Milla ei ole harrastanut puolisonsa kanssa seksiä vuoteen, ja silti he ovat onnellinen pariskunta. Ei seksi ole avioliitossa tärkeintä.
Monet ajattelevat seksin olevan yksi merkittävimmistä onnellisen avioliiton ominaisuuksista. Kaikille se ei sitä kuitenkaan ole.
52-vuotias Milla kertoo olleensa syyskuussa miehensä kanssa onnellisessa avioliitossa kahdeksan vuotta. Viimeisen vuoden aikana he eivät ole harrastaneet seksiä lainkaan. Seksittömyydellä ei ole ollut vaikutusta Millan tai hänen miehensä onnellisuuteen.
Milla kertoo olleensa itse aina seksuaalisesti aktiivinen. Hänen miehensä sen sijaan oli pidättyväinen. Mies ei halunnut harrastaa seksiä liian usein, sillä muuten hän kyllästyisi.
– Aluksi se ahdisti, kun seksiä oli vain kerran viikossa tai kuukaudessa. Mutta sitten siihen tottui, että sitä oli vain välillä, Milla muistelee.
Viimeisen vuoden aikana seksi on jäänyt avioliitosta pois kokonaan. Kaikki tapahtui Millan mukaan luonnollisesti, eikä pariskunnan tarvinnut tehdä asiasta yhteistä sopimusta.
Milla kokee olevansa avioliitossaan yhä onnellinen, vaikka hän joskus seksiä kaipaisikin. Hän on tottunut tilanteeseen.
Muille he eivät ole seksittömyydestään kertoneet.
Milla on miehensä kanssa avioliitossa, jossa ei ole miehen aloitteesta seksiä lainkaan. Nyt hän kertoo, mikä on onnellisen mutta seksittömän avioliiton salaisuus.
Avioliitto voi Millan mielestä olla onnellinen myös ilman seksiä.
Monet ajattelevat seksin olevan yksi merkittävimmistä onnellisen avioliiton ominaisuuksista. Kaikille se ei sitä kuitenkaan ole.
52-vuotias Milla kertoo olleensa syyskuussa miehensä kanssa onnellisessa avioliitossa kahdeksan vuotta. Viimeisen vuoden aikana he eivät ole harrastaneet seksiä lainkaan. Seksittömyydellä ei ole ollut vaikutusta Millan tai hänen miehensä onnellisuuteen.
Jokaisen tapa tehdä omasta parisuhteestaan merkityksellinen on erilainen.
– Niin monta tapaa kuin on ihmisiäkin, Milla lisää.
Milla ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi. Hänen henkilöllisyytensä on Iltalehden tiedossa.
Luonnollinen loppu
Milla kertoo olleensa itse aina seksuaalisesti aktiivinen. Hänen miehensä sen sijaan oli pidättyväinen. Mies ei halunnut harrastaa seksiä liian usein, sillä muuten hän kyllästyisi.
– Aluksi se ahdisti, kun seksiä oli vain kerran viikossa tai kuukaudessa. Mutta sitten siihen tottui, että sitä oli vain välillä, Milla muistelee.
Viimeisen vuoden aikana seksi on jäänyt avioliitosta pois kokonaan. Kaikki tapahtui Millan mukaan luonnollisesti, eikä pariskunnan tarvinnut tehdä asiasta yhteistä sopimusta.
Milla kokee olevansa avioliitossaan yhä onnellinen, vaikka hän joskus seksiä kaipaisikin. Hän on tottunut tilanteeseen.
Muille he eivät ole seksittömyydestään kertoneet.
Kommentit (33)
Aika luonnollista että seksin merkitys vähenee pitkässä liitossa. Siitä ei välttämättä kerrota ulkopuolisille, vaan annetaan ymmärtää että vielä kiinnostaa ne puuhat. Totuus voi olla aivan muuta. Alkuhuuma haihtuu, muut asiat elämässä ovat ne merkityksellisimmät.
Millan mies panee vaikka maksullisia koko ajan.
Millan mies hakee seksinsä muualta. Ihan hyvä järjestely.
Tuossa seksi loppui yhteisellä päätöksellä eikä kumpikaan siitä kärsinyt eikä liitto ollut muuten huono. Useimmiten taas seksi hiipuu samaa tahtia muun liiton hiipumisen kanssa. Eli silloin se on helposti indikaattori muunkin suhteen ongelmista.
Lisäksi jos edes toinen kärsii seksin loppumisesta se on suhteelle iso ongelma vaikka toinen ei kärsisi.
"Alkuhuuma haihtuu, muut asiat elämässä ovat ne merkityksellisimmät. "
En tosin ole vielä keksinyt mikä muu olisi niin äärimmäisen merkityksellistä että se estäisi vajaa puoli tuntia kerran tai pari viikossa olemasta lähekkäin.
En ymmärrä tuota syytä, että arvelee kyllästyvänsä.
Eivät ole kertoneet seksittömyydestä kellekään. Miksi se siinä tapauksessa on annettu julki lehteen?
Eli Milla on tyytynyt mieheen joka ei ole hänelle se oikea.
Pikkuhiljaa alkaa asia rassata enemmän ja enemmän, erotessa sitten huomaa heittäneensä vuosia elämästään hukkaan.
Mies ei ole hetero tai hänen "pelinsä" ei toimi. Terve mies haluaa kyllä seksiä. Outo suhde mutta jos ovat tyytyväisiä itse niin mikäs siinä, minulle ei sopisi.
Vierailija kirjoitti:
Millan mies hakee seksinsä muualta. Ihan hyvä järjestely.
Lukutaito. Mies oli se pidättyväinen.
Katso meitä on niin monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
"Alkuhuuma haihtuu, muut asiat elämässä ovat ne merkityksellisimmät. "
En tosin ole vielä keksinyt mikä muu olisi niin äärimmäisen merkityksellistä että se estäisi vajaa puoli tuntia kerran tai pari viikossa olemasta lähekkäin.
Hehän ovat lähekkäin. Hellyyttä on paljon.
Millan mies käy panemassa muualla ja kertoo kotona ettei seksittömyys haittaa. Tosin, pian Millan mies muuttaa seksipartnerinsa kanssa yhteen ja Milla on oikeasti seksitön.
Olisi niin hauska kokeilla tuollaista että saisi kerran kuukaudessa. Varmaan repisin miehen vaatteet ja suurinpiirtein söisin hänet. Onkohan noilla käynyt samoin ja sitten mies päätti että parempi kokonaan pidättäytyä :D
Siis ihanko tosissaan ihmiset haluavat iltapäivälehtiin puhumaan seksielämästään?
Vierailija kirjoitti:
Tuossa seksi loppui yhteisellä päätöksellä eikä kumpikaan siitä kärsinyt eikä liitto ollut muuten huono. Useimmiten taas seksi hiipuu samaa tahtia muun liiton hiipumisen kanssa. Eli silloin se on helposti indikaattori muunkin suhteen ongelmista.
Lisäksi jos edes toinen kärsii seksin loppumisesta se on suhteelle iso ongelma vaikka toinen ei kärsisi.
Toisaalta yleensä tälle joka jää ilman seksiä on kerrottu, mistä homma hiertää, mutta ilmeisesti seksi ei sitten lopulta ole hänelle mikään iso asia, kun ei ole valmis tekemään mitään. Paitsi valittamaan ja pettämään.
Vierailija kirjoitti:
Millan mies käy panemassa muualla ja kertoo kotona ettei seksittömyys haittaa. Tosin, pian Millan mies muuttaa seksipartnerinsa kanssa yhteen ja Milla on oikeasti seksitön.
Osaatko lukea ollenkaan?
Yäääh. Itse olen samanikäinen, menty nuorena naimisiin (30-vuotishääpäivä käsillä) ja aivan kauhea ajatus, että meillä ei olisi seksiä. Molemmat haluaa, molemmat tekee aloitteita, molemmat tulee. Olisipa karmeaa luopua seksistä sen takia, että kumppania ei kiinnosta. Sehän on ihan avioliiton ydinasioita, että halut kohtaa.
Ja siis huom! Jos kumpikaan ei halua, niin ok. Silloinhan halut kohtaavat. Mutta tässähän nainen halusi, mutta asia oli hiipunut, kun mies ei halua. Nyt on mennyt vuosi, mutta jaksaako tuota loputtomiin?
Vierailija kirjoitti:
"Alkuhuuma haihtuu, muut asiat elämässä ovat ne merkityksellisimmät. "
En tosin ole vielä keksinyt mikä muu olisi niin äärimmäisen merkityksellistä että se estäisi vajaa puoli tuntia kerran tai pari viikossa olemasta lähekkäin.
Yleensä suhteessa henkinen läheisyys on tärkein. Siitä tietysti myös syntyy seksi ja fyysinen läheisyys, jotka ruokkivat henkistä läheisyyttä.
Sama kohtalo, olen nainen ja about samoja ikiä. Miestä ei kiinnosta seksi, ei halua asiaa selvitellä (esim terapia) joten olemme ilman, 1,5 v jo mennyt.
Olen itse ratkaissut asian sitten omasta puolestani. Eli toimin samoin kuin tässä ketjussa moni epäilee millan miehen toimivan.
Ällistelijöille: todellakin on miehiä joita ei kiinnosta seksi ollenkaan.
Hellyyttä muilla tavoilla
Millaa ärsyttää ihmisten käsitys siitä, ettei seksitön parisuhde voi olla oikea parisuhde. Hänen mielestään käsitys on täysin väärä.
– Jos miettii vaikka vanhoja ihmisiä. He pysyvät yhdessä vuosikymmeniä ilman, että nukkuvat välttämättä samassa sängyssä. Omat isovanhempani olivat naimisissa 60 vuotta ja nukkuivat eri huoneissa.
Seksittömyys ei tarkoita parisuhteessa aina kaikesta hellyydestä luopumista. Milla ja hänen miehensä osoittavat toisilleen läheisyyttä muilla tavoilla, kuten nukkumalla vierekkäin samassa sängyssä.
– Pusutellaan, silitellään ja hassutellaan. Meillä on myös yhteinen hemmetin hyvä huumorintaju. Meillä on tosi hauskaa kahdestaan, Milla avaa.
Aviopari tekee lähes kaiken yhdessä, joten he ovat Millan mukaan kuin kasvaneet yhteen. Tärkeintä onnellisessa avioliitossa ovat seksin sijaan hyvä huumorintaju sekä toisen kunnioittaminen.
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/86f455e5-3775-4701-9229-64285490eda8