Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko testamenttiin kirjata, ettei halua omaa siskoaan ja hänen perhettään hautajaisiin?

Vierailija
19.07.2026 |

Siskoni olisi taatusti tulossa koko perheensä kanssa, mutta hän on pettänyt minut kahteen otteeseen niin verisesti, että en halua, että tulee hautajaisiin. Teki mm. väärän ilmiannon, mutta joutui itse lopulta maksamaan omat ja minun oikeudenkuluni. Otti pattiin se, että asiassa tuhraantui kokonaiset 3 vuotta, aikaa, jota minulla ei olisi ollut tuhlattavaksi. 
Sairastan tautia, joka vie parissa vuodessa on lääkäri arvioinut.
Miten sikson ja perheen saa pidettyä kirkon ulkopuolella? Ja miten siskon perheineen saa pidettyä poissa hautaanlaskemistilanteesta? Pitääkö palkata turvamiehet ja laittaa nekin testamenttiin? Sukuni tietää asiasta, mutta en halua, että surijat joutuvat hätistelemään siskoani hautajaisissa. Lisäksi kaikki sukulaiseni eivät edes tiedä tilanteestani, siis eivät suhteestani siskooni eivätkä sairaudestani.
Yksityisyyden suojelemiseksi olen muuttanut kertomusta hieman, ettei tunnistettaisi. Tosin perheestäni ei kukaan (tietääkseni ainakaan) lue tätä palstaa. 
Totta on, että olen sairas, mutta siitä tietävät vain mieheni ja kolme lastani.
Totta on kysymys ja totta on se, että se liittyy siskooni ja totta on se, että siskoni teki minusta väärän ilmiannon. 
Minua ahdistaa tämä asia - eli taas asia, joka liittyy siskooni, joka aiheuttaa minulle epätietoisuutta ja ahdistusta. 
Miten tämän asian voisi ratkaista? En halua siskoani paikalle, kun minut haudataan!!! Onko mitään keinoa varmistaa asia vaikkapa testamentilla? 

Kommentit (66)

Vierailija
41/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et taida itse olla hautajaisia näkemässä. Ne järjestetään elävien ihmisten surua helpottamaan - siellä saa tukea toisista ja mahdollisesti uskosta. Joten et oikein voi määrätä ketä sinne tulee.

Totta helvetissä voit vaikuttaa siihen ketä tulee hautajaisiisi. Ilmoita luotettavalle sukulaiselle, jonka kuvittelet hautajaiset järjestävän asiasta. Jotkuthan  suunnittelevat hautajaisensa etukäteen. Luulen ettei siskosi väenvängällä tule hautajaisiisi, jos se hänelle jotain kautta ilmoitetaan, ettei ole tervetullut. Ja tosiaan voihan kirkon ovelle palkata turvamiehen hautajaisten ajaksi, ei varmaan älyttömiä edes maksa ja mitä sillä on väliä vaikka maksaakin. 

Vierailija
42/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hautajaisiin voi ketään estää menemästä, paitsi jos on häiriöksi. Muistotilaisuus on asia erikseen mutta tällöin testamentti ei ole oikea paikka esittää toiveita.

Tarkoitat nyt siunaustilaisuutta (tai saattotilaisuutta, mikäli vainaja ei ole kuulunut kirkkoon).

Hautajaisista ei tarvitse tiedottaa kaikille. Kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen.

Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen julkaistavaksi myös hautajaisten jälkeen. Se voi olle myös kiitos osanotosta, ei kutsu siunaustilaisuuteen. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, miten kukaan saa tietää koko kuolemasta, jos omaiset eivät siitä ilmoita Seurakuntien kirkollisissa ilmoituksissa mainitaan vain kirkkoon kuuluneet vainajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdentekevää kuka siellä hautajaisissa on. Minä olen esittänyt toiveen, että hautajaisiini ei tuotaisi kukkia eikä hautakiveä laitettaisi. Muistolaatta uurnahautapaikassa riittää.

Vierailija
44/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirkko ja hautausmaa ovat julkisia paikkoja, sinne ei voi ketään kieltää tulemasta. Testamentti tosiaan luetaan normaalisti vasta hautajaisten jälkeen, että siinä toiveen ilmaiseminen on ns liian myöhäistä. Ehkä sinun nyt vaan kannattaa nostaa tämä kissa pöydälle nyt samantien? Ja sellaisessa seurassa, jossa paikalla on muitakin sukulaisia kuin lähiperheesi? Jolloin asia on muidenkin tiedossa ja voivat katsoa asian perään, eikä ihan lähipiirin tarvitse siinä surun keskellä ruveta vielä portsareiksi?

Ei kukaan ei toivottu vieras voi tulla häiriköimään toisen hautajaisia, sanoohan tuon jo järkikin. 

Vierailija
45/66 |

Se kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen ja itse en sitä ainakaan halua lehteen. Hautajaisvieraista teen listan ke etkä kutsutaan ja kenelle ilmoitetaan kuolemasta. Muille ei ilmoiteta. Kirjoitan oma muisto puheeni. 

Vierailija
46/66 |

Miksi alapeukutit tätä, mistä sait päähäsi että lain mukaan joku saa tulla toisen hautajaisiin häiriköimään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hautajaisiin voi ketään estää menemästä, paitsi jos on häiriöksi. Muistotilaisuus on asia erikseen mutta tällöin testamentti ei ole oikea paikka esittää toiveita.

Tarkoitat nyt siunaustilaisuutta (tai saattotilaisuutta, mikäli vainaja ei ole kuulunut kirkkoon).

Hautajaisista ei tarvitse tiedottaa kaikille. Kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen.

Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen julkaistavaksi myös hautajaisten jälkeen. Se voi olle myös kiitos osanotosta, ei kutsu siunaustilaisuuteen. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, miten kukaan saa tietää koko kuolemasta, jos omaiset eivät siitä ilmoita Seurakuntien kirkollisissa ilmoituksissa mainitaan vain kirkkoon kuuluneet vainajat.

Se kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen ja itse en sitä ainakaan halua lehteen. Hautajaisvieraista teen listan ke etkä kutsutaan ja kenelle ilmoitetaan kuolemasta. Muille ei ilmoiteta. Kirjoitan oma muisto puheeni. 

Kannattaa myös hyväksyä, että lähimmäiset eivät välttämättä välitä pätkääkään sinun  toiveista vaan järjestävät sinulle sellaiset hautajaiset, kuin itse haluavat. Ja siellä ei ole mitään väliä, koska olet kuollut.

Vierailija
48/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hautajaisiin voi ketään estää menemästä, paitsi jos on häiriöksi. Muistotilaisuus on asia erikseen mutta tällöin testamentti ei ole oikea paikka esittää toiveita.

Tarkoitat nyt siunaustilaisuutta (tai saattotilaisuutta, mikäli vainaja ei ole kuulunut kirkkoon).

Hautajaisista ei tarvitse tiedottaa kaikille. Kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen.

Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen julkaistavaksi myös hautajaisten jälkeen. Se voi olle myös kiitos osanotosta, ei kutsu siunaustilaisuuteen. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, miten kukaan saa tietää koko kuolemasta, jos omaiset eivät siitä ilmoita Seurakuntien kirkollisissa ilmoituksissa mainitaan vain kirkkoon kuuluneet vainajat.

Itse suunnittelen

ortodoksisen srk:n jäsenyyttä,

sillä juuri nyt en ev.lut. kirkkoon enää

kuulu, erosin melko hiljattain.

Pidän kyllä läheiset, asiaan

kuuluvat rakkaani informoituna

henk.koht. Emme kommunikoi

Vauva-palstan tai hömppäalustojen

kautta vakavia luottamusasioita. E

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika kaunainen aloitus :D

Minulla on kyllä sympatiat ap:n puolella. Jos sisko on tehnyt perättömän ilmiannon, joka on päätynyt oikeusprosessiin asti, niin kauna siskoa kohtaan on aivan ymmärrettävää. Jos siis on varma, että juuri sisko on sen tehnyt? Eihän imiannon tekijää yleensä kerrota. 

Vierailija
50/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hautajaisiin voi ketään estää menemästä, paitsi jos on häiriöksi. Muistotilaisuus on asia erikseen mutta tällöin testamentti ei ole oikea paikka esittää toiveita.

Tarkoitat nyt siunaustilaisuutta (tai saattotilaisuutta, mikäli vainaja ei ole kuulunut kirkkoon).

Hautajaisista ei tarvitse tiedottaa kaikille. Kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen.

Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen julkaistavaksi myös hautajaisten jälkeen. Se voi olle myös kiitos osanotosta, ei kutsu siunaustilaisuuteen. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, miten kukaan saa tietää koko kuolemasta, jos omaiset eivät siitä ilmoita Seurakuntien kirkollisissa ilmoituksissa mainitaan vain kirkkoon kuuluneet vainajat.

Itse suunnittelen

ortodoksisen srk:n jäsenyyttä,

sillä juuri nyt en ev.lut. kirkkoon enää

kuulu, erosin melko hiljattain.

Pidän kyllä läheiset, asiaan

kuuluvat rakkaani informoituna

henk.koht. Emme kommunikoi

Vauva-palstan tai hömppäalustojen

kautta vakavia luottamusasioita. E

Mikä sairaus sinulla on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/66 |

Kuolinilmoitusta ei tarvitse julkaista ollenkaan. Myös seurakunnan ilmoituksen voi kieltää. Sukuhaudan hautakiveen ei ole pakko kaiverruttaa uutta haudatun nimeä, toki seurakunnalla on tieto mihin henkilö on haudattu.

Vierailija
52/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma sukulaiseni on kirjoittanut hautajaistoiveensa jo vuosia sitten, vaikka sairastaa vain vanhaa ikää. Siinä on lueteltu mm. hautajaisvieraat ja on lähipiirin tiedossa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hautajaisiin voi ketään estää menemästä, paitsi jos on häiriöksi. Muistotilaisuus on asia erikseen mutta tällöin testamentti ei ole oikea paikka esittää toiveita.

Tarkoitat nyt siunaustilaisuutta (tai saattotilaisuutta, mikäli vainaja ei ole kuulunut kirkkoon).

Hautajaisista ei tarvitse tiedottaa kaikille. Kuolinilmoitus lehdessä ei ole pakollinen.

Kuolinilmoituksen voi laittaa lehteen julkaistavaksi myös hautajaisten jälkeen. Se voi olle myös kiitos osanotosta, ei kutsu siunaustilaisuuteen. Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon, miten kukaan saa tietää koko kuolemasta, jos omaiset eivät siitä ilmoita Seurakuntien kirkollisissa ilmoituksissa mainitaan vain kirkkoon kuuluneet vainajat.

Itse suunnittelen

ortodoksisen srk:n jäsenyyttä,

sillä juuri nyt en ev.lut. kirkkoon enää

kuulu, erosin melko hiljattain.

Pidän kyllä läheiset, asiaan

kuuluvat rakkaani informoituna

henk.koht. Emme kommunikoi

Vauva-palstan tai hömppäalustojen

kautta vakavia luottamusasioita. E

Mikä sairaus sinulla on?

Sairausviesti ei ollut minun.

Äläpä viitsi tröllätä piloillasi, ilkimys.

E

Vierailija
54/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuhlatako loppua aikaansa tällaisen murehtimiseen? Miksihän niitä riitoja pitää ylläpitää loputtomiin? 

Äidin sisko itse ei halunnut tulla siskonsa hautajaisiin. Äitini taas ei halunnut isän veljeä isän hautajaisiin. Tiesin, että isä olisi halunnut. Sanoin äidille, että siinä vaiheessa en minäkään osallustu, jos setää ei kutsuta. No setä perheineen kutsuttiin. 

Kuolemaisillaan oleva ihminen saa ajatella mitä haluaa. Omien hautajaisten suunnitteleminen on osa luopumista, ja sillä voi myös helpottaa läheisten tulevaa taakkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirkko ja hautuumaa ovat julkisia paikkoja. Jopa vieraan ihmisen hääkirkkoon saa mennä, mutta harvoja sellainen kiinnostaa. Jos jossain muualla hautajaiset, niin eri tilanne. Mutta miksi siskosi tulisi hautajaisiin, jos välinne ovat huonot?

Vierailija
56/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhdentekevää kuka siellä hautajaisissa on. Minä olen esittänyt toiveen, että hautajaisiini ei tuotaisi kukkia eikä hautakiveä laitettaisi. Muistolaatta uurnahautapaikassa riittää.

Kenen kannalta yhdentekevää?

Vierailija
57/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En haluaisi osallistua tämän

sivuston ala-arvoisiin ketjuihin.

Saan aina hörhöt kimppuuni. 

En todellakaan keskustele

terveys/raha/hautajaisasasioita missään 

viihdealustoilla. Nämä ovat perheen

ja ystävien kesken meillä. (Elän

vielä ainakin 30-40 vuotta. Uskokaa pois.

Ei kiirettä näillä jutuilla vielä). E

Vierailija
58/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et taida itse olla hautajaisia näkemässä. Ne järjestetään elävien ihmisten surua helpottamaan - siellä saa tukea toisista ja mahdollisesti uskosta. Joten et oikein voi määrätä ketä sinne tulee.

Totta tosiaan eläviä varten, ulkokultaiset pääsevät näyttäytymään ja näyttelemään, kuka suree eniten.

Vierailija
59/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirkko ja hautuumaa ovat julkisia paikkoja. Jopa vieraan ihmisen hääkirkkoon saa mennä, mutta harvoja sellainen kiinnostaa. Jos jossain muualla hautajaiset, niin eri tilanne. Mutta miksi siskosi tulisi hautajaisiin, jos välinne ovat huonot?

Ihmiset tulevat tai olevat tulematta hautajaisiin monista eri syistä: esim. kun lapseni kuoli, hänen isänsä kielsi minua kutsumasta sukulaisiaan hautajaisiin (unohti että he olivat myös yhteisen lapsemme sukulaisia). Ei tullut itsekään. Lapseni serkku sanoi että tulee vaikka ei kutsutakaan.

Vierailija
60/66 |
20.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmoita itse siskollesi jo nyt, että kun kuolet, et halua hänen tulevan hautajaisiisi.  Ja sinullahan on mies ja lapset, pyydä heitä vielä huolehtimaan asiasta sitten.  Eiköhän se sillä järjesty.

Ja nyt unohdat koko asian.  Jos sinulla on vain vähän aikaa elää, käytä se aika muuhun kuin siskosi ajattelemiseen ja siihen, tuleeko hän hautajaisiisi vai ei.  Ihan lopullisesti et voi sitä edes tietää, mitä vain voi vielä tapahtua.  Siskosi voi vaikka kuolla ennen sinua.

Nytkin ulkona paistaa aurinko niin ihanasti.  Nauti siitä, että on kesä ja kaunista ja saat kokea sen.  Jotenkin tuntuu ja näyttää siltä, että tänä kesänä luonnon kukat kukkii runsaammin kuin  ennen.  Hyviä päiviä sinulle!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kahdeksan