Lue keskustelun säännöt.
Synnytys pelottaa ihan kamalasti
04.01.2012 |
Odotan esikoistani rv 31+5.
Synnytys on alkanut pelottamaan niin paljon että se lamaannuttaa, en saa tehtyä oikein mitään.
Vauvalle on lähes kaikki valmiina, huone pitäisi vain siivota ja järjestää, mutta en saa mitään tehtyä.
Mielessä pyörii vain koko ajan synnytys ja se kammottava tuska mistä olen niin paljon kuullut ja lukenut.
Nyt on tullut sellainen olo, etten tiedä kestänkö sitä. Tuntuu kuin olisin junassa, joka vain menee eteenpäin ja johon en voi vaikuttaa.
Mulla on nyt jo sellainen olo, että olen huono äiti kun pelkään synnytystä, kuin olisin lapsi itsekin.
Oon puhunut asiasta neuvolassa ja käynyt pelkopolilla, mutta sisällä mulla on koko ajan se ajatus, että kukaan ei voi mua tässä auttaa. Että vaikka saisin kuinka paljon kannustusta osakseni, ei se tule auttamaan yhtään siihen kamalaan kipuun joka pitää kuitenkin kokea.
Miten mä selviän tästä?
Kommentit (46)
vastailla ja kertoa kokemuksistanne. Tämä lukeminen on ollut mulle kullanarvoista ja nyt tuntuu, että enköhän minäkin siitä selviä.:-)
Niitä kauhujuttuja on vaan kuullut niin paljon, mäkin oon jutellut muiden jo synnyttäneiden kanssa asiasta ja usein keskustelu on kuitenkin mennyt niihin kauhukokemuksiin.
Nyt huomaa, miten paljon asenne asioihin vaikuttaa, miten erilaiselta nyt tuntuu kun olen lukenut teidän kokemuksia, jotka ovat sitten kuitenkin olleet kestettävissä ja positiivisia.
Iso hali teille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaako se jos lamaannuttaa sikiön omaan tahtoon, murtaa sen itsetunnon jo synnyttäessä? Jos se ei vastustele vaan tippuu helpommin ulos.
Synnytys voi olla myös melko kivuton supistuksia lukuunottamatta.
Luin lääkäreille tarkoitetun oppikirjan synnytyksestä ja omani meni aivan kirjan kuvaileman keskivertosynnytksen mukaisesti.
Ensin oli supistuksia jotka olivat minulla aivan niin kuin kuukautiskipuaaltoja. Koska kuukautiskipuni olivat nuorena aika kovat nämä tuntuivat siihen verrattuin melko helpoilta koska välissä kuitenkin oli aina pitkä täysin kivuton tauko.
Mittailin kellolla supistusten väliä ja kun ne sitten tihenivät riittävästi lähdettiin Naistenklinikalle.
Sairaalassa pääsin ensin tutkimukseen ja sitten huoneeseen odottelemaan synnytyksen etenemistä. Sain ilokaasua supistuksiin jotka olivat edelleen vain kuin kuukautiskipuaaltoja, nyt niitä vaan oli vähän tiheämmin. Istuin jumppapallon päällä ja kuuntelin korvalappustereoista hyväntuulista suosikkimusaa, keikuin musiikin tahdissa.
Mieskin kokeili vähän ilokaasua. Ei siitä hirveästi ollut apua kummallekaan, mutta kivut olivat ihan sitä normaalia kuukautiskiputasoa.
Jossain vaiheessa hälytin AJOISSA hoitajan ja kerroin että halua epiduraali-puudutuksen. On tärkeää toivoa tuota ajoissa, koska anestesialääkäreillä voi olla kiirettä. Minä sain tuon epiduraalin ajoissa ja se vei kivut pois.
Makailin sängyssä mukavasti jonkun aikaa kunnes kätilö käski ponnistaa. Synnytyksessä tunsin miten vauva liukuu minusta ulos, mutta en tuntenut erityisemmin kipua. Aivan mainio puudus tuo epiduraali.
Lapsi syntyi terveenä. Sain pari pientä repeämää alapäähän jotka neulottiin samantien. Olin niin tohkeissani vauvasta etten edes huomannut koko asiaa.
Olin myös varannut uimarenkaita ja muuta istumista varten kun pelkäsin että alapääon kiepä synnytksen jälkeen, mutta en edes muistanut kaivaa niitä kassista. Vauva vei kaiken huomion ja muu tuntui toisarvoiselta.
Oli aika jännää mennä suihkuun synnytyksen jälkeen kun vatsan kohdalla roikkui tyhjä pussi. Vielä jännempää olis se että tuo pussi katosi melko nopeasti ihan itsestään. Vatsaani ei jäänyt paria raskausarpea lukuunottamatta mitään jälkiä raskaudesta. Luonto on ihmeellinen !
Seuraavina päivinä oli väsynyt ja vessassa käynti vähän sattui, mutta söin luumuja ja vatsa toimi ihan hyvin.
Imetys vaati opettelua, mutta sekin alkoi seuraavina viikkoina vähitellen sujua ja lopulta sekin meni oikein mainiosti. Jatkoin imetystä lopulta 3 vuotta, viimeiset 2,5 vuotta tietysti vaan osittain.
Jäi todella hyvät muistot synnytyksestä ja Naistenklinikan toiminnasta.
Kätilöni oli ihan huippu.
Läähätyshengitys oli minulle ratkaisevan tärkeä. Ilman sitä en olisi pärjännyt.
viisi erillaista synnytystä, kaikki jälkeenpäin ajateltuina positiivisia kokemksia. Ensimmäiseen synnytykseen menin avoimin mielin, toisessa luotin että se on ensimmäistä nopeampi ja helpompi niin kuin olikin. Kolmatta synnytystä pelkäsinkin sitten todella paljon. Olin jäänyt kiinni ajatukseen että toisen synnytyksen jälkeen kolmas ei voi olla enää helpompi, pelkäsin myös että vauva on todella iso. Synnytys sujui kuitenkin hyvin.
Kaksi viimeistä lastani ovat syntyneet kymmenen ja kahdentoista vuoden tauon jälkeen kolmannesta synnytyksestä. Neljännellä kerralla en pelännyt, ensimmäistä kertaa kokeilin epiduraalia, sain mahtavan kokemukssen kivuttomasta synnytyksestä.
Viidennellä kerralla tunsin ensimmäistä kertaa että hallitsen itse tilanteen ja tiedän mitä teen ja haluan. En halunnut puudutteita vaikka niitä tarjottiin. Kuullostaa ehkä hullulta mutta minua auttoi ajatus että ylävartalo ja kädet olivat ihan "normaalit", ja hallinassani synnytyskivusta huolimatta. Keskitinkin ajatukseni ylävartaloon ja käsivarsiin, ja annoin kohdun tehdä työtään, ikään kuin se olisi ollut kehoni ulkopuolella. Tämä keskittyminen auttoi minua hallitsemaan kipua ja ikään kuin "ulkoistamaan" sen.
Synnytys on mitä luonnollisin tapahtuma ja omaan mieleen on mahdollista vaikuttaa. Kannattaa jo etukäteen miettiä asia jota synnytyksen aikana voisi keskittyä ajattelemaan. Keskittyminen auttaa tuntemaan omaa kehoa auttaa hallitsemaan sitä.
Tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen: Toivottavasti saat muutettua pelontunteen uteliaisuudeksi!