Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä

Vierailija
19.07.2026 |

Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä Kalajoella, kertoo Kotieläinpiha Hulivilin omistaja Minna Kekolahti.

Kotieläinpihalla on tänä kesänä esimerkiksi heitetty nukkuvaa ankkaa ruohopalleroilla ja kanoja pikkukivillä. Kotieläinpihalla on myös nähty, kun nukkuvaa possua nyitään karvoista tai saparosta, jotta se heräisi.

– Lampaita on tökitty oksilla ja kissaa on vedetty hännästä, Kekolahti luettelee.

Aikaisempina vuosina vastaavaa ilmiötä ei ole Kekolahden mukaan havaittu.

Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet häirintään välinpitämättömästi. Kekolahden mukaan vanhemmat ovat voineet seistä lapsen takana puhelin kädessä.

– Sitten pistetään vastaan, kun kerrotaan, ettei näin saa tehdä. Aikuiset ovat sanoneet, että miksi tulet lastani komentamaan. Kaikissa tapauksissa perheet ovat olleet suomalaisia, Kekolahti sanoo.

– Myös lasten suusta on kuultu ilkeää kielenkäyttöä, kun tilanteisiin on puututtu.

Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.

Kommentit (389)

Vierailija
61/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syyllinen on yrittäjä. Ihmisiltä pitää fyysisesti estää pääsy eläimiä vahingoittamaan, mutta kun raha kiiltelee silmissä 

No ei todellakaan ole yrittäjä syyllinen.

Ihmisten pitää jo pienestä oppia käyttäytymään eläimiä kohtaan hyvin.

Just nämä pikkulintujen rääkkääjäpennut ja kissojen kiusaajat on olleet niitä, joista aikuisena on tullut rikollisia paskiaisia. 

Menepä sanomaan, niin "pojat on poikia.". Kokemus omasta lapsuudestani.  

Vierailija
62/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, moni nykyvanhempi kaipaisi kursseja miten lasta kasvatetaan vanhempana. Ei enää osata tai uskalleta.

Joku heidät on kasvattanut.

Nykyvanhemmat on omassa lapsuudessa kokeneet jäähytystä, tukkapöllyä, luunappeja, aresteja yms. ja ovat päättäneet että ei koskaan enää sellaista. Tämänpäivän kasvatus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja lapsen tunnetaitojen tukemiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Johdonmukaisuus on se sana. Jos komennetaan ja sanotaan esim." Että jos nyt et lopeta tota niin me lähdetään täältä pois/kotiin", niin se uhkaus pitää myös toteuttaa jos homma ei muutu. Jos aina vain kerrotaan mitä tapahtuu jos ei totella, mutta koskaan ei toteuteta sitä "uhkausta", niin lapsihan oppii, että ei se kuitenkaan tee niin.

Kyllä ihan normaali lapsi jossain vaiheessa alkaa käsittää, että teoilla on seuraukset

Vierailija
64/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikään normaali ihminen ei kiusaa eläintä.

Eläinteollisuudessa kidutetaan eläimiä teollisessa mittakaavassa joka päivä, ja hyvin maistuu

Vierailija
65/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei riitä ymmärrys tällaisia vanhempia kohtaan. Minullakin kaksi leikki-ikäistä ja ei tulisi mieleenkään antaa käyttäytyä tuolla tavalla. Toki kasvatetaan muutenkin niin, että muita kunnioitetaan. Monet nykyvanhemmat eivät kunnioita eläimiä muista ihmisistä puhumattakaan paskan vertaan ja tietysti lapset usein oppivat tämän asenteen. Meillä on lähipiirissä vähän vastaavaa eräässä perheessä, mutta onneksi on sen verran välimatkaa, etteivät lapsemme ihan jatkuvasti ole tekemisissä keskenään.

Vierailija
66/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedoksi vanhemmille: Siinä vaiheessa kun ette itse ymmärrä ojentaa lastanne, sen teemme me muut ulkopuoliset. Opettakaa lapsillenne käytöstapoja :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo en ihmettele yhtään sillä tulevathan noi penskat vieraiden ihmisten päälle jo kassajonoissakin. Häiriökäyttäytymistä ihan alakouluikäisiltä olen todistanut. 

Jep. Minua läpsittiin kassajonossa, ostoksiani rämmittiin jonottaessa, nimiteltiin, irvisteltiin, sitten sylkivät lattialle, kädet kurotettiin pleksin sivusta kassakoneelle, yhdelle mummolle huusivat -tuo mulle kaljaa niin saat m.unaa- JA ikää näillä kymmenen vuotta, ei sen vanhempia poikia. Siitä voi lukea esimerkkejä, että voi verrata mitä noi tekee eläimille sitten.

Vanhemmat ovat varmaan näistä ylpeitä.

Vierailija
68/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heittäisin kakarat häkkiin ja kivittäisin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksi vanhemmille: Siinä vaiheessa kun ette itse ymmärrä ojentaa lastanne, sen teemme me muut ulkopuoliset. Opettakaa lapsillenne käytöstapoja :) 

Kyllä. Me vieraat ihmiset tulemme puuttumaan näihin. 

Vierailija
70/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, moni nykyvanhempi kaipaisi kursseja miten lasta kasvatetaan vanhempana. Ei enää osata tai uskalleta.

Joku heidät on kasvattanut.

Nykyvanhemmat on omassa lapsuudessa kokeneet jäähytystä, tukkapöllyä, luunappeja, aresteja yms. ja ovat päättäneet että ei koskaan enää sellaista. Tämänpäivän kasvatus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja lapsen tunnetaitojen tukemiseen.

Kyllä mun vanhemmat osasi jos kasarilla vahvistaa niitä tunnetaitoja ja "vahvistaa positiivisesti", mutta oli meillä silti myös kova kuri. Ei ne ole toisiaan poissulkevia tekijöitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syyllinen on yrittäjä. Ihmisiltä pitää fyysisesti estää pääsy eläimiä vahingoittamaan, mutta kun raha kiiltelee silmissä 

No ei todellakaan ole yrittäjä syyllinen.

Ihmisten pitää jo pienestä oppia käyttäytymään eläimiä kohtaan hyvin.

Just nämä pikkulintujen rääkkääjäpennut ja kissojen kiusaajat on olleet niitä, joista aikuisena on tullut rikollisia paskiaisia. 

Menepä sanomaan, niin "pojat on poikia.". Kokemus omasta lapsuudestani.  

Kaikki eläimistä taloudellisesti hyötyvät ovat vastenmielisiä. Et vaan voi päästää ihmisiä valvomatta eläimiin käsiksi jos yhtään eläimistä välität

Vierailija
72/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se, että ulkopuolisen ei ole enää soveliasta ojentaa huonosti käyttäytyvää lasta, on surkea muutos kulttuurissamme. Asun ison osan vuodesta toisessa maassa ja toisessa kulttuurissa. Siellä lasta saa tarpeen tullen yhä komentaa vieraskin, mikäli vanhemmat eivät lapsen häiriökäyttäytymistä huomaa tai siitä välitä. Ja kas kummaa, lapset käyttäytyvät siellä keskimäärin paljon paremmin. Näin oli vielä omassa lapsuudessani Suomessakin muutama vuosikymmen sitten.

"Kylä kasvattaa -yhteisö kasvattaa" -ajattelun soisi tulevan takaisin, tämän yltiöindividualismin ja lapsien ylisuojelemisen sijaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Johdonmukaisuus on se sana. Jos komennetaan ja sanotaan esim." Että jos nyt et lopeta tota niin me lähdetään täältä pois/kotiin", niin se uhkaus pitää myös toteuttaa jos homma ei muutu. Jos aina vain kerrotaan mitä tapahtuu jos ei totella, mutta koskaan ei toteuteta sitä "uhkausta", niin lapsihan oppii, että ei se kuitenkaan tee niin.

Kyllä ihan normaali lapsi jossain vaiheessa alkaa käsittää, että teoilla on seuraukset

Tuo pois lähteminen on suunnilleen ainoa asia millä lapsia voi vielä uhata ilman, että syyllistyy kasvatusvirheeseen ja väkivaltaan. Mutta tosielämässä ei homma niin mene, että kun on kenties ajettu pitkä matka ja vielä maksettu kalliit sisäänpääsymaksut niin sitten lähdettäisiin noin vain pois heti kun lapsella alkaa olla huonoa käytöstä.

Vierailija
74/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syyllinen on yrittäjä. Ihmisiltä pitää fyysisesti estää pääsy eläimiä vahingoittamaan, mutta kun raha kiiltelee silmissä 

No ei todellakaan ole yrittäjä syyllinen.

Ihmisten pitää jo pienestä oppia käyttäytymään eläimiä kohtaan hyvin.

Just nämä pikkulintujen rääkkääjäpennut ja kissojen kiusaajat on olleet niitä, joista aikuisena on tullut rikollisia paskiaisia. 

Menepä sanomaan, niin "pojat on poikia.". Kokemus omasta lapsuudestani.  

Kaikki eläimistä taloudellisesti hyötyvät ovat vastenmielisiä. Et vaan voi päästää ihmisiä valvomatta eläimiin käsiksi jos yhtään eläimistä välität

En jättäisi omia kissoja edes tuttujen lapsien käsiin valvomatta, saati sitten vieraiden 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä samantyyliset lapset kiduttavat myös luonnoneläimiä, ovat polttaneet siilejä, repineet ja talsineet maahan pudonneita linnunpoikasia ym.iljettävää.

Vierailija
76/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei pitäisi lapsia olla. 

Nykyään vaikuttaisi siltä, että noin 80 prosentilta ihmisiä saisi ottaa lisääntymisoikeudet pois. Oma kännykkä, oma napa ja oma yltiöminäkeskeinen elämänkatsomus estävät lasta kehittymästä asialliseksi ihmiseksi. Kukaanhan ei tästä hyödy.

Vierailija
77/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vartijoita sinne pitäisi palkata seuraamaan miten ihmiset käyttäytyy.  Ja jo pääsylippua ostaessa pitäisi lasten vanhemmille kertoa, että TE sitten olette koko ajan lastenne kanssa ettekä anna niiden tehdä mitään eläimille, lapsia ei saa päästää yksin juoksentelemaan mihinkään.  Jos yksikin laiminlyönti tapahtuu, teidät poistetaan täältä.

Ja lisäksi eläintarhalla tai -puistolla pitäisi olla sakotusoikeus.  

Vierailija
78/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Johdonmukaisuus on se sana. Jos komennetaan ja sanotaan esim." Että jos nyt et lopeta tota niin me lähdetään täältä pois/kotiin", niin se uhkaus pitää myös toteuttaa jos homma ei muutu. Jos aina vain kerrotaan mitä tapahtuu jos ei totella, mutta koskaan ei toteuteta sitä "uhkausta", niin lapsihan oppii, että ei se kuitenkaan tee niin.

Kyllä ihan normaali lapsi jossain vaiheessa alkaa käsittää, että teoilla on seuraukset

Tuo pois lähteminen on suunnilleen ainoa asia millä lapsia voi vielä uhata ilman, että syyllistyy kasvatusvirheeseen ja väkivaltaan. Mutta tosielämässä ei homma niin mene, että kun on kenties ajettu pitkä matka ja vielä maksettu kalliit sisäänpääsymaksut niin sitten lähdettäisiin noin vain pois heti kun lapsella alkaa olla huonoa käytöstä.

Joskus se oppi sen maksaa. Siihen kannattaa aikuisen kyllä varautua.

Vierailija
79/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoo että jos ei saa komentaa, sitten tehdään rikosilmoitus eläinten kaltoinkohtelusta. 

Vierailija
80/389 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvästikään tämä yrittäjä ei yhtään seuraa maailmanmenoa, lapset tekevät raakoja rikoksia, nöyryyttävät pahoinpitelevät ja filmaavat toisiaan jne

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kahdeksan