Lue keskustelun säännöt.
Saisko tuke tai apua ja vinkkejä autismikirjon nuoren kanssa
04.07.2026 |
Lyhyesti virsi kaunis. Olen todella väsynyt, puhki ja ihmeissäni kun lievästi autismikirjolainen ei oikein halua tehdä mitään. Näin on mennyt jo useamman vuoden. Ei harrastuksia, ei oikein mitään. Vanhemmat keksitään hälle tekemistä tai kotona itse keksii kyllä.
Ongelma on se, että hän on erittäin fiksu, älykäs, mitta hidas. Koulua ei kuulemma jaksa, lukioon ei mene. Haluaisi työn, mutta enpä tiedä miten siinä käy.
Miten käsitellä näitä negatiivisia tunteita, mitä käyn läpi? Mistä saisi apua? Ollaan oltu perheneuvolassa joskus, ei enää. En meinaa hyväksyä sitå, että nuori vaan on, ei oikein tee mitään, saa aikaiseksi mitään ja pahim hän ei haaveile mistään. Hänelle ei merkkaa mitään se, että kehittyisi jossakin tai saavuttaisi mitään.
Olen turhautunut ja toisinaan hämillään, miten vanhempien pitäisi reagoida. Paapoo lasta vaan päästä ja toivoa parasta?
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Siis nuori ilmeisesti asuu teidän vanhempien kanssa? Käsitinkö oikein että nuori ei käy koulussa tai töissä?
Eli te vanhemmat kustannatte nuoren elämisen? Jos näin niin nyt ryhtiliike ja esitys että jos asuu kotona niin osallistuu kotitöihin x ja y. Sillä alkuun normaalielämää kohti.
En yläkoulussa vielä. Auttaa kotitöissä kyllä.
Masentunut ei ole. Koulupäivä toki väsyttää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että tarvitsisitte apua taholta, joka oikeasti ymmärtää jotain autisminkirjolla olevista nuorista. Jotain järjestöä tai hoitokontaktia. Vähän vastaavalla tavalla kuin minun serkkuni kävi kahden keliaakikkolapsensa takia erilaisissa kuntoutuksissa/valmennuksissa, joissa opeteltiin keliakian kanssa elämistä, kuulostaa siltä, että sinä tarvitsisi vastaavaa valmennusta, ja toki teini myös. Mitään omaa näkemystä mulla ei ole mihinkään, koska tilanne on vieras.
Miten käsitellä omia tunteita? Suosittelen joko vanhempien vertaisryhmää tai omaa terapeuttia. Jo lyhytterapian muutama käyntikerta auttaa.
Tärkeintä on ymmärtää, ja sanon tämän nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä, että lapsen elämä ja haaveet ovat hänen, ja sinun haaveesi ja pettymyksesi ovat sinun, eikä niitä pidä sotkea keskenään - silloinkaan kun jälkimmäiset koskevat ensimmäisiä. Mitä nopeammin ymmärrät tämän, sitä pikemmin pääset vaiheeseen jossa et enää yritä pakottaa lastasi muottiin, johon hän ei sovi.
Oma nuoreni kävi läpi tuon saman. Ja minä kävin läpi saman kuin sinä. Surin sitä, että lapsen elämä menee hukkaan ja ettei hän koskaan saa sellaista koulutusta ja ammattia, josta voisi nauttia tai josta edes saisi kunnon elannon. Pakotin koulutukseen josta edes valmistuisi sellaiselle alalle, johon perheyritys voisi palkata. Hän kävi sen rimaa hipoen läpi.
Parikymppisenä asiat kumminkin muuttuivat. Hän meni itse koulutukseen toiselle alalle. Hän pääsi töihin. Hän alkoi harrastaa (asioita joita minä en paljon arvosta, mutta hän arvostaa). Hän kehittyy niissä ja se tuo hänelle iloa - ja joskus minullekin hyötyä.
Opin että kyllä se elämä sittenkin kantaa häntäkin, kun antaa hänen elää. Mutta hänen elämänsä ei ole minun.
Onko teitä kaksi vanhempaa? Mitä te yhdessä ajattelette?
Siis nuori ilmeisesti asuu teidän vanhempien kanssa? Käsitinkö oikein että nuori ei käy koulussa tai töissä?
Eli te vanhemmat kustannatte nuoren elämisen? Jos näin niin nyt ryhtiliike ja esitys että jos asuu kotona niin osallistuu kotitöihin x ja y. Sillä alkuun normaalielämää kohti.