Onnistuuko suhde puolison kanssa joka ollut pitkään ennen eroa suhteessa narsistiin?
Mies väittää entistä vaimoaan narsistiksi. Hyvin voi ollakin, mutta osaako tuollaisessa suhteessa liki koko elämänsä ollut olla parisuhteessa? Mies välillä tekee asioita, jotka loukkaa uutta kumppania eikä edes itse ymmärrä loukkauksiaan. Lupaa jonkun asian ja kun se tulee ajankohtaiseksi onkin luvannut muualle muuta tai unohtaa tärkeät merkkipäivät. Kun emme ole kasvokkain hän unohtaa olemassaoloni tai jos soitan saattaa olla muuta tekemistä. Tekee omia suunnitelmiaan kysymättä mitä olisin mieltä, vaikka tarkoitus olisi edetä suhteessa. Kun kysyn miksi niin toteaa, että nythän asiat on näin emmekä asu vielä yhdessä.
Kommentit (16)
Housuissas sulla on narsisti. Lopettakaa älyvapaa narsistin hokeminen.
Taisi käydä kuten yleensä, että pääsee eroon yhdestä narsistista ja löytää itsensä kohta toisen samanlaisen huomasta.
Eikö se ole niin, että itse narsisti usein väittää toista narsistiksi.
Miehesi vaikuttaa jotenkin narsistiselta tai ainakin pitää sinua varpaillaan lupauksillaan ja romahduttaa sitten odotuksesi. .Ainakin hän on hyvin itsekäs ja pitää sinua jotenkin itsestään selvänä tai on vain tyytynyt sinuun. Onko oikeita tunteita?
Kilinkolin. Varoituskello soi, ap. Tuo miehen käytös _kuulostaa_ narsistiselta, olisin varuillani sinuna sen suhteen kuka sen edellisen suhteen narsistinen osapuoli olikaan. Jos on oikeasti narsistin kynsistä vapautunut, uskoisin hänen olevan enemmän varuillaan sinun suhteesi kuin että ohittaisi olemassaolosi noin ylimalkaisesti.
Näin kokemuksen kautta en edelleenkään kykene edes ajattelemaan uutta suhdetta tuon edellisen suhteen myllytyksen jälkeen... Sellaista peilinkääntöä se että epäilin joskus vieläkin itseäni ja kokemuksiani.
Kun eroatte, kertoo sinusta, narsistista, uudelle naisystävälleen.
Kirjoitat huonosti. Ensinnäkään hän ei ole enää kenenkään "puoliso" . Toiseksi ihmiset, jotka syyttelevät muita narsisteiksi tai ylipäätään jauhavat existään, ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä itse narsisteja.
Tyyppi ei ole päässyt erostaan yli. Hän takertuu ekaan laastariin. Älä ole laastari.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ainakin epäillä tuota narsistijuttua. Existä voi nimittäin kertoa ihan mitä paskaa tahansa, koska eihän sitä kukaan mene siltä kysymään että onko miehen väitteet totta.
Mulla soisi kellot kovaa jo siinä kohtaa, kun toinen kertoo olleensa pitkässä parisuhteessa narsistin kanssa. Tossa on jo niiiiiin monta punalippua, että vaikka olisi maailman viimeinen mies, jättäisin välistä. Ihan sama, mitkä selitykset ukolla. En tarvitse elämääni enää mitään riesaa.
Olisikin mielenkiintoista kuulla exrouvan versio asiasta.
Toisaalta... Iha se ja sama, tolla ukolla ei ole tarjottavanaan parisuhteeseen mitään hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ainakin epäillä tuota narsistijuttua. Existä voi nimittäin kertoa ihan mitä paskaa tahansa, koska eihän sitä kukaan mene siltä kysymään että onko miehen väitteet totta.
Mulla soisi kellot kovaa jo siinä kohtaa, kun toinen kertoo olleensa pitkässä parisuhteessa narsistin kanssa. Tossa on jo niiiiiin monta punalippua, että vaikka olisi maailman viimeinen mies, jättäisin välistä. Ihan sama, mitkä selitykset ukolla. En tarvitse elämääni enää mitään riesaa.
Sama. Yksikin "narsisti"-kommentti deitiltä, niin asia on kristallin kirkas, ei jatkoon.
Ymmärrän että on olemassa oikeasti narsisteja, mutta tosiaan siitä muita syyttelevät ovat usein itse ja ero , etenkin pitkästä suhteesta, pitää pystyä käsittelemään rakentavammin, kuin "exä on narsisti". Mutta hei, maybe it's just me, odotan aikuisilta ihmisiltä vastuunkantoa ja kykyä reflektoida omia valintojaan ja tekojaan.
En olisi ihmisen kanssa joka puhuu rumasti eksistään. Se narsistiksi syyttelijä myös on useammin itse narsisti kuin se syytöksen kohde.
Tee koe: vaadi mieheltä vastuunkantoa ja haasta hänet asioissa, joista hänen pitäisi ottaa vastuuta, niin saatat yllättäen kuulla olevasi narsisti. Seuraavaksi pyyteletkin anteeksi sitä, että pahoitit hänen mielensä asioissa, jotka hän aiheutti alunperin.
Onnea matkaan 🥰
Vierailija kirjoitti:
Kilinkolin. Varoituskello soi, ap. Tuo miehen käytös _kuulostaa_ narsistiselta, olisin varuillani sinuna sen suhteen kuka sen edellisen suhteen narsistinen osapuoli olikaan. Jos on oikeasti narsistin kynsistä vapautunut, uskoisin hänen olevan enemmän varuillaan sinun suhteesi kuin että ohittaisi olemassaolosi noin ylimalkaisesti.
Näin kokemuksen kautta en edelleenkään kykene edes ajattelemaan uutta suhdetta tuon edellisen suhteen myllytyksen jälkeen... Sellaista peilinkääntöä se että epäilin joskus vieläkin itseäni ja kokemuksiani.
Olin viisi vuotta miehen, joka kuulostaa aivan apn mieheltä, kanssa. Ei asuttu yhdessä, onneksi. Suhde päättyi lopulta hyvin huonosti, kuin salamana kirkkalta taivaalta kun mun mitta yhtenä päivänä tuli täyteen taas yhden loukkauksen ja petetyn lupauksen jälkeen. Vttu nyt riitti tätä pelleilyä. Ja riittikin, mies jäi tyhmänä sohvalle tuijottamaan perään, kun häivyin sen elämästä sillä sekunnilla lopullisesti. Kaikki välit poikki, ei mitään selityksiä enää.
En tiedä, pystynkö, tai haluanko edes, ikinä enää parisuhdetta, mutta en ainakaan vielä, vuosi erosta, todellakaan jaksa edes ajatella deittailua, niin pahasti mua pyöritettiin.
Hei ap, tapailet todennäköisesti mun exää. Jos haluat jutella lisää, voidaan joskus mennä lasilliselle yhdessä. En neuvo aikuista ihmistä, mutta annan vinkin: varo.
Eikö tuo ennemminkin itse kuulosta narsistiselta?
Siinä kohtaa kun alkaa tuntumaan siltä, että ei tule nähdyksi, kuulluksi eikä kohdatuksi parisuhteessa, kannattaa miettiä vakavasti haluaako todella sellaisen elämän ja suhteen. Noi on meidän perustarpeita.
Kannattaa ainakin epäillä tuota narsistijuttua. Existä voi nimittäin kertoa ihan mitä paskaa tahansa, koska eihän sitä kukaan mene siltä kysymään että onko miehen väitteet totta.