Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

AL: Tamperelainen Tuula, 65, hämmästyttää ruokalaskullaan

Vierailija
16.07.2026 |

Tuula Lahtisen ja hänen puolisonsa ruokalasku on kuukaudessa keskimäärin 300 euroa, kerrotaan Aamulehdessä. Lahtinen ei tee kattavia kauppalistoja etukäteen, vaan ostaa useimmiten sitä, mikä on tarjouksessa.

 

Lisäksi hän käy yleensä kolmessa, neljässä kaupassa.

 

Lahtinen kertoo, että kun muut kuulevat 300 euron ruokalaskusta, he hämmästelevät laskua. He saattavat epäillä, että Lahtisilla syötäisiin ”vain puuroa”. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan alennuksista ostetaan monipuolista ravintoa.

 

Lahtinen painottaa, että vaikka tuotteita saa halvalla alennuksista, mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa ei kannata ostaa. Esimerkiksi joulun jälkeen olivat laatikoihin tarkoitetut vihannessoseet alennusmyynnissä, mutta koska tällaisille tuotteille ei ollut tarvetta, Lahtinen jätti nämä tuotteet ottamatta.

 

– Olen nähnyt sellaisiakin, joilla on sellainen syvä kärry täynnä laputettuja tuotteita. He ehkä käyvät useamman perheen puolesta tai sitten kotona on valtava pakastin, Lahtinen kuvailee.

 

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/ed238468-bb12-4eea-b3f7-5ba…

 

https://images.sanoma-sndp.fi/7c6684eec2227e08c77ddf621df93437/normal/1…

Kommentit (43)

Vierailija
41/43 |
17.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koskaan mieti, mitä ruoka maksaa. Juurekset omasta maasta, liha naapuritilalta, marjat metsästä ja omenat omista puista. Siinä jos säästää niin paljon, että kaupassa ei tarvitse hintoja miettiä. 

Ja nyt on niin paljon sieniä, ettei tiedä, mitä niillä kaikilla tehdä!

Onpa jättekiwa sulle,entäs me,jotka olemme kusessa täällä lähiöissä ja muualla suomen vuokrakämpissä ja kyvyttömiä tekemään töitä haluistamme huolimatta? Tai pienipalkkaiset pätkätyöläiset,jotka eivät koskaan voi edes haaveilla asuntolainasta saati OMASTA kodista missään milloinkaan,entäs me? Meillä ei katsos kaikilla ole sitä ok taloa ja maalaisunelmaa, joten miksi tulit tähän ketjuun vain vitt uillaksesi oikeasti köyhille? Ei olisi kuule temppu eikä mikään poimia hilla sieltä ja mustikka tuolta,jos vain olisi se oma tontti ja talo jossain perähikiällä. Painu siis kuuseen,niitähän sinulla siinä talon vieressä varmasti kasvaa ihan yli omien tarpeiden!

Mutta teillä on paljon isompi valtion maksama toimeentulotuki kuin muualla maassa asuvilla! Rahaahan teillä on, ei järkeä. Onneksi on Wolt?

MInä en asu perähikiällä, Helsinkiin pääsee alle tunnissa. Ei vain ole mitään tarvetta tulla katsomaan, miten kulutatte "vähät" rahanne kahviloissa.

Vierailija
42/43 |
17.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ruokalasku on kuukaudessa noin 80-120e. Kaikki eines ja liha vain -60% ilta-alesta. Kaikki leipä 2e kilo hävikistä. Ja kaikki hevi euron kilo hävikistä.

- M53

Hämmästytät siis vielä enemmän aivotonta kansaa

Ei,tämä yksin elävä mies ei hämmästytä ainakaan minua,sillä yksinelävälle tuo summa on jo puoliksi liikaa. Terveisin yh, joka sai säästöön 30 000euroa viidessä vuodessa alle tonnin tuloilla vain ja ainoastaan koska tiesi miten temppu tehdään ja hänella riitti jaksamista,aikaa sekä sisua tehdä mitä halusi. 150e yksinelävälle on pelkkää laiskuutta-80-100e on riitettävä,ja sillä myös saa kaikki tarvittavat ravintoaineet,kun tietää mitä tekee.

Jauha vielä enemmän paskaa. 

"jauha vielä enemmän paskaa"???No,en voi sille mitään,että toiset kykenevät ja toiset eivät. Mikä sinun ongelmasi olikaan? Sekö,ettet vain kykene samaan vai et kykene ymmärtämään,että jopa 800e/kk tuloista voi saada säästöön 500-600euroa kun tosiaankin tietää mitä tekee ja jaksaa kituuttaa hel..in pienellä määrällä tietyn aikaa? Sinä et selvästikään tiedä ja he,jotka tietävät,eivät yleensä täällä kirjoittele. Olen poikkeus tästä kertoessani,sillä haluan sanoa ihmisille,että vaikka valtio ja koneisto vetäisi teidät kuinka alas, te voitte nousta,te voitte selviytyä,te voitta haistattaa pitkät tälle järjestelmälle,kun vain jaksatte muistaa oman arvonne ja käytätte aivojanne.

Täyttä harhaista paskaa. Olisi varmaan ollut lastensuojelulla töitä teidän perheessä. Lapset nälässä, että tyhmä mamma saa rahaa säästöön. 

Jos tietäisit minusta jotain,ymmärtäisit kuinka säälittävä olet. Onneksi et tiedä ja mitään tietoa et tule saamaankaan. Pysy harhoissasi ihan keskenäsi vain. Onko sinusta kovinkin harmillista,ettet kykene organisoimaan talouttasi jonka budjetti on lähes olematon kuten minä? Olen säästänyt lapseni tulevaisuutta varten,omaa terveyttäni varten,kaikkea sitä varten,jota rikkaat pitävät itsestään selvyytenä. Kuvittelisi,että joku edes sanoisi "vau,miten ihmeessä onnistuit,kerro vinkki tai peri" mutta ei. Tuollaista halventavaa ja ylimielistä pas..kaa,sitä täällä sopii odottaa. Ikävää että kateutesi estää sinua elämästä-eipä tosin ole minun murheeni.

Kateus? Mistä helvetistä olisin kateellinen harhaiselle trollille? :D Jos kirjoitat totta, niin tuo on oikeasti todella surullista ja vastenmielistä, että pakkomielteisen säästämisen vuoksi lapset ovat kärsineet. Fakta kun on, että tuolla summalla ei elätä ja ruoki lapsia kunnollisesti. Aivan varmasti olisi ollut lastensuojelulla sanomista asioihin, jos olisivat tienneet.

Ja miten alle 1000€ tuloilla maksetaan kaikki? Jotakin erittäin oleellista jätät nyt kertomatta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/43 |
17.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka ostan kaikki lihat, juustot ja kalat -60% alesta, menee silti yi 200 euroa kuussa ruokaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kaksi