Miten muka nykytieteen avulla ei ole selvitetty että mistä ihmisen homous johtuu?
Kommentit (44)
Erilaisia kehitysvammaisuuksia on seulottu heti alkuun. erikoista että ei näiden puolesta puhuta mitään.
Nykyajaksi on selvä, että lapsi tuntee kaikki äidin mielialat, tunnetilat. Voi olla että tuntee myös odotukset? Voiko syy olla lähtöisin henkisestä syystä? Olen pohtinut, että myös miehillä on yksi osapuoli, kuka alistuu ja on naisellusempi", toinen miehekkämpi. Monet äidit odotusaikana ja jopa ennen sitä on salaa toivonut syntyvän tyttö. Voiko mahassa kasvava lapsi alitajuusesti " napata kiinni" tulevan äidin odotukset, ettö myöhemmin mieheksi syntynynä on herkempi, hellempi, naisellisempi? Tämä on teoriaa, mytta olen sitäkin pohtinut. Vois tehdä tutkimuksen, kuinka monet äidit odottivat alitajuisesti ja toivoivat tyttöä, kun syntyikin poika ja onko se vaikuttanut sukupuolen käyttäytymisen ?
Asiasta ihan oikeasti tiedetään miesten homoseksuaalisuuden osalta:
- Mitään homogeeniä ei ole löydetty
- Ominaisuus ei voi olla ainakaan puhtaan geneettinen, koska identtisten kaksosten tapauksessa voi olla niin, että vain toinen on homo.
- Jokin perinnöllinen alttius asiaan voi liittyä, ja se tulee todennäköisesti äidin puolelta, koska äidin homoseksuaalisten sukulaismiesten olemassaolo on tilastollisesta yhteydessä pojan homoseksuaalisuuteen.
Noista voi kehitellä jotain teorioita. Niiden uskottavuutta parantaa, jos ne eivät ole juuri sitä, mitä jokin kuppikunta haluaisi maailmankuvansa vuoksi kuulla.
Vierailija kirjoitti:

Jeph! Kohdusta se lähtee koska homot sanoo kahta asiaa:
1. se on valinta harjoittaako.
2. se on synnynnäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, mistä homous johtuu?
Jos joku haluaa harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa niin omahan on asiansa.
Miksi sitten ei ole oma asia harrastaa seksiä nuoren vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
M38
Kuinka nuoren? Kukaan ei varmasti estä sinua harrastamasta 5 tuskin 10 vuotta nuoremman kanssa, jos nimimerkistäsi päättelin oikein,et olisit itse 38 vuotias ja mahd 33 vuotias tai 28 vuotias osoittaisi sinua kohtaan vastaavaa halua.
Sen sijaan yli 20 vuotta nuoremman kanssa seksin harrastamista sinun kannattaa välttää, koska ikäeronne -olkoonkin, että 17 vuotiaskin on jo ylittänyt ns suojaikärana- sinun kannattaa välttää.
Miksikö? Koska olettama on, että olusitte todennäköisesti tilanteessa, jossa sinulla huomattavaati vanhempana (ja vahvempana) olisi merkittävä valta-asema ja sinua 20 vuotta nuorempi 17 vuotias olis ts liiaksi oletusarvoisessa vaarassa joutua sinun alistamaksi kun seksissä kuitenkin molempien tulisi saada, eikä toisen joutua alistettuun asemaan ja joutua jyrätyksi.
Uskovainen mies
Tvssä oli dokumentti,ajattelivat kasvis myrkyt jne.Mitä aineita laitetaan kasvaviin mitä syödään...voihan olla .Kaikkiin laitetaan jotain yhteistä yhtä tms. tekijää ei selkeästi osattu nimetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, mistä homous johtuu?
Jos joku haluaa harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa niin omahan on asiansa.
Miksi sitten ei ole oma asia harrastaa seksiä nuoren vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
M38Kuinka nuoren? Kukaan ei varmasti estä sinua harrastamasta 5 tuskin 10 vuotta nuoremman kanssa, jos nimimerkistäsi päättelin oikein,et olisit itse 38 vuotias ja mahd 33 vuotias tai 28 vuotias osoittaisi sinua kohtaan vastaavaa halua.

Niin... Eli jännä jos panisin 18 vuotiasta miestä asia olisi ok. Mutta jos olisin avioliitossa 18 vuotiaan naisen kanssa se olisi syntiä.
M38
Laji kestää kyllä tietyn määrän homoja kuihtumatta pois. Itse asiassa Afrikkaan ja muille liikakansoitusalueille voisikin levittää homokaasua, jos sellaista olisi.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on homo sapiens. Me ollaan homoja kaikki.
Paitsi nämä tollopersut on Homo Idioticuksia. Eri laji, emme lisäänny keskenämme. Saattaa jäädä evoluution lyhytaikaiseksi sivupoluksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa hyvä kysymys. Onko kyseessä polygeenisesti määräytyvä ominaisuus? Onko osa periytyvää? Vai johtuuko ympäristötekijöistä?
Jos samaa pohdittais eläimillä, niin yhtäkkiä syitä olis aivan ok ja luonnollista ja kiinnostavaa miettiä. Mutta kun kyse on ihmisistä, niin täysi tabu.
Vaikea tutkia ihmisellä kun ei voi laittaa kaksossikiöitä erilaisiin ympäristöihin.
Mengele tosin teki sellaisia juttuja, muttei sitä voi tieteeksi kutsua.
Mutta siis: vallitsevan teorian mukaan seksuaalisuus on liukumo, ei binäärinen asia. Erotukseksi suvunjatkamisesta, joka on binääristä, muttei juurikaan liity siihen, ketä ihminen rakastaa ja haluaa.
Heterojankkajat unohtaa aina, että ihminen on myös ja erityisesti aivotoimintaa ja seksiin kuuluu useimmilla miestä rakkaus kumppania kohtaan. Ei ole mekaanista kusivehkeiden nitkuttelua sisäkkäin kuten persuheterot kuvittelevat tunnevammaisuuksissaan. Rakkaus syttyy persoonaan ja kokonaisuuteen, eikä sukupuolella ole siinä ehkä suurtakaan väliä. Kuka meistä tietää, vaikka rakastuisi omaa sukupuolta olevaan henkilöön, kun sopiva osuu kohdalle? Sanoisin, että homoseksuaalit on paljon tietoisempia näistä tunne-elämän ja kiintymyksen kuvioista kuin tissejä ja perseitä kuolaava persu.
miten niin ei tiedetä? senkin on evoluutio hoitanut. kannattaisiko tutustua aiheeseen ensin ennen kuin kirjoittaa päättömiä?
homoseksuaalisuus on evoluution kannalta ollut merkittävä tekijä perheiden ja sukulaisten sekä yhteisöjen välillä. on ollut useampi ”lapseton” käsi tukemassa perheitä lastenhoidossa ja yhteisöissä turvana, lisännyt yhteisöllisyyttä ja ryhmän yhtenäisyyttä. homoseksuaaliset miesten on huomattu myös vaikuttavan vähentävän heteromiesten agressiivista käyttäytymistä ja lisäävän empatiaa miehillä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, mistä homous johtuu?
Jos joku haluaa harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa niin omahan on asiansa.
Miksi sitten ei ole oma asia harrastaa seksiä nuoren vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?
M38Kuinka nuoren? Kukaan ei varmasti estä sinua harrastamasta 5 tuskin 10 vuotta nuoremman kanssa, jos nimimerkistäsi päättelin oikein,et olisit itse 38 vuotias ja mahd 33 vuotias tai 28 vuotias osoittaisi sinua kohtaan vastaavaa halua.
Sen sijaan yli 20 vuotta nuoremman kanssa seksin harrastamista sinun kannattaa välttää, koska ikäeronne -olkoonkin, että 17 vuotiaskin on jo ylittänyt ns suojaikärana- sinun kannattaa välttää.
Miksikö? Koska olettama on, että olusitte todennäköisesti tilanteessa, jossa sinulla huomattavaati vanhempana (ja vahvempana) olisi merkittävä valta-asema ja sinua 20 vuotta nuorempi 17 vuotias olis ts liiaksi oletusarvoisessa vaarassa joutua sinun alistamaksi kun seksissä kuitenkin molempien tulisi saada, eikä toisen joutua alistettuun asemaan ja joutua jyrätyksi.
Uskovainen mies
Niin... Eli jännä jos panisin 18 vuotiasta miestä asia olisi ok. Mutta jos olisin avioliitossa 18 vuotiaan naisen kanssa se olisi syntiä.
M38
Ei sillä ole väljä olisiko max 17 vuotias seksikumppanisisi nainen vai mies. Tarkoitus on suojata oletusarvoisesti haavoittuvassa asemassa olevaa naista tai miestä häntä uhkaavalta loukkaavalta ja satuttavalta käytökseltä.
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
miten niin ei tiedetä? senkin on evoluutio hoitanut. kannattaisiko tutustua aiheeseen ensin ennen kuin kirjoittaa päättömiä?
homoseksuaalisuus on evoluution kannalta ollut merkittävä tekijä perheiden ja sukulaisten sekä yhteisöjen välillä. on ollut useampi ”lapseton” käsi tukemassa perheitä lastenhoidossa ja yhteisöissä turvana, lisännyt yhteisöllisyyttä ja ryhmän yhtenäisyyttä. homoseksuaaliset miesten on huomattu myös vaikuttavan vähentävän heteromiesten agressiivista käyttäytymistä ja lisäävän empatiaa miehillä..
jos kiinnostaa mutuilin sijaan ihan nykypäivän vuosikymmeniä kestänyt tutkimus, niin hakuun paul vasey samoa. siitä pääsee alkuun, niin ei tarvitse mutuilla…
No mistä aloittajan homous johtuu?
Homous johtuu siitä että maailmassa on ruotsalaisia. Homous keksittiin Ruotsissa joskun 50-luvun alussa...
Sori siitä.
Minustakin olisi mielenkiintoista tietää, miten geneettistä homous on ja miten se periytyy. Eikä todellakaan ole mitään homoja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tvssä oli dokumentti,ajattelivat kasvis myrkyt jne.Mitä aineita laitetaan kasvaviin mitä syödään...voihan olla .Kaikkiin laitetaan jotain yhteistä yhtä tms. tekijää ei selkeästi osattu nimetä.
mistäs ne kasvismyrkyt ennen teollista aikaa tuli?
Joskus aika päiviä sitten tehtiin tutkimuksia asiasta. Osa oli kokenut lapsena ja nuorena seksuaalisia väkivaltaa. Osa taas oli liian riippuvaisia äidistään. Osa kärsi oidiopaalisesta kompleksista äitiinsä. Osa oli jäänyt vanhempiensa suhteeseen kiinni. Ikäänkuin kolmanneksi pyöräksi.