Onko normaalia tuntea häpeää yksinäisyydestä?

Ei. Sen sijaan on normaalia tuntea häpeää peräsuolen laskeumasta.

on

En tiedä normaalista, mutta ainakin minä tunnen siitä häpeää vaikka eihän mulla edes ole ketään kuka sen tietäisi.

Hävettää ja nolottaa silti.

Ei. Nykyinen yhteiskunta on kasvattanut lapsistaan niin persereikiä, että kannattaa mieluummin viettää laatuaikaa yksin.

On. Monet ajattelee, että yksinäisissä on jotain vikaa. t toinen yksinäinen

On. Muutkin voivat olla salayksinäisiä.

Kyllä minä ainakin olen hävennyt. Olen ollut ajoittain todella yksinäinen. Nyt aikuisena minulla on kaksi ystävää, miesystävä ja kolme aikuista lasta. Lisäksi on työyhteisö. Ystäviä mahtuisi enemmänkin, mutta tiedän olevani onnekas. 

Kyllä mäkin häpeän sitä ja piilottelen sitä siksi.

ei.

On. Moni yksinäinen kokee häpeää yksinäisyydestään.

Sitten on ihan eri asia, että siitä ei tarvitsisi kokea häpeää.

Vierailija kirjoitti:

On. Monet ajattelee, että yksinäisissä on jotain vikaa. t toinen yksinäinen

Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Olen kuullut miten jotkut ovat sanoneet semmonen outo. Aina yksin.

Joku on jossain someklipissään tokaissut:

'Suomalaiset ovat maailman yksinäisin kansa. Tervetuloa "syntymäautistien" joukkoon.' En kaipaa kahvitteluja

tai fyysistä näkemistä juurikaan, 

vaan painopiste on hyvin vahvasti 

keskustelussa; mentaalisessa ja 

emotionaalisessa yhteydessä, jonka

hoidan erinomaisesti puhelin/video/

viestiformaatein. *Yhteytemme on

syvä ja vankkumattoman lojaali.

Kaikenlainen juoruilu ja selän takana 

toimiminen on meille absolutely not.

Integrity on tärkeää.

En koe lainkaan yksinäisyyden

tunnetta. En juuri koskaan osallistu

esimerkiksi mökkireissuihin tai

ryhmäsynttäreille, joissa käytetään 

alkoholia. Näistä riittävästi 

kokemuspohjaa nuoruus/nuori aikuisuus-

jaksolta. En enää lähde juuri mihinkään

joukkotapahtumaan, vaan tapaan

ystäväni > mieluimmin kahden kesken.

Tästä tavasta en luovu. Se toimii minulle.

Rakastan yksinoloa. Kaipuuni yksinoloon

on huomattavasti suurempi kuin

parisuhteeseen tai kissanristiäisiin. 

Olen synnynnäinen hiljaisuuden 

rakastaja ja mystikko. 

Ystäväni tietävät tämän, se ei ole 

heille minkäänlainen ongelma. 

Mystikko-runoilija Eino Leino ei 

koskaan asunut kumppanin kanssa. 

Yksi yhden vuoden mittainen kokeilu perinteisestä parisuhteesta 

hänellä oli tapaamansa viehättävän

pankkitoimihlön kanssa. Suhde

päättyi lyhyeen. Ei lapsihaaveita.

Sensijaan Leinolla oli kymmeniä vuosia 

kestänyt (etä)rakkaussuhde mystikkoon/naisrunoilijaan. Huomaan 

saman piirteen: Miehen hengen on

oltava totuutta rakastava, jalo ja kaunis, ennen kuin voin häntä rakastaa. En perusta

parisuhteesta heti seuraavaan lipuvista läheisriippuvaisista takertujista.

E