Lue keskustelun säännöt.
Olen nyt käynyt puoli vuotta terapiassa eikä terapeutti ole vieläkään ehdottanut että äitini olisi narsisti
Kommentit (47)
Miksi pitää maksaa siitä, että terapeutti sanoo vanhempiesi olleen narsisteja, jos itse koet ja tiedät, että he olivat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää maksaa siitä, että terapeutti sanoo vanhempiesi olleen narsisteja, jos itse koet ja tiedät, että he olivat?
Minä olin yli 50 vuotias ennen kuin tajusin että äidilläni on pysyvä persoonallisuushäiriö, joka ei koskaan tule paranemaan. Lapsihan ei yleensä paremmasta tiedä kun on koko ikänsä hullun kanssa joutunut elämään. Ja on kuulemma hyvin tavallista että lapsi puolustaa vanhempiaan loputtomasti. Niin minäkin.
Ajattelin pitkään että äidillä itsellään on vaan ollut vaikea sota-ajan lapsuus ja siksi hän on epäempaattinen, ilkeä, väkivaltainen, huutaa, raivoaa, on itsekeskeinen, on jatkuvasti hakemassa avioeroa, pettää, huijaa, sotkeutuu toisten yksityiselämään, pitää muiden rahoja ja omaisuutta ominaan, puhuu koko ajan vain itsestään ja hakee koko ajan pakonomaisesti työelämässä tunnustusta ja hyväksyntää.
Isälleni yritin kyllä joskus puhua. Sanoin että mielestäni äiti ei ole normaali ihminen, mutta isäni ei suostunut minulle arvostelemaan äitiäni.
Koko lähipiirini ja myös veljeni piti äitiäni hyvin vaikeana ihmisenä. Hän oli riidoissa anoppinsa kanssa ja halusi isän katkaisevan välit sukunsa kanssa.
Itse heräsin vasta kun äitini yritti veljeni kanssa petosta isän kuoleman jälkeen perinnönjaon yhteydessä. Jouduin turvautumaan juristeihin ja koko prosessi oli niin raskas että päädyin soittamaan terapeutillekin.
No, oliko se? Siis äiti narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.
Aika erikoista, jos terapeutti suosittelee katkaisemaan välit omaan äitiin. Oletko varma, että ymmärsit asian ihan oikein? Luulisi, että terapeutti opettaa sinua suhtautumaan äitisi puuhasteluun niin, että osaat jättää sen omaan arvoonsa ja suojata itseäsi. Se on eri asia, kuin välien katkaiseminen.
Vierailija kirjoitti:
Terapia ei paranna koskaan täyshullua.
Ei hullut terapiassa käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, oliko se? Siis äiti narsisti?
Jos äiti on narsisti niin on myös lapsi. Narsistinen äiti kasvattaa lapsen narsistiksi.
Sulla ei ole sitten pätevä terapeutti. Äitisihän on syypää kaikkeen elämässäsi. Alitajuisesti äitisi käytös ohjaa sinua vaikeuksiin ja mielen ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun terapeutti antaa naiselle siemenen siitä että äitisi saattaisi olla narsisti, kyseessä on itseään ruokkiva mekanismi. Sen jälkeen nainen näkee kaikkialla, mm täällä av:lla ja naisille suunnatussa kirjallisuudessa vihjeitä joita nainen AINA tulkitsee omaksi edukseen ja äitinsä häviöksi.
Ja kuinka kaikki miehet ovat ilkeitä ja pahoja. Miesvihaa on myös saatava tungettua joka väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, oliko se? Siis äiti narsisti?
Jos äiti on narsisti niin on myös lapsi. Narsistinen äiti kasvattaa lapsen narsistiksi.
Todellisuudessa melkein kukaan ei ole narsisti. Yrittäkäähän jo päästä yli elämänne vastoinkäymisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko terapeutti vielä kysynyt, että mitä jos sinä itse oletkin narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.
Aika erikoista, jos terapeutti suosittelee katkaisemaan välit omaan äitiin. Oletko varma, että ymmärsit asian ihan oikein? Luulisi, että terapeutti opettaa sinua suhtautumaan äitisi puuhasteluun niin, että osaat jättää sen omaan arvoonsa ja suojata itseäsi. Se on eri asia, kuin välien katkaiseminen.
Äitini oli yrittänyt törkeää petosta isäni kuoleman jälkeen perinnönjaon yhteydessä.
Ja kun asiaa tarkemmin ajattelin tajusin, että päälimmäiset muistot äidistäni lapsuudesta liittyivät lähinnä tilanteisiin josta vanhemmille annetaan nykyisin rikostuomioita.
Kaikki tapaamiset äitini kanssa isän kuoleman jälkeen olivat äitini puolelta pelkkää valehtelua, ilkeilyä, syyttelyä ja omien rötösten kiistämistä vaikka päivänselvät todisteet oli viety juristeille saakka. Äitini yritti myös rikkoa avioliittoni. Äitini sai minut joka tapaamisella raivostumaan ja niin sekaisin etten pystynyt seuraavalla viikolla tekemään töitä.
Onko mielestäsi huono neuvo terapeutilta välttää tällaisen äidin tapaamista ? Jos toinen tuottaa läpi elämän pettymyksiä ja huonoa oloa ja oma avioliittokin on vielä uhattuna ?
Ihmisten on yleensä todella vaikea ymmärtää että kaikki äidit eivät ole hyviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeutin rahapussin hyväksi. Odota vaan. Kun huomaa sun mielenkiinnon hiipuvan, alkaa löyyyä yleviä keksintöjä että tulovirta pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.
Aika erikoista, jos terapeutti suosittelee katkaisemaan välit omaan äitiin. Oletko varma, että ymmärsit asian ihan oikein? Luulisi, että terapeutti opettaa sinua suhtautumaan äitisi puuhasteluun niin, että osaat jättää sen omaan arvoonsa ja suojata itseäsi. Se on eri asia, kuin välien katkaiseminen.
Äitini oli yrittänyt törkeää petosta isäni kuoleman jälkeen perinnönjaon yhteydessä.
Ja kun asiaa tarkemmin ajattelin tajusin, että päälimmäiset muistot äidistäni lapsuudesta liittyivät lähinnä tilanteisiin josta vanhemmille annetaan nykyisin rikostuomioita.
Kaikki tapaamiset äitini kanssa isän kuoleman jälkeen olivat äitini puolelta pelkkää valehtelua, ilkeilyä, syyttelyä ja omien rötösten kiistämistä vaikka päivänselvät todisteet oli viety juristeille saakka. Äitini yritti myös rikkoa avioliittoni. Äitini sai minut joka tapaamisella raivostumaan ja niin sekaisin etten pystynyt seuraavalla viikolla tekemään töitä.
Onko mielestäsi huono neuvo terapeutilta välttää tällaisen äidin tapaamista ? Jos toinen tuottaa läpi elämän pettymyksiä ja huonoa oloa ja oma avioliittokin on vielä uhattuna ?
Ihmisten on yleensä todella vaikea ymmärtää että kaikki äidit eivät ole hyviä ihmisiä.
Sukuvika olla sekaisin? Äidiltä periytyy lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.
Aika erikoista, jos terapeutti suosittelee katkaisemaan välit omaan äitiin. Oletko varma, että ymmärsit asian ihan oikein? Luulisi, että terapeutti opettaa sinua suhtautumaan äitisi puuhasteluun niin, että osaat jättää sen omaan arvoonsa ja suojata itseäsi. Se on eri asia, kuin välien katkaiseminen.
Äitini oli yrittänyt törkeää petosta isäni kuoleman jälkeen perinnönjaon yhteydessä.
Ja kun asiaa tarkemmin ajattelin tajusin, että päälimmäiset muistot äidistäni lapsuudesta liittyivät lähinnä tilanteisiin josta vanhemmille annetaan nykyisin rikostuomioita.
Kaikki tapaamiset äitini kanssa isän kuoleman jälkeen olivat äitini puolelta pelkkää valehtelua, ilkeilyä, syyttelyä ja omien rötösten kiistämistä vaikka päivänselvät todisteet oli viety juristeille saakka. Äitini yritti myös rikkoa avioliittoni. Äitini sai minut joka tapaamisella raivostumaan ja niin sekaisin etten pystynyt seuraavalla viikolla tekemään töitä.
Onko mielestäsi huono neuvo terapeutilta välttää tällaisen äidin tapaamista ? Jos toinen tuottaa läpi elämän pettymyksiä ja huonoa oloa ja oma avioliittokin on vielä uhattuna ?
Ihmisten on yleensä todella vaikea ymmärtää että kaikki äidit eivät ole hyviä ihmisiä.
En nyt tätä tarinaa ihan purematta niele. Varsinkin, kun puhut pahaa vain äidistäsi, mutta et tunnista mitään vikoja itsessäsi, vaan pidät itseäsi marttyyrinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sanoi parin kuukauden jälkeen, että äitini on narsisti ja isäni sekä narsisti, että psykopaatti.
Mistä se sen tietää? Vai oliko sun vanhemmatkin sen asiakkaita? Vai diagnosoiko noin vain, näkemättä potilasta?
Tietyistä dokumenteista paljastuu, mitä ovat tehneet.
Toki voi tutkia myös heidän potilastiedot. Niistä paljastuu mm. että isäni irtisanottu töistä väkivaltaisen käytöksen takia ja laitettu eläkkeelle 50-vuotiaana, vaikkei hän olisi millään halunnut.
Ei tietenkään voi tutkia vanhempien potilastietoja. Käytkö usein sivulla valehtelemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.
Aika erikoista, jos terapeutti suosittelee katkaisemaan välit omaan äitiin. Oletko varma, että ymmärsit asian ihan oikein? Luulisi, että terapeutti opettaa sinua suhtautumaan äitisi puuhasteluun niin, että osaat jättää sen omaan arvoonsa ja suojata itseäsi. Se on eri asia, kuin välien katkaiseminen.
Äitini oli yrittänyt törkeää petosta isäni kuoleman jälkeen perinnönjaon yhteydessä.
Ja kun asiaa tarkemmin ajattelin tajusin, että päälimmäiset muistot äidistäni lapsuudesta liittyivät lähinnä tilanteisiin josta vanhemmille annetaan nykyisin rikostuomioita.
Kaikki tapaamiset äitini kanssa isän kuoleman jälkeen olivat äitini puolelta pelkkää valehtelua, ilkeilyä, syyttelyä ja omien rötösten kiistämistä vaikka päivänselvät todisteet oli viety juristeille saakka. Äitini yritti myös rikkoa avioliittoni. Äitini sai minut joka tapaamisella raivostumaan ja niin sekaisin etten pystynyt seuraavalla viikolla tekemään töitä.
Onko mielestäsi huono neuvo terapeutilta välttää tällaisen äidin tapaamista ? Jos toinen tuottaa läpi elämän pettymyksiä ja huonoa oloa ja oma avioliittokin on vielä uhattuna ?
Ihmisten on yleensä todella vaikea ymmärtää että kaikki äidit eivät ole hyviä ihmisiä.
Sukuvika olla sekaisin? Äidiltä periytyy lapsille.
Kokemusasiantuntijan puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin rahapussin hyväksi. Odota vaan. Kun huomaa sun mielenkiinnon hiipuvan, alkaa löyyyä yleviä keksintöjä että tulovirta pysyy.
Itse olen kokenut terapiakäynnit erittäin hyödyllisiksi kriisien aikana, mutta en ole tarvinnut niitä mitenkään jatkuvasti.
Terapeuttini oli kokenut vanhempi nainen ja mielestäni taitava keskustelun johdattelija, kuuntelija ja sain häneltä toimivia neuvoja..
Vierailija kirjoitti:
Isä rakasti liikaa ja äiti liian vähän. Voi kun ne olisivat rakastuneet molemmat sopivasti, niin ongelmia ei olisi tullut.
Tämän näen aika ironisena kommenttina.
Ei teidän elämäänne pysty mikään terapeutti rakentamaan ehjäksi. Itse se tulee tajuta.
Ja kaikki tarvitsee sen tajuamiseen aikaa. En dissaa terapeutteja, koska heidän tehtävänsä on kuunnella, ja parhaimmillaan kysyä oikeita kysymyksiä. Mutta ketään ei kukaan terapeutti voi parantaa, jos ei itse ymmärrä ongelmiaan, eikä hahmota ratkaisuja niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sanoi parin kuukauden jälkeen, että äitini on narsisti ja isäni sekä narsisti, että psykopaatti.
Mistä se sen tietää? Vai oliko sun vanhemmatkin sen asiakkaita? Vai diagnosoiko noin vain, näkemättä potilasta?
Tietyistä dokumenteista paljastuu, mitä ovat tehneet.
Toki voi tutkia myös heidän potilastiedot. Niistä paljastuu mm. että isäni irtisanottu töistä väkivaltaisen käytöksen takia ja laitettu eläkkeelle 50-vuotiaana, vaikkei hän olisi millään halunnut.Ei tietenkään voi tutkia vanhempien potilastietoja. Käytkö usein sivulla valehtelemassa?
Omista potilastiedoista näkyy, mitä itselle on tehty. Ei menneisyydestä tarvitse puhua terapiassa mitään.
Terapeutti laittoi minut kirjoittamaan kirjeen äidilleni. Siis sellaisen jota ei lähetetä vaan jonka luin terapeutille.
Kyllä tämä terapeutti jo ensimmäisellä tai toisella käynnillä sanoi että äitini väkivaltaisuus, tunteettomuus, ilkeys, kateus, epärehellisyys ja minun rajojani rikkova käytös EI johdu mistään sota-ajan lapsuudesta vaan että äidilläni on yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö. Todennäköisesti jonkinlainen narsistinen persoonallisuushäiriö.
On kuulemma hyvin tavallista että aikuiset lapset puolustelevat vanhempiaan vaikka nämä olisivat minkälaisia paskiaisia ja selittävät itselleen loputtomasti että varmaan sillä oli se oma lapsuus ihan kauhea.
Ja sitten toinen asia jonka terapeutti teki selväksi, oli että äitini persoonallisuushäiriö on varsin pysyvä. Sitä on vaikea mitenkään parantaa.
On todennäköistä että äitini ei koskaan tule muuttumaan normaaliksi empaattiseksi rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Minun vihdoinkin lakattava odottamasta jonkinlaista anteeksipyyntöä tai sitä että hän joskus myöntäisi tehneensä jotain väärin. Millään omalla käytökselläni ja loputtomalla kiltteydelläni ei ole tähän vaikutusta.
Kolmas asia jonka terapeuttini sanoi, oli että minun on vedettävä rajani suojeltava itseäni äidiltäni.
Jos kanssakäyminen äitini kanssa tuottaa minulle lähes yksinomaan pahaa mieltä ja vaarantaa mielenterveyteni ja työkykyni, on parempi etten tapaa äitiäni lainkaan.