Oliko 80-luku suomen onnellisin vuosikymmen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli tietenkin, asunnottomia yli 16 tuhatta, itsemurhia tehtiin koko ajan enemmän vuoteen 1990 asti jolloin oli huippu vuosi. Ihan mahtava vuosikymmen, kiusaaminen oli rankempaa ja ai että kaikilla oli niin kivaa 

1980-luvun koulukiusaaminen oli usein fyysisempää, näkyvämpää ja raaempaa kuin nykyään, eikä ilmiöön puututtu kouluissa läheskään samalla tavalla kuin nykypäivänä.

1980-luvun kiusaamisen piirteitä

• Fyysinen väkivalta ja nöyryytys: Kiusaamiseen kuului usein suoraa tönimistä, tappelua, tavaroiden rikkomista tai fyysisiä nöyryytyksiä (kuten pään kastelua tai pesemistä vessanpytyssä).

• "Poikien on kestettävä" -asenne: Sosiaaliset normit olivat tiukempia, ja fyysistä kovuutta ihannoitiin. Kiusaamista saatettiin pitää vain "poikien välisenä leikkinä", kovana luonteenkasvatuksena tai osana kouluelämää, joka uhrin piti vain sietää.

• Puuttumisen puute: Opettajien ja koulun rooli kiusaamisen kitkemisessä oli lapsenkengissä. Vasta 1980-luvun lopussa Suomessa alettiin herätä järjestelmällisemmin koulukiusaamisen ehkäisyyn ja käsitellä asiaa kouluissa.

Allekirjoitan tämän. Olin koilussa 70- ja 80- luvuilla. Kaameaa oli. „Pojat on poikia“ ja ei saa kertoa muista mitään. Hiljaa kärsiminen oli in.

Koulukiusaamista oli minunkin aikanani 60-luvulla.

Oppikoulussa sitä ei ollut, ellei vielä keskikoulun aikaisia tytöille ominaisia klikkiytymisiä oteta huomioon.  Pojat oli valtavan reiluja, se luokan ainoa lihava rillipääpoika oli tosi tykätty ja ei takuulla kiusattu.  Lukiossa oltiin kaikki kavereita.

Mutta siis sen neljän vuoden aikana,mitä ehdin käydä kansakoulua, muistan yhden pojan jota selvästi kiusattiin ja itse jouduin siihen samaan jamaan, kun neljännellä vaihdoin koulua.  Jostain syystä luokassa tytöt oli ihan kuin päättäneet, että ton kaveri ei olla ja kaikkea inhottavaa keksivät, koululaukkuani piilotettiin, vihkojani revittiin, villamyssyni vietiin enkä nähnyt sitä enää koskaan, opettajalle kanneltiin minusta perättömiä juttuja ja ulkonäköäni ja vaatteitani haukuttiin.  Olin ikionnellinen, kun pääsin oppikouluun ja varsinkin kun se kaikkein pahin kiusaajani ei päässyt.

Kaikki tytöt ei tietysti olleet niitä kiusaajia, mutta ne oli sitten niitä luokan hiljaisia kilttejä tyttöjä, jotka nekin sai osansa aina välillä.

Oppikouluun ehkä sitten valikoitui niitä paremmin käyttäytyviä oppilaita, kun siellä en tosiaan mihinkään tuollaiseen törmännyt.

Kyllä koulukiusaamista on ollut aina.  Veli kävi kansakoulua jo 50-luvulla ja siellä pojat tappeli jatkuvasti ja aina oli joku jota porukalla rökitettiin.  Tiedän jo silloin yhden pojan, joka vaihtoi koulua ihan sen takia, kun aina sai toisilta selkäänsä, pieni heiveröinen poika, jonka olemus kai vain ärsytti toisia.  

Hauskaa ainakin pidettiin ystävien ja työkavereiden kanssa.

Oli.