Mielikuva Sinun mummosta...
... olisi hauska lukea, mikä mielikuva Sinulla on mummostasi.
Mummot ovat esillä tämän hetken uutisissa. Mummoja on varmaan "joka junaan". Onko Sinun mummosi mitä sorttia?
Kommentit (38)
Etäinen, väsähtänyt, perushapan, inhorealistinen, kivenkova suojamuuri tunteiden ympärillä. Jos oli tunnetta mitä suojata - kenties ei. Suora ryhti, terävä ääni, varpaankynnet kuin saksapähkinäkuoret. Silmät jää siniset ja kaiken näkevät. Ihan hyvä ihmiseksi. Ja varrelta nykyajan vaateet vaateet täyttävä hoikahko nainen. Rinnat tosin mekon alla tavoitteli napaseutua. Arvoitus kerrassaan, vielä näin ikäihmisenä muistikuvia mummosta ajatellen.
Mummojen muistelu ei ole julkinen pahe.
Täysin toisenlainen kuin kukaan muu 70-80 -luvun Suomessa, vieraasta maasta ja kulttuurista. Miehet rakastivat häntä vielä vanhanakin, mutta ei mennyt koskaan uusiin naimisiin jäätyään nuorena leskeksi. Sairasti vakavaa sairautta, johon kuoli nuorena, mutta ei antanut sen vaikuttaa mihinkään eikä valittanut koskaan. Kuoli kynnet laitettuna.
No mummo kuoli juhannuksena 1988.
Toinen mummo kuoli ennen kuin synnyin.
Minun mummo oli temperamenttinen ison perheen pää ja maatilan emäntä.
Vierailija kirjoitti:
No mummo kuoli juhannuksena 1988.
Toinen mummo kuoli ennen kuin synnyin.
Minun mummo oli temperamenttinen ison perheen pää ja maatilan emäntä.
Olin muuten 4-vuotiaana silminnäkijänä, kun mummo kuoli ja muistan edelleenkin koko tapahtuman erittäin tarkasti.
Mummo oli kokenut sekä itsenäistymisen että sodan. Hän oli naisellinen ja äärimmäisen tunteellinen ja herkkä, itku ja nauru vuorottelivat vähän väliä. Lapsia kohtaan rakkautta täynnä. Aina oli aikaa leekata pienimpien kanssa ja se leikki keksittiin vaikka mistä, joskus se oli joku pelikin mikä piirrettiin voipaperin laitaan. Mummo oli hyvä lausumaan runoja ja hänellä oli hyvä värisilmä, näin joitakin maalauksiaan ja pellavatöitään. Osasi kehrätä rukillakin. Oli ison maatalon tytär Iistä. Rakastan häntä vieläkin ja olen kiitollinen, että olen saanut hänet tuntea.
Minun mummo nukkui pois 86-vuotiaana olin itse 28-vuotias. Hänen piti tulla minun häihini, mutta tulikin hautajaiset ja häät samaan aikaan.
Mummo oli ihana ja ymmärtäjä. Hän oli ahkera samoin kuin tuolla alussa kirjoittaja puhuu karjalaisista juurista.
Tavattoman ahkera. Vielä korkealla iällä marjasti ja myi marjoja.
Minulla on yhä häntä ilävä, vaikka aikaa on kulunut mahdottomasti. Hän oli uskossa luottava Jumalaan. Ja mainitsi aina vaikeiden asioiden kohdatessa, että kyllä asiat järjestyy ja luota Jumalaan.
Se oli tavattoman rauhoittavaa.
Mummoni kuoli, kun olin kuusivuotias, joten en muista häntä kovin hyvin. Asuimme maalla samassa taloudessa äitini vanhempien kanssa ja mummo oli vuodepotilaana koko sen ajan, jonka muistan. Hänellä oli myös todennäköisesti jokin muistisairaus, vaikka sitä ei siihen aikaan osattu diagnosoida. Hänellä oli mm. näkö- ja vainoharhoja ja hän oli vakuuttunut, että hänen miehensä petti häntä ja että isäni petti äitiäni (kummassakaan uskomuksessa ei ollut mitään perää). Mummo toisteli usein "Lapsiparkoja tässä käy sääliksi", tarkoittaen minua ja pikkusiskoani.
Liian monta lasta, kaupunkilainen. Kuoli. Toinen eli 1900 alussa, oli tehtaassa töissä.
Nurmikon ja maakerroksen alla ei liene muuta kuin valkoiset luut..
Edesmennyt jo
Tomera ihan Justiina tyyppinen. Kiva, antelias, puhelias, huumorintajuinen, suorasanainen.
Kerran muistan että vihastui turhasta ja oli oudon pitkävihainen.
Toinen oli rauhallinen maalatalon rouva. Neuloi ja katsoi samalla kauniita ja rohkeita. Toinen oli sitten napakampi, mutta mitenkään ilkeä. Kauniisti laitetut hiukset oli aina.
Musta turkislakki, mustat hiukset, seassa harmaata. Mie ja sie. Kehut mulle.
Läsnäolo. Lempeä katse. Rakastava syli.
Molemmat mummot syntyivät 1900-luvun alkupuolella. Toinen oli kätilö ja toinen koulutettu karjakko. Toinen vannoutunut körttiläinen. Kummallakin monilapsinen perhe, josta sodat vei yhteensä kuusi poikaa. Kaksi tätiä lottina. En heitä ehtinyt paljon tuntea ennen poismenoaan.
Vierailija kirjoitti:
Etäinen, väsähtänyt, perushapan, inhorealistinen, kivenkova suojamuuri tunteiden ympärillä. Jos oli tunnetta mitä suojata - kenties ei. Suora ryhti, terävä ääni, varpaankynnet kuin saksapähkinäkuoret. Silmät jää siniset ja kaiken näkevät. Ihan hyvä ihmiseksi. Ja varrelta nykyajan vaateet vaateet täyttävä hoikahko nainen. Rinnat tosin mekon alla tavoitteli napaseutua. Arvoitus kerrassaan, vielä näin ikäihmisenä muistikuvia mummosta ajatellen.
Molemmat olivat melko ikäviä ihmisiä. Toisella oli suosikkilapsenlapset, joita hän paapoi ja paijasi. Muut saimme olla, jos emme häirinneet. Olin utelias ja kiinnostunut vanhoista asioista, mutta minulle ei niitä kerrottu, ei muka muisteta ja kuka niitä vanhoja kaivaa. Toinen suosikeista valitti, että mummu aina jaarittele vanhoja eikä häntä kiinnosta. Tämä suosiminen näkyi myös taloudellisesti, mutta toisaalta aikuinen sai tehdä rahoillaan, mitä halusi. Jotakin oli kuitenkin vialla, koska hänen pojistaan useammasta tuli alkoholisteja ja heille tuli monesti riitaa, kummasta äiti piti enemmän. Lapsenlapsenlapsista vain suosikkien lasten kuvat olivat esillä eikä muiden kuulumisia edes kyselty. Velvollisuudentunnosta tehdyt kuukausittaiset vierailut eivät olleet mitään siihen verrattuna, kun suosikeista toinen soitti jouluna.
Toinen oli taas vanhana hyvinkin leppoisa, mutta ei oikein ollut enää ajan hermoilla. Häntä ei saanut häiritä eikä kysellä turhia. Tämän lapsista moni mielisteli äitiään loppuun asti, mutta oli ollut varsinkin tytöille oikea piru. Paria nuorinta lukuunottamatta olivat lähteneet kotoa heti, kun pystyivät. Vain yksi lapsista koulutettiin ylioppilaaksi ja hön luki juristiksi ja yksi sai käydä keskikoulun, kun oli äidiltään salaa pyrkinyt sinne ja päässyt. Hän kävi opistotason koulutuksen. Vanhemmiten mummi oli myös katkera, hän valitti miehestään, joka oli maksanut mummin veljen isot velat. Ukki kuoli ennen syntymääni.
Molemmat mummot elivät yli 90-vuotiaiksi.
Omilla lapsilla on ollut parempi tuuri isovanhempien suhteen.
Karjalan evakko.
Erittäin ahkera, tomera ja aikaansaapa ihminen, hyvässä ja pahassa. Teki välillä kolmea työtä miehensä kanssa saavuttaakseen lapsilleen (eli äitini ja enoni) hyvät koulutukset ja omaisuutta. Kävi kotikarjalassa monta kertaa 90-luvulla kotipaikallaan sukuretkillä. Äitini oli syntynyt 39 Kurkijoella ja muisti vielä jotain siitä, kun lähdettiin evakkoon toisen kerran.