Milloin työttömyystuen suojaosuus palautetaan takaisin?
Jotta voisi kokoaikatyön löytymistä odotellessa tehdä edes osa-aikatyötä ilman, että lopputulos on miinusmerkkinen.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei koskaan. Suojaosien poistaminen kannustaa ottamaan vastaan kokoaikatyötä.
Ei pysty tekemään kokoaikatyötä 20-40% työkyvystä tallella. Koko ajan rasitusvammoja jopa osa-aikatyössä (70%)
Haluaisin työhön, mutta ei enää kannata tehdä keikkatyötä. Kelan lääkäri -tapaamatta minua - on päättänyt että pärjään kokopäivätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä tuilla ei pysty elämään Suomessa. Minä saan 595 eur/kk. En mitään muuta. Suoja-osuuden poisto oli tyhmintä mitä voi olla tilanteessa, jossa työttömiä ennätysmäärä ja miljoona suomalaista jo köyhyydessä. Muualta tulleille riittää tukia ja apuja kyllä.
1 unohdit ison osan TALOUTESI tuloista.
2) suomessa EI OLE miljoonaa köyhyydessä.
3) suomessa EI OLE ennätysmäärä työttömiä ei lähelläkään. eikä varsinkaan jos tarkastellaan suomalaisten työttömyysastetta.
Suomessa noin 930 000 ihmistä (16,9 % väestöstä) eli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Viimeisimmissä sosiaalialan järjestöjen raporteissa arvioidaan, että määrä on noussut jo lähes miljoonaan taloudellisen tilanteen ja sosiaaliturvaleikkausten myötä. Suhteellisen pienituloisuuden raja on noin 1 410 euroa kuukaudessa.
Työnteko kannattaa aina. Suojaosuudet ovat tuhria ja tekevät turhaa byrokratiaa ja hakijalle selvästä epäselvän.
Työttömyystuen suojaosan palautus ei poista sitä suurinta estettä, eli toimeentulotukea saavalta vähennetään edelleen kaikki palkat tuesta.
Ennen kuin joku alkaa hurskastella, että ei pidä olla mitään tuloja, jos saa toimeentulotukea, niin mieti kaksi kertaa, onko mitään järkeä joutua toimeentulotuelle melkein heti jos menettää työpaikkansa, vai pitäisikö työttömyysturvaa kehittää vähän paremmaksi.
Ongelma tässä ei siis ole työttömyystuki, vaan se, että yleistuki on liian pieni elämiseen ja sen rinnalle tarvitaan toimeentulotuki, jota ei ole edes pitkäaikaiseksi tueksi takrkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti kun äänestät demarit takaisin valtaan.
Mitä, kuvittelitko että jotkut persut sen tekevät?
Turvenuija kuules kun demarit taputtaa karvasia käsiään tyytyväisenä kun eivät joudu itse leikkaamaan. Sen sijaan Lindman jo ilmoitti etteivät tule perumaan tehtyjä leikkauksia. Mutta uskottele sinä vaan itselles ja muille turvenuijille päinvastaista vaikka puolueen puheenjohtaja itse näin sanoi.
Höpö, höpö. SDP ja puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman ovat vaatineet työttömyysturvan ja asumistuen 300 euron suojaosan palauttamista.
Ei ne poista sitä ongelmaa, että yleistuen kanssa joutuu hakemaan toimeentulotukea. Sitten ne kaikki palkat vähennetään kuitenkin tuesta.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmän suurin ongelma on juuri tuo moniosaisuus. Paljon parempi jos olisi Tanskan malliin ensin ansiosidonnainen, joka kassaan kuuluvilla parempi, mutta muillakin siedettävä. Sitä max. 2 vuotta ja sen jälkeen sosiaalituki, jossa kyllä tulo- ja omaisuusrajat, mutta ei sentään nollarajoja, kuten toimeentulotuessa. Eikä kaikki saa Tanskassakaan täyttä sosiaalitukea, joten ei sen kalliimmaksi tarvitsisi tulla kuin nykysysteemikään. Se olisi vain inhimillisempi, kannustaisi tekemään myös osa-aikatöitä ja säästämään.

Perskokkarien luoma yleistuki onkin perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyyskorvaus 800€/kk + suojaosan verran palkkaa 300€/kk + asumistuki + mahdollinen toimeentulotuki, kyllä niistä tuli jo semmoinen summa, että ei kannusta täyspäiväisen paskaduunin tekemiseen.
Jos saa 300 euroa liksaa, niin ei tuollaisessa tilanteessa sitten enää mitään toimeentulotukea saa, nuija. Ja jos saikin vaikka 200 euroa toimeentulotukea ennen noita pieniä 300 euron ansiotuloja, niin ne tt-tuet lähtevät sitten tietysti pois. Eli kun suojaosa oli olemassa, niin tuollaisessa tilanteessa jäi siis nettona käteen noin 100 euroa siitä 300 euron tienestistä (miinus vielä töissä käymisen kulut).
Nyt kun suojaosa on poistettu, niin jääkin nollille. Eli käytännössä jää tappiolle, koska töissä käyminen maksanee ainakin noin viisikymppiä kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Esim. 50 000 euroa vuodessa tienaavalla marginaalivero on on 50%. Sehän on ihan vastaava tilanne kuin työttömällä ilman suojaosaa. Teet töitä euron arvosta mutta saat vain 50 senttiä.
Eipäs ole vastaava tilanne vaan paljon parempi tilanne. Varattomalla työttömällä (efektiivinen) "marginaalivero" oli usein suojaosan kanssa jotain 70 % ja nyt ilman suojaosaa jopa 90-100 %. Siksi tuo suojaosa oli olemassa, että tuollaisessa tilanteessa työttömän "marginaalivero" ei vie kirjaimellisesti kaikkea kuten nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
palautetaan :D ootteko ihan pihalla, ensi hallituskaudella leikataan julkistaloutta vähintään 8 miljardia lisää. Hallituspohjasta riippumatta, jos vasemmistohallitus niin sitten IMF leikkaa.
Palautellaan jotain tukia, ootte söpiksiä :D
Kyse ei ole tukien palauttamisesta. Ilmeisesti et ymmärrä keskustelun aihetta ja yrität päteä heittelemällä IMF:ää joka käänteessä.
kyse on juuri tulonsiirtojen lisäämisestä. Ei ole rahaa, ei palauteta
Eli parempi olla vuosikymmeniä täysin työttömänä jos vaikka saisi kokoaikatyön. Siihen asti pitää olla täysin työtön. (Älä sitten hauku laiskaksi!) Jos vuosikymmeniin kukaan ei anna kokoaikatyötä niin sitten vaan ei tee mitään, yhtään mitään. Jos kukaan ei anna 50 vuoteen kokoaikatyötä niin kannattaa olla ottamatta vastaan osa-aikatyötä sillä täysi tekemättömyys on aina parempi kuin vähänkin osa-aikatyötä. Sitäpaitsi pysyypähän CV tarpeeksi tyhjänä koko elämän ajan. Älä sitten hauku kun ei ole työkokemusta!
No minäpä haen kokoaikatyötä. No, ai, ei minua valittukaan töihin kun ei ole työkokemusta. Ai niin, sitä työkokemusta olisi saanut siitä osa-aikatyöstä, mutta joo, parempi olla vaan tekemättä osa-aikatyötä jos vaikka saisi kokoaikatyötä. Ai niin, mutta kokoaikatyössä vaaditaan aikaisempaa työkokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kokoaikatyötä etsiä, jos pääset suojaosan kanssa samaan nettoansioon? Suojaisa on idioottien keksintö laiskoille.
Laitoin juuri työhakemuksen paikkaan, jossa kuukausipalkka on 3 500 euroa. En todellakaan pääse suojaosan avulla samoihin ansioihin :D
Ap
Hienoa, toivottavasti saat paikan.
Se on todennäköistä, että saa. 342 muuta hakijaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei koskaan. Suojaosien poistaminen kannustaa ottamaan vastaan kokoaikatyötä.
Joku tollo täällä edelleen jankuttaa tuota hallituksen mutua. Mutta kun töitä ei vain ole kaikille! Ainakaan kokoaikatyötä! Eikö silloin olisi parempi edes ne vähät verotulot valtiolle osa-aikatyön kautta? Orpo-Purran hallitus aiheutti hankaluuksia mm. ravintola-alalle, kun keikkatyöläisiä ei saada enää pientä keikkaa tekemään samalla tavoin kuin ennen. Törppö hallitus! Älkää äänestäkö enää tuota poppoota päättämään yhtään mistään. Aivan varmasti demarit palauttavat suojaosan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei koskaan. Suojaosien poistaminen kannustaa ottamaan vastaan kokoaikatyötä.
MITÄ kokoaikatyötä? Täysin puhdasta idiotismia hallitukselta suojaosan poisto. Niin vaan minäkin lopetin osa-aikatyöni sen jälkeen koska jäin rahallisesti miinukselle. Sitä kokoaikatyötä onkin sitten odoteltu.
paskat jää "miinukselle". takuulla tulot ovat suuremmat kun teet töitä.
Tämä vain osoitti että päätös oli oikea.. työhaluttomat tukimaksimoijat lopetti tuntien teon->tunnit siirtyivät työHALUISILLE.
Tämä.Mua suorastaan ällöttää tälläiset työnvieroksujat.Toivottavasti jatkossa nämä joutuvat töihin tukia vastaan niin on tekemistä heillekin.
Tässä taas on kaksi, jotka on ihan kujalla asioista.
Kyllä se osa-aikatyön vastaanottaminen (jos niitäkään ylipäätään edes on) laskee nettotuloja.
Palkka pieni, vähän tunteja, ja työmatkaa voi olla kymmeniä kilometrejä. Silloin pitää olla auto ja sen ylläpito ja tankkaaminen maksaa. Ei ole kovin halpaa nykyisin.
Lisäksi täytyy työpäivän aikana käydä syömässä, ja voi joutua jopa ostamaan vaatteitakin, jotta kehtaa mennä ihmisten ilmoille.
Ja tähän on turha vastata, että mene julkisilla ja ota omat eväät mukaan. Ei ole joka paikassa mahdollisuutta, ja maksaa sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyyskorvaus 800€/kk + suojaosan verran palkkaa 300€/kk + asumistuki + mahdollinen toimeentulotuki, kyllä niistä tuli jo semmoinen summa, että ei kannusta täyspäiväisen paskaduunin tekemiseen.
Työttömyyskorvaus ei ole 800 euroa kuukaudessa, koska siitä maksetaan 20 % veroa. Tuon päälle ei saa enää toimeentulotukea ja kokoaikatyö ei ole este asumistuen saamiselle.
Onko sitten yhteiskunnan kannalta järkevämpää, että porukka tekee töitä 0 tuntia, kun kokoaikaista työtä ei löydy?
minunkaan palkkani ei siis ole 6500 koska maksan veroja?
Nettopalkkasi, jolla tosiasiallisesti eletään eikä bruttopalkalla, ei tosiaan olekaan verojen jälkeen yhtä paljon kuin bruttopalkkasi. Terävä huomio!
Elintasoon vaikuttaa tosin nettotulojen lisäksi myös nettovarallisuus ja sen reaalituotto (positiivinen tai negatiivinen).
Suojaosa on tavallaan palkkatukea. Pienituloisten tuloveroja kun ei voi keventää. Palkkatuki kelpaa Kokoomuksellekin oikein hyvin, etenkin en yrittäjäsiivelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kokoaikatyötä etsiä, jos pääset suojaosan kanssa samaan nettoansioon? Suojaisa on idioottien keksintö laiskoille.
Laitoin juuri työhakemuksen paikkaan, jossa kuukausipalkka on 3 500 euroa. En todellakaan pääse suojaosan avulla samoihin ansioihin :D
Ap
Hienoa, toivottavasti saat paikan.
Tuskinpa pääsen edes haastatteluun, kun olen pitkäaikaistyötön ja mulla on vaan yliopiston sivuaineopinnot, amk-tutkinto, ammattikoulututkinto ja alle 10 vuotta työkokemusta.
Ap
Varmaan sitten, kun halutaan tuhansittan "työllisiä", jotka "tekevät töitä" pari tuntia viikossa (aina niin, että palkka on max. 300 e) ja nostavat täysiä sosiaalitukia loppuajan.
Äänestämällä seuraavissa vaaleissa muuta kuin oikeistoa. Niin yksinkertaista se on.
Vierailija kirjoitti:
palautetaan :D ootteko ihan pihalla, ensi hallituskaudella leikataan julkistaloutta vähintään 8 miljardia lisää. Hallituspohjasta riippumatta, jos vasemmistohallitus niin sitten IMF leikkaa.
Palautellaan jotain tukia, ootte söpiksiä :D
Köyhyys lisääntyy. Nimittäin taas on ehdotettu eläkeläisten siirtämistä yleisen asumistuen piiriin ja yksinhuoltajakorotuksen poistoa lapsilisistä.
Höpö, höpö. SDP ja puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman ovat vaatineet työttömyysturvan ja asumistuen 300 euron suojaosan palauttamista.