Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten selvitä ja miten kauan kestää selvitä erosta?
01.07.2026 |
Olen eroamassa ensimmäisestä kunnon suhteesta. Tuntuu että elämältä katoaa pohja. En voi ymmärtää miten voin selvitä elämässä eteenpäin ilman ihmistä, joka on mulle ollut tärkein ja rakkain. Jonka kanssa on suunnitellut elämää pitkälle eteenpäin. Edelleen rakastan häntä ja hänkin kamppailee selkeästi ristiriitaisin tuntein. Hän enemmän eroa haluaa. Itse olisin voinut vielä yrittää korjata asioita kun tiedämme nyt tarkemmin keskusteltuamme, mistä kaikki johtuu.
Mutta ei tässä nyt varmaan enää pysty tekemään mitään ja tuntuu, että tukahdun tähän kipuun ja suruun.
Minulla on siinä mielessä vähän hankala tilanne, kun minulla ei ole läheisiä ystäviä ollenkaan. On vain pari ei niin läheistä kaveria. Perhe (vanhemmat ja sisarukset) asuu kaukana, vaikkakin ollaan onneksi läheisiä.
Tuntuu, että ei ole mitään sosiaalista sisältöä elämässä (työn lisäksi) ja olen koko ikäni ollut vähän kotihiiri. Viihdyn kotona ja yksin en uskalla juuri mihinkään mennä. Pelkään että masennun yksin neljän seinän sisälle. Pelkään, todella pelkään tulevaa.
Miten pärjään? Kotona ei yhtäkkiä ole kohta ketään kenen kanssa höpötellä päivän tapahtumista ja kuunnella miten rakas höpöttelee omia juttujaan.
Teimme ennen kumppanin kanssa kuitenkin paljon asioita. Hän oli minulle myös paras ystäväni. Samalla kyllä olen koittanut rakentaa sosiaalista verkostoa muuallekkin, mutta tuntuu että se on tosi vaikeaa aikuisena.
Miten ihmeessä selviän? Miten kauan tämä tuska tulee jatkumaan? Miten pystyn asumaan yksin? Miten selviän yksinäisyydestä? Kenelle soitan tai laitan viestiä milloin vain? Pystynkö ikinä rakastumaan kehenkään toiseen? Tai ylipäätään löydänkö ketään ikinä enää? Tai jos löydän niin entä jos hän ei ole yhtä turvallinen?
Kaipaan vertaistukea, tsemppiä, lempeyttä ja toivoa että selviän.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka on klisee, niin aika parantaa tai ainakin tuurruttaa. Anna itsellesi lupa surra kunnolla ja päästä kaikki ulos, tukahduttamatta/kieltämättä mitään tunteita, mutta älä silti kuormita surulla muita ihmisiä. Ota tarvittaessa vaikka sairaslomaa.
Erosta selviää kyllä tai vähintään sen kanssa oppii elämään. Toisaalta siinä missä esim. lähiomaisen kuolema vaivaa helposti loppuiän, erosta toipuu viimeistään siinä vaiheessa jos/kun löytää uuden rakkaussuhteen, enkä tarkoita mitään laastarisuhdetta.
Ero on aina pieni kuolema.
Itseasiassa kuolemakin on tavallaan helpompi käsitellä ja hyväksyä, kun mitään ei ole tehtävissä, ei ole enää mahdollista.
Erossa jää aina miettimään "mitä jos olisikin mahdollisuus" ja mikä se olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli avioero pari kk sitten. Oli järkytys. Tuntui ettei siitä voi selvitä, mulla sama kuin sulla eli ei kavereita eikä sosiaalista verkostoa. Mutta aloin olla yhteydessä erääseen ihmiseen joka tuntee exäni. Yllättäen hän olikin oikein kiva ja olisi voinut aloittaa jopa suhteen kanssani. Mutta musta ei ollut siihen. Aloitin myös erään mielialalääkkeen mikä on auttanut hyvin. Ihme hyvin olen lopulta selvinnyt, samaa toivon sulle. Hae apua josset pärjää.
Minkä ikäinen olet?
Kauanko suhde kesti?
Asuitteko yhdessä?
Onko lapsia?
Oletko työssä / opiskelet tms?
Et olisi nyt tuossa tilanteessa, jos hän olisi ollut oikea sulle. Believe me.
Kirjoita tunteitasi ylös, anna niiden tulla ja mennä. Kaikki me pelkäämme yksinäisyyttä ja tyhjyyyttä, mutta on itsestäkin kiinni, kauanko se jatkuu.
Erosin hyvin pitkästä suhteesta, kun mies vaihtoi uuteen. Hän oli läheisin ihmiseni, johon kuvittelin voivani aina luottaa.
Neljä vuotta myöhemmin minulla on uusi suhde ja koen eron olleen onni. Olen oppinut itsestäni paljon. Heittäydyin nopeasti elämään, deittailemaankin. Anna sinäkin mennä, ei kenenkään elämä ole yhdestä kumppanista kiinni.
Ite kun erosin nuorena niin löysin tyttökaverin jonka kanssa käytiin baareissa. Tee sinäkin sama ja unohda se sika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen pahoillani puolestasi, olet vielä nuori, mutta toivon että ihmiset ottaisivat tästä tarinastasi oppia. Todella moni, löydettyään parisuhteen , dumppaavat kaikki mahdolliset entiset ja nykyiset ystävänsä. Kyllä kannattaa pitää mielessä, että nykyisistä parisuhteista/avioliitoista/avoliitoista vähintään 50% päättyy eroon . Pitäkää ihmeessä niistä läheisistä ystävistä, sukulaisista ja ihan kavereistakin huolta.
.
Kukaan ei voi millään tapaa taata, että tämä sinun elämänkumppanisi olisi sinun ystäväsi/kumppanisi omaan kuolemaasi asti. Olen itse jäänyt leskeksi peräti kaksi kertaa ja se ollut kauheaa. Mutta ystävien ja läheisten avulla olen selvinnyt niistäkin. Itse olen pyrkinyt pitämään yhteyttä niin lapsuuden ystäviin, omiin sukulaisiin ja niin aikuisiällä saatuihin työkavereihin , kuin muihinkin ystäviin. Arvostan ystäviäni ja kanssaihmisiä todella paljon, pidän ihmisistä ja koen suurta kiitollisuutta siitä että niitä ystäviä on. Toki se vaatii myös vastavuoroisuutta, eli kun ystävälläsi on vaikeaa (sairastumisia, avioeroja, kuolemaa lähipiirissä) niin silloin itsekin pitää olla tukena. Kun annat ,niin myöskin saat. Tämä on tärkeä elämänohje.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhyy, etsi joku äijä itsellesi tunnetamponiksi. Dumppaa sitten kun uusi jännis iskee kuvioihin.
Naiset ei toimi kuten miehet. Siinä missä mies ottaa heti ensimmäisen vastaantulevan, ja todennäköisesti ihan oikeasti uskoo jopa rakastuneensa parempaan niin nainen ei voi aikoihin edes kuvitella koskevansa kehenkään. Ja jos jotain menee tekemään, niin tuntee pettävänsä ja lähinnä oksetusta.
Just. Ja paskan marjat. Ainoastaan jos naisella on ollut joku superalfa niin tuo pätee.
Ei mulla muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen pahoillani puolestasi, olet vielä nuori, mutta toivon että ihmiset ottaisivat tästä tarinastasi oppia. Todella moni, löydettyään parisuhteen , dumppaavat kaikki mahdolliset entiset ja nykyiset ystävänsä. Kyllä kannattaa pitää mielessä, että nykyisistä parisuhteista/avioliitoista/avoliitoista vähintään 50% päättyy eroon . Pitäkää ihmeessä niistä läheisistä ystävistä, sukulaisista ja ihan kavereistakin huolta.
.
Kukaan ei voi millään tapaa taata, että tämä sinun elämänkumppanisi olisi sinun ystäväsi/kumppanisi omaan kuolemaasi asti. Olen itse jäänyt leskeksi peräti kaksi kertaa ja se ollut kauheaa. Mutta ystävien ja läheisten avulla olen selvinnyt niistäkin. Itse olen pyrkinyt pitämään yhteyttä niin lapsuuden ystäviin, omiin sukulaisiin ja niin aikuisiällä saatuihin työkavereihin , kuin muihinkin ystäviin. Arvostan ystäviäni ja kanssaihmisiä todella paljon, pidän ihmisistä ja koen suurta kiitollisuutta siitä että niitä ystäviä on. Toki se vaatii myös vastavuoroisuutta, eli kun ystävälläsi on vaikeaa (sairastumisia, avioeroja, kuolemaa lähipiirissä) niin silloin itsekin pitää olla tukena. Kun annat ,niin myöskin saat. Tämä on tärkeä elämänohje.
Toisaalta totta, toisaalta ei aivan näin yksioikoista. Kyllä se yhteydenpito voi hiipua ihan muustakin syystä kuin parisuhteen takia. Omalla kohdalla esimerkiksi nuoruuden ystävien kanssa kun muutettiin eri paikkakunnille, opiskelut ym, niin väkisinkin alkoi hiipua. Ja kun asiat on kaksivuoroisia, niin ei se aina itsestäkään ole kiinni, minä pidin yhteyttä ystäviin ja kavereihin lapsen syntymän jälkeenkin, mutta kun he tulivat samaan tilanteeseen, eivät ehtineet ja jaksaneet.
Se on elämää, ja täysin ymmärrettävää. Ihmisillä on sairauksia, murheita, kädet muutenkin täynnä työtä tai muita syitä.
Tai välit vaikka sukulaisiin voi katketa ihan sukulaisista johtuen. Ei se aina omaa syytä ole, eikä toisaalta sukulaisia tarvitse roikottaa elämässään vain, koska ovat sukulaisia, jos muuten välit ovat huonot vaikka alkoholismin, väkivaltaisuuden tms takia.
Harmittaa tällainen lyödyn lyöminen. Kaikilla ei välttämättä oikein koskaan ole ollut niitä ystäviä. Siinä ei paljon lohduta, että siitä moititaan ja kerrotaan, miten onnellinen itse on kaikista ihanista ihmisistä ympärillä.
"Ap, olen pahoillani puolestasi, olet vielä nuori"
Aloittajahan ei missään ole ikäänsä sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli avioero pari kk sitten. Oli järkytys. Tuntui ettei siitä voi selvitä, mulla sama kuin sulla eli ei kavereita eikä sosiaalista verkostoa. Mutta aloin olla yhteydessä erääseen ihmiseen joka tuntee exäni. Yllättäen hän olikin oikein kiva ja olisi voinut aloittaa jopa suhteen kanssani. Mutta musta ei ollut siihen. Aloitin myös erään mielialalääkkeen mikä on auttanut hyvin. Ihme hyvin olen lopulta selvinnyt, samaa toivon sulle. Hae apua josset pärjää.
Sinä olet oikealla tiellä. Tuosta ystävästä olisi helposti voinut tulla laastari ja sitä myötä entinen ystävä. Tsempit jatkoon, kuten myös ap:lle!
Elämä ei pääty yhteen tunnepuolen kolariin, vaan sen jälkeen jatketaan kohti uusia kokemuksia ja jätetään vanha sinne menneisyyden lokeroon. Tämä taivallus täällä on ihan liian lyhyt uhrattavaksi siihen, että tuhlataan kallista aikaa ikuiseen suremiseen. Rypeminen pitää toki käydä läpi, mutta siitä noustaan ylös.
Vierailija kirjoitti:
10 minuutta kestää erosta toipuminen. Itse menin baariin etsimään yhden yön seuraa unohtaakseni entisen kumppanin.
Kuulostat tyhjältä ihmiseltä, jolle toiset ihmiset on vain käyttötavaraa, joiden tehtävänä on yrittää täyttää sun tyhjyyttä loputtomiin. Tällä tavalla -ehkä meidän kaikkien onneksi- et tule koskaan löytämään kestävää ja oikeasti tyydyttävää parisuhdetta. Kivaa yksinäistä loppuelämää 🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhyy, etsi joku äijä itsellesi tunnetamponiksi. Dumppaa sitten kun uusi jännis iskee kuvioihin.
Täällähän yksi mies jo kertoi rynnäänneensä eron jälkeen välittömästi baariin etsimään p anoseuraa. Että kukahan se tässä tunnetamponia etsiikään...?
Vierailija kirjoitti:
10 minuutta kestää erosta toipuminen. Itse menin baariin etsimään yhden yön seuraa unohtaakseni entisen kumppanin.
Arvaa miksi teitä kutsutaan miesvauvoiksi? Ette pysty olemaan minuuttiakaan ilman viihdyttäjää, tai jotakuta, joka tyydyttää teidän tarpeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Novellinkirjoittaja iski taas. Taitaa olla luppoaikaa hänellä, kun tehtailee tänne mielikuvituspersoonissaan stooreja noinkin usein.
On sulla hyvä elämä käydä kirjottamassa jokaiseen keskusteluun sama asia. Että kellähän sitä luppoaikaa on. Toisilla katsos on elämää, josta riittää asioita kerrottavaksi. Ei tarvitse päästä keksiä. Toisilla on ihan oikeata asiaa ja keskustelun aihetta.
Tämä oli siis tämän yllä olevalle kommentoijalle tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli siis tämän yllä olevalle kommentoijalle tarkoitettu.
Höh ei tämä vastaus homma nyt toimi tässä...
hei ap! kuinka kauan ehditte seurustella?
Ensiksi, tsemppiä, sun ei tarvitse just nyt tietää miten selviät eteenpäin. Erotuska on hirveää, siitä saa tuntea kipua. Eikä oo väliä sillä onko suhde ollut 7 vuoden avioliitto vai kuukausien tapailusuhde. Kun pistää sydämensä peliin, sen kyllä tuntee. Oon hirveimmän erosurun kokenut tapailusuhteen päättymisestä koska kaikki jäi kesken.
Alue: Aihe vapaa
Naiset ei toimi kuten miehet. Siinä missä mies ottaa heti ensimmäisen vastaantulevan, ja todennäköisesti ihan oikeasti uskoo jopa rakastuneensa parempaan niin nainen ei voi aikoihin edes kuvitella koskevansa kehenkään. Ja jos jotain menee tekemään, niin tuntee pettävänsä ja lähinnä oksetusta.