Olen viimein tajunnut, miksi olen niin suosittua seuraa, ja miksi myös uuvun pahasti ihmisten kanssa
Olen viimein keski-ikäisenä ymmärtänyt syyt ja seuraukset.
Pääsyy on, että olen nuorena, ehkä vieläkin, ollut ujo, ja sen lisäksi kärsinyt myös jonkinlaisesta sosiaalisesta jännittämisestä. Huomion keskipisteenä olo, jos on pitänyt puhua jotakin paria lausetta enemmän, ahdistaa minua. Lisäksi olen miellyttäjäluonne. Olen pelännyt konflikteja ihmisten kanssa. Itseäni ja oloani rauhoittaakseni olen jo nuorena kehittänyt itselleni tapoja, jotta välttyisin konflikteilta ja huomiolta.
Olen opetellut kiinnittämään ja kääntämään huomioni toisiin. Aloita keskustelu kanssani, niin huomaat, että osaan olla erittäin hyvä, aktiivinen kuuntelija. Kuuntelen mitä sanot, tartun siihen, esitän olevani todella kiinnostunut sinusta ja asiastasi, kyselen lisäkysymyksiä. Skannaan koko ajan, mitä haluat kuulla, ja sanon sen, vaikka olisin itse toista mieltä. Olen harjaantunut erittäin taitavaksi tässä, luen ihmisiä hyvin. Kanssani sinä olet valokeilassa, estradi on täysin sinun.
Kaikenlisäksi en koskaan näytä omaa huonoa tuultani muille. Oli mun päivä, olo tai tunteet mitä vaan, mä näyttäydyn rauhallisena, iloisena, hymyilevänä ja huomaavaisena. Olen erittäin hyväkäytöksinen, terävä, osaan laukoa lyhyitä kepeitä hauskoja huomioita tilanteisiin sopien ja niitä keventäen. Tsemppaan, kehun, kuuntelen ja kannustan.
No, mitäpä tästä on seurannut. Lauma ihmisiä, jotka haluavat seuraani. Ja minä olen totaalisen uupunut. En jaksaisi tavata enää ketään.
Helppo kai sanoa, että ole jatkossa vain oma itsesi. Se on hirveän vaikeaa, kun yli 40 vuotta on elänyt tässä roolissa.
Toistaiseksi yritän vaan vältellä kaikkia.
Kommentit (31)
Näinhän se tuppaa menemään, ihmiset jotka ovat hyvää ja huomaavaista seuraa, viedään käsistä. Ja ne jotka ovat yksinäisiä, ovat jollain tapaa "rasittavia". He ovat joko negatiivisia, valittavat koko ajan kaikesta, tai superpuheliaita eivätkä malta kuunnella toisia, itsekeskeisiä tms.
Olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Siunaus ja kirous samaan aikaan on tämä kyky.
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Siunaus ja kirous samaan aikaan on tämä kyky.
Tältä tosiaan tuntuu. Ootko löytänyt jotain keinoja jaksaaksesi paremmin? Vinkit olisivat tervetulleita. Itse olen nyt päättänyt, että yritän hetken huilata mahdollisimman paljon sosiaalisista kontakteista. Tämä tosin ei juuri tällä hetkellä täysin onnistu, koska kalenterissa muutamia pakollisia juhlia ja sovittuja menoja seuraaviksi viikoiksi. Mutta muille muistettava ja uskallettava sanoa ei.
Jatkossa raivattava enemmän kalenteriin tilaa itselle ja omalle ajalle.
-ap
Siis esitätkö sinä että se toinen ihminen ja hänen asiansa kiinnostaa sinua vaikka todellisuudessa et ole kiinnostunut? Mielestäni sellainen on väärin. Silloin olet feikki.
Ehkä on ihan oikeutettuakin, että sinulle tulee siitä raskas olo?
En jaksanut millään lukea aloitusta
En tiedä mistä te kirjoittelette eikä minua oikeastaan kiinnosta sen perusteella mitä jaksoin lukea aloitusta ja muutama sen kommenttia, ei ollut värikästä silmilleni
Sellaista se on. Mitä pidempään olet yksin, sitä vahvemman oman identiteetin pystyt kehittämään ja lisäksi tarpeesi miellyttää muita vähenee koska alat löytää muita ilon lähteitä elämään kuin ihmisten validaation, suorapuheisuus lisääntyy ja sitten pian huomaatkin että sinä olet se vasara ja keskustelukumppani on se naula.
Se on hieno hetki kohdata vaikkapa kiusaajansa ja huomata, että tällä kertaa sinä laitatkin hänet nippuun ja hän vikisee ja itkee karkuun juostessaan. Eikä sinua kiinnosta tippaakaan, koska sinun elämäsi hyvinvointi ei tule enää siitä että saat hyväksyntää joltain ali-ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Siis esitätkö sinä että se toinen ihminen ja hänen asiansa kiinnostaa sinua vaikka todellisuudessa et ole kiinnostunut? Mielestäni sellainen on väärin. Silloin olet feikki.
Ehkä on ihan oikeutettuakin, että sinulle tulee siitä raskas olo?
Kyllä esitän. Ja totta, on feikkiä, ja uuvuttaa minua.
En vaan "kehtaa" olla rehellisesti epäkiinnostunut ja näyttää sitä, koska sitten vaikuttaisin nimenomaan epäkiinnostuneelta ja tylyltä ja epäkohteliaalta. Se taas pelottaa, joka taas johtuu konfliktipelosta ja miellyttäjäluonteesta. Pitkä on tie opetella näistä eroon, mahtaako ikinä onnistuakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet fantastinen
Feikki.
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Siunaus ja kirous samaan aikaan on tämä kyky.
Teeskentely ja mielistellä ei varsinaisesti ole mitään kykyjä.
Vierailija kirjoitti:
Olet fantastinen
Naurahdin. Noinhan se menee. Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut kirjoittaa tämän itse. Siunaus ja kirous samaan aikaan on tämä kyky.
Teeskentely ja mielistellä ei varsinaisesti ole mitään kykyjä.
mielistely*
Tästä oli joku YouTube- videokin, jonka tekijää en enää muista. Mutta pointtina se, että sinä olet sosiaalisesti kompetentti introvertti joka vetää puoleensa sosiaalisesti ei-kompetentteja ekstroverttejä. Korjaa, jos olen väärässä.
Minä arvostan aitoja ihmisiä. Eikä aitous tarkoita epäystävällistä tai hankalaa ihmistä.
Kannattaa selvittää jo nuorena itselleen kuka on ja mitä tahtoo sekä selvittää, keiden seurassa voi olla aito oma itsensä. Muuten tulee joko sosiaalinen uupumus tai burnout.
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli joku YouTube- videokin, jonka tekijää en enää muista. Mutta pointtina se, että sinä olet sosiaalisesti kompetentti introvertti joka vetää puoleensa sosiaalisesti ei-kompetentteja ekstroverttejä. Korjaa, jos olen väärässä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja voit olla hyvinkin oikeassa. Tarviipa tutustua aiheeseen lisää, jos vaikka löytäisin tuon videonkin.
Ap
Ihmiset rakastavat kuuntelijoita.