Rehellisesti: Oletko koskaan ajanut humalassa?
Ajatko edes muutaman lasillisen nautittuasi, ns. "pikkusievassa"?
Kommentit (81)
Tai yksi olut ravintolassa ruokailun yhteydessä ja sitten autoillen. Humalassa en ole koskaan ajanut.
Kortti tuli ajettua, mutta autokoulun jälkeen en ole tainnut ajaa kuin pari kertaa ja silloinkin lähikauppaan.
Liikun mieluumin kävellen tai pyörällä.
Teininä kyllä olen tankojuoppouteen syyllistynyt. En vain tiedä lasketaanko tuo.
liikkeelle, vaan odottelen pari tuntia. Mulla tulee jo yhdestä oluesta olo, että huomaan ottaneeni ja siksi en lähtisi välittömästi juotuani auton rattiin. Mies sen sijaan saattaa kyllä ajaa heti yhden oluen tai viinilasillisen jälkeen, sen enempää hänkään ei ota. Hän painaa melkein kaksi kertaa sen mitä minä, joten siksi alkoholin vaikutus ei ole hänellä yhtä selkeä kuin minulla.
kerran alkuaikoina olin krapulassa ratissa. Olin vasta saanut kortin, enkä tajunnut laskea edellisen illan juomia ennen rattiin menoa. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että olisin saattanut jotain puhaltaakin jos olisi poliisi pysäyttänyt =-( Häpeän sitä ihan hirveästi, enkä ole kehdannut kellekään ääneen sanoa.
Nykyään juodessa pidän jonkinlaista kontrollia siitä kuinka monta annosta kulloinkin menee. Varsinkin jos tiedän että seuraavana päivänä on ajeltava. Minulla ei ole alkometriä, mutta lasken hyvin tarkasti kuinka monta tuntia on oltava edellisestä lasillisesta jotta veri on täysin promilliton.
Jos joku yrittäisi lähteä mun tietäen kännissä ajamaan, mä en antaisi. Jos joka tapauksessa lähtisi, mä soittaisin poliisit!
Mulla on ehdoton nollalinja tuon ajamisen suhteen.
Promillelaskurin mukaan reilu promille nyt veressä. Tölkki kesken ja lähden parin tunnin sisään liikenteeseen.
Yön ottanu maltillisesti/tasaisesti niin em varsinaisesti humalassa ole.
Nuorena tuli ajettua kerran krapula-aamuna, ja vaikka onnettomuutta ei sattunut, huomasi selvästi kuinka nopeuden säätely ei toiminut lainkaan. 60-alueella välillä mittarissa oli 40 ja välillä yli 70.
Satoja kertoja,mopolla,autollakin, Thaimaassa ei uskalla selvinpäin ajaa,eikä hermot kestäs.
Nuorena sattui kerran, että ilta venähti pitkäksi ja aamulla oli mentävä töihin.
Metsätaival oli 30km työmatkani onneksi.
Pihassa olen siirtänyt autoa joskus melkoisessa kännissä. En pidä syntinä.
Joskus aamulla on voinut olla hiukan promilleja töihin mennessä. Rangaistavuuteen asti? En ole satavarma.
Nuoruuden baarikierroksilla oli joka ikinen kerta vesiselvä kuski.
Kerran mökkitiellä. Toiste en kokeile. Tästä jo vuosia aikaa ja nykyään en juo edes lasillista.
Kyllä olen ajanut muutaman kerran humalassa nuorena, kun asuin vielä vanhempien nurkissa ja he taas asuivat syvällä metsässä kaukana diskoista.
Alle 35 vuotiaana kyllä. Onnekseni ei sattunut koskaan mitään. Kertoja oli n.5-10. Kaikkea tyhmää pitänyt kokeilla. Pari kertaa en kehdannut sanoa miehelle, että olin juonut ja jouduin hakemaan hänet yöllä töistä kun auto ei ollut lähtenyt käyntiin.
Pari kertaa on tullut ajeltua parin oluttuopin jälkeen. Tyhmiä nuoruuden juttuja, nyt ei enää tulisi mieleenkään.
Olen mennyt kerran jopa töihin pienessä nousuhumalassa. Minut siis käskettiin hälynä, enkä osannut kieltäytyä. Sanoin töissä tuntevani oloni flunssaiseksi, joten olin siksi hiukan sekava. Olen nainen. Miehiltähän näitä humalassa töihin kokemuksia löytyy yleisestikkin.
Kortti vuodesta 1999. Kerran olen joutunut siirtämään autoa, kun olin noin viitisen tuntia aiemmin polttanut kannabista. Sekin pelotti.