Lue keskustelun säännöt.
Mitä on tosirakkaus sinun mielestä?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta.
On ollut myrskyisää ja riitaisaa ja kipuilin joskus todella paljon ja pitkään sen kanssa, että mieheni on "se tyypillinen juntti suomalainen mies" joka ei osaa puhua, kun tunteisiin mennään, tai mihinkään syvällisempään. Ajattelin joskus, että tarvitsen ehdottomasti kumppanin, jonka kanssa voin puhua syvällisiä.
Olin väärässä.
En minäkään (enää) jaksa puhua ns. syvällisiä oikein edes ystävieni kanssa. Ajan myötä olen oppinut, että kaikki sillä saralla on jo nähty ja kuultu ja jauhettu sataan kertaan. Mikään tunne, tuntemus, ajatus, henkisen kasvun polku (yöh, inhoan jo koko ilmaisua) ei ole uutta.
Rakastan nykyään tätä leppoisaa yhdessäoloa ilman tarvetta puhua mistään ns. isosta ja ihmeellisestä. Elämä tällaisenaan on jo sellaista, ei siitä tarvitse erikseen jauhaa, kääntää, vääntää ja ruminoida.
Koen että tosirakkaus on tätä mitä meillä on, ja miten pitkäjänteisesti ja lujasti mieheni on minua rakastanut, ailahtelevasta luonteestani huolimatta, ja antaen anteeksi sen, että ylemmyydentuntoisena pidin häntä vuosikausia tyhmänä, kun ei osannut keskustella niinkuin luulin haluavani. Minä olin ylpeä, tyhmä, ja täynnä itseäni. Mies taas on ollut järkkymätön turvani ja tukeni, eikä ole väistynyt viereltäni, vaikka syytä olisi monesti ollut.
Hän osoittaa rakkautensa pysyvyytensä lisäksi arjen teoilla; vaihtaa renkaat autooni, korjaa polkupyöräni, kuskaa minua jos tarvitsen kyytiä, tuo kukkia, keittää aamukahvit. Ja isoimpana ja hämmästyttävimpänä asiana ei koskaan kritisoi minua tai tekemisiäni, ei ei sano pahasti, ei häpeä minua, ei valita mistään, mitä teen.
Jos tämä ei ole tosirakkautta, niin en tiedä mikä on. En ainakaan osaa enää kuvitella mitään parempaa.
Aivan kammottavaa jos mies on vakaa peruskallio.
Väärin. Se on parasta. Jos minä Miehestä jotain odotan, on se, että tämä nimenomaan on se peruskallio. Järkähtämättömän luja, kestävä, vakaa ja turvallinen.
Ei se väärin ole. Ei oikeinkaan. Mitä kukin tarvitsee. Itse tarvitsisin miehen, joka on ennen kaikkea lempeä. Ei tarvitse olla peruskallio, hänkin saisi olla epävarma, hajoilla, ja minä tukisin. Haluan ennen kaikkea, että olisi aito ihminen, joka ei piilottele sisintään. Ymmärrän toki senkin, että häpeästähän meistä moni sisimpänsä piilottaa, kun on oppinut, että siinä olisi jotain vikaa eikä niissä ihmisissä, jotka sitä eivät osanneet kohdata.
On niitäkin jotka valheellisesti omassa hylkäämisen pelossaan piilottavat itsensä.
Antavat toisella kuvaa ihmisestä jota ei oikeasti ole.
Luovat siis näytelmän kulisseineen ja vuorosanoineen josta mikään ei ole totta.
Oksettavaa toimintaa parisuhteilussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta.
On ollut myrskyisää ja riitaisaa ja kipuilin joskus todella paljon ja pitkään sen kanssa, että mieheni on "se tyypillinen juntti suomalainen mies" joka ei osaa puhua, kun tunteisiin mennään, tai mihinkään syvällisempään. Ajattelin joskus, että tarvitsen ehdottomasti kumppanin, jonka kanssa voin puhua syvällisiä.
Olin väärässä.
En minäkään (enää) jaksa puhua ns. syvällisiä oikein edes ystävieni kanssa. Ajan myötä olen oppinut, että kaikki sillä saralla on jo nähty ja kuultu ja jauhettu sataan kertaan. Mikään tunne, tuntemus, ajatus, henkisen kasvun polku (yöh, inhoan jo koko ilmaisua) ei ole uutta.
Rakastan nykyään tätä leppoisaa yhdessäoloa ilman tarvetta puhua mistään ns. isosta ja ihmeellisestä. Elämä tällaisenaan on jo sellaista, ei siitä tarvitse erikseen jauhaa, kääntää, vääntää ja ruminoida.
Koen että tosirakkaus on tätä mitä meillä on, ja miten pitkäjänteisesti ja lujasti mieheni on minua rakastanut, ailahtelevasta luonteestani huolimatta, ja antaen anteeksi sen, että ylemmyydentuntoisena pidin häntä vuosikausia tyhmänä, kun ei osannut keskustella niinkuin luulin haluavani. Minä olin ylpeä, tyhmä, ja täynnä itseäni. Mies taas on ollut järkkymätön turvani ja tukeni, eikä ole väistynyt viereltäni, vaikka syytä olisi monesti ollut.
Hän osoittaa rakkautensa pysyvyytensä lisäksi arjen teoilla; vaihtaa renkaat autooni, korjaa polkupyöräni, kuskaa minua jos tarvitsen kyytiä, tuo kukkia, keittää aamukahvit. Ja isoimpana ja hämmästyttävimpänä asiana ei koskaan kritisoi minua tai tekemisiäni, ei ei sano pahasti, ei häpeä minua, ei valita mistään, mitä teen.
Jos tämä ei ole tosirakkautta, niin en tiedä mikä on. En ainakaan osaa enää kuvitella mitään parempaa.
Aivan kammottavaa jos mies on vakaa peruskallio.
Väärin. Se on parasta. Jos minä Miehestä jotain odotan, on se, että tämä nimenomaan on se peruskallio. Järkähtämättömän luja, kestävä, vakaa ja turvallinen.
Ei se väärin ole. Ei oikeinkaan. Mitä kukin tarvitsee. Itse tarvitsisin miehen, joka on ennen kaikkea lempeä. Ei tarvitse olla peruskallio, hänkin saisi olla epävarma, hajoilla, ja minä tukisin. Haluan ennen kaikkea, että olisi aito ihminen, joka ei piilottele sisintään. Ymmärrän toki senkin, että häpeästähän meistä moni sisimpänsä piilottaa, kun on oppinut, että siinä olisi jotain vikaa eikä niissä ihmisissä, jotka sitä eivät osanneet kohdata.
On niitäkin jotka valheellisesti omassa hylkäämisen pelossaan piilottavat itsensä.
Antavat toisella kuvaa ihmisestä jota ei oikeasti ole.
Luovat siis näytelmän kulisseineen ja vuorosanoineen josta mikään ei ole totta.
Oksettavaa toimintaa parisuhteilussa.
Katso isi/äiti kun mä parisuhteilen…
😉
Sitä että harrastetaan seksiä ainakin 21 kertaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä että harrastetaan seksiä ainakin 21 kertaa viikossa.
Junassakin tapahtuu…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosirakkaus on sitä että hyväksyy ja ymmärtää toisen salasuhteilun.
Kaikki muu on sairaalloista omistamista ja kontrollointia.Avoin suhde jos se sovittu heti alusta lähtien niin mikäs siinä.
Muutoin mieleltään häiriintyneiden juttuja.Miksi se on sovittava heti alussa? Mun mielestä on ok sopia näin vaikka kymmenen vuoden jälkeen. Ihmiset muuttuu ajan kuluessa.
Tottakai normaali ihminen menee lapsensa kanssa uimarannalle tiirailemaan aurinkolasien takaa itselleen tuntemattomia ja fantasioimaan niistä.
Vai onko normaalia se sittenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tosirakkautta on viettää toisen kanssa aikaa selvinpäin, läheisyys, yhdessä tekeminen, kaikesta puhuminen ja se, että toinen tulee nähdyksi menneistä virheistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tosirakkautta on viettää toisen kanssa aikaa selvinpäin, läheisyys, yhdessä tekeminen, kaikesta puhuminen ja se, että toinen tulee nähdyksi menneistä virheistä huolimatta.
Ilman muuta. Virheensä pitää tietenkin ihmisen pystyä ilman ehtoja myöntämään ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tosirakkautta on viettää toisen kanssa aikaa selvinpäin, läheisyys, yhdessä tekeminen, kaikesta puhuminen ja se, että toinen tulee nähdyksi menneistä virheistä huolimatta.
Ilman muuta. Virheensä pitää tietenkin ihmisen pystyä ilman ehtoja myöntämään ensin.
Aika tiukka asenne sulla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tosirakkautta on viettää toisen kanssa aikaa selvinpäin, läheisyys, yhdessä tekeminen, kaikesta puhuminen ja se, että toinen tulee nähdyksi menneistä virheistä huolimatta.
Ilman muuta. Virheensä pitää tietenkin ihmisen pystyä ilman ehtoja myöntämään ensin.
Aika tiukka asenne sulla...
Empatiaa voi antaa niille jotka ovat sen arvoisia.
Kaikki lähtee rehellisyydestä. Kyvystä tunnistaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa.
Sellainen joka tuota pakenee harvoin mitään todellista saavuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain, jota en ole koskaan kokenut ja tuskin tulen koskaan kokemaankaan. Olen yrittänyt olla ihmisten kanssa, jotka kuulema pitävät, tykkäävät, rakastavat mitä ikinä, mutta se on lähinnä siedettävää ja lopulta ärsyttävää. Useimmista olen syttynyt oikeastaan vasta eron yhteydessä, kun on tapeltu. Yhtä mietin vieläkin välillä, koska tiesi mistä naruista vetää, jotta jotain liikahtaisi sisälläni. Uskon, että hän olisi voinut löytää nekin narut, jotka liikuttavat muuta kuin raivoa ja vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että on valmis antamaan henkensä toisen puolesta.
Voisitko avata tätä, kiitos?
Poista toiselta tittelit, raha yms. raflaava ja kysy, olisitko hänen kanssa silti. Tai jos vaikka joku omasta mielestä todella hyvännäköinen yrittäisi ajaa kiilaa väliin, dumppaisitko?