HS: Vakava varoitus: suomalaistaustaisten määrä putoaa puoleen
Lesthaeghen mukaan Suomi on Euroopassa poikkeustapaus kahdella eri tavalla.
Ensinnäkin sodanjälkeinen vauvabuumi oli harvinaisen voimakas, joten väestön ikääntyminen iskee täällä rajummin kuin muualla.
Samaan aikaan Suomea koettelee syntyvyyskriisi.
Tutkijan ennakoima kaksoismyrsky alkaa puhaltaa Suomessa, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla eikä muualta muutto kasva merkittävästi.
Suurin ongelma on Lesthaeghen mukaan se, että miehet ja naiset eivät enää kohtaa kuin ennen. ”Eivät arvoiltaan, eivät sosiaalisesti, eivät koulutuksellisesti”, hän sanoo. Ennen kaikkea kyse on älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta. Nuoret naiset vetäytyvät omiin kupliinsa, nuoret miehet uppoutuvat peleihin ja verkkosisältöihin. Kumppanin löytäminen vaatii fyysistä läsnäoloa, sattumanvaraisia kohtaamisia ja yhteisiä tiloja.
Kommentit (430)
Varmasti psykologinen vaikutus lapsettomuuteen kun näkee mammuja joka puolella eikä halua lapsiaan niiden joukkoon. Espoossa koulu missä 90% vieraskielisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän voisi tietysti reagoida hallituksen taholta perheitä tukevalla politiikalla ja sitten miehet toki voisivat miettiä, mikä on oma osuus tässä. Että jos perheeseen tulee lapsi, niin onko itse valmis jäämään myös kotiin ja heräämään öisin. Iso osa naisista on nähnyt miten homma toimi omien vanhempien välillä ja ei todellakaan halua saa itselle.
Asiaa ei auta se, että osa miehistä alkaa syyllistämään ja haukkumaan naisia. Se nimittäin osoittaa varsin selvästi, ettei mies ole valmis miettimään omaa rooliaan ja siten entisestään vähentää naisten halukkuutta lisääntyä.
Tästä samasta ongelmasta on kirjoiteltu av:llä liki 20 vuotta ja tulos on aina sama: Miehet eivät halua luopua omista eduistaan. Miehet eivät halua osallistua rankkaan lapsiarkeen, vaan pelata tai kaljoitella kavereidensa kanssa. Siksipä olemme tähän pattitilanteeseen ajautuneetkin. Tilanne ei muutu, eikä syntyvyys nouse, ennen kuin miehet muuttuvat.
Mä olin valmis hankkimaan eksäni kanssa lapsen, mutta siten, että vanhempainvapaat ja vastaavat hoidetaan tasan. Mies haaveili omasta lapsuuden perheestään, jossa äiti oli kymmenen vuotta kotona kun lapsia alkoi tulla. Sanoin, ettei onnistu. No miehelle ei kelvannut mikään muu, joten jäi lapset hankkimatta. Ikää mulla nyt 45, joten vela minustakin tuli. Sitä saa mitä tilaa.
Sinulta on poistettava oikeus eläkeeseen, sosiaaliturvaan ja terveyspalveluihin. Lisäksi sinut on velvoitettava 10v ajan olemaan kesälomiesi aikana avustavana työntekijänä palvelutaloissa. Olet rikkonut yhteiskuntasopimuksen väestön uudistamisesta ja olet pelkkä taakka maalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maassa 660000 vieraskielistä ja suurtyöttömyys. Eiku työvoimapula. Eiku molemmat.
Tämä. Ja lisää virtaa koko ajan. Mihin vi.... me tarvitaan wolttikuskeja yms.?
Kyttien kaksoistandardit näkee kun ne saa ajella mopilla ilman kilpiä ja kypärää ja jalkakäytävillä. Teeppä se suomalaisena on kytät ajamassa takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder on täynnä paskaa. 40-35v naisia jotka ilmoittavat etteivät halua lapsia tulee vastaan koko ajan. Psykiatri Keltikangas Järvinen on oikeassa. Nykynaisella on liikaa valtaa toteuttaa hedonismiaan. Naisten oikeus opiskeluun ja työntekoon pitäisi olla rajattua. Se sallittakoon vain ilman lasten tekoa jos lääkäri on todennut ettei nainen ole hedelmällinen. Tässäkin tapauksessa voidaan lisäehdoksi asettaa adoptiolasten kasvatus. Abortti kielletään kokonaan ja korvataan adoptiolla. Hormonaalinen ehkäisy ja kierukka ovat sallittuja ainoastaan 10 lasta synnyttäneille.
Kuvitteletko tosissasi, että yksikään nainen haluaa lapsia noin ajattelevan miehen kanssa?
Kun Suomesta tulee kalifaatti, niin yhdeltäkään täällä asuvalta naiselta ei enää kysytä, mitä he haluavat.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vai sellaista. No nythän meillä on äärioikeistolainen hallitus joten miksi maahan tulee jatkuvasti muualta ihmisiä? Miksi rajat eivät ole kiinni? Tämän fasistisempaa hallitusta Suomeen ei tule eikä tämäkään hallitus ole saanut aikaiseksi mitään??? Ihmettelen kovasti.
Suomen oikeisto on jenkkien vasemmistoa. Mitään kunnon oikeistoa ei Suomessa ole ollenkaan.
Mä en todellakaan halua vaimokseni kotiäiti-tyyppiä. Nykyisessä tilanteessa on täysin edesvastuutonta jättää perheen taloudellinen toimeentulo yhden palkan varaan. Työllisyystilanne on niin huono eikä parempaa ole näkyvissä, joten en todellakaan aio tehdä yhtään lasta perheeseen, jossa talous on yhden kortin varassa. M38
tähänkin ongelmaan auttaa verojen kiristys, lisää valtiovelkaa koska rahaa on, ja tietysti afrikasta tuotetaan valtavat määrät moniosaavia rakettitieteilijöitä. vai miten se on mennyt kekkosen jälkeen? muuten kuin vapaapudotuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on älypuhelimet ja naisten olo sosiaalisessa mediassa. Ennen pikkupitäjällä naista liehitteli samaan aikaan korkeintaan muutama ukko, mutta nykyään nainen kuin nainen saa netissä tuhansia yhteydenottoja ja huomiota, niin eihän naista silloin kiinnosta yhteen ukkoon sitoutua.
Naisille paljastuu miesten mädännäisyys somen myötä?
Miten tässä ongelma on naisten käytös eikä miesten someoksentelu?
Mitäs pahaa miehet nyt sulle on sanoneet?
Tämä ketjuhan on täynnä näitä miesten oksennuksia. Some sitten täynnä samaa sekoilua + kaikenmaailman dickpicit, törkyviestit ja uhkailut.
Ei meillä täällä mitään naisvihaa ole!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän voisi tietysti reagoida hallituksen taholta perheitä tukevalla politiikalla ja sitten miehet toki voisivat miettiä, mikä on oma osuus tässä. Että jos perheeseen tulee lapsi, niin onko itse valmis jäämään myös kotiin ja heräämään öisin. Iso osa naisista on nähnyt miten homma toimi omien vanhempien välillä ja ei todellakaan halua saa itselle.
Asiaa ei auta se, että osa miehistä alkaa syyllistämään ja haukkumaan naisia. Se nimittäin osoittaa varsin selvästi, ettei mies ole valmis miettimään omaa rooliaan ja siten entisestään vähentää naisten halukkuutta lisääntyä.
Tästä samasta ongelmasta on kirjoiteltu av:llä liki 20 vuotta ja tulos on aina sama: Miehet eivät halua luopua omista eduistaan. Miehet eivät halua osallistua rankkaan lapsiarkeen, vaan pelata tai kaljoitella kavereidensa kanssa. Siksipä olemme tähän pattitilanteeseen ajautuneetkin. Tilanne ei muutu, eikä syntyvyys nouse, ennen kuin miehet muuttuvat.
Mä olin valmis hankkimaan eksäni kanssa lapsen, mutta siten, että vanhempainvapaat ja vastaavat hoidetaan tasan. Mies haaveili omasta lapsuuden perheestään, jossa äiti oli kymmenen vuotta kotona kun lapsia alkoi tulla. Sanoin, ettei onnistu. No miehelle ei kelvannut mikään muu, joten jäi lapset hankkimatta. Ikää mulla nyt 45, joten vela minustakin tuli. Sitä saa mitä tilaa.
Onneksi sait kuitenkin voimaantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rydman aivan oikeassa leikatessaan ja säästäessään veromaksajien rahoja pois yhteiskuntaa rasittavista ja mitään tuottavista loistoiminoista.
Milloin YK julistaa suomalaiset alkuperäiskansaksi ja maailman perintökohteeksi?
Pitää odottaa siihen asti kun suomalaisia on enää kourallinen, alle puoli miljoonaa kantista, mutta tuolloin tuskin on enää edes jotain mädännyttä YK:ta enää olemassakaan.
Suomeen maahantuodaan muukalaista miesainesta maista joissa miesten ei kuulu osallistua perheen arkeen millään muotoa, ainoastaan siittäminen on heillä tehtävänä. Loppuaika istutaan rukousmatoilla ja tavernoissa.
Pohjoismaissa on aina ollut miehen ja naisen yhtenäinen työjako perheissä, johtuen jo ankarista ympäristötekijöistä.
Case Closed.Miehet tuo kehitysmaista orjavaimoja tekemään kaiken kotona, ettei miesten tarvitse osallistua perheen arkeen tai taloudenhoitoon mitenkään. Miten tämän nyt sitten eroaa?
Kansantalouden kannalta eroaa siten, että tuo kantasuomalainen mies käy töissä. Ei istu rukousmatolla tai tavernoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder on täynnä paskaa. 40-35v naisia jotka ilmoittavat etteivät halua lapsia tulee vastaan koko ajan. Psykiatri Keltikangas Järvinen on oikeassa. Nykynaisella on liikaa valtaa toteuttaa hedonismiaan. Naisten oikeus opiskeluun ja työntekoon pitäisi olla rajattua. Se sallittakoon vain ilman lasten tekoa jos lääkäri on todennut ettei nainen ole hedelmällinen. Tässäkin tapauksessa voidaan lisäehdoksi asettaa adoptiolasten kasvatus. Abortti kielletään kokonaan ja korvataan adoptiolla. Hormonaalinen ehkäisy ja kierukka ovat sallittuja ainoastaan 10 lasta synnyttäneille.
Tällaisella asenteella on täysin varmaa, ettei naisten halukkuus lasten hankkimiseen lisäänny. Mistä näitä naisen alistamisesta fantasioivia äijiä oikein sikiää? Täysi Taliban-meininki. Varmaan sinne Afganistaniin voi muuttaa, jos se on se ihannemaanne.
Tämä on liian tärkeä asia kansakunnalle jätettäväksi naisten oikkujen varaan. Naiselta joka kiltäytyy hankkimasta lapsia poistetaan myös oikeus sosiaaliturvaan ja passi peruutetaan sekä nainen määrätään maastapoistumiskieltoon ja laitetaan vielä jalkapanta jotta naista voidaan valvoa. Naisten äänioikeus olisi syytä poistaa ja asettaa nainen miehen holhoukseen kuten 1800-luvulle asti oli. Järjestetyt avioliitot on myös syytä ottaa käyttöön.
Tämä kaikki tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa, kun Suomi taantuu kehitysmaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Valkoinen rotu on tullut tiensä päähän. Pölhöt päättäjät ovat syy tähän. He ovat hajottaneet miehet ja naiset eri leireihin, jotta nämä riitelisivät keskenään, jotta ihmiset eivät nousisi kapinaan, kun samanaikaisesti päättäjät kahmivat etuuksia itselleen veronmaksajien piikkiin.
Ei näytä naisia haittaavan oma leiri eikä muunmaalaiset. Ihan vaan miehiä jotka suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Harvoin näkee naista joka valittaisi maa hanmuutosta ja usein näkee niiden kanssa seurustelevia.
Vierailija kirjoitti:
Kansoja on kautta aikain kuihtunut tai sekoittunut muihin kansoihin. Sånt är livet!
Aa ok, no ei sit mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder on täynnä paskaa. 40-35v naisia jotka ilmoittavat etteivät halua lapsia tulee vastaan koko ajan. Psykiatri Keltikangas Järvinen on oikeassa. Nykynaisella on liikaa valtaa toteuttaa hedonismiaan. Naisten oikeus opiskeluun ja työntekoon pitäisi olla rajattua. Se sallittakoon vain ilman lasten tekoa jos lääkäri on todennut ettei nainen ole hedelmällinen. Tässäkin tapauksessa voidaan lisäehdoksi asettaa adoptiolasten kasvatus. Abortti kielletään kokonaan ja korvataan adoptiolla. Hormonaalinen ehkäisy ja kierukka ovat sallittuja ainoastaan 10 lasta synnyttäneille.
Tällaisella asenteella on täysin varmaa, ettei naisten halukkuus lasten hankkimiseen lisäänny. Mistä näitä naisen alistamisesta fantasioivia äijiä oikein sikiää? Täysi Taliban-meininki. Varmaan sinne Afganistaniin voi muuttaa, jos se on se ihannemaanne.
Tämä on liian tärkeä asia kansakunnalle jätettäväksi naisten oikkujen varaan. Naiselta joka kiltäytyy hankkimasta lapsia poistetaan myös oikeus sosiaaliturvaan ja passi peruutetaan sekä nainen määrätään maastapoistumiskieltoon ja laitetaan vielä jalkapanta jotta naista voidaan valvoa. Naisten äänioikeus olisi syytä poistaa ja asettaa nainen miehen holhoukseen kuten 1800-luvulle asti oli. Järjestetyt avioliitot on myös syytä ottaa käyttöön.
Tämä kaikki tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa, kun Suomi taantuu kehitysmaaksi.
Suomi on jo tehty monikulttuurinen kehitysmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän voisi tietysti reagoida hallituksen taholta perheitä tukevalla politiikalla ja sitten miehet toki voisivat miettiä, mikä on oma osuus tässä. Että jos perheeseen tulee lapsi, niin onko itse valmis jäämään myös kotiin ja heräämään öisin. Iso osa naisista on nähnyt miten homma toimi omien vanhempien välillä ja ei todellakaan halua saa itselle.
Asiaa ei auta se, että osa miehistä alkaa syyllistämään ja haukkumaan naisia. Se nimittäin osoittaa varsin selvästi, ettei mies ole valmis miettimään omaa rooliaan ja siten entisestään vähentää naisten halukkuutta lisääntyä.
Tästä samasta ongelmasta on kirjoiteltu av:llä liki 20 vuotta ja tulos on aina sama: Miehet eivät halua luopua omista eduistaan. Miehet eivät halua osallistua rankkaan lapsiarkeen, vaan pelata tai kaljoitella kavereidensa kanssa. Siksipä olemme tähän pattitilanteeseen ajautuneetkin. Tilanne ei muutu, eikä syntyvyys nouse, ennen kuin miehet muuttuvat.
Mä olin valmis hankkimaan eksäni kanssa lapsen, mutta siten, että vanhempainvapaat ja vastaavat hoidetaan tasan. Mies haaveili omasta lapsuuden perheestään, jossa äiti oli kymmenen vuotta kotona kun lapsia alkoi tulla. Sanoin, ettei onnistu. No miehelle ei kelvannut mikään muu, joten jäi lapset hankkimatta. Ikää mulla nyt 45, joten vela minustakin tuli. Sitä saa mitä tilaa.
Onneksi sait kuitenkin voimaantua.
Eikös hän ollut ihan voimissaan alusta asti?
Aina kun tässä kontekstissa puhutaan maahanmuuton lisäämisestä, niin ei kerrota eivätkö nämä maahanmuuttajat sitten vanhene lainkaan ja aiheuta vastaavaa kriisiä joskus myöhemmin? Vähän kuin pakkasella housuun laskeminen. Lämmittää hetken mutta kohta on entistäkin kylmempi.
Mä olin valmis hankkimaan eksäni kanssa lapsen, mutta siten, että vanhempainvapaat ja vastaavat hoidetaan tasan. Mies haaveili omasta lapsuuden perheestään, jossa äiti oli kymmenen vuotta kotona kun lapsia alkoi tulla. Sanoin, ettei onnistu. No miehelle ei kelvannut mikään muu, joten jäi lapset hankkimatta. Ikää mulla nyt 45, joten vela minustakin tuli. Sitä saa mitä tilaa.
Sinulta on poistettava oikeus eläkeeseen, sosiaaliturvaan ja terveyspalveluihin. Lisäksi sinut on velvoitettava 10v ajan olemaan kesälomiesi aikana avustavana työntekijänä palvelutaloissa. Olet rikkonut yhteiskuntasopimuksen väestön uudistamisesta ja olet pelkkä taakka maalle.
Kyseiselle miehelle varmaan sitten sama tuomio, vai?
Vähän sama kun suominaiset on rumia ja aivottomia.
Kokeileppa joskus olla etäisä. Sillloin näkee hyvin etuoikeuskehän toteutumisen.
Miehelle: elarit, tuomiot ja suurin valvonta.
Naiselle: lapset ja rahaa sekä suurimmat sukupuoleen perustuvat etuoikeudet
Lapsi: nainen kertoo mitä lapsi kertoo.