Te, joilla on onnellinen liitto, kertokaa salaisuutenne sen saamiseksi!

Ei menty naimisiin.  Yhdessä oltu 44 vuotta

Samanlainen arvomaailma ja rahankäyttö.

Molemminpuoleinen kunnioittava ja ystävällinen käytös.

Muija on hyvä ottaa suihin ja mulla on paljon rahaa.

Oman kokemukseni mukaan onnellisen liiton avain on se, että puolisot alusta asti ns. sopivat toisilleen. Tällä itsestään selvyydellä tarkoitan sitä, että pariskunta on esimerkiksi suurin piirtein samalla tavalla sosiaalinen, heillä on samanlaiset arvot, he ovat samaa mieltä elämän isoista peruskysymyksistä kuten vaikka asuinpaikasta tai lasten hankinnasta, heillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita jne. 

En usko yhtään sellaiseen "vastakohdat täydentävät toisiaan" -puheeseen, eivät todellakaan täydennä.

Kaikkea ei tietenkään tarvitse eikä pidä tehdä yhdessä, mutta kyllä elämä käy hirvittävän hankalaksi, jos toinen vaikka on puhelias, sosiaalinen, vierailuista ja tapahtumista nauttiva ekstrovertti ja toinen hiljainen, yksin viihtyvä introvertti. 

Hm, mitäs tähän nyt sanoisi. 

Ollaan oltu yhdessä 28 vuotta, josta 27 vuotta naimisissa. Seksiä meillä ei kylläkään nykyään ole ollut vuoteen, johtuen miehen sairaudesta, joka vaurioittaa hermoja. Hän ei kehtaa mennä Viagraa hakemaan siitä, en pakota. Kaipaan sitä, meillä oli hyvää seksiä, mutta en halua sitä kenenkään muun kanssa, koska satun rakastamaan häntä. Elämä ei aina mene jonkun kaavan mukaan eikä nuoruus ja terveys ole ikuista. 

Vikamme meillä on molemmilla, mutta ne eivät ole sellaisia, että kaataisivat toimivan suhteen. Minä tykkään reissata, hän ei, joten hän on kotimiehenä koiran kanssa, jos minun alkaa tehdä mieli lentää jonnekin tai on työmatka (niitä on melkein joka kuukausi). Kun saimme lapsia (4 kpl), hän piti hoitovapaat että sain tehdä uraa. Me ei olla kaikista asioista samaa mieltä, mutta meillä on taito neuvotella kompromissi tai joustaa. Riitatilanteita on tottakai matkan varrella ollut, ja ovet paukkuneet, mutta taito pyytää anteeksi vaikka olisikin ollut oikeassa, on olemassa. Ei vaan jaksa vihoitella....Laihakin sopu on parempi kuin lihava riita. 

Eli yksi syy onnelliseen liittoon on keskinäinen rakkaus ja kunnioitus, ja avunanto tiukoissa paikoissa. Kyky pyytää anteeksi aidosti. Uskollisuus. Luottamus. Kyky ymmärtää että kaksi ei ole välttämättä aina yksi, vaan meillä on erilaisia tarpeita ja ajatuksia. 

Riittävän paljon seksiä ja sen ymmärtäminen että yleensä se on mies joka haluaa enemmän.

Jos seksiä liian vähän tai se on huonoa on suhdekin lopulta huono

Meillä ekstrovertti ja introvertti yhdessä ja hyvin toimii!

17 vuotta yhdessä. Ei se aina ole ollut onnellista. Meillä oli muutama aika ankea vuosi, kun päällekkäin kasaantui, velkaa, työttömyyttä ja lapsen sairastuminen. Nyt voin sanoa taas, että ollaan onnellisia yhdessä. Ollaan välillä käyty ammattilaisella puhumassa, välillä vaan eletty kunnes jaksetaan taas keskustella asioista. Mutta me ollaan aina puhuttu paljon kaikesta. Me ei olla aina samaa mieltä, mutta on pyritty ymmärtämään toisiamme ja siten aina löydetty samanmielinen ratkaisu niin talouteen kuin lapsen kasvatukseen. 

Jos ei kumpikin olisi ollut valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, ei varmaan oltais jatkettu yhdessä ja sekin olisi ollut oikea ratkaisu siinä tilanteessa. Mitään pettämisiä yms meillä ei ole ollut, vaan tosi rankkoja kokemuksia, joiden läpi on menty yhdessä.

Sitouduttiin tosissaan. Se johti onnelliseen liittoon.

Swinging

Lopulta kun riitaa tulee ei auta mikään muu kun 100%  rehellisyys. Missä ollaan, mistä tultiin ja mihin ollaan menossa.

Ehkä vielä tätäkin tärkeämpää on hyväksyä toisen ärsyttävät piirteet osana tätä elämää. 

Jos seksi ei ole tärkein niin miksi välttämättä mennä toisen sukupuolen kanssa naimisiin? Usein ihmisillä enemmän puhumista ja puuhastelua saman sukupuolen kanssa. 

Onnellisia, pitkiäkin, parisuhteita on hyvin erilaisia. Joillakin sen perustana on se, että viihdytään hyvin yhdessä. Toisilla taas se, että ei olla liikaa yhdessä.

Sanoisin, että luottamus sellaisissa asioissa, joita pidetään tärkeinä, on ainut yhdistävä tekijä. Se, mitkä asiat kenellekin ovat tärkeitä, on sitten kokonaan eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi joskus että kun tapailet mahdollista tulevaa aviomiestä, seuraa millainen hän on ystäviensä kanssa ja miten kohtelee vanhempiaan.  Pieniä isoja luonteenpiirteiden esille tuovia tilanteita.  Totta. 

Mä sanoisin, että kannattaa katsoa, miten toinen kohtelee tuntemattomia ihmisiä: kaupan kassaa, tietä kysyvää mummoa, tuntematonta keskustelun aloittajaa jne. Näissä tilanteissa näkee, miten toinen kohtaa muut ihmiset kuin läheiset. Osa on läheisille kilttejä (tai ihmisille, joilta ovat jotain vailla), mutta kylmiä ja kamalia muita kohtaan. 

Tätä kannattaa katsoa siksi, että noissa tuntemattomien kohteluissa näet sen, mikä sinua odottaa parisuhteen huonoina hetkinä. Onko toinen silloinkin sinulle ystävällinen/empaattinen/haluaa hyvää vs. onko kylmä ja välinpitämätön.

Tämä ei auta, jos on jo parisuhteessa, mutta neuvoksi sinkuille:

Valitse itsellesi jo lähtökohtaisesti puoliso, jolla ei ole isoa ongelmaa valmiiksi. Skippaa peliongelmaiset, päihdeongelmaiset, sitoutumiskammoiset jne. Nämä haasteet eivät tule helpottamaan parisuhteen edetessä, vaan nostavat myöhemmin päätään ja tekevät parisuhteesta vaikeamman. Äläkä ummista silmiäsi tältä asialta. Juu, se alkoholiin menevä ja flirttaileva mies voi olla hauskaa seuraa ja saada sukat pyörimään jaloissa, mutta hänestä ei ole uskolliseksi, turvalliseksi ja luotettavaksi puolisoksi (ja isäksi).

Venytän pinnaa, eli en suutu ihan joka asiasta.

Kuuntelen keskittyneesti kun mieheni juttelee minulle ja kun juttelen hänelle niin tietysti hänenkin pitää kuunnella minua. 

Samanlaiset arvot niin ei tarvitse rypistellä otsanahkaa.

Ei tarpeetonta nalkutusta. Riittävästi seksiä. Asiat täytyy tehdä niin, että ne toimii. Sama koskee molempia.

Pitkän kohtuullisen onnellisen suhteen (naimisissa kolmisenkymmentä vuotta) avaimia on ensiksikin antaa toiselle tilaa. Ihan fyysisestikin. Kaikkea ei tehdä yhdessä vaikka yhdessäkin on kivaa. Kotona molemmille tilaa vetäytyä omiin oloihinsa jos siltä tuntuu. Tästä tuli erityisen tärkeää kun molemmat ovat eläkkeellä. 

Kotiin tulo pitää olla aina kivaa ja kotoa lähtö vähän haikeaa. Pusu joka aamu.

Kun joku juttu mättää, kysyy itseltä onko se oikeasti tärkeää. Hyvin harva asia on ja riidat eivät koskaan edes ala.

Huono muisti. Erimielisyyksiin ja mahdollisiin vääryyksiin ei jäädä jumittamaan kiinni, vaan mennään eteenpäin.

Meillä oli "vaikeahko" avioliitto ensimmäisen kymmenen hekumallisen vuoden jälkeen. 

Sitten kerran näin TV:sta haastattelun 90 vuotiasta pariskunnasta, joilta kysyttiin "mikä on pitkän liittonne salaisuus?"  He katselivat hetken toisiansa ja sitten vaimo vastasi "Meillä ei heitetetä rikkinäistä pois, vaan se korjataan. Ai luoja että tämä kosketti.  Ja tätä olen muistuttanut itselleni.