Mikä ajaa pienten lasten äidit nopeasti takaisin töihin? Veikkaanpa, että

keskustelupalstoilla ja puolustelette töihinmenoanne? Onko huono omatunto..? Pakko jonkun on varmaan mennäkin töihin, mutta en tajua että joku haluaa olla mielummin toisten ihmisten kuin lastensa kanssa.

ei tietenkään ole vain kotäitien " etuoikeus" ajatella tällätavoin muista asioista.

mutta kun nyt vauvan palstoilla pyörii ja lukee juttuja niin aika kärkkäästi aina teilataan muunlaiset mielipiteet ja valinnat kuin omat, ja aika usein myös liittyen esim. tähän kotiäitiys asiaan...

Miksi aina tämä sama aihe?



Me asumme maassa, jossa on kohtuullisen pitkä äitiysloma

sekä kohtuullisen toimiva päivähoitojärjestelmä ja vieläpä

kotihoidontukisysteemi (vaikka se pieni onkin).

Juuri siksi tässä maassa tasa-arvo toteutuu edes jotenkuten (vaikka ei vieläkään palkkatasa-arvo).

Meidän äitimme ovat olleet ajamassa näitä etuja meille ja nyt naiset ovat itse ajamassa tätä systeemiä jossa on MAHDOLLISUUS VALITA

alas, sillä että eivät kestä ratkaisuja joita joku toinen nainen tekee!

Se, että naisia ajetaan (syyllistämällä) kotiin, ei palvele pitkällä aikavälillä kenenkään etua. Ei edes lapsen.



Ymmärtäkää hyvät siskot tämä:

naisia tarvitaan sekä työssä että kotona. Jos joka ikinen nainen (ja nainen se pääsääntöisesti on) hoitaisi lapset kotona kolmevuotiaaksi,

mitä tapahtuisi naisvaltaisilla aloilla? Ja paratuisiko naisten asema työmarkkinoilla yleensä? Entä palkkakehitys? Ja mikä olisi vaikutus kansantalouteen?



Ja jos sattuu olemaan niin hyvässä asemassa että voi ja/tai haluaa jäädä kotiin, olkaa iloisia siitä mahdollisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikkien muiden pitäisi tehdä samalla tavalla. Kotiäitejä

on viimeksi ollut yhtä paljon kuin nyt 70-luvulla.



Ja PS.

Useimmat miehet, jotka ns. haluavat vaimonsa olevan kotona hoitamassa lapsia tekevät sen itsekkäistä syistä. ts. ymmärtävät sen, että omaan uraan on helpompi panostaa kun toinen on kotona

(olen työssäni tutkinut tätä asiaa paljon ja haastatellut yli sataa miestä asian tiimoilta).

on vauvoja ja pieniä lapsia hoitavia kotiäitejä. Kas, onpa outoa.

jälkeen.



Eihän se ole arvostelua, vaan tosiasia. Arvostelua olisi jos morkattaisiin asuntolainan ottaneita tai sitten niitä jotka eivät ole ottaneet asuntolainaa.



Jokainen perhe tekee kuitenkin itse ratkaisunsa eikä töihin paluun syynä tarvi olla mitään yleisesti hyväksyttävääs yytä, vaan se riittää, että perhe itse tietää mitä tekee ja miksi tekee.



Jos naapurin Minna tykkää olla kotona ja perhe pärjää yhden ihmisen tuloilla niin kiva heille. Jos sitten taas toinen naapuri Tiina ahdistuu kotona ja kaipaa muutakin kotielämää ja lähtee siksi töihin, niin hyvä heille.



Erilaiset ihmiset = erilaiset tavat.

Miksi näiden kahden ryhmän välille vedetään niin suuria rajoja? Äitejä me kaikki ollaan yhtälailla.



Suvaitsevaisuutta siskot! Pidetään toistemme puolia, vaikka jokaisella onkin omat valintansa. Tylsää olisi, jos kaikki tekisimme kaiken samoin.

kenenkään ole itse pakko tehdä sellaista ratkaisua, mutta jos haluaa niin VOI. Mitä se kenellekään ulkopuoliselle kuuluu, mitkä on äidin/isän työhönpaluun syyt? Jokainen tehkään ratkaisunsa täysin itse!

No, luulenpa kuule, että se on kaikki muut maksut ja ihan toisinaan jopa naisen oma tahto. Toisilla kuin on sellainenkin.

No, luulenpa kuule, että se on kaikki muut maksut ja ihan toisinaan jopa naisen oma tahto. Toisilla kuN on sellainenkin.

Vierailija:

Suurin osa näistä kotiäitifanaatikoista on ilmeisesti naisia, joilla ei ole työpaikkaa mihin palata, saatikka edes koulutusta. Jotkut meistä myös haluavat tienata ihan omaa rahaa, ettei tarvi vuosikausia käydä miehen kukkarolla mankumassa. Kotiäidit jotka tunnen, ovat järjestään joko a) liian laiskoja menemään töihin b) kouluttamattomia, joita ei edes otettaisi töihin.

Hesarissa julkaistiin vähän aikaa sitten tutkimus, jossa todettiin, että kotiäidit ovat keskimäärin heikommin koulutettuja ja heillä ei ole työpaikkaa, johon palata perhevapaiden jälkeen. Ja korkeasti koulutetut, hyvissä työpaikoissa olevat tietysti tajuavat, että tämä ei tarkoita sitä, että heitä ei olisi kotihoidontuella.

Mä oon ollu kotona jo yli 5 vuotta, nyt haaveilen töihin menosta. Vaikka lapset ja perhe ovat minulle kaikki kaikessa niin en jaksa enää yksin. Ilman minkäänlaista tukiverkostoa. Ilman kuulumista mihinkään yhteyteen. Yksin puistossa, kerhoissa jne. Olen henkisesti niin yksin ja väsynyt tähän, että vaikka mieheni toivoisi että jaksan vielä kotona, niin en jaksa. Lapset ovat 5v, 4v ja 1v ja toivon saavani työpaikan kesän aikana. Olen antanut kaikki lapsille mitä minulle on annettavaa, nyt alkaa olla siinä pisteessä, että päiväkodilla olisi varmasti enemmän annettavaa kuin kiukkuisella äidillä.

Kyllä ne varsinkin pienempien kohdalla on aikamoisia lapsisäilöjä, ja todella ihmettelen, miten päiväkodeissa lapsensa hoidattavat voivat hyväksyä sen? Miksei asioista älähdetä oikeasti nyt kun suomella menee oikeasti tolkuttoman hyvin...

M;utta kyllähän se näissä viesteissäkin kuuluu: kun MINÄ voin hyvin, niin lapsenikin varmasti voivat, kun ÄITI tekee mitä tykkää, niin totta kai se on lapsellekin pelkkää onnea ja auvoa. OIkeasti lapsi vaan pakotetaan sopeutumaan siihen mikä äidille on parasta, ja sitten väitetään että se on kaikille parhaaksi.

Okei, ei se aina noin jyrkästi mene, mutta ärsyttää vaan hulluna kun täällä on aina pelkästään niitä juttuja, että " vein 9kk ikäisen hoitoon, ja lapsi on viihtynyt koko ajan, koskaan ei ole ollut sairaana jne" . Vaikka todellisuudessa alle 1-vuotiaana hoitoon viedyt mm. sairastaa 70% enemmän vakavia sairauksia kuin kotihoidetut. JA joo, itse vein esikoisen 9kk ikäisenä hoitoon, eikä se tosiaan mennyt hyvin ja ollut yhtä auvoa. Enää en yhdellekään lapselleni niin tekisi, mistään hinnasta.

Onneksi meillä on sellainen tilanne, että pystymme molemmat miehen kanssa sekä käymään töissä, että hoitamaan lapsemme kotona. Järjestelyitä tietysti vaatii, mutta lapset on vain niin vähän aikaa pieniä, että kyllä tämä tässä menee, hymyssä suin.

Vierailija:

Mm. " menee hermo tohon lapseen" " Revin paidan väkisin lapsen päältä" , " onko suun saippualla peseminen väkivaltaa" , " Muita raivopää-äitejä?"

Nämä ovat varsin huolestuttavia viestiketjuja, joiden kirjoittajina ovat pienten lasten kotiäidit. Niitä lukiessa, en voi ymmärtää, miten loputtomasti jaksetaan peräänkuuluttaa lasten pitkää kotihoitoa. Tilanteet ja ihmiset ovat niin erilaisia, että mikä sopii toiselle, on kauhistus toiselle.

Ihan varmasti tässä maassa on paljon lapsia, jotka voisivat paremmin ja reippaammin, jos olisivat päivisin hoidossa. Kiukkuinen ja " raivopäinen" kotiäiti ei varmasti ole yhtään parempi vaihtohto lapselle kuin päivähoitopaikka. Vaikka lapsen kotihoito ideologialtaan olisikin kuinka hyvä asia tahansa, ei se aina toteudu kovin hienosti.

Lapsus ja vanhemmuus on paljon, paljon enemmän kuin vainpikkulapsivuodet. Minusta kestävämmän pohjan tälle saa, kun punnitaan omat voimavarat (henkiset, taloudelliset, ym.) tarkasti ja tehdään omat ratkaisut sen mukaisesti, riippumatta siitä mikä yleinen asenne lastenhoitoon on.

Mun mielestä täällä elää suorastaan mytologinen hahmo nimeltä " laiska, lihava, kouluttamaton kotiäiti" , josta työssäkäyvät jauhavat ketjussa kuin ketjussa.