kotitöitä ihan sen sun perheesi takia, että se voisi hyvin, mutta tuskin sua kiinnostaa. On helpompi kuvitella muuta. Ja uhota, miten MINÄ en kotitöitä tee. (merkki miehellä huonosta ja kehittymättömästä itsetunnosta) ja siitä, että mies pakoilee vastuitaan ja on laiska.
Feminismin takia sun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Sinun ei tarvitse miettiä mitä joku täysin tuntematon feministi ajattelee siitä, että sinä et tee kotitöitä ja välitä perheestäsi. Mutta sinua itseäsi pitäisi vähän kiinnostaa se, mitä perheesi sinusta ajattelee ja uhostasi siitä, että sinähän et kotitöitä tee. Ja siitä miten huonon esimerkin annat omille pojillesi heidän elämäänsä. Noin ajattelevat pojat kun ei taida olla sitä suurinta hottia, kun perheitä perustetaan ja naiset valitsee aviokumppania. Niin kutsuttuja peräkammarinpoikia taidat kasvattaa pojistasi, joille sali on tärkeämpi, kuin koti ja perhe. Aijai, pahalta kuulostaa. Toivottavasti pojilla on edes täysipäinen äiti, se voisi vielä jotakin pelastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä jatkuvaa kotitöiden ja lasten hoidon korostamista ja olen useamman äiti. Mulla on mies joka hoitaa kotitöistä enemmän kuin tarvitsisi ja on aktiivinen lasten kanssa. Olen ehkä epäkiitollinen , mutta tämä ei riitä mihinkään ja olen hänen kanssaan onnettomin mitä koskaan aiemmissa suhteissani. Kumppanina hän on nimittäin täysin kelvoton omiin tarpeisiini. Ei ole emotionaalista läheisyyttä eikä toisen tarpeiden huomiointia. Ei enää mitään, edes seksiä. Mua ei seksuaalisesti inspiroi miehen tekemät kotityöt, en tiedä sitten onko ne jollekin muulle se juttu. Itse kaipasin läsnäoloa, puhumista ja tunteita.
Tässä nyt vain tällainen näkökulma kun jotenkin alkaa rasittaa tää jatkuva kotitöiden tekemisen korostus näissä teksteissä tällä palstalla.
Ei ketään seksuaalisesti inspiroi kenenkään kotityöt. Ne vaan on jonkun pakko tehdä, hyvässä suhteessa ne on tasapainossa. Ja sitten tietysti se kumppanuus ja läheisyys siihen päälle.
Mistä sinä tiedät, mikä ketäkin inspiroi seksuaalisesti?
Sulle saattaa ne kotityöt olla kauppatavaraa, joka saa sinut inspiroitumaan. Jollekkin saattaa olla se koti, lapset ja niiden hoitaminen se inspiraatio. Toinen on muuten terveempää kuin toinen. ;D
Älä höpötä kun et mitään mistään ymmärrä. Tuskin kotityöt ketään seksuaalisesti inspiroi, eikä se tuossa edes ole pointti, että mies kiihottaisi naista, kun pesee lapsen kakkapyllyä. Pointti kun on se, että ne kotityöt kuuluu perheessä molemmille. Ihan samalla tavalla kuin se, että molemmat tuo rahaa yhteiseen talouteen. Perheet ei pärjää ilman kahden ihmisen palkkaa, eikä ne pärjää vain toisen työpanoksella siellä kotona. Seksin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Toki kumpikin ehkä jaksaa paremmin seksiä harrastaa, jos ei ole kaikesta tekemisetä aivan loppu ja toinen vaan makaillut sohvalla.
Jos mies ei ole henkisesti läsnä vaimolleen ja eikä läheisyyttä ja lämpöä suhteessa ole niin ei se nainen sen innokkaampi seksiin ole vaikka mies tekisi kaikki kotityöt. Seksi ja kotityöt on kaksi täysin eri asiaa. Mutta jokaisen kuuluu tehdä oma osansa perheessä , eikä jättää niitä toisen harteille. Tuo nyt on jokainen ymmärtää, jos on normaalilla järjellä varustettu.
LOL
No nyt on kyllä kaikkitietävä nainen, jolla on ratkaisu kaikkiin parisuhteisiin kaikissa tilanteissa. 13/12 yksilö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on varmaan hyvä mies. Tekee oman osansa kotitöistä, ja kantaa vastuuta. Huomioi puolisonsa ja tämän tarpeet. On vaimolleen hyvää seuraa.
Väärä vastaus!
Kun vaimo hoitaa ne kotityöt säntillisesti, on miehen helpompi keskittyä asioihin, joilla lisätä perheen hyvinvointia. Sun ehdottama sukupuolineutraali liitto on helpompi toteuttaa esim. homosuhtessa.
Kerro lisää noista asioista, joilla mies lisää perheen hyvinvointia. Älä kirjoita palkkatöistä, koska naisetkin tekevät niitä.
Kertoo aika paljon sinusta, ettet tiedä ja lähdet jopa asialla hyökkäykseen.
Mies voi esim. kasvattaa niitä lapsia enkä tarkoita tässä sitä kokoa ja painoa. Lapset nimittäin tarvitsee taitoja ja turvallisen ympäristön niiden harjoitteluun, joiden varaan voi rakentaa terveen itsetunnon.
Tuota, se on hänen velvollisuutensa isänä. Ihan minimivaatimus vanhemmalle, että kasvattaa omia lapsiaan.
Sulla ei siis ole hajuakaan, miten perheenä kuuluisi toimia.
Mulla on aikuinen lapsi, elämässään ja parisuhteessaan onnellinen ja työelämässään onnistunut. Tuskinpa nuoret perheet tyytyvät vähempään, ainakaan toivottavasti eivät. Sulla on joko matka vielä kesken tai koko reissu vielä teoriaa.
En ymmärtänyt mitä yritit sanoa, mutta se että se oli jonkinlainen "mutku sä " tuli kyllä selväksi.
Outo tulkinta. Olen eri, mutta ei tuossa sinun selittelyssäsi ole mitään järkeä. Vaimon pitää tienata ja tehdä kotityöt, ja varmasti myös huolehtia lapsistasi, ja sinusta tekee sankarin se, että teet lapsien kanssa välillä jotain hauskaa ja hurjaa. Joo, usein isän rooli on tehdä jotain sellaista lapsen kanssa, siitä olen samaa mieltä. Mutta se ei missään tapauksessa riitä tasaamaan sitä kohtuutonta kuormaa, mikä äidille tulee, jos hän on yksin vastuussa kodista työpäivän päälle.
Fakta:
Miehet tekevät enemmän palkka ja kotitöitä kuin naiset. Kohtuutonta ei ole kuin valitus kotitöistä.
Molemmat väitteet ovat vääriä. Suurin osa toimeentulotukiasiakkaista on miehiä, ja kotityöt jakautuvat edelleen epätasaisesti (naiset tekevät enemmän).
Mitä sitte?
Normaalit fiksut ydinperheet optimoivat lopputulosta lasten kasvatuksen kannalta ja silloin nainen tekee enemmän kotitöitä. Miten niinkin yksinkertainen ja helppo asia kuin kotityöt voi olla noin ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Kaikki mahdolliset vehkeet on nykyään saatavilla, mutku pyykinpesu (koneella), laittian imurointi (koneella) ja astioiden pesu (koneella) on jotenkin niin ylitsepääsemättömän vaikeaa nykynaisella.
Kotityövammaisuus pitäisi kiiruusti dsm luokitella, jotta naiset saisivat hoitoa tähän oman ja lasten elämänlaadun tuhoavaan haittaan.
Miess käyttää siis enemmän aikaa lasten kasvatukseen naisen tehdessä enemmän kotitöitä?
Kiteytetäänkö asia näin: Lapsen terve itsetunto tarvitsee pohjakseen taitoja ja saavutuksia, joihin voi nojata, kun pikku Milla-Liisat yrittää vttuilla koulussa. Mies pystyy tarjoamaan näitä huomattavan paljon tehokkaammin jo pelkästään sillä että on mies.
Reflektoi tätä siltä kantilta, että olet vain yksi tuhansista Milla-Liisoista.
Ei ehdi enempää, koska on niitä lapsia kasvatettavaksi. Se on moro!
Vieläkään ei tullut mitään tolkkua siihen mysteeriin, miten mies kasvattaa lapsia naisia tehokkaammin. Olisi ollut samperin mielenkiintoista tietää.
Itse toimin vuodenajasta riippuen henkilökohtaisena voimisteluvalmentajana, hiihtovalmentajana, personaltrainereina jne... Lisäksi opetin alkuun C#:ssa, unityssä ja blenderissä, luetutan sopivan tasoisia kirjoja (kolmella eri kielellä, koska saatiin lahjaksi kielitaitoa, jota ei saa hukata), tehdään vähän elektroniikkaprojekteja, rakennushommia, venehommia, autohommia ja käsitöitä. Mikä tärkeintä, jos joku näyttää erityisesti kiinnostavan, niin tuen harrastusta ja opetan hankkimaan tietoa ja kehittymään itsenäisesti. Lapset 3x 10-16v.
Jos nyt olosi tuntuu pieneltä, se johtuu siitä, että sait lahjaksi vanhemmiltasi feminismin raískaaman parisuhdemallin, jossa miehesi on se ihminen, jonka kanssa valtataistellaan kotitöistä koko loppuelämä saavuttamatta mitään.
Eli siis sinä käyt töissä ja loppupäivän vietät lasten kanssa noissa hommissa joita luettelit? Siksi et ehdi tehdä niitä kotitöitä, vaan ne jäävät vaimon kontolle? Tuo on oikeasti kiinnostava ja varmasti ainutlaatuinen perhekuvio. Koska vaimosi näkee lapsiaan?
Minä en ole ikinä tapellut mieheni kanssa kotitöistä. Sivistyneiden ihmisten kesken ne jaetaan itsestäänselvästi tasan.
Miksi mun pitäisi tehdä niitä kotitöitä? Sen takiako ettei feministille tule itku?
Fiksut ydinperheet optimoi tehtävät niin, että lopputulos on kaikille yhdessä paras mahdollinen.
Maailma on hyvin kilpailuhenkinen, täynnä ansoja, umpikujia ja harhapolkuja. Feminismi kotityövammoineen on yksi niistä ja hyvin samanlainen elämän umpikuja kuin esim. pelaaminen, porno, some ja päihteet.
Sun pitäisi tehdä niitä kotitöitä ihan sen sun perheesi takia, että se voisi hyvin, mutta tuskin sua kiinnostaa. On helpompi kuvitella muuta. Ja uhota, miten MINÄ en kotitöitä tee. (merkki miehellä huonosta ja kehittymättömästä itsetunnosta) ja siitä, että mies pakoilee vastuitaan ja on laiska.
Feminismin takia sun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Sinun ei tarvitse miettiä mitä joku täysin tuntematon feministi ajattelee siitä, että sinä et tee kotitöitä ja välitä perheestäsi. Mutta sinua itseäsi pitäisi vähän kiinnostaa se, mitä perheesi sinusta ajattelee ja uhostasi siitä, että sinähän et kotitöitä tee. Ja siitä miten huonon esimerkin annat omille pojillesi heidän elämäänsä. Noin ajattelevat pojat kun ei taida olla sitä suurinta hottia, kun perheitä perustetaan ja naiset valitsee aviokumppania. Niin kutsuttuja peräkammarinpoikia taidat kasvattaa pojistasi, joille sali on tärkeämpi, kuin koti ja perhe. Aijai, pahalta kuulostaa. Toivottavasti pojilla on edes täysipäinen äiti, se voisi vielä jotakin pelastaa.
On se nyt aivan kamalaa, kun mies ei tee kotitöitä. Vaimoni on aasialaisesta kulttuurista ja en edes "saa" tehdä kotitöitä.
Esimerkki jonka annan pojilleni on, että älä etsi puolisoa Suomesta. En kasvata lapsiani jäämään Suomeen, koska tätä valtiota ei korjata enää heidän elinikänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen, mihin maailmaan tosiaan tämä voimistelija-koodaaja lapsiaan opettaa. Kotoa lähtiessä lapset ovat jo nohevia koodareita ja notkeita kuin gepardit, osaavat laittaa jauhot suuhun milla-maijoille ja omaavat rautaisen itsetunnon.
Sen sijaan tiskikonetta ei osata laittaa päälle, ruuaksi ostetaan vain eineksiä ja pyykin pesu on totaalinen mysteeri. Sekin kummastuttaa, miksi kämpässä haisee pahalta, koska ei ole tullut mieleen, että lattioita pitäisi joskus pestä.
Sillä mistäpä he näitä taitoja olisivatkaan oppineet, kun ovat aikansa viettäneet iskän kanssa koodailemassa ja samalla nämä asiat ovat tapahtuneet jossain taustalla, itsestään selvästi itsekseen.
Olen samaa mieltä aikaisemman kanssa, että paras kasvatus, minkä lapsilleen voi antaa on esimerkki, miten aikuinen ihminen pitää huolta itsestään ja läheisistään kaikissa arkisissa tilanteissa.
Mitäs jos kertoisit mihin maailmaan sinä lapsiasi kasvatat ja mistä ihmeestä keksit, ettei kotitöiden hoitamista opeteta?
Minä kasvatan lapsiani maailmaan, jossa työtä ei riitä enää kaikille ja on osattava tai pystyttävä oppimaan itse jotain muutakin, kun mitä kouluissa opetetaan, sekä maailmaan, joka on täynnä harhapolkuja, joihin voi tuhota ainutlaatuisen elämänsä kuten se pelaaminen, some, feminismi, päihteet jne...
En opeta lapsiani "koodaamaan" vaan opetan, että jos haluat koodata niin se onnistuu ja näytän miten se onnistuu. Minun sukupolveni muuten rakensi nykyisen iternetin yms. ja opetteli ne koodaamiset ihan itse.
Olen kanssasi samaa sukupolvea, lapseni ovat jo aikuisia, koska en jättänyt lasten tekoa 40+ vuosille. Näin ollen jaksoimme mieheni kanssa yhdessä elää lapsiperhearkea, jossa kuului niin kotityöt kuin lasten harrastuksista kiinnostuminen ja niissä tukeminen, omalta osin osallistuminen. Lapsemme ovat harrastaneet monimuotoisesti kaikenlaisia asioita, paljon myös sellaista, jota minä tai mieheni emme olisi voineet opettaa, koska kiinnostuksen kohteet olivat muualla kuin meidän ammattiosaamisessa tai harrastuksissa.
Minä en ole korostanut lapsilleni, että maailma on täynnä harhapolkuja, vaan että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Olen opettanut myös, että epäonnistuminen jossain asiassa tai virheen teko ei määritä heidän koko loppuelämäänsä, vaan että aina on mahdollista korjata kurssia, oppia uutta, jättää mennyt taakse ja lähteä eteenpäin.
Tämä on helpompaa, kun opettaa lapsille myös, että jokainen on vastuussa itsestään kaikilla tavoilla, myös siten, että ottaa toiset huomioon. Että on vaikeaa olla onnellinen, jos toiset ympärillä eivät ole sitä. Että on tärkeää tehdä myös tylsiä ja kurjia juttuja, joihin ei mielenkiinto riittäisi, koska se kuuluu itsestään huolehtimiseen ja siihen, että ei kuormita toisia.
Lapseni ovat kasvaneet maailmassa, jossa vanhemmat tekivät paljon yhdessä niistä aikuisten hommista ja ottivat heidät mukaan aina. Pikkuiset ei kotitöissä kamalasti hyödyksi ole, mutta sitä vilpitöntä iloa, mikä hohkaa, kun koko perhe siivoaa omaa kotia ei voikaan millään hyödyllä ylittää. Meillä soi aina musiikki taustalla ja kaikki tekivät yhdessä. Olisi ollut kamalaa, jos isä ja lapset olisivat olleet jossain ja minä yksin siivoamassa kotia. Luulen, että vanhemmiten se olisi tuntunut lapsistakin pahalta, yksi jää yksin.
Tuntuu olevan miesten välillä yllättävän yleistä että kaverin vaimo kiinnostaa...

Voit jankata opetuksia lapsillesi kuinka paljon vaan ja lopussa lapset tekee niinkuin itsekkin teit. Jos kuskaat lapsia liikuntaharrastuksiin, saat ne aikuisena kuskaamaan omia lapsiaan liikuntaharrastuksiin jne...
(Internetin) maailma todellakin on täynnä vaarallisia elämän pilaavia umpikujia varsinkin lapsille ja nuorille. Malliesimerkkinä se feminismi, johon sairastuneena ei oikeastaan ole minkäännäköistä mahdollisuutta elää kokonaisvaltaisesti hyvää ja onnellista elämää.
Suomessa on jo yli 300000 työtöntä ja kokoajan valmistuu lisää nuoria, joten jos putoat ulos heti valmistumisen jälkeen, alkaa elämä pysyvästi työvoiman ulkopuolella olla melko varmaa.

Ja tähän auttaa se, että iskä harrastelee lasten kanssa kaikkea kivaa ja äiskä yksin siivoaa, pyykkää, käy kaupassa, laittaa ruokaa...eikö parempi olisi antaa lapsilleen kodin turvaa, jossa kaksi tasa-arvoista aikuista viettää aikaa yhdessä niin kuin tuo edellinen sanoi tehneensä? Mutta vielä fiksumpaa olisi ollut tehdä ne lapset ajallaan eikä jättää sitä tähän aikaan. Olisivat jo omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on varmaan hyvä mies. Tekee oman osansa kotitöistä, ja kantaa vastuuta. Huomioi puolisonsa ja tämän tarpeet. On vaimolleen hyvää seuraa.
Väärä vastaus!
Kun vaimo hoitaa ne kotityöt säntillisesti, on miehen helpompi keskittyä asioihin, joilla lisätä perheen hyvinvointia. Sun ehdottama sukupuolineutraali liitto on helpompi toteuttaa esim. homosuhtessa.
Nyt tuli kyllä täysin väärä vastaus. Miehen velvollisuus on osallistua kotitöihin jotta vaimon on helpompi keskittyä omiin töihinsä ja omaan puolikkaaseensa kodinhoidollisista tehtävistä. Ehdottamasi palvelussuhteen kaltainen liitto onnistuu ehkä Afganistanissa ja muissa vahvasti uskonnollisessa johdossa olevissa kehitysmaissa. Opiskele hieman lisää ja yritä sitten uudelleen!
Tunnen myös tavallisen miehen jolla on kaunis vaimo. Mies on varmasti työtön. Heillä on hieno talo enkä usko että mies on sitä ostanut.
Ovat olleet yhdessä varmaan 15 vuotta. Veikkaan että mies elää perintörahoilla koska muuten ei olisi mahdollista olla sellaisen kauniin naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu olevan miesten välillä yllättävän yleistä että kaverin vaimo kiinnostaa...
Joo ja nää on just niitä säälittäviä marisevia peräkammarinpoikia joiden paras kaveri on oikea käsi 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen, mihin maailmaan tosiaan tämä voimistelija-koodaaja lapsiaan opettaa. Kotoa lähtiessä lapset ovat jo nohevia koodareita ja notkeita kuin gepardit, osaavat laittaa jauhot suuhun milla-maijoille ja omaavat rautaisen itsetunnon.
Sen sijaan tiskikonetta ei osata laittaa päälle, ruuaksi ostetaan vain eineksiä ja pyykin pesu on totaalinen mysteeri. Sekin kummastuttaa, miksi kämpässä haisee pahalta, koska ei ole tullut mieleen, että lattioita pitäisi joskus pestä.
Sillä mistäpä he näitä taitoja olisivatkaan oppineet, kun ovat aikansa viettäneet iskän kanssa koodailemassa ja samalla nämä asiat ovat tapahtuneet jossain taustalla, itsestään selvästi itsekseen.
Olen samaa mieltä aikaisemman kanssa, että paras kasvatus, minkä lapsilleen voi antaa on esimerkki, miten aikuinen ihminen pitää huolta itsestään ja läheisistään kaikissa arkisissa tilanteissa.
Mitäs jos kertoisit mihin maailmaan sinä lapsiasi kasvatat ja mistä ihmeestä keksit, ettei kotitöiden hoitamista opeteta?
Minä kasvatan lapsiani maailmaan, jossa työtä ei riitä enää kaikille ja on osattava tai pystyttävä oppimaan itse jotain muutakin, kun mitä kouluissa opetetaan, sekä maailmaan, joka on täynnä harhapolkuja, joihin voi tuhota ainutlaatuisen elämänsä kuten se pelaaminen, some, feminismi, päihteet jne...
En opeta lapsiani "koodaamaan" vaan opetan, että jos haluat koodata niin se onnistuu ja näytän miten se onnistuu. Minun sukupolveni muuten rakensi nykyisen iternetin yms. ja opetteli ne koodaamiset ihan itse.
Olen kanssasi samaa sukupolvea, lapseni ovat jo aikuisia, koska en jättänyt lasten tekoa 40+ vuosille. Näin ollen jaksoimme mieheni kanssa yhdessä elää lapsiperhearkea, jossa kuului niin kotityöt kuin lasten harrastuksista kiinnostuminen ja niissä tukeminen, omalta osin osallistuminen. Lapsemme ovat harrastaneet monimuotoisesti kaikenlaisia asioita, paljon myös sellaista, jota minä tai mieheni emme olisi voineet opettaa, koska kiinnostuksen kohteet olivat muualla kuin meidän ammattiosaamisessa tai harrastuksissa.
Minä en ole korostanut lapsilleni, että maailma on täynnä harhapolkuja, vaan että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Olen opettanut myös, että epäonnistuminen jossain asiassa tai virheen teko ei määritä heidän koko loppuelämäänsä, vaan että aina on mahdollista korjata kurssia, oppia uutta, jättää mennyt taakse ja lähteä eteenpäin.
Tämä on helpompaa, kun opettaa lapsille myös, että jokainen on vastuussa itsestään kaikilla tavoilla, myös siten, että ottaa toiset huomioon. Että on vaikeaa olla onnellinen, jos toiset ympärillä eivät ole sitä. Että on tärkeää tehdä myös tylsiä ja kurjia juttuja, joihin ei mielenkiinto riittäisi, koska se kuuluu itsestään huolehtimiseen ja siihen, että ei kuormita toisia.
Lapseni ovat kasvaneet maailmassa, jossa vanhemmat tekivät paljon yhdessä niistä aikuisten hommista ja ottivat heidät mukaan aina. Pikkuiset ei kotitöissä kamalasti hyödyksi ole, mutta sitä vilpitöntä iloa, mikä hohkaa, kun koko perhe siivoaa omaa kotia ei voikaan millään hyödyllä ylittää. Meillä soi aina musiikki taustalla ja kaikki tekivät yhdessä. Olisi ollut kamalaa, jos isä ja lapset olisivat olleet jossain ja minä yksin siivoamassa kotia. Luulen, että vanhemmiten se olisi tuntunut lapsistakin pahalta, yksi jää yksin.
Voit jankata opetuksia lapsillesi kuinka paljon vaan ja lopussa lapset tekee niinkuin itsekkin teit. Jos kuskaat lapsia liikuntaharrastuksiin, saat ne aikuisena kuskaamaan omia lapsiaan liikuntaharrastuksiin jne...
(Internetin) maailma todellakin on täynnä vaarallisia elämän pilaavia umpikujia varsinkin lapsille ja nuorille. Malliesimerkkinä se feminismi, johon sairastuneena ei oikeastaan ole minkäännäköistä mahdollisuutta elää kokonaisvaltaisesti hyvää ja onnellista elämää.
Suomessa on jo yli 300000 työtöntä ja kokoajan valmistuu lisää nuoria, joten jos putoat ulos heti valmistumisen jälkeen, alkaa elämä pysyvästi työvoiman ulkopuolella olla melko varmaa.
Ja tähän auttaa se, että iskä harrastelee lasten kanssa kaikkea kivaa ja äiskä yksin siivoaa, pyykkää, käy kaupassa, laittaa ruokaa...eikö parempi olisi antaa lapsilleen kodin turvaa, jossa kaksi tasa-arvoista aikuista viettää aikaa yhdessä niin kuin tuo edellinen sanoi tehneensä? Mutta vielä fiksumpaa olisi ollut tehdä ne lapset ajallaan eikä jättää sitä tähän aikaan. Olisivat jo omillaan.
Mistä hevletistä (feministi)porukka repii näitä satuja?
Kertoo hienosti siitä, miten (feministi)some vie porukan täysin kuutamolle. Jos mielipiteet ei miellytä, keksitään satuolento ja keskustellaan sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on varmaan hyvä mies. Tekee oman osansa kotitöistä, ja kantaa vastuuta. Huomioi puolisonsa ja tämän tarpeet. On vaimolleen hyvää seuraa.
Väärä vastaus!
Kun vaimo hoitaa ne kotityöt säntillisesti, on miehen helpompi keskittyä asioihin, joilla lisätä perheen hyvinvointia. Sun ehdottama sukupuolineutraali liitto on helpompi toteuttaa esim. homosuhtessa.
Nyt tuli kyllä täysin väärä vastaus. Miehen velvollisuus on osallistua kotitöihin jotta vaimon on helpompi keskittyä omiin töihinsä ja omaan puolikkaaseensa kodinhoidollisista tehtävistä. Ehdottamasi palvelussuhteen kaltainen liitto onnistuu ehkä Afganistanissa ja muissa vahvasti uskonnollisessa johdossa olevissa kehitysmaissa. Opiskele hieman lisää ja yritä sitten uudelleen!
Höpöhöpö!
Onnistuu hyvin monessa ihan suomalaisessakin perheessä, eikä metelöintisi muuta sitä miksikään.
Vierailija kirjoitti:
"Äitini syntyi 1929. Miksi olisi niin kummallista, että vanhanaikaisessa yhteisöllisessä maailmassa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt nainen kannattaisi pehmeitä arvoja ja arvostaisi naisen lempeyttä?
On niitä lempeitä nuoria naisia nykyäänkin, mutta suuri osa ihailee Sof ia Virran kaltaisia kovia naisia."
En itse jaksa ollenkaan uskoa, että 1900-luvun alussa syntyneet naiset olisivat olleet erityisen pehmeitä ja lempeitä. Siinä pelto- ja lypsypuuhien, saunasynnytysten ja kaivoveden kantamisen ohessa kun piti vielä enemmän tai vähemmän passata melko varmasti juoppoa miestä, saattoi lempeys olla viimeisenä mielessä. Uskoisin näin.
Kyllä äiti ihan synnytyslaitoksella minut sai, vuonna 1956. Mutta olet oikeassa, että ei naiset välttämättä olleet kaikki kovin lempeitä. Mutta sen ajan ihmisissä oli eri lailla lämpöä kuin nykyihmisissä. Varsinkin kolmikymppiset naiset ovat hyvin viileitä ja etäisyyttä pitäviä.
Olen millainen olen ja onnellinen oli miestä tai ei.
Jotkut miehistä ovat yrittäneet muuttaa minua ja viedä onneni, mutta heidät olen aikani katseltuani laittanut kierrätykseen. Harva on tullut järkiinsä ja tajunnut, että joko ottavat tai jättävät ja lähtevät etsimään draamansa muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen, mihin maailmaan tosiaan tämä voimistelija-koodaaja lapsiaan opettaa. Kotoa lähtiessä lapset ovat jo nohevia koodareita ja notkeita kuin gepardit, osaavat laittaa jauhot suuhun milla-maijoille ja omaavat rautaisen itsetunnon.
Sen sijaan tiskikonetta ei osata laittaa päälle, ruuaksi ostetaan vain eineksiä ja pyykin pesu on totaalinen mysteeri. Sekin kummastuttaa, miksi kämpässä haisee pahalta, koska ei ole tullut mieleen, että lattioita pitäisi joskus pestä.
Sillä mistäpä he näitä taitoja olisivatkaan oppineet, kun ovat aikansa viettäneet iskän kanssa koodailemassa ja samalla nämä asiat ovat tapahtuneet jossain taustalla, itsestään selvästi itsekseen.
Olen samaa mieltä aikaisemman kanssa, että paras kasvatus, minkä lapsilleen voi antaa on esimerkki, miten aikuinen ihminen pitää huolta itsestään ja läheisistään kaikissa arkisissa tilanteissa.
Mitäs jos kertoisit mihin maailmaan sinä lapsiasi kasvatat ja mistä ihmeestä keksit, ettei kotitöiden hoitamista opeteta?
Minä kasvatan lapsiani maailmaan, jossa työtä ei riitä enää kaikille ja on osattava tai pystyttävä oppimaan itse jotain muutakin, kun mitä kouluissa opetetaan, sekä maailmaan, joka on täynnä harhapolkuja, joihin voi tuhota ainutlaatuisen elämänsä kuten se pelaaminen, some, feminismi, päihteet jne...
En opeta lapsiani "koodaamaan" vaan opetan, että jos haluat koodata niin se onnistuu ja näytän miten se onnistuu. Minun sukupolveni muuten rakensi nykyisen iternetin yms. ja opetteli ne koodaamiset ihan itse.
Olen kanssasi samaa sukupolvea, lapseni ovat jo aikuisia, koska en jättänyt lasten tekoa 40+ vuosille. Näin ollen jaksoimme mieheni kanssa yhdessä elää lapsiperhearkea, jossa kuului niin kotityöt kuin lasten harrastuksista kiinnostuminen ja niissä tukeminen, omalta osin osallistuminen. Lapsemme ovat harrastaneet monimuotoisesti kaikenlaisia asioita, paljon myös sellaista, jota minä tai mieheni emme olisi voineet opettaa, koska kiinnostuksen kohteet olivat muualla kuin meidän ammattiosaamisessa tai harrastuksissa.
Minä en ole korostanut lapsilleni, että maailma on täynnä harhapolkuja, vaan että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Olen opettanut myös, että epäonnistuminen jossain asiassa tai virheen teko ei määritä heidän koko loppuelämäänsä, vaan että aina on mahdollista korjata kurssia, oppia uutta, jättää mennyt taakse ja lähteä eteenpäin.
Tämä on helpompaa, kun opettaa lapsille myös, että jokainen on vastuussa itsestään kaikilla tavoilla, myös siten, että ottaa toiset huomioon. Että on vaikeaa olla onnellinen, jos toiset ympärillä eivät ole sitä. Että on tärkeää tehdä myös tylsiä ja kurjia juttuja, joihin ei mielenkiinto riittäisi, koska se kuuluu itsestään huolehtimiseen ja siihen, että ei kuormita toisia.
Lapseni ovat kasvaneet maailmassa, jossa vanhemmat tekivät paljon yhdessä niistä aikuisten hommista ja ottivat heidät mukaan aina. Pikkuiset ei kotitöissä kamalasti hyödyksi ole, mutta sitä vilpitöntä iloa, mikä hohkaa, kun koko perhe siivoaa omaa kotia ei voikaan millään hyödyllä ylittää. Meillä soi aina musiikki taustalla ja kaikki tekivät yhdessä. Olisi ollut kamalaa, jos isä ja lapset olisivat olleet jossain ja minä yksin siivoamassa kotia. Luulen, että vanhemmiten se olisi tuntunut lapsistakin pahalta, yksi jää yksin.
Voit jankata opetuksia lapsillesi kuinka paljon vaan ja lopussa lapset tekee niinkuin itsekkin teit. Jos kuskaat lapsia liikuntaharrastuksiin, saat ne aikuisena kuskaamaan omia lapsiaan liikuntaharrastuksiin jne...
(Internetin) maailma todellakin on täynnä vaarallisia elämän pilaavia umpikujia varsinkin lapsille ja nuorille. Malliesimerkkinä se feminismi, johon sairastuneena ei oikeastaan ole minkäännäköistä mahdollisuutta elää kokonaisvaltaisesti hyvää ja onnellista elämää.
Suomessa on jo yli 300000 työtöntä ja kokoajan valmistuu lisää nuoria, joten jos putoat ulos heti valmistumisen jälkeen, alkaa elämä pysyvästi työvoiman ulkopuolella olla melko varmaa.
Ja tähän auttaa se, että iskä harrastelee lasten kanssa kaikkea kivaa ja äiskä yksin siivoaa, pyykkää, käy kaupassa, laittaa ruokaa...eikö parempi olisi antaa lapsilleen kodin turvaa, jossa kaksi tasa-arvoista aikuista viettää aikaa yhdessä niin kuin tuo edellinen sanoi tehneensä? Mutta vielä fiksumpaa olisi ollut tehdä ne lapset ajallaan eikä jättää sitä tähän aikaan. Olisivat jo omillaan.
Mistä hevletistä (feministi)porukka repii näitä satuja?
Kertoo hienosti siitä, miten (feministi)some vie porukan täysin kuutamolle. Jos mielipiteet ei miellytä, keksitään satuolento ja keskustellaan sen kanssa.
No jos olet polvea, joka on keksinyt internetin olet nyt siinä 60+. Jos sulla on vielä lapsia kasvatettavana, olet tehnyt ne 40+ Lisäksi kerrot, että vaimosi tekee kotityöt kun sinä keskityt lasten kasvatukseen omien intressiesi mukaisesti. Ei tässä satuja keksitä, sinä vain et kestä, miltä elämäsi näyttää selkokielellä sanoitettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Äitini syntyi 1929. Miksi olisi niin kummallista, että vanhanaikaisessa yhteisöllisessä maailmassa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt nainen kannattaisi pehmeitä arvoja ja arvostaisi naisen lempeyttä?
On niitä lempeitä nuoria naisia nykyäänkin, mutta suuri osa ihailee Sof ia Virran kaltaisia kovia naisia."
En itse jaksa ollenkaan uskoa, että 1900-luvun alussa syntyneet naiset olisivat olleet erityisen pehmeitä ja lempeitä. Siinä pelto- ja lypsypuuhien, saunasynnytysten ja kaivoveden kantamisen ohessa kun piti vielä enemmän tai vähemmän passata melko varmasti juoppoa miestä, saattoi lempeys olla viimeisenä mielessä. Uskoisin näin.
Kyllä äiti ihan synnytyslaitoksella minut sai, vuonna 1956. Mutta olet oikeassa, että ei naiset välttämättä olleet kaikki kovin lempeitä. Mutta sen ajan ihmisissä oli eri lailla lämpöä kuin nykyihmisissä. Varsinkin kolmikymppiset naiset ovat hyvin viileitä ja etäisyyttä pitäviä.
Ja voin vielä tarkentaa, että äitini ei ollut kotiäiti, vaan opettaja. Monet nuoret naiset luulee, että nainen ei päässyt opiskelemaan eikä töihin 50-luvulla. :D
Vierailija kirjoitti:
Minun pitkäaikainen suomalainen naiseni oli vastaava, mutta tosin ilman että oli rakastava ja näytti feminiinistä puolta.
Nyt minun uusi Filippiiniläinen kumppani on kaikki hyvät puolet ja näiden lisäksi on rakastavainen ja näyttää feminiivistäpuoltaan, lisäksi on tosi tuhma sängyssä, ihan lottovoitto 7 oikein + lisänumerot
Rahalla saa vaikka hyvää seksiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietiskelen, mihin maailmaan tosiaan tämä voimistelija-koodaaja lapsiaan opettaa. Kotoa lähtiessä lapset ovat jo nohevia koodareita ja notkeita kuin gepardit, osaavat laittaa jauhot suuhun milla-maijoille ja omaavat rautaisen itsetunnon.
Sen sijaan tiskikonetta ei osata laittaa päälle, ruuaksi ostetaan vain eineksiä ja pyykin pesu on totaalinen mysteeri. Sekin kummastuttaa, miksi kämpässä haisee pahalta, koska ei ole tullut mieleen, että lattioita pitäisi joskus pestä.
Sillä mistäpä he näitä taitoja olisivatkaan oppineet, kun ovat aikansa viettäneet iskän kanssa koodailemassa ja samalla nämä asiat ovat tapahtuneet jossain taustalla, itsestään selvästi itsekseen.
Olen samaa mieltä aikaisemman kanssa, että paras kasvatus, minkä lapsilleen voi antaa on esimerkki, miten aikuinen ihminen pitää huolta itsestään ja läheisistään kaikissa arkisissa tilanteissa.
Mitäs jos kertoisit mihin maailmaan sinä lapsiasi kasvatat ja mistä ihmeestä keksit, ettei kotitöiden hoitamista opeteta?
Minä kasvatan lapsiani maailmaan, jossa työtä ei riitä enää kaikille ja on osattava tai pystyttävä oppimaan itse jotain muutakin, kun mitä kouluissa opetetaan, sekä maailmaan, joka on täynnä harhapolkuja, joihin voi tuhota ainutlaatuisen elämänsä kuten se pelaaminen, some, feminismi, päihteet jne...
En opeta lapsiani "koodaamaan" vaan opetan, että jos haluat koodata niin se onnistuu ja näytän miten se onnistuu. Minun sukupolveni muuten rakensi nykyisen iternetin yms. ja opetteli ne koodaamiset ihan itse.
Olen kanssasi samaa sukupolvea, lapseni ovat jo aikuisia, koska en jättänyt lasten tekoa 40+ vuosille. Näin ollen jaksoimme mieheni kanssa yhdessä elää lapsiperhearkea, jossa kuului niin kotityöt kuin lasten harrastuksista kiinnostuminen ja niissä tukeminen, omalta osin osallistuminen. Lapsemme ovat harrastaneet monimuotoisesti kaikenlaisia asioita, paljon myös sellaista, jota minä tai mieheni emme olisi voineet opettaa, koska kiinnostuksen kohteet olivat muualla kuin meidän ammattiosaamisessa tai harrastuksissa.
Minä en ole korostanut lapsilleni, että maailma on täynnä harhapolkuja, vaan että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Olen opettanut myös, että epäonnistuminen jossain asiassa tai virheen teko ei määritä heidän koko loppuelämäänsä, vaan että aina on mahdollista korjata kurssia, oppia uutta, jättää mennyt taakse ja lähteä eteenpäin.
Tämä on helpompaa, kun opettaa lapsille myös, että jokainen on vastuussa itsestään kaikilla tavoilla, myös siten, että ottaa toiset huomioon. Että on vaikeaa olla onnellinen, jos toiset ympärillä eivät ole sitä. Että on tärkeää tehdä myös tylsiä ja kurjia juttuja, joihin ei mielenkiinto riittäisi, koska se kuuluu itsestään huolehtimiseen ja siihen, että ei kuormita toisia.
Lapseni ovat kasvaneet maailmassa, jossa vanhemmat tekivät paljon yhdessä niistä aikuisten hommista ja ottivat heidät mukaan aina. Pikkuiset ei kotitöissä kamalasti hyödyksi ole, mutta sitä vilpitöntä iloa, mikä hohkaa, kun koko perhe siivoaa omaa kotia ei voikaan millään hyödyllä ylittää. Meillä soi aina musiikki taustalla ja kaikki tekivät yhdessä. Olisi ollut kamalaa, jos isä ja lapset olisivat olleet jossain ja minä yksin siivoamassa kotia. Luulen, että vanhemmiten se olisi tuntunut lapsistakin pahalta, yksi jää yksin.
Huh huh tuota sanojen määrää. Miten lapset jaksavat kuunnella tuon äidin opetuksia?
Itse olen aina uskonut enemmän mallioppimisen voimaan, vanhempien esimerkkiin, kuin esitelmöimiseen ja opettamiseen, sitä saan tehdä tarpeeksi open työssä. Ja huomannut, että ei kannettu vesi kaivossa pysy.