Lue keskustelun säännöt.
Välttelevä kiintymyssuhde & ystävyys
26.07.2026 |
Miten en ole tajunnut tätä aikaisemmin! Olen ihmetellyt, miksi minulta on elämän aikana katkennut pari ystävyyssuhdetta hyvin omituisesti. Alkuun toinen on ollut oikein ihana ystävä ja ystävyys on vaikuttanut hyvältä ensimmäiset vuodet. Kun aikaa on kulunut, onkin ystävän käytös muuttunut ja lopulta ystävä on hyvin töksäyttäen katkaissut ystävyyden kokonaan. Välttelevät kiintymyssuhteen ystävälle on ollut tyypillistä tällainen käytös:
-Ystävän on vaikea sietää heikkoutta ja tarvitsevuutta niin itsessään kuin toisissa. Hän korostaa, miten pärjää yksin, eikä hyväksy eikä näe heikkoutta itsessään. Ristiriitatilanteissa syy on aina muissa. Toisten heikkouteen, tarvitsevuuteen (esim. toisen sairastuessa) suhtautuu välttelevästi, etäisesti, mitätöiden ja epäempaattisesti. Olen nähnyt sitäkin, että jopa esim. sairastuneelle vanhemmalle on suututtu, kun "kehtaa sairastua ja menettää toimintakykynsä noin nuorena". Sairastunut läheinen myös hylätään, koska ei haluta auttaa eikä kohdata sairastunutta.
-Eivät halua olla tarvittuja tai tarvita itse apua. Jos toinen on ihan kohtuullista apua vailla (esim. ystävä sairastuu ja hänen puolestaan pitäisi käydä kerran apteekissa), ei haluta auttaa. Välttelevän kiintymyssuhteen ystävä ei halua huomioida toisen tarpeita ja toiveita, kokee ne itseään rajoittavina. Tällaisissa tilanteissa hän torjuu toisen ja kuvailee "miten toinen vaati minulta liikaa". Hänellä on myös tapana vältellä aitoa läsnäoloa, hän saattaa esim. keskittyä puhelimeensa toisen kertoessa tärkeää asiaa. Hän oikeastaan kokee, ettei toisia tarvitse huomioida - yksin sitä pitää pärjätä.
-Ystävä on ollut pohjimmiltaan emotionaalisesti estynyt. On saattanut jonakin herkkänä hetkenä avautua esim. avioerostaan, riidasta puolison kanssa tms. Jos seuraavalla kerralla on kahden kesken rauhallisessa paikassa kysynyt, miten ystävä jaksaa eron kanssa tai miten puolison kanssa on riidan jälkeen mennyt, on nopeasti tullut vastaus, ettei hän halua puhua koko asiasta ja avautuminen kaduttaa. Saattaa näennäisesti olla läheinen, mutta todellisuudessa ystävä on henkisesti etäällä. Hän voi olla ulospäin ystävällinen ja lempeän oloinen, mutta pohjimmiltaan ei osaa osoittaa empatiaa toisille.
-Ei uskalleta sitoutua. Kun ystävyyssuhde on syventynyt/syventymässä, välttelevästi kiintynyt vetäytyy. Hän ei halua sitoutua, eikä tulla tarvituksi. Eivät ole oppineet, että yhteys ja pysyvät ihmissuhteet voisivat luoda turvaa. Sen sijaan vetäydytään ja siirrytään ystävyydestä toiseen. Välttelevän kiintymystyylin ihminen alkaa herkästi etsiä toisesta osapuolesta vikoja ja unohtaa, että kukaan ei ole täydellinen.
Näillä välttelevän kiintymyssuhteen ystävillä ei siis ole ollut ongelmia vain ystävyyssuhteissa, vaan muissakin ihmissuhteissa. Takana on avioeroja, huonoja kumppanivalintoja ja sitoutumiskyvyttömyyttä parisuhteeseen. Taustalla on etäiset välit vanhempiin ja katkenneita ystävyyssuhteita. Itse kokevat, että vika on aina toisissa, eikä koskaan heissä.
Tämä oli itselleni melkoinen oivallus, kun vain yksipuolisesti ajattelin olevani vastuussa ystävyyden päättymisestä. Todellisuudessa olen vain etsinyt itselleni välttelevän kiintymyssuhteen ystäviä, koska kaava on ollut minulle jo lapsesta asti tuttu. Tästä eteenpäin teen töitä, jotta löytäisin kiintymystyyliltään terveitä ystäviä.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Välttelevissä on monia narsistisia piirteitä ilmentäviä myös.
Samoin näyttelijöissä, yritysjohtajissa, poliitikoissa, somevaikuttajissa, julkisuuden henkilöissä, reality-tv-osallistujissa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevissä on monia narsistisia piirteitä ilmentäviä myös.
Samoin näyttelijöissä, yritysjohtajissa, poliitikoissa, somevaikuttajissa, julkisuuden henkilöissä, reality-tv-osallistujissa jne.
Mitä sitten? Ketjun aihe ovat välttelevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevissä on monia narsistisia piirteitä ilmentäviä myös.
Samoin näyttelijöissä, yritysjohtajissa, poliitikoissa, somevaikuttajissa, julkisuuden henkilöissä, reality-tv-osallistujissa jne.
Mitä sitten? Ketjun aihe ovat välttelevät.
Niin. Ketjun aiheena ei ollut narsismi. Tyhmään kommenttiin tyhmä vastaus.
Eräällä ystävälläni on todella hidas hermosto. Hän liikkuu hitaasti, puhuu hitaasti, ajattelee hitaasti, syö hitaasti... Hänen mielestään hänen lapsensa ovat sairaalloisen vilkkaita, koska heillä on normaali hermosto ja normaali nopeus. Vilkkaita (nyttemmin lääkittyjä) lapsia tuntevana, hänen lapsensa ovat tyystin normaaleja. Hänen näkökulmansa on vääristynyt, koska hän on itse tavallista hitaampi, eikä hän pysy normaalien matkassa.
Jos henkilö on erityisen tarvitseva, hän voi kokea sellaiset ihmiset erikoisina, jotka torjuvat hänet tai asettavat hänelle rajoja. Kun oikeastaan hän ei aina itse ymmärrä vaativansa liikaa. En sano että aloittaja olisi tällainen, mutta jos sama ilmiö toistuu useiden ystävien toimesta, vika voi olla peilissäkin. On myös täysin normaalia, että yhdellä on erilaiset toiveet ja resurssit ihmissuhteisiin kuin jollain toisella. Ystävyys muodostuukin siitä, että nämä odotukset kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevissä on monia narsistisia piirteitä ilmentäviä myös.
Samoin näyttelijöissä, yritysjohtajissa, poliitikoissa, somevaikuttajissa, julkisuuden henkilöissä, reality-tv-osallistujissa jne.
Mitä sitten? Ketjun aihe ovat välttelevät.
Niin. Ketjun aiheena ei ollut narsismi. Tyhmään kommenttiin tyhmä vastaus.
Missä on puhuttu narsistesta persoonallisuushäiröistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko muissa maissa näin paljon välttelevän kiintymystyylin omaavia ihmisiä? Jos on, miten siellä ihmissuhteet jakselevat?
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Kerroit tuosta käytöksestäsi nuorempana eli laitoit ystävyyksiä poikki kuvailemiesi asioiden takia. Kerroitko ystävillesi, että nuo syyt olivat ystävyyden lopettamisen taustalla?
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Mua taas kiinnostaa: onko nuo toiset osapuolet oikeasti vaatineet jotenkin poikkeuksellisen paljon näkemistä, tukea, sosiaalisuutta tms vai onko kyse ollut siitä, että sinulle heidän ehdottama kohtuullinenkin määrä on ollut liikaa? En siis syyllistä, pohdin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on avannut silmiäni paljon, kiitos! Olen kuvitellut olevani ainoa, joka painiskelee tällaisten asioiden kanssa. Kuulen mielelläni vielä kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Mua taas kiinnostaa: onko nuo toiset osapuolet oikeasti vaatineet jotenkin poikkeuksellisen paljon näkemistä, tukea, sosiaalisuutta tms vai onko kyse ollut siitä, että sinulle heidän ehdottama kohtuullinenkin määrä on ollut liikaa? En siis syyllistä, pohdin vain.
En ole tuo, johon viittaat, mutta minua on esimerkiksi syyllistetty, jos en tapaa toisen mielestä tarpeeksi usein tai jos vietän aikaa muiden kavereideni kanssa. On tosi nihkeää tavata henkilöä, joka heti alussa muistaa kertoa, miten en taaskaan ole priorisoinut häntä tai tapaamisen jälkeen tuuttaa somen täyteen ”koskettavia” postauksia siitä, miten kaverin kanssa kahvittelu ei vaan riitä, mutta kun tyhmät kaverit eivät muuhun pysty.
Saa kaivata enemmän yhteydenpitoa ja syvempää yhteyttä, mutta pitää ymmärtää, että toinen antaa sen, mitä antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Mua taas kiinnostaa: onko nuo toiset osapuolet oikeasti vaatineet jotenkin poikkeuksellisen paljon näkemistä, tukea, sosiaalisuutta tms vai onko kyse ollut siitä, että sinulle heidän ehdottama kohtuullinenkin määrä on ollut liikaa? En siis syyllistä, pohdin vain.
En ole tuo, johon viittaat, mutta minua on esimerkiksi syyllistetty, jos en tapaa toisen mielestä tarpeeksi usein tai jos vietän aikaa muiden kavereideni kanssa. On tosi nihkeää tavata henkilöä, joka heti alussa muistaa kertoa, miten en taaskaan ole priorisoinut häntä tai tapaamisen jälkeen tuuttaa somen täyteen ”koskettavia” postauksia siitä, miten kaverin kanssa kahvittelu ei vaan riitä, mutta kun tyhmät kaverit eivät muuhun pysty.
Saa kaivata enemmän yhteydenpitoa ja syvempää yhteyttä, mutta pitää ymmärtää, että toinen antaa sen, mitä antaa.
Toisesta voi tuntua tällainen loukkaavalta:
Anna: "Kiva nähdä nyt kahvin merkeissä. Harmi, kun ei ole nähty pitkään aikaan. Viime kerta taisi olla talvella."
Laura: "Joo, on ollut niin kiirettä, että en ole ehtinyt näkemään sinua. Kesä on mennyt nopeasti."
Anna: "Mites kesä on mennyt?"
Laura: "Kivasti. Käytiin Romppaisten kanssa Ruotsissa alkukesästä ja juhannuksena oltiin Mikon perheen mökillä. Meillä kävi kesällä paljon vieraita. Käytiin Minnan kanssa katsomassa tosi kiva kesäteatteriesitys viime viikolla ja huomenna ollaan menossa Julian ja lasten kanssa maatilakahvilaan eläimiä katsomaan. Kohta alkaakin sitten koulu, niin ei ehditä enää mihinkään."
Tällaisia tilanteita on tullut itsellekin vastaan. Eli sanotaan, että minulle ei ole ollut aikaa, mutta sitten luetellaan kaikki muut, joille sitä aikaa on riittänyt. Minusta tuo on todella moukkamaista. Tulee olo, että toinen haluaa tahallaan loukata hehkuttamalla muuta elämää ja alleviivaamalla samalla, että minulle ei ole aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Mua taas kiinnostaa: onko nuo toiset osapuolet oikeasti vaatineet jotenkin poikkeuksellisen paljon näkemistä, tukea, sosiaalisuutta tms vai onko kyse ollut siitä, että sinulle heidän ehdottama kohtuullinenkin määrä on ollut liikaa? En siis syyllistä, pohdin vain.
En ole tuo, johon viittaat, mutta minua on esimerkiksi syyllistetty, jos en tapaa toisen mielestä tarpeeksi usein tai jos vietän aikaa muiden kavereideni kanssa. On tosi nihkeää tavata henkilöä, joka heti alussa muistaa kertoa, miten en taaskaan ole priorisoinut häntä tai tapaamisen jälkeen tuuttaa somen täyteen ”koskettavia” postauksia siitä, miten kaverin kanssa kahvittelu ei vaan riitä, mutta kun tyhmät kaverit eivät muuhun pysty.
Saa kaivata enemmän yhteydenpitoa ja syvempää yhteyttä, mutta pitää ymmärtää, että toinen antaa sen, mitä antaa.Toisesta voi tuntua tällainen loukkaavalta:
Anna: "Kiva nähdä nyt kahvin merkeissä. Harmi, kun ei ole nähty pitkään aikaan. Viime kerta taisi olla talvella."
Laura: "Joo, on ollut niin kiirettä, että en ole ehtinyt näkemään sinua. Kesä on mennyt nopeasti."
Anna: "Mites kesä on mennyt?"
Laura: "Kivasti. Käytiin Romppaisten kanssa Ruotsissa alkukesästä ja juhannuksena oltiin Mikon perheen mökillä. Meillä kävi kesällä paljon vieraita. Käytiin Minnan kanssa katsomassa tosi kiva kesäteatteriesitys viime viikolla ja huomenna ollaan menossa Julian ja lasten kanssa maatilakahvilaan eläimiä katsomaan. Kohta alkaakin sitten koulu, niin ei ehditä enää mihinkään."
Tällaisia tilanteita on tullut itsellekin vastaan. Eli sanotaan, että minulle ei ole ollut aikaa, mutta sitten luetellaan kaikki muut, joille sitä aikaa on riittänyt. Minusta tuo on todella moukkamaista. Tulee olo, että toinen haluaa tahallaan loukata hehkuttamalla muuta elämää ja alleviivaamalla samalla, että minulle ei ole aikaa.
Okei, no minusta tuo on ihan tavallista kuulumisten kertomista, mutta toki itse tunnet kaverisi ja osaat paremmin tulkita, onko tarkoitus ollut kehuskella. Tietyissä elämäntilanteissa olen kokenut aidosti vaikeaksi saada ajan ja energian riittämään kaikkien kavereiden tapaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välttelevä ystävä, tunnustan. En kaipaa ihmisiltä juuri mitään, olen super introvertti, mutta minulla on silti neljä hyvää ystävää tarttunut mukaan, jotka omaavat kanssani samanlaisen ystävyystyylin. Eli ollaan yhteydessä kun halutaan ja vaikka olisi mennyt vuosi, juttu jatkuu normaalisti, ja molemmat tietää että saa aina apua jos tulee jokin kriisi.
Olen nuorempana laittanut herkästi ystävyyssuhteita poikki, jos aletaan vaatia liikaa tapaamisia, liikaa tukea, liikaa sosiaalisuutta, liikaa läheisyyttä, tullaan mustasukkaisiksi, kadehditaan muita kavereita jne. Parisuhteissa olen sitten ristiriitaisesti alkuun ahdistuneesti kiintynyt, mutta se vakautuu lopulta turvalliseksi, jos suhde on hyvä.
En voi muuta sanoa, että minun kaltaiset eivät pysty tarjoamaan sellaista intensiivistä bestistelyä kuin tiedän monen toivovan, mutta meiltä voi saada sellaista vuosikymmenten halki kestävää, hiljaisempaa ystävyyttä.
Mua taas kiinnostaa: onko nuo toiset osapuolet oikeasti vaatineet jotenkin poikkeuksellisen paljon näkemistä, tukea, sosiaalisuutta tms vai onko kyse ollut siitä, että sinulle heidän ehdottama kohtuullinenkin määrä on ollut liikaa? En siis syyllistä, pohdin vain.
Muutamasta ystävästä olen joutunut "eroamaan" sen takia, että toiminta oli mielestäni ihan vaan epänormaalia ja rajatonta. Olisi haluttu nähdä joka päivä, tultiin pahimmillaan oven taakse silti, vaikka olin kieltäytynyt, ja oltaisiin tungettu mukaani myös muiden ystävien tapaamisiin, juhliin, perheeni luokse jne. Tuollaisissa tapauksissa on täytynyt sanoa suoraan, että en etsi enkä halua tällaista ihmissuhdetta.
Enemmän kuin tapaamistaajuus tai tarpeen määrä, se on se suhtautuminen, mikä siitä tulee, jos en toimi sillä tavalla kuin halutaan, mikä saa minut vetäytymään. Sellainen omistuksenhalu ja hallinnan tarve, suuttuminen, kontrollointi, kateus. Ne eivät kuulu mielestäni hyvään ihmissuhteeseen, ja koska viihdyn hyvin myös keskenään, minulla ei ole "tarvetta" sietää sellaista, enkä itse tunne näitä tunteita, joten minun on vaikea tajuta, että joku muu on nyt tällaisesta loukkaantunut. Tuossa yllä on hyvä esimerkki tällaisesta: ollaan vihaisia ja syytetään moukaksi ja että kiusaa tahallaan, jos on priorisoinut muita ihmisiä tai omaa jaksamista. Monelle tuo on varmaan ihan ymmärrettävää, mutta minulle tuli kylmät väreet ja pakokauhu jo ajatuksesta, että joku esittäisi ystävääni, vaikka inhoaa ja halveksuu minua, muita ystäviäni ja tekemiäni valintoja eikä halua kuulla kuulumisiani.
Minä olen täällä, vaikka olisit 5 vuotta kateissa, masentunut, ulkomailla tai pienet lapset vie ajan ja energian, palataan asiaan sitten kun siltä tuntuu, tai sitten ei, sekin on ihan luonnollinen elämänkulku. Minulle ei ole kukaan mitään velkaa, eikä ystävyydelleni ole aikarajoja. Odotan muilta samaa, ja kaikkien kanssa ei osu odotukset kohdilleen, mikä on ihan normaalia. Hyvän ja itselleen sopivan ystävän löytäminen on lähes yhtä vaikeaa, kuin hyvän kumppanin.
Välttelevissä on monia narsistisia piirteitä ilmentäviä myös.