Mitä tarkoittaa "arkiruoka"- Millainen ruoka ei ole arkiruoka?
Kommentit (35)
Ravintolatasoinen annos, jossa on kaksi heinänkortta ristissä lautasella, ei ole arkiruokaa.
Kalakeitto pakastekalasta on arkiruokaa, lohesta menee juhlissakin.
Arkiruoka on täyttävää, edullista sekä nopeatekoista ruokaa yksinkertaisista raaka-aineista.
Minusta arkiruoka on normaalia, terveellistä kotiruokaa. Sitä on helppo laittaa eikä se ole liian kallista.
Arkiruokaa ei ole esimerkiksi juhlaruoka tai johonkin juhlapyhään erityisesti liittyvä ruoka, kuten joulukinkku, tippaleivät, kaviaari, samppanja, hanhenmaksapallerot tai mansikka-kermatäytekakku.
Sanoisin, että tämä on ajatus menneeltä ajalta. Viikonloppuisin syötiin hienommin. Ehkä vieläkin näin, mutta raja on hämärtynyt. Ja näin eläkeläisenä etenkin. Syödään mitä mieli tekee, ei väliä onko arki vai pyhä.
Arkiruuaksi kutsutaan ruokaa, joka valmistuu kohtuullisen nopeasti, tai joka voidaan säilyttää siten, että sitä voidaan syödä ilman suurempia taikatemppuja. Meillä esimerkiksi uunista pöytään- lasagne ei ole arkiruokaa, koska sen valmistaminen vie aika kauan aikaa. Sen sijaan jos sitä lasagnea on jääkaapissa valmiina, niin mikron tai paistinpannun kautta se on helposti käytettävissä arki-iltanakin. Silloin se on arkiruokaa.
Myöskään kovin kalliita aineksia ei viitsi arkiruokaan käyttää - menee valkoisen tryffelin maukunyanssit hukkaan, kun ruoka "vedetään kitusiin imuroimalla" jossain koiranlenkityksen, pyykkien ripustamisen ja töihinlähdön välillä. Jos sitä tryffelirisottoa sitten jää yli, niin sitten arki-iltana mikrossa lämmitettynä sekin on arkiruokaa.
Arkiruoka ei kuitenkaan tarkoita huonolaatuista tai tylsän makuista ruokaa, se vain usein tarkoittaa hieman yksinkertaisempaa valmistusmenetelmää ja rajatumpaa määrää valmistusaineita.
Kiusa se on pienikin kiusa
Arkiruuan valmistamisessa ei mene tuntikausia aikaa.
No arkena ei ole aikaa kokkailla monta tuntia vaativia ruokia. Niitä tehdään vapaalla ollessa, jos tehdään
Arkiruoka on edullista ja suht yksinkertaisista aineista valmistettavaa ruokaa, kuten makaronilaatikko tai nakkikeitto.
Arkiruokaa ei ole sisäfilepihvi tai kuhafilee, ainakaan jos perheessä ei itse metsästetä tai kalasteta, tai olla tosi varakkaita.
Esimerkiksi coq au vin tai carbonnade flammande eivät kumpikaan ole arkiruokia, menee monta tuntia valmistamiseen. Sen sijaan lihapullat ja muusi ovat, saa aika nopeasti pyöräytettyä.
Terveellinen, nopea ja helppo. Terveellinen koska sitä syödään usein.
Ehkä mäti ja sisäfile ei ole arkiruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Ravintolatasoinen annos, jossa on kaksi heinänkortta ristissä lautasella, ei ole arkiruokaa.
Tosin jo olet miljonääri ja sulla on yksityinen kokki laittamassa sulle kotona kaikki ateriat niin tää voi hyvinkin olla sun arkiruokaa ja syöt tänkaltaista joka päivä.
Mulla on tänään lounaaksi falafeleja ja hummusta, joten mulle toi on arkiruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tämä on ajatus menneeltä ajalta. Viikonloppuisin syötiin hienommin. Ehkä vieläkin näin, mutta raja on hämärtynyt. Ja näin eläkeläisenä etenkin. Syödään mitä mieli tekee, ei väliä onko arki vai pyhä.
Broileri ja lohi olivat ennen juhlaruokaa, nykyään arkiruoka hinnan ja saatavuuden ansiosta.
En mä kyllä keittoa tarjoaisi juhlissa, enkä mielelläni söisi.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen, joka valmistuu nopeasti ja on edullista. Viikonloppuisin tehdään monimutkaisempaa ja ehkä kalliimpaa ruokaa, jos on vaikka juhlaa. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?
Mikään ei varmaan estä tekemästä sitä monimutkaisempaa ja kalliimpaa ruokaa vaikka tiistaina, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että tämä on ajatus menneeltä ajalta. Viikonloppuisin syötiin hienommin. Ehkä vieläkin näin, mutta raja on hämärtynyt. Ja näin eläkeläisenä etenkin. Syödään mitä mieli tekee, ei väliä onko arki vai pyhä.
Eläkeläisillä luonnollisesti eri asia, mutta kyllä tavallisilla työssäkäyvillä ero on vielä selkä. Ainakin niissä perheissä joissa ruuanalaitto on harrastus ja nautinto, ja ruuan on tarkoitus olla muutakin kuin polttoainetta.
Sellainen, joka valmistuu nopeasti ja on edullista. Viikonloppuisin tehdään monimutkaisempaa ja ehkä kalliimpaa ruokaa, jos on vaikka juhlaa. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?