Tunnetko/tiedätkö sellaista äitiä, joka on hylännyt lapsensa?

Vierailija kirjoitti:

Etä-äitejäkin usein paheksutaan vaikka isien kohdalla se on enemmän sääntö kuin poikkeus että ovat etävanhempia. Esim. Laura Malmivaara sai osakseen paheksuntaa kun lapset jäivät eron jälkeen isälle. Äitimyytti elää ja voi hyvin.

Ei kai eta-aitiydessa valttamatta ole mitaan vaaraa. Joskus voi olla jarkevampaa. Olen mm tavannut naisen joka oli eta-aitina, kun opinnot olivat viela kesken ja han oli seka koyhempi etta muutenkin huterammassa elamantilanteessa kuin ex-aviomies. Samassa kaupungissa asuivat ja lapset nakivat aitia viikottain, pysyva koti kuitenkin isan asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen kokemus täällä. Äiti esitti ulospäin täydellistä perheidylliä, mutta todellisuudessa ei millään lailla välittänyt eikä huolehtinut meistä lapsista. Olimme raivostuttavia maanvaivoja ja kivirekiä, emme perheenjäseniä. Isä oli niin tossukka ettei tehnyt tilanteelle mitään. Hänkin teki usein niin, että lähti vain yöllä jonnekin lätkimään ja kotona ollessaan ärähti joka asiasta ja käski menemään muualle ja olemaan hiljaa. Äiti biletti ja örvelsi ja eli kuin teini-ikäinen vailla vastuuntuntoa. Lapsuus oli turvaton ja ahdistava. Kukaan perhetuttu ei ikinä uskoisi tätä jos kertoisin. Niin hyvin osasivat näytellä herttaisia vanhempia kun oli vieraita kylässä. Nyt yllättäen kaikilla meillä lapsilla on aikuisena mt-ongelmia.

Sama kokemus. luulen, etta pelko kasvojen menettamisesta ja sosiaalisesta stigmasta oli ainoa syy, miksi ei varsinaisesti (fyysisesti) hylannyt meita. Kyse ei edes ollut mistaan varsinaisesta pahuudesta, niilla ihmisilla ei ollut mitaan kasitysta vanhempien velvollisuuksista ruokkimisen lisaksi, eika oikeastaan halua muokata omaa kaytostaan lainkaan lasten synnyttya. Tosin, en tana paivana tunne yhtaan samanikaisia lapsettomiakaan, jotka elaisivat niin vastuuttomasti ja typerasti. Ainoa hyva puoli tassa on etta pahimmista mt ongelmista selvittyani olen ihan innostunut siita miten fiksuja ja vastuullisia suurin osa ihmisista onkaan, aiemmin kun luulin kaikkein olevan kuten vanhempani.

Eksäni meinasi ottamansa eron yhteydessä jättää lapset ja häipyä syntymäseudulleen. Silmissä siinteli varmasti biletys, uuden miehen etsiminen ja kaikenlainen nuoruuteen kuuluva sekoilu. Ilmoitin että mietipä uudelleen, olet työtön, asunnoton ja muutenkin hoitanut asiat huonosti...lähipiiri kyllä kuulee totuuden. Kerroin myös, että hanskat tippuu omalta puolelta tiskiin heti töiden ja lasten hoitamisen osalta jos häipyy ilman lapsia...että miettii uudestaan. Ilmeisesti tuli järkiinsä tai joku lähipiiristä puhui järkeä kun pari päivää myöhemmin ääni oli muuttunut kellossa ja saatiin jotenkuten toimiva tapaamisjärjestely sovittua. Minä kävin töissä ja maksoin elareita ja eksä hoiti lapset. Tosin sekin oli vissiin ylivoimaista kun piti hommata pikapikaa uusi mies auttelemaan.

Voi kunpa voisin olla teidän kaikkien äiti!

Suomalaiset öidit, erityisesti sota ajan lapset ovat erityisen kylmäävä sukupolvi. Kiitosta ja rakautta ei ole osoitwttu, mutta ehkä perustarpeet hoidettu. Hellyys kaikki poissa. Nälviminen ja jatkuva tyytymättömyys lahjoina. Mikään einriitä. Itselleen toki kaikkea kivaa. Sisarusten välien pilaava sukupolvi. Mind games.

Varmaan samasta syystä kuin isät "hylkäävät" lapsensa eli se lähivanhempi on hankala ja tuomitseva, ei anna toisen vanhemman elää omanlaistaan elämää ja pitää sen etävanhemman elämää haitallisena lapselle vaikka se ei sitä useimmiten olisi. Enemmän haitallista on lapsen vierottaminen kuin se että antaa lapsen olla tekemisissä myös epätyypillistä elämää elävän vanhemman kanssa. Sen lisäksi että useimmitenhan tämä hylännyt vanhempi on ihan normaali, vika on siinä lähivanhemmassa. On helpompaa ja vähemmän stressaavaa antaa sen musta-valkoisen vanhemman hoitaa hommat tavallaan ja odottaa että ehkä se lapsi joskus kasvaessaan alkaa itse pitää yhteyttä. Osa näistä vieroitetuista vanhemmista tietysti niin syvältä haavoitettuja vieraannuttajien ja verkostojensa toimesta etteivät ikinä siitä selviä tai pysty muodostamaan normaalia suhdetta lapseensa tai uuteen puolisoon vaan elävät koko loppuelämänsä puolikuolleina. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän henkilön joka on lähettänyt osan lapsista ulkomaille sukulaisten hoiviin.

Meillä tehtiin sama, ollaan miehen kanssa molemmat rikospoliiseja. 

Tiedän. Tyttö oli 16v kun vauva syntyi ja olisi halunnut antaa tämän pois (aborttia ei ehtinyt saada) mutta äitinsä oli jyrkästi tätä vastaan, lopputuoksena oli bilettävä nuori äiti ja vauva mummon vastuulla. Kun tyttö täytti 18, muutti toiselle puolelle suomea ja lapsi jäi mummolle. 

Tunnen, tai tiedän yhden tällaisen "äidin". Enää en vietä hänen kanssaan aikaa, mutta joskus tunsin hänet.

Hän antoi lapsensa äidilleen heti tämän synnyttyä. Kun tutustuin tähän kaveriini niin lapsensa oli silloin n. 6-v. Tyttö tuli joskus kylään äidilleen, käytiin uimassa jne. Mutta tällä kaverillani ei ollut mitään äidinvaistoa, halusi vaan minun kanssa juoruta vaikka harvoin näki tyttöään. Loppujen lopuksi se olin sitten minä, joka laittoi aurinkorasvan selkään, minä joka leikin vedessä tytön kanssa. Ihana tyttö! Mutta äitiään ei kiinnostanut, kun tyttö yritti jotain jutella niin äitinsä vastasi pikaisesti ohimennen jotain tyyliin "ihan kohta!" ja jatkoi minulle miehistä jauhamistaan. Käyttäytyi kuin ärsyyntynyt isosisko, jolle nakitettu lapsenvahtivuoro.

Tähän liittyi aiempi abortti, kuinka tämä "kaverini" oli tehnyt abortin ennen tätä tytön syntymää. Sitten oli tullut uudestaan raskaaksi pian ja oli sitten niin järkyttynyt siitä abortistaan, että antoi lapsen äidilleen hoidettavaksi. (???)

No, kuitenkin kun tämän naisen kanssa vietin aikaa, niin ei hällä ollut mitään ongelmia, siis sellaisia etteikö olisi voinut lastansa hoitaa. Kävi töissä, ja baarissa, roikkui facessa jne. Välinpitämättömyys ja itsekkyys taisivat olla ne todelliset syyt lapsen hylkäämiselle.

Olin parikymppinen kun tämän naisen kanssa vietin aikaa, muutaman kuukauden se ystävyyssuhde kesti. Ei vaan pysty ymmärtämään... ja siis hän oli n. 30-v silloin, ettei mikään teiniäiti.

Äitimyytti elää syvässä ja elinvoimaisena. Ei myönnetä eikä uskota että kaikista naisista ei vain ole äidiksi, ja kaikki äidiksi tulleet eivät rakasta eivätkä halua lastaan. Näin se vain on.

Nainen joka syystä tai toisesta on joutunut vastoin tahtoaan äidiksi, ei muutu Madonnaksi vain sen tähden että on äiti. Miksi tätä ei hyväksytä elämän julmana tosiasiana?

itse kasvoin äidin kanssa joka syyllisti minut olemassaolostani. Kertoi suoraan ettei olisi minua halunnut ja osoitti sen kaikin tavoin. Ei kuitenkaan antanut pois jostain syystä. Hän oli elämänsä katkera ja kuoli katkerana.

Jos olisin itse saanut päättää olisin halunnut pois siitä kodista. Haaveilinkin, ja minulla oli mielikuvituskoti johon pakenin kun oli oikein paha ja turvaton olla. Olin aikanaan katkera mutta en enää pitkään aikaan. Ymmärrän tosiasioita ja en voi syyllistää. Itse en ole lapsia halunnut enkä hankkinut, koska minulla ei ole ollut äidin mallia enkä usko että olisin ollut kovinkaan hyvä äiti. En omista äidinvaistoa eikä minulla koskaan ole ollut vauvakuumetta.

Niin paljon helpommin hyväksytään että mies antaa pitkät perheelleen. Mutta auta armias jos äiti tekee saman, hän on h-ra ja noita ja vapaata riistaa kivitettäväksi. Äiti ei ole ihminen. Hän on Madonna ja jotain Ylimaallista ja Pyhää. Kauhea taakka naisille.

Vastuutonvanhemmuus kirjoitti:

Äidin hylkäämät lapset usein aikuisina kokevat syvää voimattomuuden tunnetta ja ihmissuhteet ovat vaikeita.On monia jotka eivät mene naimisiin ja saa lapsia koska se aiheuttaa kipukohtia ja häpeää kun joutuu kohtaamaan oman lapsuuden vaikeat asiat.Häpeä ja vihan tunteet siitä että on hylätty lapsena.Asiaa voi pahentaa että isä ja äiti eivät välitä eivätkä halua puhua asiasta myöhemmin varttuneen lapsen kanssa.Vanhemmat voivat myös olla tunteettomia ja eivät itse ymmärrä mitä rakkaus ja vastuu ovat.Tällainen välinpitämättömyys ja tunteettomuus siirtyy lapsille ja se näkyy aikuisena holtittomuutena esimerkiksi raha ja talous asioissa,epäkäytännöllisyytenä ja välinpitämättömyytenä sovittuihin asioihin kuin tapaamisten aikataulujen laiminlyönteihin,jatkuviin myöhästelyihin,asioiden laiminlyönteihin,mustasukkaisuuksiin,häijyyn luonteeseen ym ym.Pitkä tie on hylätyn lapsen elämän tie ja oppi menee hitaasti yläkertaan

Höpsistä, sä niputat iloisesti ihmiset yhteen unohtaen, että jokainen on yksilö ja kokee asiat eri tavalla. Tuo sun väite pätee todella moneen ihan ydinperheessä kasvaneeseen. Mun äiti jätti mut heti synnyttyäni lastenkotiin, kasvatuskoteja oli useita ja silti olen ihan itse elämäni rakentanut. Ystäviä on paljon, naimisissa olen ja elämä on mukavaa. Menneisyys on mennyttä, mitä kipukohtia siitä pitäisi jäädä, enhän itse valinnut lapsena osaani. Äitiäni en ole koskaan syyttänyt, ei hänellä varmasti helppoa ollut, eikä oikein muita mahdollisuuksiakaan. Elämä vain on mitä on.

Mun työpaikalla on nainen joka toistuvasti hylkää lapsensa. Nyt on kolme lasta eri isien kanssa.

En tiedä ketään äitinsä hylkäämää, mutta kyllä pari tapausta, joissa lapsi on otettu äidiltä pois päihteiden käytön takia. Nykyään onneksi näitä tapauksia seurataan tarkemmin. Vielä mun lapsuudessa yllättävän monen kaverini äiti oli täys juoppo ja välinpitämätön hupakko, mutta sai silti pitää lapsensa.

Joo, mun äiti. Hylkäsi mut ja mun siskon sekä pari veljeä jo silloin kun olimme lapsia.

Sukulaisnainen hankki 2 lasta saman miehen kanssa, tuli ero ja lapset jäi alle kouluikäisinä äidilleen (lähivanhempi siis). Pari vuotta kului niin äiti ilmoitti miehelleen ettei ole lapsia koskaan halunnut eikä niitä haluakaan enää, ja nämä siirtyivät sitten isälleen uusperheeseen.

En tiedä taustoja miksi näin kävi. Tunnen kys. naisen äidin ja hänkään ei ole ollut kovin innokas lapsiaan kasvattamaan, käytännössä hoidatti omat lapsensa omalla äidillään eli kys. naisen isoäidillä. Ehkä periytyvä ominaisuus / opittu taipumus?

Vierailija kirjoitti:

En tunne lapsensa hylänneitä äitejä, mutta mä itse olen etä-äiti, kuten myös serkkuni (hänellä ei ole edes huoltajuutta lapsiinsa).

Verrattain harvinaista tämäkin.

Minä olen yksi niistä äideistä, jotka lähtivät perheestä. Autoin erottuamme etänä isää ja lapsia käymällä hoitamassa heidän huusholliaan niin kauan kuin lapset (tyttö ja poika) peruskoulua kävivät ja mies oli työmatkoilla leivän perässä. Näennäisesti systeemi toimi miehenkin mielestä. Saihan hän apua yksinhuoltajuuteensa ja minä edes jonkinlaisen anteeksiannon hylkäämisestäni. Kuitenkin kannan huonoa omaa tuntoa siitä yhä vieläkin 83 vuotiaana ja lasten jo ammoin aikuistuttua, miehen ja toisen lapsistakin jo poistuneena pilven reunalle.

Mysteerejä on monenlaisia emmekä aina saa tietää miksi avioliitto on liian raskas  pelastettavaksi. Karman laki?

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini hylkäsi minut ja kaksi nuorempaa sisarustani. Ei kadulle, ei isän hoiviin tai kenenkään muunkaan - me oltiin äidin kotona eikä äiti noteerannut meitä juuri koskaan, käsi vaan olla hiljaa ja poissa. Useimmiten äiti itse oli poissa: baarissa, jonkun satunnaisen miehen luona, epämääräisissä reissuissa tai jos hyvin kävi, lukittautuneena omaan hineeseensa (yksin tai miehen kanssa). Melkeinpä rätteihin siellä pukeuduttiin ja syötiin sitä mitä kaapeista löytyi. Kävin joskus kaupassa, jos löysin tai sain jostain rahaa. Ei ollut epätavallista että äiti oli poissa päiväkausia eikä häntä saanut puhelimella kiinni.

Voi kun toivon vieläkin että joku olisi asian huomannut ja tehnyt meistä lastensuojeluilmoituksen... 

Useammankin.  Yksi 60-luvulla kolmikuisen,  ehkö synnytysmasennus nykytiedossa, ei liittynyt mitään suhteita.   Sitten yhden joka jätti vuoden vanhan miehelleen ja muutti toisen kanssa eri puolellle suomea.   Sit työkaverina yksi Lapista etelään töiihin tullut nainen joka jätti 5 lasta ukolleen.  Minulle riitti, sanoi hän.  Rivakka fyysisen työn tekijä.

Sit heitä jotka ovat olleet pakotettu jättämään lapsensa.  Yhdenkin mies ajoi yöllä ulos ja kesti pitkään ennenkuin sai tapaamisoikeudet.  Lapset kymmenen kahta puolta kyllä salaa tapasivat äitiään sitä ennen.  Alkoholi ei liittynyt asiaan, täysraittiita kumpikin, sivusuhde oli syynä.  Isä pikkutarkka,  lapset oli huolissaan meilläkin milloin mistäkin, ettei vaan sotkua ja haittaa.

Vanha tätini oli nuorena töissä ulkomailla ja tuli siellä raskaaksi. Hän jätti lapsen isälleen ja lähti Suomeen. En tiedä lähtikö heti vai kokeiliko elää äitinä hetken. Olen nähnyt tästä lapsesta eli serkustani vauva-ajan valokuvan mutta en muita kuvia, tietääkseni eivät ole tätini kanssa olleet tekemisissä. En tiedä miten elatusmaksut ym. menivät koska tosiaan lapsi ei elänyt Suomessa ja on nyt jo varmaan lähes 70-vuotias, jos elää vielä. Tätini ei koskaan halunnut lapsia ja olisi tehnyt tuolloin nuorena abortin jos se olisi ollut mahdollinen silloin.