Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (956)
Vierailija kirjoitti:
Katsoo millaista tekstiä omista lapsistaan tuottavat ne isovanhemmat, joita lapsenlapset eivät kiinnosta. Niin... ehkä parempi etteivät ole tiiviisti tekemisissä.
Normaalilla ihmisellä herää halu pitää omista jälkeläisistään huolta, siis lapsenlapsista. Ellei ole tunnekylmä.
Jälkeläiseni itse huolehtivat lapsenlapsistaan. Olen heidät kasvattanut aikuisiksi vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. He itse ovat päättäneet olevansa kypsiä vanhemmiksi.
Välit ovat hyvät mutta suhde ei ole sellainen huoltosuhde että me vanhempina olisimme edelleen vastuussa aikuisista lapsista ja heidän lapsistaan ja elämästään.
Terv rusinat pullasta, pikku halijat on ihania
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tyhmiä ihmiset voivat olla?
"HAA en saa apua omien lasteni kanssa aikanaan! Nyt mummono/pappana biletän ja matkustan, en hoida KETÄÄN!!! Pikkulasten vanhempien kuuluukin olla uupuneita hehehehehhehe"
"Yhyy yhyy lapsenlapset tulkaa käymään, miten olette voineet unohtaa vanhan mummonne/pappanne yhyy yhyy"
No tottakai sen kuuluukin mennä niin. Kun on omat lapsensa aikuisiksi kasvattanut, on aika jälleen elää itselleen. Ja tottakai jos se oma aikuinen lapsi kiukuttelee ja sulkee lapsenlapset elämästä kun ei itse osaa hoitaa niitä, ottaa varmasti päähän.
Aikuinen kuitenkin tahtoisi elää omaa elämää, huutaa avuksi vanhempiaan, ei salli heille omaa elämää eläkeikäisinä tai kynnyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tätä ei moni tunnu ollenkaan tajuavan. Meillä sama homma. Väki on väsynyttä ja kuormittunutta töissä. Silti loman jälkeen odotan aina kuin kuuta nousevaa töihin paluuta, minulle se on huomattavasti kevyempää arkea. Päiväkoti on meillä ainoa turvaverkko. Pari kertaa vuodessa pidän arkivapaan ja todellakin lapset menevät silloin päiväkotiin. Kieltäydyn potemasta siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa, vaikka ympärillä some, media jne. huutaa miten itsekästä se on. On hyvä huudella jos itsellä on muitakin hoitajia arjessa. Minulle nuo pari päivää ovat ainoat pienet lomatunnit vuodesa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoo millaista tekstiä omista lapsistaan tuottavat ne isovanhemmat, joita lapsenlapset eivät kiinnosta. Niin... ehkä parempi etteivät ole tiiviisti tekemisissä.
Normaalilla ihmisellä herää halu pitää omista jälkeläisistään huolta, siis lapsenlapsista. Ellei ole tunnekylmä.
Jälkeläiseni itse huolehtivat lapsenlapsistaan. Olen heidät kasvattanut aikuisiksi vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. He itse ovat päättäneet olevansa kypsiä vanhemmiksi.
Välit ovat hyvät mutta suhde ei ole sellainen huoltosuhde että me vanhempina olisimme edelleen vastuussa aikuisista lapsista ja heidän lapsistaan ja elämästään.
Terv rusinat pullasta, pikku halijat on ihania
Menet omien lastesi luokse vain halimaan ja leikkimään? Pitävätkö lapsesi sinua koko ajan kädestä kiinni ettet joudu millään tavalla auttamaan tai huolehtimaan lapsista vaan saat olla yksi pentu muiden joukossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisit mennyt hotelliin.
- Eli todellakaan ei voi lähisukulaisen luo mennä nukkumaan, kun on unenpuutteessa sen lähisukulaisen lapsenlapsen vakavan sairauden takia?
Missä se itsenäisyys aikuisilla?
- Millä lailla tuossa on epäitsenäinen?
Univaikeudet on läärien hommia.
- Mitä se lääkäri voisi tuossa tehdä? Kun astmalapsen hengitystä pitää seurata ja lääkitys hoitaa kahden tunnin välein? Menenkö sen lääkärin vastaanotolle nukkumaan?
Terve ihminen nukkuu kun väsyttää jos ei ole vastuussa silloin.
- Unenpuutteinen ei ole terve, kun se on uupunut unenpuutteesta. Ja vanhempi harvemmin saa nukkua oman väsymystilansa mukaan muutenkaan.
Olisithan päässyt nukkumaankin anopille, kai se isä tai joku huolehti lapsesta.
Uupumukseen pitää hakea apua lääkäriltä.
Varmaan voi taakaksi käyneen lapsen antaa pois. Vie paikalliseen sossuun ja jättää sinne tädin huoneeseen.

EN PÄÄSSYT. EI KÄYNYT.

MILLÄ LAILLA LÄÄKÄRI AUTTAA TILANTEESSA, JOSSA LAPSEN SAIRAUS VALVOTTAA JA KUORMITTAA? EI YHTÄÄN MITENKÄÄN.
Meillä oli onneksi lapsilla sairauskuluvakuutukset, että ei tarvinnut jatkuvasti sairaalassa lattialla valvoa, mutta kotona joutui silti.
Hotellit on keksitty. Miksi just pahalle anopille ois pitänyt päästä?
Missä Suomessa on hotelli, jossa voi käydä päivällä nukkumassa? Tyypillisesti se vapautuminen on kello 16 ja lähtö kello 11.
Ei yhdenkään hotellin käyttöaste ole 100%, vaan vapaita hotellihuoneita löytyy mihin tahansa aikaan. Voi pitää samaa huonetta vaikka viikon putkeen.
Ja se on siis mahdotonta, että työssäkäyvä kilsan päässä asuva anoppi antaisi niiden uupuneiden vanhempien käydä hänen töissä ollessaan nukkumassa muutaman tunnin siellä anopin luona? Miksi se on itsestäänselvää, että tällaistakaan apua ei vaan voi millään saada. Tiedätkö mitä maksaa sairauskuluvakuutukset, poissaolot töistä ja muu lapsen sairasteluun iiittyvä jo valmiiksi?
Mikseivät nuku kotonaan? Korvatulpat päähän, ei siinä sen kummempaa.
Miksi ihmeessä pitäisi muiden koteihin päästä nukkumaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tuohan on vauvan kypsymättömän vanhemman kostoreaktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tyhmiä ihmiset voivat olla?
"HAA en saa apua omien lasteni kanssa aikanaan! Nyt mummono/pappana biletän ja matkustan, en hoida KETÄÄN!!! Pikkulasten vanhempien kuuluukin olla uupuneita hehehehehhehe"
"Yhyy yhyy lapsenlapset tulkaa käymään, miten olette voineet unohtaa vanhan mummonne/pappanne yhyy yhyy"
No tottakai sen kuuluukin mennä niin. Kun on omat lapsensa aikuisiksi kasvattanut, on aika jälleen elää itselleen. Ja tottakai jos se oma aikuinen lapsi kiukuttelee ja sulkee lapsenlapset elämästä kun ei itse osaa hoitaa niitä, ottaa varmasti päähän.
Hahahha!!! Paljastan sinulle että et tule vanhuksena apua pyytäessä sitä apua saamaan jota sinun omasta mielestäsi "kuuluukin saada"
Luuletko sinä että tuollaiset nuoret, jotka eivät edes omaa lastaan jaksa hoitaa ovat kykeneviä tarjoamaan apua muillekaan?
Tässä ketjussa riehuu jonkun ihmisen narsistinen äiti, sääliksi käy lapsiaan ja lapsenlapsiaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoo millaista tekstiä omista lapsistaan tuottavat ne isovanhemmat, joita lapsenlapset eivät kiinnosta. Niin... ehkä parempi etteivät ole tiiviisti tekemisissä.
Normaalilla ihmisellä herää halu pitää omista jälkeläisistään huolta, siis lapsenlapsista. Ellei ole tunnekylmä.
Jälkeläiseni itse huolehtivat lapsenlapsistaan. Olen heidät kasvattanut aikuisiksi vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. He itse ovat päättäneet olevansa kypsiä vanhemmiksi.
Välit ovat hyvät mutta suhde ei ole sellainen huoltosuhde että me vanhempina olisimme edelleen vastuussa aikuisista lapsista ja heidän lapsistaan ja elämästään.
Terv rusinat pullasta, pikku halijat on ihania
Menet omien lastesi luokse vain halimaan ja leikkimään? Pitävätkö lapsesi sinua koko ajan kädestä kiinni ettet joudu millään tavalla auttamaan tai huolehtimaan lapsista vaan saat olla yksi pentu muiden joukossa?
Ei vaan olen mummi joka antaa käydessään huomion etupäässä lapsille. Ehkä käydään leikkarilla tms.
En ole lastenlasten päivähoitaja. Minut kutsutaan kylään, ei passaamaan perhettä. En ole öitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisit mennyt hotelliin.
- Eli todellakaan ei voi lähisukulaisen luo mennä nukkumaan, kun on unenpuutteessa sen lähisukulaisen lapsenlapsen vakavan sairauden takia?
Missä se itsenäisyys aikuisilla?
- Millä lailla tuossa on epäitsenäinen?
Univaikeudet on läärien hommia.
- Mitä se lääkäri voisi tuossa tehdä? Kun astmalapsen hengitystä pitää seurata ja lääkitys hoitaa kahden tunnin välein? Menenkö sen lääkärin vastaanotolle nukkumaan?
Terve ihminen nukkuu kun väsyttää jos ei ole vastuussa silloin.
- Unenpuutteinen ei ole terve, kun se on uupunut unenpuutteesta. Ja vanhempi harvemmin saa nukkua oman väsymystilansa mukaan muutenkaan.
Olisithan päässyt nukkumaankin anopille, kai se isä tai joku huolehti lapsesta.
Uupumukseen pitää hakea apua lääkäriltä.
Varmaan voi taakaksi käyneen lapsen antaa pois. Vie paikalliseen sossuun ja jättää sinne tädin huoneeseen.
Olisithan päässyt nukkumaankin anopille, kai se isä tai joku huolehti lapsesta.
EN PÄÄSSYT. EI KÄYNYT.
Uupumukseen pitää hakea apua lääkäriltä.
MILLÄ LAILLA LÄÄKÄRI AUTTAA TILANTEESSA, JOSSA LAPSEN SAIRAUS VALVOTTAA JA KUORMITTAA? EI YHTÄÄN MITENKÄÄN.
Meillä oli onneksi lapsilla sairauskuluvakuutukset, että ei tarvinnut jatkuvasti sairaalassa lattialla valvoa, mutta kotona joutui silti.
Hotellit on keksitty. Miksi just pahalle anopille ois pitänyt päästä?
Missä Suomessa on hotelli, jossa voi käydä päivällä nukkumassa? Tyypillisesti se vapautuminen on kello 16 ja lähtö kello 11.
Ei yhdenkään hotellin käyttöaste ole 100%, vaan vapaita hotellihuoneita löytyy mihin tahansa aikaan. Voi pitää samaa huonetta vaikka viikon putkeen.
Ja se on siis mahdotonta, että työssäkäyvä kilsan päässä asuva anoppi antaisi niiden uupuneiden vanhempien käydä hänen töissä ollessaan nukkumassa muutaman tunnin siellä anopin luona? Miksi se on itsestäänselvää, että tällaistakaan apua ei vaan voi millään saada. Tiedätkö mitä maksaa sairauskuluvakuutukset, poissaolot töistä ja muu lapsen sairasteluun iiittyvä jo valmiiksi?
Mikseivät nuku kotonaan? Korvatulpat päähän, ei siinä sen kummempaa.
Miksi ihmeessä pitäisi muiden koteihin päästä nukkumaan?
Ylivirittynyt hermosto tarkoittaa tilaa, jossa autonominen hermosto on jumittunut jatkuvalle hälytystilalle. Keho tulkitsee stressitekijät uhaksi, jolloin sympaattinen hermosto (“taistele tai pakene”) ylikierroksilla. Tämä aiheuttaa mm. uniongelmia, lihasjännitystä, sydämentykytystä, ahdistusta ja keskittymisvaikeuksia.
Minulle kävi juuri näin. Kun aikani valvoin ja kuunteli sitä lapsen hengittämistä, havahduin parin tunnin välein antamaan lääkitystä jne. elimistö meni ylikierroksille. Siksi kaipasin sitä, että olisin voinut mennä jonnekin muualle, hiljaiseen paikkaan nukkumaan iltapäivällä, kun lapset kotona isänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhempien makkari on keittiön vieressä ja toisella puolella on vessa. Mahdoton nukkua päivällä keskeytyksettä niin että lapset on kotona.
Ei päivällä ole tarkoituskaan nukkua muulloin kuin lasten nukkuessa.
Jos käyt lasten kanssa leikkipuistossa, autathan sinä lasten kanssa. Vanhemmat voi sillä aikaa tehdä vaikka kotitöitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoo millaista tekstiä omista lapsistaan tuottavat ne isovanhemmat, joita lapsenlapset eivät kiinnosta. Niin... ehkä parempi etteivät ole tiiviisti tekemisissä.
Normaalilla ihmisellä herää halu pitää omista jälkeläisistään huolta, siis lapsenlapsista. Ellei ole tunnekylmä.
Jälkeläiseni itse huolehtivat lapsenlapsistaan. Olen heidät kasvattanut aikuisiksi vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. He itse ovat päättäneet olevansa kypsiä vanhemmiksi.
Välit ovat hyvät mutta suhde ei ole sellainen huoltosuhde että me vanhempina olisimme edelleen vastuussa aikuisista lapsista ja heidän lapsistaan ja elämästään.
Terv rusinat pullasta, pikku halijat on ihania
Menet omien lastesi luokse vain halimaan ja leikkimään? Pitävätkö lapsesi sinua koko ajan kädestä kiinni ettet joudu millään tavalla auttamaan tai huolehtimaan lapsista vaan saat olla yksi pentu muiden joukossa?
Pidätkö sina vanhempiasi ja appiksia palvelijoinasi? Ei normaalia kylässä käyntiä puolin ja toisin pari kertaa vuodessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tuohan on vauvan kypsymättömän vanhemman kostoreaktio.
Ei vaan toteamus.
Vierailija kirjoitti:
Jos käyt lasten kanssa leikkipuistossa, autathan sinä lasten kanssa. Vanhemmat voi sillä aikaa tehdä vaikka kotitöitä
En auta vaan nautin lasten seurasta. Mun lapset ei ole noin lapsenomaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisit mennyt hotelliin.
- Eli todellakaan ei voi lähisukulaisen luo mennä nukkumaan, kun on unenpuutteessa sen lähisukulaisen lapsenlapsen vakavan sairauden takia?
Missä se itsenäisyys aikuisilla?
- Millä lailla tuossa on epäitsenäinen?
Univaikeudet on läärien hommia.
- Mitä se lääkäri voisi tuossa tehdä? Kun astmalapsen hengitystä pitää seurata ja lääkitys hoitaa kahden tunnin välein? Menenkö sen lääkärin vastaanotolle nukkumaan?
Terve ihminen nukkuu kun väsyttää jos ei ole vastuussa silloin.
- Unenpuutteinen ei ole terve, kun se on uupunut unenpuutteesta. Ja vanhempi harvemmin saa nukkua oman väsymystilansa mukaan muutenkaan.
Olisithan päässyt nukkumaankin anopille, kai se isä tai joku huolehti lapsesta.
Uupumukseen pitää hakea apua lääkäriltä.
Varmaan voi taakaksi käyneen lapsen antaa pois. Vie paikalliseen sossuun ja jättää sinne tädin huoneeseen.
Olisithan päässyt nukkumaankin anopille, kai se isä tai joku huolehti lapsesta.
EN PÄÄSSYT. EI KÄYNYT.
Uupumukseen pitää hakea apua lääkäriltä.
MILLÄ LAILLA LÄÄKÄRI AUTTAA TILANTEESSA, JOSSA LAPSEN SAIRAUS VALVOTTAA JA KUORMITTAA? EI YHTÄÄN MITENKÄÄN.
Meillä oli onneksi lapsilla sairauskuluvakuutukset, että ei tarvinnut jatkuvasti sairaalassa lattialla valvoa, mutta kotona joutui silti.
Hotellit on keksitty. Miksi just pahalle anopille ois pitänyt päästä?
Missä Suomessa on hotelli, jossa voi käydä päivällä nukkumassa? Tyypillisesti se vapautuminen on kello 16 ja lähtö kello 11.
Ei yhdenkään hotellin käyttöaste ole 100%, vaan vapaita hotellihuoneita löytyy mihin tahansa aikaan. Voi pitää samaa huonetta vaikka viikon putkeen.
Ja se on siis mahdotonta, että työssäkäyvä kilsan päässä asuva anoppi antaisi niiden uupuneiden vanhempien käydä hänen töissä ollessaan nukkumassa muutaman tunnin siellä anopin luona? Miksi se on itsestäänselvää, että tällaistakaan apua ei vaan voi millään saada. Tiedätkö mitä maksaa sairauskuluvakuutukset, poissaolot töistä ja muu lapsen sairasteluun iiittyvä jo valmiiksi?
Mikseivät nuku kotonaan? Korvatulpat päähän, ei siinä sen kummempaa.
Miksi ihmeessä pitäisi muiden koteihin päästä nukkumaan?Ylivirittynyt hermosto tarkoittaa tilaa, jossa autonominen hermosto on jumittunut jatkuvalle hälytystilalle. Keho tulkitsee stressitekijät uhaksi, jolloin sympaattinen hermosto (“taistele tai pakene”) ylikierroksilla. Tämä aiheuttaa mm. uniongelmia, lihasjännitystä, sydämentykytystä, ahdistusta ja keskittymisvaikeuksia.
Minulle kävi juuri näin. Kun aikani valvoin ja kuunteli sitä lapsen hengittämistä, havahduin parin tunnin välein antamaan lääkitystä jne. elimistö meni ylikierroksille. Siksi kaipasin sitä, että olisin voinut mennä jonnekin muualle, hiljaiseen paikkaan nukkumaan iltapäivällä, kun lapset kotona isänsä kanssa.
Ja mitä tämä olis muuttanut? Ei niin mitään. Sairaala tossa tilanteessa on oikea paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käyt lasten kanssa leikkipuistossa, autathan sinä lasten kanssa. Vanhemmat voi sillä aikaa tehdä vaikka kotitöitä
En auta vaan nautin lasten seurasta. Mun lapset ei ole noin lapsenomaisia.
Ymmärrätkö että on isovanhempia jotka eivät suostu viemään lapsia leikkipuistoon koska eivät missään nimessä halua olla mitenkään avuksi
Kyllä lasten leikittäminen on hyvä asia jos vanhemman ei tarvi olla pitämässä kädestä koko ajan
Elämme ilmeisesti täysin eri planeetoilla, jos tuo ei ole tuikitavallisen normaalia