Miten selvitä ja miten kauan kestää selvitä erosta?
Olen eroamassa ensimmäisestä kunnon suhteesta. Tuntuu että elämältä katoaa pohja. En voi ymmärtää miten voin selvitä elämässä eteenpäin ilman ihmistä, joka on mulle ollut tärkein ja rakkain. Jonka kanssa on suunnitellut elämää pitkälle eteenpäin. Edelleen rakastan häntä ja hänkin kamppailee selkeästi ristiriitaisin tuntein. Hän enemmän eroa haluaa. Itse olisin voinut vielä yrittää korjata asioita kun tiedämme nyt tarkemmin keskusteltuamme, mistä kaikki johtuu.
Mutta ei tässä nyt varmaan enää pysty tekemään mitään ja tuntuu, että tukahdun tähän kipuun ja suruun.
Minulla on siinä mielessä vähän hankala tilanne, kun minulla ei ole läheisiä ystäviä ollenkaan. On vain pari ei niin läheistä kaveria. Perhe (vanhemmat ja sisarukset) asuu kaukana, vaikkakin ollaan onneksi läheisiä.
Tuntuu, että ei ole mitään sosiaalista sisältöä elämässä (työn lisäksi) ja olen koko ikäni ollut vähän kotihiiri. Viihdyn kotona ja yksin en uskalla juuri mihinkään mennä. Pelkään että masennun yksin neljän seinän sisälle. Pelkään, todella pelkään tulevaa.
Miten pärjään? Kotona ei yhtäkkiä ole kohta ketään kenen kanssa höpötellä päivän tapahtumista ja kuunnella miten rakas höpöttelee omia juttujaan.
Teimme ennen kumppanin kanssa kuitenkin paljon asioita. Hän oli minulle myös paras ystäväni. Samalla kyllä olen koittanut rakentaa sosiaalista verkostoa muuallekkin, mutta tuntuu että se on tosi vaikeaa aikuisena.
Miten ihmeessä selviän? Miten kauan tämä tuska tulee jatkumaan? Miten pystyn asumaan yksin? Miten selviän yksinäisyydestä? Kenelle soitan tai laitan viestiä milloin vain? Pystynkö ikinä rakastumaan kehenkään toiseen? Tai ylipäätään löydänkö ketään ikinä enää? Tai jos löydän niin entä jos hän ei ole yhtä turvallinen?
Kaipaan vertaistukea, tsemppiä, lempeyttä ja toivoa että selviän.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
hei ap! kuinka kauan ehditte seurustella?
Tähän siis oli tuo äskeinen vastaukseni.
-Ap
Kyllä sinä selviät. Aika parantaa.
Päivä kerrallaan. Keskittyä omiin juttuihin. Jokaisella kestää oma aikansa ns parantua erosta.
Onko mies kertonut oikean syyn? Varmista, että on kertonut läheisilleen ja ystävillenne, että itse haluaa erota eikä niin, että sinä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Onko mies kertonut oikean syyn? Varmista, että on kertonut läheisilleen ja ystävillenne, että itse haluaa erota eikä niin, että sinä haluat.
No tällä nyt ei ole yhtään mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhyy, etsi joku äijä itsellesi tunnetamponiksi. Dumppaa sitten kun uusi jännis iskee kuvioihin.
Naiset ei toimi kuten miehet. Siinä missä mies ottaa heti ensimmäisen vastaantulevan, ja todennäköisesti ihan oikeasti uskoo jopa rakastuneensa parempaan niin nainen ei voi aikoihin edes kuvitella koskevansa kehenkään. Ja jos jotain menee tekemään, niin tuntee pettävänsä ja lähinnä oksetusta.
Siis kuvasit juuri miten naiset toimivat ja miten mies kokee. Kirjoitit vain sukupuolet väärinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhyy, etsi joku äijä itsellesi tunnetamponiksi. Dumppaa sitten kun uusi jännis iskee kuvioihin.
Naiset ei toimi kuten miehet. Siinä missä mies ottaa heti ensimmäisen vastaantulevan, ja todennäköisesti ihan oikeasti uskoo jopa rakastuneensa parempaan niin nainen ei voi aikoihin edes kuvitella koskevansa kehenkään. Ja jos jotain menee tekemään, niin tuntee pettävänsä ja lähinnä oksetusta.
Siis kuvasit juuri miten naiset toimivat ja miten mies kokee. Kirjoitit vain sukupuolet väärinpäin.
Aidosti vaimoaan rakastava ei kykene näkemään ketään muuta samanarvoisena. Tällainen mies muistelee mennyttä vaimoaan vuosikymmeniä. Kivikkoinen tie.
Vierailija kirjoitti:
Novellinkirjoittaja iski taas. Taitaa olla luppoaikaa hänellä, kun tehtailee tänne mielikuvituspersoonissaan stooreja noinkin usein.
Vai ootko sä se sama joka tehtailee trolleja päivät pitkät? Itsereflektion puute voi johtaa siihen että kuvittelet kaikki samaks ihmiseksi. Niinkuin monet miehet tuomitsee NAISET eikä yksilöä (huom, ei kaikki)
-eri
Reilu kolme vuotta, vähän yli kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä.
Varmaan jonkun mielestä pikku aika, mutta meille molemmille ensimmäinen pitempi suhde ja kunnon rakkaus.
Kerettiin rakentaa tulevaisuuden suunnitelmia ja olen koko ajan nähnyt meidät sellaisena pariskuntana, joka on yhdessä vielä vanhana ja ryppyisenä. Ja näin kumppanikin on joskus puhunut. Ei oikein välitetä kumpikaan sellasesta nykyajan meiningistä, jossa kumppania vaihetaan kun paitaa.
En meinaa käsittää, että päädyttiin näin pahaan kriisiin, että toinen ihan oikeasti miettii eroa.
Hitto että on tuskallista.💔
-Ap