Te, joilla on onnellinen liitto, kertokaa salaisuutenne sen saamiseksi!
Täällä aina haukutaan toista sukupuolta ja voimaannutaan sinkkuudesta. Haluaisin kuulla näkemyksiä ja kokemuksia heiltä, joilla parisuhde on kestänyt ja jotka kokevat olevansa onnellisessa liitossa. Mikä on salaisuutenne, miten saatte sen toimimaan?
Kommentit (458)
Nyt on onnellinen liitto. Syynä se, että ei erottu heti silloin, kun oli vaikeaa. Ja kaikenlaista vaikeaa oli, pitkään. Yhdessä kuitenkin pysyttiin ja jossain vaiheessa tietoisesti alettiin parantaa yhteiseloa. Ei sekään kertarysäyksellä onnistunut. Pikkuhiljaa elämä parantui ja nyt menee tosihyvin. Nykyisin tuntuu, että luovutetaan liian helposti, etsitään uusi ja kohta taas pettymys ja eikun erotaan. Ihmiset vaatii liikaa toiselta, liian vähän itseltään.
Olen huomannut, että pariskunnat riitelevät aivan turhista asioista ja lopputulos on ero. Toisesta etsimällä etsitään vikoja, mikä on itseään ruokkiva malli. Kypsymättömiä ihmisiä.
Keskinäinen kunnioitus luottamus rehellisyys toinen toisensa palveleminen,ja lähtökohta sain paremman kuin ansaitsinkaan!326
Minä olen sitä mieltä, että useimmiten kyse on ihan vaan hyvästä tuurista.
Ehkä tietysti omalla kohdallani myös siitä, että yhden lyhyeksi jääneen avioliiton jälkeen osasin hiukan paremmin tehdä valintoja. Tunnistin helposti esim. mahdollisen alkoholismi taipumuksen. Ja sen, että kaverilla pitää olla tavoitteita elämässään.
Sellaiset kulmakarvat korkeella silmäluomet puolitangossa kyhjöttävät tyypit jotka hokee vaan, kuinka ei tässä millään mitään merkitystä oo, mitä tässä kannattaa mitään tehdä, kaikki on paskaa, on parasta jättää omaan arvoonsa, sellaisten kanssa ei mitään aikaiseksi saa. Varsinkin jos tyyppi alkaa hokea, kuinka "sää olet ainoa jolla on mulle merkitystä, jos sää mut jätät, niin mun elämässä ei oo mitään..." ja niin edelleen. Siitä ei saa kuin harmia elämäänsä ja pahimmassa tapauksessa helvetinmoista draamaa.
Näin minä ajattelen. Vaikka onnenkauppaahan se hyvän kumppanin saaminen lopulta onkin, niin kyllä sitä itsekin jonkun verran voi yrittää ohjailla.
En tiedä. Ihmetyttää itseänikin. Edelleen olo, miten tuo onkin minun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Pitkän kohtuullisen onnellisen suhteen (naimisissa kolmisenkymmentä vuotta) avaimia on ensiksikin antaa toiselle tilaa. Ihan fyysisestikin. Kaikkea ei tehdä yhdessä vaikka yhdessäkin on kivaa. Kotona molemmille tilaa vetäytyä omiin oloihinsa jos siltä tuntuu. Tästä tuli erityisen tärkeää kun molemmat ovat eläkkeellä.
Kotiin tulo pitää olla aina kivaa ja kotoa lähtö vähän haikeaa. Pusu joka aamu.
Kun joku juttu mättää, kysyy itseltä onko se oikeasti tärkeää. Hyvin harva asia on ja riidat eivät koskaan edes ala.
Huono muisti. Erimielisyyksiin ja mahdollisiin vääryyksiin ei jäädä jumittamaan kiinni, vaan mennään eteenpäin.
Tämä meilläkin. Ja mikä tärkeintä, sexillä ei kiristetä, vanhoja ei kaivella vaan asiat puhutaan/riidellään kerralla selväksi. Olemme yhdessä opetelleet että mykkäkouluja ei pidetä. Tiukkaa on välillä tehnyt, mutta suurimmaksi osaksi päästy siitä tavasta yli.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että pariskunnat riitelevät aivan turhista asioista ja lopputulos on ero. Toisesta etsimällä etsitään vikoja, mikä on itseään ruokkiva malli. Kypsymättömiä ihmisiä.
Tuoko on salaisuutesi onnelliseen liittoon, vai tuoko liittoosi onnen se, että saa ruotia toisten suhteita. 😇
Molemminpuolinen kunnioitus. Ei yritä muuttaa toista vaan hyväksyy hänet. Rakkaus ja huumori. Ja yks olennainen asia on yksityisyys. Ei tutkita toisten tavaroita eikä kysellä ja udella, eli pitää olla luottamus. Saa olla omat jutut ja mieltymykset.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että pariskunnat riitelevät aivan turhista asioista ja lopputulos on ero. Toisesta etsimällä etsitään vikoja, mikä on itseään ruokkiva malli. Kypsymättömiä ihmisiä.
Jos haluaa pysyä yhdessä, ei kannata alkaa väkisin muuttamaan toista, vaan hyväksyä se että annos tulikin kaikilla mausteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että pariskunnat riitelevät aivan turhista asioista ja lopputulos on ero. Toisesta etsimällä etsitään vikoja, mikä on itseään ruokkiva malli. Kypsymättömiä ihmisiä.
Tuoko on salaisuutesi onnelliseen liittoon, vai tuoko liittoosi onnen se, että saa ruotia toisten suhteita. 😇
Kyllä varmasti tuo on myös onnellisen liittoni salaisuus, sillä en etsi puolisostani vikoja, vaan tunnistan kaikki hyvät puolet hänessä. Ei ne ole mihinkään hävinneet siitä, kun häneen rakastuin.
Miksi jotkut riitelevät aivan turhista asioista ja haluavat päteä ja olla oikeassa sanomalla sen viimeisen sanan? Mitä kicksejä he mahtavat siitä saada? Lapsellista ja kypsymätöntä.
Se että kumpikin saa seksiä aina kun haluaa. Tällöin tippuu yleisin riidan, mökötyksen ja mustasukkaisuuden aihe pois. Eli en epäile että vaimo kävisi vieraissa, eikä itsellä ole käynyt mielessäkään, koska tiedän että saan heti kotiin tultuani seksiä jos haluan.
Me pidämme joka aamu aamuhartauden. Luemme Raamattua ja rukoilemme. Avioliittoa takana 41 v.
Vierailija kirjoitti:
Se että kumpikin saa seksiä aina kun haluaa. Tällöin tippuu yleisin riidan, mökötyksen ja mustasukkaisuuden aihe pois. Eli en epäile että vaimo kävisi vieraissa, eikä itsellä ole käynyt mielessäkään, koska tiedän että saan heti kotiin tultuani seksiä jos haluan.
Se on hyvä jos sinä haluat vaimoasi. Meillä kävi niin, että mies torjui minut vuosia, suostui kun pakotin. Lopetin pakottamisen ja sanoin, että voi tehdä aloitteen, kun haluaa. Ei tehnyt koskaan. Viime vuonna kävi ilmi, että oli katsellut bikinimalleja. Sellaisen siis haluaisi, ja sellaiseksi en pysty muuttumaan. Seksiin en tuon jälkeen enää edes pystyisi, enkä pysty olemaan alasti hänen nähtensä. Saunassa käydään nykyään erikseen, ja nukutaan eri sängyissä. Mietin, mitä enää voi tehdä.
Olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Edelleen rakastuneita, kuljemme usein käsi kädessä.
Molemmat saavat olla oma itsensä. Pitää opetella se, että oma tapa ei ole ainoa oikea, asiat voi tehdä monella eri tavalla.
Yhteiset asiat: käymme joka ilta saunassa yhdessä. Syömme päivällisen ja iltapalan yhdessä. Aamulla kumpikin syö omaan tahtiin missä haluaa, yleensä oman tietokoneen kanssa.
Illalla katsomme TV:tä sängyssä käsi kädessä. Puhumme paljon ja yritämme heti kertoa, miltä asiat tuntuvat.
Rehellisyys ja kyky pyytåå ja antaa anteeksi.Noilla setvii 90 prosenttia erimielisyyksistä
Meillä oli huono alku. Menimme nuorina naimisiin. Miehen mustasukkaisuus oli pahaa aikaa mutta siitä päästiin ja nyt ollaan oltu 41 vuotta aviossa ja seksi pelaa hyvin, olen luonnostaan tiukka mutta pääsimme siitäkin hyvin ja ei enää riitoja ja kun hän on paljantanut minulle asoitaan ja ymmärrän häntä. Olin hänen ensimmäinen, oli minua ennen yhtynyt henkilöön jota ei olisi minulle halunnut sanoa mutta minä hänet sain kertomaan sen koska osasi toimia ne hommat ok. Se henkilö oli kyllä minulle iso järkitys, on jo kuollutkin tämä hänen. Mutta nyt elämä pelaa ja olemme onnellesia, isot juhlat tulossa minulle ja hän järjestää ne.
Vai onnellinen liitto!? Mikä se sellainen on...hmm... Nuorena on niin tyhmä,ettei paljoo katso kenen kelkkaan lähtee. Vain katkeruus elää.
Säännöllistä seksiä, kuten myös tänä iltana.
Liittomme on kestänyt 38 vuotta. Rakkaus, kunnioitus, läheisyys, ystävyys, yhteen hiileen puhaltaminen ja seksi on liima mikä pitää liiton kasassa. Emme riitele. Onnellisuus on tärkeämpää kuin oikeassa oleminen.