Oletko joutunut lapsenvahdiksi yllättäen ja pyytämättä?
Miehen kaverilla on ollut muutaman kerran tapana tulle meille lasten kanssa ja sitten miehet on painuneet autotalliin jotain värkkäämään ja lapset jätetty minulle. Meillä ei ollut silloin vielä lapsia.
Kerran suivaannuin ja heti kun näin äijän kurvaaman meidän pihaan, lähdin samalla ovenavauksella omille asioilleni.
Sitten kun on ollut omiakin lapsia, pari kertaa leikkipuistossa ja kerran maauimalassa niin että lapseni on alkaneet leikkiä joidenkin muiden lasten kanssa ja näiden lasten isä on katsonut, että nehän pärjää siinä ihan hyvin kun minä vahdin ja äijä häipynyt jonnekin puoleksi tunniksi. Eli kaikki miehiä, jotka on nakittaneet lapsensa mun vahdittavaksi ilman kysymistä
Kommentit (28)
Olen kerran. Olin silloin lukiossa , kaukana kotoa, ja asuin perhetutun äidin luona yhdessä huoneessa vuokralla.
Tämä perhetuttu tuli sitten yhtenä iltana yllättäen hakemaan minut lapsenvahdiksi kahdelle n. 7 vuotiaalle lapselleen. Ei auttanut, vaikka selitin, että minulla on seuraavana päivänä matematiikan koe ja olisi vähän pakko lukea.
Hän viipyi jossain puolilleöin. Taisin pyöräillä kotiin.
No kerroin sitten kotona viikonloppuna asiasta. Oli varmaankin aika lailla korvat punaisena tällä perhetutulla, kun isä vähän soitti hälle ja suomensi käytäntöjä. Että olen opiskelija , en lapsenvahti enkä varsinkaan iltana, jolloin minulla koe seuraavana päivänä. Lisäksi hän mainitsi, että on vastuutonta laittaa 16-vuotias pyöräilemään kilometritolkulla yksin kotiin aamuyöstä.
Ei kysynyt lapsenvahdiksi toista kertaa
Vierailija kirjoitti:

Hieno teko isältäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, n 20 v sitten asuin rivitalossa ja yks äiti tyrkytti lapsiaan kaikille.
Hän on voinut laittaa lapset soittaa ovikelloa, on ennen sitä lähtenyt.Yhden kerran pihalla oll yks ihana mummo. Me oltiin lähdössö, mummo lupasi katsoa perään , soitin sossut paikalle ja laitoin sms kannattaa tulla kotiin nopeasti.
Yhden kerran me lähdettiin lintsille. Äiti taas oli tyrkyttämässä lapsiaan. Sanoin me lähdetään lintsille, kysyi voinko mikko tulla mukaan.
Sanoin me lähdetääb huomenna klo xx, voi tulla mukaan, jos on valmiina, ranneke ja eväät.
Ei ollut valmiina, lähdettiin. Äiti on supernuuka, aattelin ei raaski.
Meni ehkä tunti, puhelin soi, tää äiti soitti, en vastannut. Hetken päästä soitti, vastasin ja sanoi lapsi on nyt taksissa, mun pitää lunastaa taksi ja maksaa ranneke.
En enää muista miten tässä kävi, mutta aina, kun ehdotti jotain, sanoin muistatko linnanmäen
Mä olin ihan pa koko ajan, ei mulla olisi ollut varaa lapsen lippuja. Jälkikäteen harmittelin lapsen puolesta
Järkyttävää. Maksoiko tämä äidinkuvatus ikinä takaisin "mikon" taksia ja Linnanmäki- ranneketta?
Sopii soimaan tämän(kin) ketjun taustalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kerran. Olin silloin lukiossa , kaukana kotoa, ja asuin perhetutun äidin luona yhdessä huoneessa vuokralla.
Tämä perhetuttu tuli sitten yhtenä iltana yllättäen hakemaan minut lapsenvahdiksi kahdelle n. 7 vuotiaalle lapselleen. Ei auttanut, vaikka selitin, että minulla on seuraavana päivänä matematiikan koe ja olisi vähän pakko lukea.
Hän viipyi jossain puolilleöin. Taisin pyöräillä kotiin.
No kerroin sitten kotona viikonloppuna asiasta. Oli varmaankin aika lailla korvat punaisena tällä perhetutulla, kun isä vähän soitti hälle ja suomensi käytäntöjä. Että olen opiskelija , en lapsenvahti enkä varsinkaan iltana, jolloin minulla koe seuraavana päivänä. Lisäksi hän mainitsi, että on vastuutonta laittaa 16-vuotias pyöräilemään kilometritolkulla yksin kotiin aamuyöstä.
Ei kysynyt lapsenvahdiksi toista kertaa
Hieno teko isältäsi.
Joo, isä vanhana kunnallispoliitikkona hallitsee selkeän ja jämäkän täsmäviestinnän. Kuuntelin sitä puhelua ja tosiaan tulkinnanvaraa ei siinä ollut , asia tuli eritätin selväksi tälle tuttavalle. En muuten edes saanut mitään palkkaa tuosta hommasta, olin kuitenkin jotain 7 tuntia lasten kanssa kolmistaan. Muistelisin, että ruokaakaan en saanut tai voi olla, että en vaan kehdannut mennä jääkaapille oma-aloitteisesti
Mies tuo lapsensa minun luokseni illalla ja sanoo ,että hänen pitää mennä tunniksi pariksi jeesimään kaveria.
Tunti pari oli koko yö ja seuraavaan puoleenpäivään.
En ollut koskaan ennen nähnyt lasta. Lapsi huusi täyttä kurkkua pelosta ja ahdistuksesta koska isä hylkäsi hänet vieraan luokse.
Nukuin ehkä vartin koko yönä.
Mies oli ollut juomassa.
Viimeinen kerta muuten kun yritin seurustella lapsellisen miehen kanssa.
Ot mutta ystäväni teinitytär lupasi kerran tulla 2 tunniksi pelaamaan kouluikäisen kanssa, kun kävin koulun vanhempainillassa. Sovittiin että annan tytölle 15€ ja hän on meillä n. 16:45 - 18:30.
Likka tuli oven taakse jo päivällä, ennen kahtatoista! Tein lounasta, söimme yhdessä ja hän meni sohvalle nukkumaan 4 tunniksi. Lapsi tuli koulusta ja söi, hiukan vaille viisi herätin tämän lapsenvahdin ja lähdin kokoukseen. Tulin kotiin sovitusti 18:30 ja maksoin mitä lupasin.e
Myöhemmin tytön isä soitti minulle tuohtuneena, että hänen tyttönsä ansaitsisi enemmän palkkaa, koska "hoiti lasta 7 tuntia". Ei uskonut, vaikka sanoin että hoitaja nukkui yli puolet ajasta. Ei kuitenkaan laskua lähettänyt.
En koskaan ole joutunut lapsenvahdiksi. Toki olen aikanaan lasten kavereiden perään katsonut siinä missä omienkien jos ne on ollut vaikka vaan käymässä.
M53