Kun kuollut koira on enemmän mielessä kuin nykyinen

Ymmärrän tosi hyvin. Menetin kolme koiraa kahden vuoden sisään. Olin surusta niin sekaisin, että kirjaimellisesti en oikein tiedä, missä olin. Menin jotenkin sekaisin. 

Kun ensimmäinen kolmesta kuoli, koin voimakkaasti  syyllisyyttä. Olin aina ajetellut, että meille jäisi vielä aikaa kahdestaan toisen koiran kuoltua. Toinen koira sairasteli paljon, ja tuntui, että kaikki huomio meni hänelle. Kävikin toisin päin. 

Kun toinenkin kuoli, tuli niin tyhjä olo ja myös kaikki koiraan liittyvät rutiinit kuten lenkkeily ja koiran ruokinta jäivät pois elämästä. En osannut olla. Otin huonokuntoisen hoitokoiran. Tarkoitus oli olla väliaikaisena hoitotätinä, mutta en tietenkään raaskinut luopua. Koira kuoli 7 kk:n päästä. Maailmani jotenkin mureni. Koin todella voimakkaasti tämän. En kokenut, että minulla olisi ollut oikeutta hankkia uutta koiraa. En myöskään osannut olla ilman.

Kuin taivaan lahjana ihan lähellä, melkein naapurustossa oli pentue. En ajatellut, että olisi lainkaan ollut minun rotuni, mutta rakastuin pahnanpohjimmaiseen. Tämä koirani pelasti minut.

Vaikka uusi koira ei korvaa edellisiä, niin se tekee talosta taas kodin ja elämästä laadukasta. Koirarutiinit palaavat. Teen tämän uuden koiran kanssa myös sellaisia juttuja, joita en edellisten koirien kanssa tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen koira on yksilö ja suhde kehittyy ajan kanssa. Suhde uuteen koiraasi syvenee kyllä mutta se ei poista ikävää toiseen koiraan. 

Minulla on täydellinen 4v koira kotona terveenä ja rakastan sitä. Silti on ikävä viime vuonna kuollutta koiraa. Haloo helsingin eksyykö enkeli toi tänään viimeksi kyyneleet silmiin. Rakkaus jokaista koiraa kohtaan on ainutlaatuinen eikä sitä rakkautta voi korvata toisella. Ikävään auttaa vain aika ja aika myös syventää suhdetta uuteen koiraan. 

Minuakin tuo Haloo Helsingin biisi Voiko enkelitkin eksyy alkaa heti itkettää ja koirani poismenosta on myös vuosi. Voimia! ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tosi hyvin. Menetin kolme koiraa kahden vuoden sisään. Olin surusta niin sekaisin, että kirjaimellisesti en oikein tiedä, missä olin. Menin jotenkin sekaisin. 

Kun ensimmäinen kolmesta kuoli, koin voimakkaasti  syyllisyyttä. Olin aina ajetellut, että meille jäisi vielä aikaa kahdestaan toisen koiran kuoltua. Toinen koira sairasteli paljon, ja tuntui, että kaikki huomio meni hänelle. Kävikin toisin päin. 

Kun toinenkin kuoli, tuli niin tyhjä olo ja myös kaikki koiraan liittyvät rutiinit kuten lenkkeily ja koiran ruokinta jäivät pois elämästä. En osannut olla. Otin huonokuntoisen hoitokoiran. Tarkoitus oli olla väliaikaisena hoitotätinä, mutta en tietenkään raaskinut luopua. Koira kuoli 7 kk:n päästä. Maailmani jotenkin mureni. Koin todella voimakkaasti tämän. En kokenut, että minulla olisi ollut oikeutta hankkia uutta koiraa. En myöskään osannut olla ilman.

 

Kuin taivaan lahjana ihan lähellä, melkein naapurustossa oli pentue. En ajatellut, että olisi lainkaan ollut minun rotuni, mutta rakastuin pahnanpohjimmaiseen. Tämä koirani pelasti minut.

 

Vaikka uusi koira ei korvaa edellisiä, niin se tekee talosta taas kodin ja elämästä laadukasta. Koirarutiinit palaavat. Teen tämän uuden koiran kanssa myös sellaisia juttuja, joita en edellisten koirien kanssa tehnyt.

Ihana <3. Kaikkea hyvää sinulle ja koiralle. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tosi hyvin. Menetin kolme koiraa kahden vuoden sisään. Olin surusta niin sekaisin, että kirjaimellisesti en oikein tiedä, missä olin. Menin jotenkin sekaisin. 

Kun ensimmäinen kolmesta kuoli, koin voimakkaasti  syyllisyyttä. Olin aina ajetellut, että meille jäisi vielä aikaa kahdestaan toisen koiran kuoltua. Toinen koira sairasteli paljon, ja tuntui, että kaikki huomio meni hänelle. Kävikin toisin päin. 

Kun toinenkin kuoli, tuli niin tyhjä olo ja myös kaikki koiraan liittyvät rutiinit kuten lenkkeily ja koiran ruokinta jäivät pois elämästä. En osannut olla. Otin huonokuntoisen hoitokoiran. Tarkoitus oli olla väliaikaisena hoitotätinä, mutta en tietenkään raaskinut luopua. Koira kuoli 7 kk:n päästä. Maailmani jotenkin mureni. Koin todella voimakkaasti tämän. En kokenut, että minulla olisi ollut oikeutta hankkia uutta koiraa. En myöskään osannut olla ilman.

 

Kuin taivaan lahjana ihan lähellä, melkein naapurustossa oli pentue. En ajatellut, että olisi lainkaan ollut minun rotuni, mutta rakastuin pahnanpohjimmaiseen. Tämä koirani pelasti minut.

 

Vaikka uusi koira ei korvaa edellisiä, niin se tekee talosta taas kodin ja elämästä laadukasta. Koirarutiinit palaavat. Teen tämän uuden koiran kanssa myös sellaisia juttuja, joita en edellisten koirien kanssa tehnyt.

Kiitos tarinastasi. Ihan sama tunne, että menin jotenkin sekaisin. Siksi uusi tuli hankittua jo puolen vuoden päästä, koska ei pystynyt kohdata arkea ilman koiratutiineja. Uuden koirasi kanssa teidän tiet on kohtalo todellakin yhdistänyt. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyykö se jotenkin uuden koirasi huonompana kohteluna?

Ei näy huonompana kohteluna. On arempi, ja vaatisi keinoja rohkaista, koska itsekin olen aika arka. Arkipuuhat sujuu ja mies on kanssa koiran kanssa. Jotenkin ilo puuttuu, pelkkä ajatus entisestä alkaa itkettää.

Nyt on siis aika sinun rohkaistua ja olla vahva tuki aralle pennulle. Pentu on vasta 8 kk, joten toivoa reipastumisesta on. Alat nyt totuttamaan sitä pikku hiljaa eri asioihin. Mitä se esimerkiksi arastelee? Sinun tehtäväsi on reipastua ja kohdata omia arkuuksiasi silloin kun pentu ei ole mukanasi. Nyt vaan iloisesti leikkimään koiran kanssa, kyllä se siitä reipastuu. Oma arkajalkani tarvitsee aika paljon toistoja ihan tavallisillekin asioille. Sinun pitää nyt luopua odotuksistasi pennun suhteen ja edetä sen omilla ehdoilla. 

Se arastelee hihnassa kulkemista lenkeillä, siten että vaan jarruttaa ja pysähtyy. Vain pari tuttua reittiä kävelee. On valjaissa, mutta pysähtyy, katsoo taaksepäin, odottaa lähestyviä ihmisiä takaapäin, ei koiria. Pari isoa koiraa on sille rähähtänyt ohittaessa, ja nyt haluaa ohittaa muut autotien kautta. Ulkoilu on siis hankalaa, kun on noloa vetää jarrut pohjassa olevaa koiraa. On kokeiltu makupaloja.

Mites jos ottaisitte pari yksityistuntia, että saatte täsmäohjeita koiranne tilanteeseen? Ensinnäkin kouluta itsesi pois noloista tunteista. Muiden ihmisten reaktioilla ei pitäisi olla väliä. Makupaloja kokeillaan niin kauan, että ne alkavat tepsimään (jos lelu tai muu toimii ennen sitä, niin hyvä). Makupalojen pitää olla kaupan parhaita tyyliin maksamakkara, keitetty sydän, naudanmaha jne. voimakkaasti tuoksuvaa, jolla saa koiran huomion ja koiran mielestä hyvälle maistuvaa. Sekään ei ole kaikille taikakeino, vaan voi mennä kuukausia, että koira alkaa odottamaan makupalaa. Oma arka koirani kääntyi ensimmäisen kerran tänään odottamaan makupalaa pyöräilijän nähdessään ja on mennyt 7 kk. Toivottoman hidasta, työlästä ja tuskallista on ollut, mutta nyt ketjumalli on alkanut toimia, niin kuin pitää. Aiemmin se on odottanut makupalaa esim. pelottaville esineille. Se ketju pitää saada vahvemmaksi ja toimimaan pelon yli. Toinen on kotona opetetut tottelevaisuus ja temput, niitä voi hyödyntää. Koiralle turvallisia asioita. Sinun koirasi ei vaikuta liian pelokkaalta, eli ei esim. yritä paeta kaistapäisen kohtauksen saaneena. Kokeilkaa myös toimiiko lelu, lelu esim. taskuun sopiva karvalelu tai taskudummy tai mistä koira voisi tykätä. Käpykin on käpyhullulle koiralle se paras palkinto.

Opettele rentouttamaan itsesi ja keskity itse muuhun, kuin toiseen koiraan. Keskity siihen teidän juttuun tai jos koira ei kykene keskittymään yhtään yhteiseen juttuun, niin ota kiintopiste vaikka kivestä, koivusta tai mistä tahansa. Silloin et välitä vääriä energioita. 

Sitäkin voi kokeilla, että heittää nameja tai lelua pitkin sitä reittiä mihin haluaa koiran siirtyvän. Koirille on luonnollisinta kohdata toisensa pienesti kaartaen, eli siinä mielessä koirasi  toimii koirille luontaiseen tapaan. Ihmiset pakottavat koirat kulkemaan toisiaan "päin". Kouluttaja osaisi arvioida koirasi välimatkatarpeen milloin säilyttää toimintakykynsä ja milloin on vielä ohjattavissa, mihin asti kontakti säilyy (kontaktia voi myös erikseen opetella) jne. jne. Ei koirasi vaikuta toivottomalle, mutta vaatii työtä.

Koirilla on erilaiset luonteet ja ne on yksilöitä. Älä vertaile edelliseen. Ajan mittaan sitä tottuu. Älä nyt vaan ala mokailemaan ja luovuta.

Onneksi on muitakin, sekin helpottaa. Oon itkenyt vuoden ajan niin paljon, että päätä särkee ja ymmärsin sanonnan itkeä silmät päästään. Tämä oli hyvää vertaistukea. Ja hyväksyä ajatus, että tällä hetkellä on ykköskoira ja kakkoskoira ja antaa ajan virrata... ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyykö se jotenkin uuden koirasi huonompana kohteluna?

Ei näy huonompana kohteluna. On arempi, ja vaatisi keinoja rohkaista, koska itsekin olen aika arka. Arkipuuhat sujuu ja mies on kanssa koiran kanssa. Jotenkin ilo puuttuu, pelkkä ajatus entisestä alkaa itkettää.

Nyt on siis aika sinun rohkaistua ja olla vahva tuki aralle pennulle. Pentu on vasta 8 kk, joten toivoa reipastumisesta on. Alat nyt totuttamaan sitä pikku hiljaa eri asioihin. Mitä se esimerkiksi arastelee? Sinun tehtäväsi on reipastua ja kohdata omia arkuuksiasi silloin kun pentu ei ole mukanasi. Nyt vaan iloisesti leikkimään koiran kanssa, kyllä se siitä reipastuu. Oma arkajalkani tarvitsee aika paljon toistoja ihan tavallisillekin asioille. Sinun pitää nyt luopua odotuksistasi pennun suhteen ja edetä sen omilla ehdoilla. 

Se arastelee hihnassa kulkemista lenkeillä, siten että vaan jarruttaa ja pysähtyy. Vain pari tuttua reittiä kävelee. On valjaissa, mutta pysähtyy, katsoo taaksepäin, odottaa lähestyviä ihmisiä takaapäin, ei koiria. Pari isoa koiraa on sille rähähtänyt ohittaessa, ja nyt haluaa ohittaa muut autotien kautta. Ulkoilu on siis hankalaa, kun on noloa vetää jarrut pohjassa olevaa koiraa. On kokeiltu makupaloja.

Mites jos ottaisitte pari yksityistuntia, että saatte täsmäohjeita koiranne tilanteeseen? Ensinnäkin kouluta itsesi pois noloista tunteista. Muiden ihmisten reaktioilla ei pitäisi olla väliä. Makupaloja kokeillaan niin kauan, että ne alkavat tepsimään (jos lelu tai muu toimii ennen sitä, niin hyvä). Makupalojen pitää olla kaupan parhaita tyyliin maksamakkara, keitetty sydän, naudanmaha jne. voimakkaasti tuoksuvaa, jolla saa koiran huomion ja koiran mielestä hyvälle maistuvaa. Sekään ei ole kaikille taikakeino, vaan voi mennä kuukausia, että koira alkaa odottamaan makupalaa. Oma arka koirani kääntyi ensimmäisen kerran tänään odottamaan makupalaa pyöräilijän nähdessään ja on mennyt 7 kk. Toivottoman hidasta, työlästä ja tuskallista on ollut, mutta nyt ketjumalli on alkanut toimia, niin kuin pitää. Aiemmin se on odottanut makupalaa esim. pelottaville esineille. Se ketju pitää saada vahvemmaksi ja toimimaan pelon yli. Toinen on kotona opetetut tottelevaisuus ja temput, niitä voi hyödyntää. Koiralle turvallisia asioita. Sinun koirasi ei vaikuta liian pelokkaalta, eli ei esim. yritä paeta kaistapäisen kohtauksen saaneena. Kokeilkaa myös toimiiko lelu, lelu esim. taskuun sopiva karvalelu tai taskudummy tai mistä koira voisi tykätä. Käpykin on käpyhullulle koiralle se paras palkinto.

Opettele rentouttamaan itsesi ja keskity itse muuhun, kuin toiseen koiraan. Keskity siihen teidän juttuun tai jos koira ei kykene keskittymään yhtään yhteiseen juttuun, niin ota kiintopiste vaikka kivestä, koivusta tai mistä tahansa. Silloin et välitä vääriä energioita. 

Sitäkin voi kokeilla, että heittää nameja tai lelua pitkin sitä reittiä mihin haluaa koiran siirtyvän. Koirille on luonnollisinta kohdata toisensa pienesti kaartaen, eli siinä mielessä koirasi  toimii koirille luontaiseen tapaan. Ihmiset pakottavat koirat kulkemaan toisiaan "päin". Kouluttaja osaisi arvioida koirasi välimatkatarpeen milloin säilyttää toimintakykynsä ja milloin on vielä ohjattavissa, mihin asti kontakti säilyy (kontaktia voi myös erikseen opetella) jne. jne. Ei koirasi vaikuta toivottomalle, mutta vaatii työtä.

Se juuri on hiertänyt, kontaktin puute ulkona. Ihan kuin kulkisi itsekseen remmissä, ei katso mun liikkeitä, eleistä ja ilmeistä puhumattakaan. On kuin lähtisi yksin mahdollisia uhkia ylivarovasti kohdaten suureen seikkailuun normille pissalenkille. Kotona kyllä kulkee koko ajan perässä huoneesta toiseen, on sen rotuinen. Eikä me erakkoja olla, ihmisiä ja tuttuja koiria näkee sisätiloissa. Heti kun otan hihnan tai puen takin, koira pinkaisee omaan petiinsä ja käy selälleen, mistä asennosta se on hankala nostaa.  ap

Vierailija kirjoitti:

Se on laastarikoira

Ei välttämättä, tuttu otti kolme päivää edellisen kuoleman jälkeen pennun kun oli tutulla kasvattajalla jäänyt käsiin, tämän kuoleman jälkeen vajaa pari kuukautta ja oli uusi, kun sattui olemaan koiran pojanpojanpoika. Eri värinen tarkoituksella rotu sama

Vierailija kirjoitti:

Koirilla on erilaiset luonteet ja ne on yksilöitä. Älä vertaile edelliseen. Ajan mittaan sitä tottuu. Älä nyt vaan ala mokailemaan ja luovuta.

En luovuta, vaikka ilo on kateissa ja tuntuu etten osaa elämää ilman täydellistä kaveriani. ap

Vierailija kirjoitti:

Osanotto. Monelle on koirasuru suurin suru.

Ehkä voit ajatella, että on ok, vaikka sinulla ei uuteen koiraan syntyisi niin syvää suhdetta kuin entiseen koiraan. On normaalia, että jokin koira on se tärkein, ja toiset koirat voivat silti olla rakkaita. Siinä ei varsinaisesti ole merkitystä sillä, onko koira elossa vai edesmennyt.  Harvallepa kaikki ihmisetkään ovat ihan yhtä läheisiä.

Ei siitä samanlaista suhdetta voi tulla, kaikki on luonteeltaan erilaisia. Mutta ei kannata verrata kahdeksan kuukauden ikäistä teini monsteria jolla ei korvia eikä älyä päässä edelliseen joka ilmeisesti oli jo vanhempi ja viisaampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyykö se jotenkin uuden koirasi huonompana kohteluna?

Ei näy huonompana kohteluna. On arempi, ja vaatisi keinoja rohkaista, koska itsekin olen aika arka. Arkipuuhat sujuu ja mies on kanssa koiran kanssa. Jotenkin ilo puuttuu, pelkkä ajatus entisestä alkaa itkettää.

Nyt on siis aika sinun rohkaistua ja olla vahva tuki aralle pennulle. Pentu on vasta 8 kk, joten toivoa reipastumisesta on. Alat nyt totuttamaan sitä pikku hiljaa eri asioihin. Mitä se esimerkiksi arastelee? Sinun tehtäväsi on reipastua ja kohdata omia arkuuksiasi silloin kun pentu ei ole mukanasi. Nyt vaan iloisesti leikkimään koiran kanssa, kyllä se siitä reipastuu. Oma arkajalkani tarvitsee aika paljon toistoja ihan tavallisillekin asioille. Sinun pitää nyt luopua odotuksistasi pennun suhteen ja edetä sen omilla ehdoilla. 

Se arastelee hihnassa kulkemista lenkeillä, siten että vaan jarruttaa ja pysähtyy. Vain pari tuttua reittiä kävelee. On valjaissa, mutta pysähtyy, katsoo taaksepäin, odottaa lähestyviä ihmisiä takaapäin, ei koiria. Pari isoa koiraa on sille rähähtänyt ohittaessa, ja nyt haluaa ohittaa muut autotien kautta. Ulkoilu on siis hankalaa, kun on noloa vetää jarrut pohjassa olevaa koiraa. On kokeiltu makupaloja.

Mites jos ottaisitte pari yksityistuntia, että saatte täsmäohjeita koiranne tilanteeseen? Ensinnäkin kouluta itsesi pois noloista tunteista. Muiden ihmisten reaktioilla ei pitäisi olla väliä. Makupaloja kokeillaan niin kauan, että ne alkavat tepsimään (jos lelu tai muu toimii ennen sitä, niin hyvä). Makupalojen pitää olla kaupan parhaita tyyliin maksamakkara, keitetty sydän, naudanmaha jne. voimakkaasti tuoksuvaa, jolla saa koiran huomion ja koiran mielestä hyvälle maistuvaa. Sekään ei ole kaikille taikakeino, vaan voi mennä kuukausia, että koira alkaa odottamaan makupalaa. Oma arka koirani kääntyi ensimmäisen kerran tänään odottamaan makupalaa pyöräilijän nähdessään ja on mennyt 7 kk. Toivottoman hidasta, työlästä ja tuskallista on ollut, mutta nyt ketjumalli on alkanut toimia, niin kuin pitää. Aiemmin se on odottanut makupalaa esim. pelottaville esineille. Se ketju pitää saada vahvemmaksi ja toimimaan pelon yli. Toinen on kotona opetetut tottelevaisuus ja temput, niitä voi hyödyntää. Koiralle turvallisia asioita. Sinun koirasi ei vaikuta liian pelokkaalta, eli ei esim. yritä paeta kaistapäisen kohtauksen saaneena. Kokeilkaa myös toimiiko lelu, lelu esim. taskuun sopiva karvalelu tai taskudummy tai mistä koira voisi tykätä. Käpykin on käpyhullulle koiralle se paras palkinto.

Opettele rentouttamaan itsesi ja keskity itse muuhun, kuin toiseen koiraan. Keskity siihen teidän juttuun tai jos koira ei kykene keskittymään yhtään yhteiseen juttuun, niin ota kiintopiste vaikka kivestä, koivusta tai mistä tahansa. Silloin et välitä vääriä energioita. 

Sitäkin voi kokeilla, että heittää nameja tai lelua pitkin sitä reittiä mihin haluaa koiran siirtyvän. Koirille on luonnollisinta kohdata toisensa pienesti kaartaen, eli siinä mielessä koirasi  toimii koirille luontaiseen tapaan. Ihmiset pakottavat koirat kulkemaan toisiaan "päin". Kouluttaja osaisi arvioida koirasi välimatkatarpeen milloin säilyttää toimintakykynsä ja milloin on vielä ohjattavissa, mihin asti kontakti säilyy (kontaktia voi myös erikseen opetella) jne. jne. Ei koirasi vaikuta toivottomalle, mutta vaatii työtä.

Se juuri on hiertänyt, kontaktin puute ulkona. Ihan kuin kulkisi itsekseen remmissä, ei katso mun liikkeitä, eleistä ja ilmeistä puhumattakaan. On kuin lähtisi yksin mahdollisia uhkia ylivarovasti kohdaten suureen seikkailuun normille pissalenkille. Kotona kyllä kulkee koko ajan perässä huoneesta toiseen, on sen rotuinen. Eikä me erakkoja olla, ihmisiä ja tuttuja koiria näkee sisätiloissa. Heti kun otan hihnan tai puen takin, koira pinkaisee omaan petiinsä ja käy selälleen, mistä asennosta se on hankala nostaa.  ap

Voisiko teillä mies ulkoiluttaa koiraa jonkin aikaa? Vai onko koiralla valjaat, mitkä sattuvat tai on ikävä pukea päälle, eikä siksi halua uloskaan.