Keskustellaan astrologiasta
Pian Uranus ja Mars ovat konjuktiossa kaksosissa, miten ajattelet sen kanavoituvan?
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Luin lapsena ja nuorena paljon astrologiaa, ja uskoin kaiken.
Nyt luullaan, että uskon vieläkin, ja saan alan tavaraa lahjaksi vieläkin. Mitä minä niillä teen? 😭
Täyttä roskaa.
Myy ne Facebookin henkisissä kirppis ryhmissä. Lahjakortti olisi parempi vaihtoehto. Usein kiinnostuksen kohteet saattavat vaihtua muutenkin vuosien kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin tarot-kortteihin ja vastaaviin uskomisen jotenkin vielä ymmärrän, mutta nämä astrologiaan uskovat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Melkeinpä pelottavaa miten aikuinen ihminen voi olla noin järkijättöinen. Jos tuo tulisi seurustelun alkuvaiheessa ilmi, niin varmaankin lopettaisin suhteen, sillä tuollaiselta henkilöltä voi ajan mittaan paljastua vaikka mitä muitakin järjettömiä uskomuksia ja tapoja. Käytännössä kuin jonkin sekopään kanssa olisi.
Lopulta siinä on kyse juurikin samasta asiasta kuin vaikka tarotteihin uskomisessa, tai uniensa tulkinnasta. Ne ovat apuvälineitä ihmiselle itselleen kuulla alitajuntaansa paremmin ja alitajunta meitä ohjaa.
Näin yöllä unta, jossa mustalaisnainen ennusti minulle ja neuvoi minua ja siunasi matkani Ja käytän sanaa mustalaisnainen, koska sellaisena hän esittäytyi. Oli tosi kiva unijuttelu ja heräsin aamulla sitten tietäen tarkkaan mitä minun pitää erään asian kanssa tehdä.
Tokikaan en usko, että unessani vieraili toinen henkilö, mutta viime yönä oli tällainen leffa minulle eikä se huono leffa ollut ja nautin vieläkin tuon unen visuaalisesta maisemasta. En vo kuin ihmetellä miten uskomattoman upeita maisemia aivot voivat luoda noin vain.
Joskus vuosia sitten huvituin, kun kerroin jossain netin keskustelupalstalla oudosta unestani ja sinne tuli hätää kärsivät pari pseudosketikkoa kertomaan miten hullu sinun täytyy olla, että uskoo uniin ja toinen sitten kehotti menemään hoitoon. Enkä ollut edes missään kertonut uskovani näkemääni uneen eikä sitä hoidon tarvettakaan ollut. . Ainostaan jaoin edellisyänä äkemäni unen. Näillä tapauksilla taisi vain itsellään olla harha kuvitella, että jos puhuu jostan asiasta, niin siihen uskoo.
Jos astrologia ja tarot ovat apuvälineitä ihmiselle itselleen, miksi niiden säännöt ja tulkinnan tekee kukaan muu kuin ihminen itse?
Eivätkö nämä vain haittaa ja sotke?
Kyllä kai tulkinnat pitää itse tehdä loppupeleissä. Opaskirjat antavat suuntaa korttien merkitykseen mutta kovin yksilöllistä tulkintaa niillä ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni lukee salaa astrologiasivustoja. Kannattaako erota heti, koska tämmöinen vähämielisyys on paljastunut? Ei liene toivoa normaalista aivotoiminnasta enää?
Minusta on vain mielenkiintoista ajatella asioita eri tavalla. Miksi aina pitää heti tuomita jonkun toisen erilainen maailmankuva, jos siitä ei ole haittaa muille, eikä esimerkiksi jatkuvasti yritä saada sinua kiinnostumaan aiheesta.
Kyse ei ole "asioiden ajattelusta eri tavalla" vaan uskomisesta aivan totaaliseen hölynpölyyn. Ihan sama jos uskot että naapurin ikkunan verhojen asento vaikuttaa koko maailman tulevaisuuteen. Toisin sanoen siis osoitus täydellisestä järjen puutteesta.
Sinulla on erheellinen käsitys astrologiasta. Ei kukaan oleta, että jokin planeetta taivaalla "vaikuttaisi" elämääsi. Kyseessä on pikemminkin eräänlainen elämän käsikirjoitus. Syntymäkartta osoittaa valmiudet ja haasteet, ja transiitit kuljettavat elämää vaiheesta toiseen. Astrologian tuntemus auttaa vaikeiden elämänvaiheiden yli nopeammin kuin sokeana eläminen kehdosta hautaan. Veikkaan, että astrologian vastaisuutesi näkyy syntymäkartallasi.
"Kyseessä on pikemminkin eräänlainen elämän käsikirjoitus."
Eli uskot että joku planeetta taivaalla vaikuttaisi elämääsi. Et siis ole millään muotoa täysjärkinen, tai oikeastaan edes oikeustoimikelpoinen. Holhoukseen sinut pitäisi asettaa.Kirjoitin nimenomaan, ettei kyse ole siitä, että planeetat vaikuttaisivat ihmiseen. Astrologia on nähdäkseni vain eräänlainen universumin väline, joka kertoo siitä, millaista roolia esität tässä elämässä, mitkä ovat tämän elämäsi haasteet ja missä vaiheessa elämääsi tulet kohtaamaan tiettyjä asioita. Totta kai taustalla on tässä ei-ateistinen maailmankuva, minkä vuoksi näen, että sinun kanssasi on hedelmätöntä kiistellä. Oikeastaan ihmettelen eniten sitä, mikä tarve sinulla on leimata toisia hulluiksi. Mikä uhka minun kaltaiseni ihminen on sinulle henkilökohtaisesti?
Miten tähdet jotka "eivät vaikuta ihmiseen" kuitenkin "kertoo millaista roolia esität tässä elämässä"?
Etkö havaitse sanomassasi mitään ristiriitaa?
Mikä mielestäsi on nämä kaksi (ihmisen aivosolut ja tähti kaukana avaruudessa) yhdistävä asia?
Et siis vieläkään tajua? Kyse ei ole siitä, että planeetat vaikuttaisivat jotenkin fyysisesti ihmiseen. Taivaankappaleitten muodostamat kuviot ovat ikään kuin symbolikirjoitusta. Astrologia on kieli.
Yrität koota väärää palapeliä. Ihminen on nähtävä sieluna, ei solurykelmänä. Havaitsemamme maailmaa ei välttämättä edes ole, kaikki voi olla harhaa ja leikkiä.
Ihminen nimenomaan on nähtävä, mukaanlukien aivot, solurykelmänä aivan kuten kaikki muutkin eliöt.
Ja tähdet ovat kuumaa ydinfuusion tuottamaa plasmaa. Suuri pallo kuumaa materiaa ei sisällä mitään viestiä keneltäkään/kenellekään.
Taivaankappaleet eivät myöskään muodosta mitään kuvioita. Jos katsoisimme niitä jostain muualta päin maailmankaikkeutta niin ne näyttäisivät aivan erilaiselta ja olisivat keskenään aivan eri paikoissa ja eri suhteissa toisiinsa.
Ne kuviot näyttäytyvät juuri sille yksilölle, joka on tietyssä kohtaa maapalloa.
No ei näyttäydy, vaan ne ovat ihan pelkkää etäisyyksien tuottamaa harhaa ja mielikuvituksen tuotetta.
Näin. Esimerkiksi Orionin vyö näyttää meistä katsoen kolmelta tähdeltä, jotka ovat ihan lähekkäin toisiaan. Oikeasti kyseessä on illuusio, jonka voi nähdä vain maasta käsin. Alnilam on yli tuhat valovuotta kauempana kuin kaksi muuta tähteä, ja niiden etäisyys toisistaan on myös satoja valovuosia. Jos ottaa huomioon, että lähin tähti maapallosta on neljän valovuoden päässä, niin minkäänlaisesta yhteinäisestä kokonaisuudesta ei voida puhua. Tämä sama "ongelma" vaivaa myös tähtikuvioita, mutta eivät muinaiset ihmiset tienneet, että tähdet eivät ole todellisuudessa missään kaksiulotteisella pinnalla.
Planeettojen sijainti jossain tähdistössä on pelkkää symbolikieltä. Ei astrologiassa ole sinällään merkitystä konkreettisilla planeetoilla tai tähdistöillä. Ne voidaan nähdä maapallolta käsin aukeavina sektoreina, joita luetaan kuin kirjaa.
Kun niillä ei ole merkitystä ja ne aikojen saatossa muuttuvat sekä katoavat niin mikä pointti niitä on tulkita mitenkään?
Miksi et tulkitse suoraan omia ajatuksiasi, tunteitasi ja motiiveitasi, mihin tarvitset ikivanhoja satuja tai pseudotieteilijäastrologia ollenkaan?

Eli voisi skipata koko tarotin ja tähtikuviot ja pyrkiä suoraan tulkitsemaan itse asiaa, ilman välikerroshöttöä.
Vierailija kirjoitti:
Millainen on leijona kuu ja nouseva, vesimies venus, vaaka mars ja aurinko jousimies?
Nouseva Leijona tuo persoonallisuuteen itseluottamusta ja karismaa. Tällaiset ihmiset usein erottuvat joukosta ja heillä on voimakas läsnäolo. He nauttivat huomiosta ja voivat olla luontevia johtajia. Usein erittäin luovia ja itsevarmoja. Kuu Leijonassa, ihminen voi tunnetasolla olla lämmin, antelias ja ylpeä. Vesimies Venuksessa arvostaa ystävyyksiä ja älyllistä yhteyttä kumppaninsa kanssa. Voi olla sosiaalinen, mutta samalla itsenäinen ja ei ehkä halua sitoutua perinteisiin suhteisiin. Mars Vaa'assa lähestyy usein konflikteja ja haasteita dipmomatiaa ja tasapainoa etsien. He pyrkivät harmoniaa ympärillään. Siis yhteenvetona henkilö on seikkailunhaluinen ja optimistinen, mutta samalla on vahva tarve itsenäisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. He ovat luovia ja karismaattisia ja hellä on taito luoda harmonisia suhteita ihmisiin ympärillään. He voivat olla sekä inspiroivia johtaja että ihmissuhteiden kehittäjiä. Kannattaa googlata Nouseva Leijona. Myös kuu Leijonassa. Mars vaa'assa jne. Paljon tulee niistä.

Sen jälkeen kun on opetellut perusasiat, ei tietenkään ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jupiter siityi leijonaan, sekin siis maskuliiniseen merkkiin, kuten kaikki muutkin ulkoplaneetat.
Jupiter on Kravussa, Saturnus Kaloissa just nyt. Vilkaiskaapa karttaa.
Jos haluaa tähtien tai planeettojen sijaintia tarkistaa niin vaikkapa URSA:n sivut tai ihan perinteinen tähtitieteellinen vuosikirja on oikeat työkalut siihen.
Intialainen vedistinen astrologia käyttää "oikeita" planeettojen sijainteja, mutta ns länsimainen astrologia näkee asiat pikemminkin symboliselta kannalta ja käyttää planeettojen vanhoja sijainteja tähdistöissä. Olen jo monta kertaa todennut ketjussa, etteivät planeetat varsinaisesti vaikuta mitenkään, vaan niiden muodostamat kuviot ovat vain eräänlainen viesti ihmiselle. Olemme kaikki yhdessä mukana tässä samassa harhassa, jota elämäksi kutsutaan.
Mistä tuo johtuu, että planeettojen asennossa on viestejä?
On haluttu, että ihminen huomaa, ettei elämä ole pelkästään sitä mitä aistein havaitsee.
Aurinkokuntamme on ollut olemassa miljardeja vuosia ja elämääkin noin 500 miljoonan vuoden ajan. Kaikista koskaan eläneistä lajeistä n. 99,9% on jo kuollut sukupuuttoon. Onneksi kaiken tämän jälkeen planeetalle syntyi ihminen ihmettelemään tätä ja toteamaan, että planeetat ja kaikki muu on luotu juuri häntä varten, jotta hän huomaisi että elämä ei ole vain sitä mitä hän omin aistein havaitsee. On se universumi viisas.
Et ota huomioon, että kaikki tuo voi olla vain sinun mielesi luomaa unta. Entä jos sinä oletkin se harhainen, jonka olisi aika herätä?
Joojoo mennyvittuun jo
Tuo kommentti kertoo sinusta paljon😂

Sanoin vaan, etteivät konkreettiset planeetat vaikuta suoraan ihmiseen. Kyse on symbolikielestä, joka on kiinnostuneiden luettavissa. Jos ei kiinnosta, niin ei ole pakko perehtyä astrologiaan, älä pelkää. Kun aikoinaan löydettiin kauemmat planeetat, se oli merkki siitä, että myös ihmiskunnan elo muuttui monimutkaisemmaksi.
Planeettojen nimeäminen osuvasti mytologian pohjalta on kyllä itsessään pieni ihme, mutta osoittaa vain sen, että kaikella on tarkoitus. Historian keskeisimmät astronomit osasivat myös laatia astrologisia karttoja.
Voidaan toki leikitellä ajatuksella, mitä tapahtuu, jos joku keskeinen kaukainen planeetta tuhoutuisi. Nähdäkseni se voisi olla osoitus siitä, että ihmiskunnan käsikirjoitus ei enää tarvitse kyseistä sivujuonta. Toisaalta nykyisinkin otetaan huomioon lähinnä vain oma aurinkokuntamme.

Koska jotkut ihmiset ovat virittyneet siten, että he tarvitsevat toisen ihmisen, jonka kanssa voi pohtia ja peilata itseään.

Otit tuon vertaukseni aivan liian kirjaimellisesti, mutta samalla sitten tekstilläsi osoitit vertaukseni pitävän täysin paikkansa. Tuo viestisi järjettömyys on siis juuri sellaista mitä astrologiaan uskovalta voisikin olettaa.
Sinun viestisi osoittaa puolestaan sen, ettet ole yhtään perehtynyt astrologiaan etkä tiedä, mistä puhut. Sen vuoksi minun tai tuon toisen kirjoittajan näkemys ei aukea sinulle.
Ei, vaan osoittaa nimenomaan että on perehtynyt sekä astrologiaan että ihan ylipäätään siihen miten tämä maailma toimii.
No kerropa sitten, kuinka syvällisesti olet ehtinyt perehtyä astrologiaan, ja mikä oli se ratkaiseva asia, joka sai sinut päätymään siihen näkemykseen, että astrologia on humpuukia.
Ihan kaikki, alkaen siitä että mitään vaikutusmekanismia jollain satunnaisilla tähdillä jotka satunnaiseen ajankohtaan näyttävät olevan toisiaan lähellä, vaikka eivät sitä olekaan, ei tietenkään ole yhtään mihinkään mitä tällä planeetalla tapahtuu. Ja koska mitään vaikutusmekanismia ei ole, ei myöskään mitään vaikutusta voi olla, joten lopputulema on se, että astrologia on täyttä puutaheinää.
Eli et ole perehtynyt astrologiaan. Ei se ole tuota mitä kuvaat ja jota kritisoit.
Se on nimenomaan tuota.
"Astrologia (kreikan astron, ’tähti’ ja logos, ’oppi’) eli tähdistä ennustaminen on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden näennäisten sijaintien perusteella voidaan päätellä Maantapahtumien yksityiskohtia, kuten ihmisten kohtaloita ja luonteenpiirteitä."Tuossahan lukee, että "näennäisten sijaintien perusteella voidaan päätellä". Se on eri asia kuin mitä itse jankutat mielessäsi.
Eikä ole. Se tarkoittaa joko kausaatiota tai korrelaatiota, ja on triviaalia osoittaa että kumpaakaan ei ole. Eli kyseessä on vain ja ainoastaan puhdasta hölynpölyä.
Tajuat kai, että käytät todisteenasi vain jotain wikipediatekstiä. Hyökkäät tuon astrologian määritelmän mukaista näkemystäsi vastaan. Taistelet omia vääriä käsityksiäsi vastaan.
No osaisitko sitten kertoa meille sen paremman ja oikean astrologian määritelmän?
Hyvän määritelmän kehittäminen vaatisi minulta aikaa enemmän kuin haluan tuhlata jotain laiskaa ateistia varten. Sanotaan nyt kuitenkin, ettei astrologiassa ole kyse planeettojen kausaalisesta vaikutuksesta ihmiseen.
Atrologialle siis vielä ole olemassa määritelmää! Ja sinä et ehdi keksiä. Ei nyt ihan huipputieteelliseltä vaikuta.
No ihan varmasti löytyy astrologeja, jotka ovat osanneet määritellä astrologian fiksusti. Minä vaan en viitsi kehitellä omaa määritelmää tuollaiselle ihmiselle, joka suhtautuu minuun halveksien ja vihamielisesti. Jos olisit aidosti kiinnostunut, olisi suhtautumiseni erilainen.
Kuulostaa aika samalta kuin uskovien usein käyttämä "todisteita on vaikka millä mitalla mutta en viitsi kertoa kun et kumminkaan uskoisi".
Pyysit minulta määritelmää, et todisteita. Sinun kirjoittelusi tässä ketjussa on osoitus siitä, että transitoivien Marsin ja Uranuksen yhtymä kaksosissa näkyy nettikirjoittelussa.
Tässä ketjussa ei ole mitään sellaista mitä en olisi 30+ vuoden aikana nyytisissä ja nettikeskusteluissa nähnyt, eli kauanko Mars ja Uranus meinaa toisiaan siellä panohuoneessa oikein nussia?
koska asia sinua kiinnostaa selvästi:
uranus on hidasliikkeinen, mars nopeampi, voit itse tutustua aiheeseen luomalla itsellesi astrologisen kartan, josta näkyy sekä syntymähetkesi planeetat ja transiitit (niitä saa tosiaan ilmaiseksi netistä). Huoneen numerokin riippuu sitten siitä mitä huonejärjestelmää käytät eikä ne huoneessa 6 ole kaikilla ihmisillä.
En kysynyt minun syntymästä mitään, vaan 30+ vuotta jatkuneesta nettikeskustelusta.
Enkä myöskään tarvitse mitään karttoja. Minulla on taito ja välineistö tähdistä navigointiin, sekä humpuukia varten sokkokoeryhmänä saman kaupungin saman sairaalan viereisessä huoneessa 8 minuuttia minun jälkeeni syntynyt hyvä ystävä. Koska olemme kuin yö ja päivä voi siitä ko helposti todeta astrologian olevan ihan pelkkää bullshittiä.

Astrologinen kaksosuus onkin mielenkiintoinen topikki! Jos sinulla ja ystävälläsi on 8 minuutin ero syntymäajassa, voi sillä välin ehtiä vaihtumaan vaikkapa askendentti tai muutama huone. Tiedän kaksoset, joilla on 13 minuutin ero ja kaksi eri huonetta. Se näkyy heistä, vaikka muutoin onkin yhteneväisyyttä. Onko teistä molemmista syntymäkartta?

Mytologiauskovaisten aikakaudella sinusta oli ihme että ihminen mielikuvituksestaan tempaisi piirtelemiensä kuvioiden nimeksi näitä samoja nimiä?
Eikö tämä ole aikalailla ihmeen vastakohta ja väkinäistä silloisen päivittäissanaston kierrätystä?

Mihin sinä tarvitset toisia ihmisiä`? Nytkin olet keskustelupalstalla tarvitsemassa toisia saadakseni vastauksia kysymyksiisi.
Kai samalla lailla joku henkisukovainenkin saa tarvita toisia ihmisiä selvittääkseen mieltään askurruttavia asioita.
en ole sama jolta kysyit, mutta silti...
Onko suosituksia kuka olisi hyvä astrologi? Haluaisin ihan yleisluonteisen tulkinnan ja katsoa mitä esille nousee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni lukee salaa astrologiasivustoja. Kannattaako erota heti, koska tämmöinen vähämielisyys on paljastunut? Ei liene toivoa normaalista aivotoiminnasta enää?
Minusta on vain mielenkiintoista ajatella asioita eri tavalla. Miksi aina pitää heti tuomita jonkun toisen erilainen maailmankuva, jos siitä ei ole haittaa muille, eikä esimerkiksi jatkuvasti yritä saada sinua kiinnostumaan aiheesta.
Kyse ei ole "asioiden ajattelusta eri tavalla" vaan uskomisesta aivan totaaliseen hölynpölyyn. Ihan sama jos uskot että naapurin ikkunan verhojen asento vaikuttaa koko maailman tulevaisuuteen. Toisin sanoen siis osoitus täydellisestä järjen puutteesta.
Sinulla on erheellinen käsitys astrologiasta. Ei kukaan oleta, että jokin planeetta taivaalla "vaikuttaisi" elämääsi. Kyseessä on pikemminkin eräänlainen elämän käsikirjoitus. Syntymäkartta osoittaa valmiudet ja haasteet, ja transiitit kuljettavat elämää vaiheesta toiseen. Astrologian tuntemus auttaa vaikeiden elämänvaiheiden yli nopeammin kuin sokeana eläminen kehdosta hautaan. Veikkaan, että astrologian vastaisuutesi näkyy syntymäkartallasi.
Otit tuon vertaukseni aivan liian kirjaimellisesti, mutta samalla sitten tekstilläsi osoitit vertaukseni pitävän täysin paikkansa. Tuo viestisi järjettömyys on siis juuri sellaista mitä astrologiaan uskovalta voisikin olettaa.
Sinun viestisi osoittaa puolestaan sen, ettet ole yhtään perehtynyt astrologiaan etkä tiedä, mistä puhut. Sen vuoksi minun tai tuon toisen kirjoittajan näkemys ei aukea sinulle.
Ei, vaan osoittaa nimenomaan että on perehtynyt sekä astrologiaan että ihan ylipäätään siihen miten tämä maailma toimii.
No kerropa sitten, kuinka syvällisesti olet ehtinyt perehtyä astrologiaan, ja mikä oli se ratkaiseva asia, joka sai sinut päätymään siihen näkemykseen, että astrologia on humpuukia.
Ihan kaikki, alkaen siitä että mitään vaikutusmekanismia jollain satunnaisilla tähdillä jotka satunnaiseen ajankohtaan näyttävät olevan toisiaan lähellä, vaikka eivät sitä olekaan, ei tietenkään ole yhtään mihinkään mitä tällä planeetalla tapahtuu. Ja koska mitään vaikutusmekanismia ei ole, ei myöskään mitään vaikutusta voi olla, joten lopputulema on se, että astrologia on täyttä puutaheinää.
Eli et ole perehtynyt astrologiaan. Ei se ole tuota mitä kuvaat ja jota kritisoit.
Se on nimenomaan tuota.
"Astrologia (kreikan astron, ’tähti’ ja logos, ’oppi’) eli tähdistä ennustaminen on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden näennäisten sijaintien perusteella voidaan päätellä Maantapahtumien yksityiskohtia, kuten ihmisten kohtaloita ja luonteenpiirteitä."Tuossahan lukee, että "näennäisten sijaintien perusteella voidaan päätellä". Se on eri asia kuin mitä itse jankutat mielessäsi.
Eikä ole. Se tarkoittaa joko kausaatiota tai korrelaatiota, ja on triviaalia osoittaa että kumpaakaan ei ole. Eli kyseessä on vain ja ainoastaan puhdasta hölynpölyä.
Tajuat kai, että käytät todisteenasi vain jotain wikipediatekstiä. Hyökkäät tuon astrologian määritelmän mukaista näkemystäsi vastaan. Taistelet omia vääriä käsityksiäsi vastaan.
No osaisitko sitten kertoa meille sen paremman ja oikean astrologian määritelmän?
Hyvän määritelmän kehittäminen vaatisi minulta aikaa enemmän kuin haluan tuhlata jotain laiskaa ateistia varten. Sanotaan nyt kuitenkin, ettei astrologiassa ole kyse planeettojen kausaalisesta vaikutuksesta ihmiseen.
Atrologialle siis vielä ole olemassa määritelmää! Ja sinä et ehdi keksiä. Ei nyt ihan huipputieteelliseltä vaikuta.
No ihan varmasti löytyy astrologeja, jotka ovat osanneet määritellä astrologian fiksusti. Minä vaan en viitsi kehitellä omaa määritelmää tuollaiselle ihmiselle, joka suhtautuu minuun halveksien ja vihamielisesti. Jos olisit aidosti kiinnostunut, olisi suhtautumiseni erilainen.
Kuulostaa aika samalta kuin uskovien usein käyttämä "todisteita on vaikka millä mitalla mutta en viitsi kertoa kun et kumminkaan uskoisi".
Pyysit minulta määritelmää, et todisteita. Sinun kirjoittelusi tässä ketjussa on osoitus siitä, että transitoivien Marsin ja Uranuksen yhtymä kaksosissa näkyy nettikirjoittelussa.
Tässä ketjussa ei ole mitään sellaista mitä en olisi 30+ vuoden aikana nyytisissä ja nettikeskusteluissa nähnyt, eli kauanko Mars ja Uranus meinaa toisiaan siellä panohuoneessa oikein nussia?
koska asia sinua kiinnostaa selvästi:
uranus on hidasliikkeinen, mars nopeampi, voit itse tutustua aiheeseen luomalla itsellesi astrologisen kartan, josta näkyy sekä syntymähetkesi planeetat ja transiitit (niitä saa tosiaan ilmaiseksi netistä). Huoneen numerokin riippuu sitten siitä mitä huonejärjestelmää käytät eikä ne huoneessa 6 ole kaikilla ihmisillä.
En kysynyt minun syntymästä mitään, vaan 30+ vuotta jatkuneesta nettikeskustelusta.
Enkä myöskään tarvitse mitään karttoja. Minulla on taito ja välineistö tähdistä navigointiin, sekä humpuukia varten sokkokoeryhmänä saman kaupungin saman sairaalan viereisessä huoneessa 8 minuuttia minun jälkeeni syntynyt hyvä ystävä. Koska olemme kuin yö ja päivä voi siitä ko helposti todeta astrologian olevan ihan pelkkää bullshittiä.
EI voi. Teillä on 8 minuutin ero, se on astrologiassa iso juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen on leijona kuu ja nouseva, vesimies venus, vaaka mars ja aurinko jousimies?
Nouseva Leijona tuo persoonallisuuteen itseluottamusta ja karismaa. Tällaiset ihmiset usein erottuvat joukosta ja heillä on voimakas läsnäolo. He nauttivat huomiosta ja voivat olla luontevia johtajia. Usein erittäin luovia ja itsevarmoja. Kuu Leijonassa, ihminen voi tunnetasolla olla lämmin, antelias ja ylpeä. Vesimies Venuksessa arvostaa ystävyyksiä ja älyllistä yhteyttä kumppaninsa kanssa. Voi olla sosiaalinen, mutta samalla itsenäinen ja ei ehkä halua sitoutua perinteisiin suhteisiin. Mars Vaa'assa lähestyy usein konflikteja ja haasteita dipmomatiaa ja tasapainoa etsien. He pyrkivät harmoniaa ympärillään. Siis yhteenvetona henkilö on seikkailunhaluinen ja optimistinen, mutta samalla on vahva tarve itsenäisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. He ovat luovia ja karismaattisia ja hellä on taito luoda harmonisia suhteita ihmisiin ympärillään. He voivat olla sekä inspiroivia johtaja että ihmissuhteiden kehittäjiä. Kannattaa googlata Nouseva Leijona. Myös kuu Leijonassa. Mars vaa'assa jne. Paljon tulee niistä.
Onpa typerä kuvitelma että samaan aikaan syntyneillä ihmisillä olisi sama luonne. Tai että sillä syntymäajalla ylipäätään olisi jotain tekemistä luonteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onko suosituksia kuka olisi hyvä astrologi? Haluaisin ihan yleisluonteisen tulkinnan ja katsoa mitä esille nousee.
Lähtökohtaisesti hyvä astrologi on sellainen, jonka viestintä avautuu sinulle ymmärrettävästi (koska sen tulkinnan tarkoitus pitäisi olla se, että sinä itse pääset oivaltamaan itseäsi sen tulkinnan avulla). Kannattaa siis etsiä astrologien tietoja ja jos heillä on vaikka kotisivut netissä, niin lukea niitä ja katsoa kenen teksti on sinulle ymmärrettävintä. Ehkä heillä on siellä näytetulkintojakin, joista näet millaisella tyylillä he tekevät tulkintoja. Astrologit voivat käyttää myös eri tulkintajärjestelmiä. Esim. trooppinen (tämä meidän yhteiskunnassa yleisimmin käytetty) tai vakka sideerinen (käytetään lähinnä intian suunnalla). ja toisen astrologit tekee ns. konetulkintoja, toiset henkilökohtaisia ja yksilöllisiä. Kaikista näistä löytyy varmasti tietoa astrologin omilta sivuilta.
voit olla varma, että jos joku sanoo, että astrologi a on tosi hyvä, niin toinen sanoo, että se oli ihan surkea, b on paras. Tuosta, koska sinua kiinnostaa saada tulkinta, sanon vain, että googlaile itse astrologeja ja katso sitä kautta mikä sinua kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jupiter siityi leijonaan, sekin siis maskuliiniseen merkkiin, kuten kaikki muutkin ulkoplaneetat.
Jupiter on Kravussa, Saturnus Kaloissa just nyt. Vilkaiskaapa karttaa.
Jos haluaa tähtien tai planeettojen sijaintia tarkistaa niin vaikkapa URSA:n sivut tai ihan perinteinen tähtitieteellinen vuosikirja on oikeat työkalut siihen.
Intialainen vedistinen astrologia käyttää "oikeita" planeettojen sijainteja, mutta ns länsimainen astrologia näkee asiat pikemminkin symboliselta kannalta ja käyttää planeettojen vanhoja sijainteja tähdistöissä. Olen jo monta kertaa todennut ketjussa, etteivät planeetat varsinaisesti vaikuta mitenkään, vaan niiden muodostamat kuviot ovat vain eräänlainen viesti ihmiselle. Olemme kaikki yhdessä mukana tässä samassa harhassa, jota elämäksi kutsutaan.
Mistä tuo johtuu, että planeettojen asennossa on viestejä?
On haluttu, että ihminen huomaa, ettei elämä ole pelkästään sitä mitä aistein havaitsee.
Aurinkokuntamme on ollut olemassa miljardeja vuosia ja elämääkin noin 500 miljoonan vuoden ajan. Kaikista koskaan eläneistä lajeistä n. 99,9% on jo kuollut sukupuuttoon. Onneksi kaiken tämän jälkeen planeetalle syntyi ihminen ihmettelemään tätä ja toteamaan, että planeetat ja kaikki muu on luotu juuri häntä varten, jotta hän huomaisi että elämä ei ole vain sitä mitä hän omin aistein havaitsee. On se universumi viisas.
Et ota huomioon, että kaikki tuo voi olla vain sinun mielesi luomaa unta. Entä jos sinä oletkin se harhainen, jonka olisi aika herätä?
Joojoo mennyvittuun jo
Tuo kommentti kertoo sinusta paljon😂
No ei kovin paljoa, mutta sen että mitään hörhöjä en siedä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen on leijona kuu ja nouseva, vesimies venus, vaaka mars ja aurinko jousimies?
Nouseva Leijona tuo persoonallisuuteen itseluottamusta ja karismaa. Tällaiset ihmiset usein erottuvat joukosta ja heillä on voimakas läsnäolo. He nauttivat huomiosta ja voivat olla luontevia johtajia. Usein erittäin luovia ja itsevarmoja. Kuu Leijonassa, ihminen voi tunnetasolla olla lämmin, antelias ja ylpeä. Vesimies Venuksessa arvostaa ystävyyksiä ja älyllistä yhteyttä kumppaninsa kanssa. Voi olla sosiaalinen, mutta samalla itsenäinen ja ei ehkä halua sitoutua perinteisiin suhteisiin. Mars Vaa'assa lähestyy usein konflikteja ja haasteita dipmomatiaa ja tasapainoa etsien. He pyrkivät harmoniaa ympärillään. Siis yhteenvetona henkilö on seikkailunhaluinen ja optimistinen, mutta samalla on vahva tarve itsenäisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. He ovat luovia ja karismaattisia ja hellä on taito luoda harmonisia suhteita ihmisiin ympärillään. He voivat olla sekä inspiroivia johtaja että ihmissuhteiden kehittäjiä. Kannattaa googlata Nouseva Leijona. Myös kuu Leijonassa. Mars vaa'assa jne. Paljon tulee niistä.
Onpa typerä kuvitelma että samaan aikaan syntyneillä ihmisillä olisi sama luonne. Tai että sillä syntymäajalla ylipäätään olisi jotain tekemistä luonteen kanssa.
Joskus luin tutkimuksen, jonka mukaan talven pimeimpään aikaan syntyneillä on todettu tilastollsiesti enemmän psyykkisiä sairauksia.
Keskyöllä syntyneillä versus päiväakaan syntyneillä voi olla eroja vuorokausirytmissä
kyllähän se syntymäaika vaikuttaa meihin.