Mikä v*tuottaa hallituksen toimissa eniten?
Minua v*tuottaa se, että tehdään ideologisia päätöksiä, mistä esimerkiksi yhteisöveron alennus on hyvä esimerkki. Se, että näillä toimilla ei edes oikeasti saada mitään kasvua, vaan tarkoitus on vain siirtää rahaa taskusta toiseen. Ja se, että kaikki kriittinen arviointi ja realismi hylätään, jos se ei sovi omaan ideologiaan.
"Valtiovarainministeriö (VM) arvioi yhteisöveron alentamista selvästi kriittisemmin vain runsas kuukausi ennen kuin ministeriö arvioi veroalen maksavan itsensä takaisin 60-prosenttisesti.Kyseisessä aiemmassa muistiossa todetaan muun muassa seuraavasti:
”Viimeaikaisessa kansainvälisessä tutkimuksessa yhteisöverokannan alentamisen selkeää yhteyttä kasvuun ei ole löydetty.”
Muistion yhteenvedossa taas todetaan:
”Empiirinen tutkimus ei selkeästi tue sitä, että yhteisöverokannan alentaminen lisäisi merkittävästi kasvua tai toimena rahoittaisi itse itsensä.”
Myös ministeriön lopullista arviota perustelevassa myöhemmässä muistiossa todetaan usealla tavalla, että arvioon liittyy paljon epävarmuutta. Loppupäätelmänä on silti 60 prosentin itserahoittavuus."
Kommentit (39)
"Hallituksen päätös Helsingin Garden-areenahankkeen valtiontuesta vaikuttaa perustuvan ruusuisiin arvioihin sen talousvaikutuksista. Hallitus on siis päättänyt käyttää päätöksensä pohjana hankkeen omia talousvaikutuslaskelmia. Orpolta kysyttiin, miksi hallitus ei teettänyt asiasta riippumatonta vaikutusten arviointia, mutta pääministeri kiersi kysymyksen.Päätös liittyy hallituksen aiempien kasvutoimien jatkumoon, joista osa on tehty vajain käsityksin niiden vaikutuksista talouskasvuun ja työllisyyteen."
Typeryys. Ei kuunnella asiantuntijoita, ei lueta tutkimuksia, mennään mutulla ja perstuntumalla ja sutta tulee.
Orpon hallituksella on ollut helvetinmoinen kiire todistaa tämä tutkimustulos oikeaksi:
Äärioikeisto on tyhmempää väestönosaa jo syntymästään saakka.
https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0956797611421206?__cf_chl_…
"Ohisalon "intersektionaalinen feministi" ei ilmeisesti ollut ideologiaa? "
Se ei maksanut valtiolle miljardeja, ei pahentanut työttömyyttä, ei lisännyt lapsiköyhyyttä jne.
Ideologia on vahingollinen silloin kun se ei välitä negatiivisista seurauksista ollenkaan vaikka sen pitäisi nimenomaan saada niitä aikaan.
Aivot narikassa-meininki. Laittomuudet, esim. tämä viimeisin 35 miljoonan euron vaalikorruptio, joka räjähti käsiin tällä viikolla.
Tampereen Nokia-areenakin sai erityisen suuren tuen yhteiskunnalta, joten ei tämä ihan pelkästään Stadiin päin vetämistä ole.
Terveintä olisi tietysti tällaisten areenoiden toteutus puhtaasti yksityiseltä pohjalta, mutta ON MAAMME KÖYHÄ, SIKSI JÄÄ.
Vierailija kirjoitti:
Ohisalon "intersektionaalinen feministi" ei ilmeisesti ollut ideologiaa?
Etkö osaa muuta tehdä kuin lietsoa vastakkainasettelua? Älyllisesti laiskaa kommentointia. Eikö hallituksen toimia kritisoida, ilman että on heti joku "vihervassari"?
Se, että ei leikata kunnolla. Tämän hallituksen piti edes yrittää saada talous kuntoon ja edelleen minun(!) verorahoillani puuhataan jotain aivan muuta kuin valtion ydintoimintoja.
Vierailija kirjoitti:
"Hallituksen päätös Helsingin Garden-areenahankkeen valtiontuesta vaikuttaa perustuvan ruusuisiin arvioihin sen talousvaikutuksista. Hallitus on siis päättänyt käyttää päätöksensä pohjana hankkeen omia talousvaikutuslaskelmia. Orpolta kysyttiin, miksi hallitus ei teettänyt asiasta riippumatonta vaikutusten arviointia, mutta pääministeri kiersi kysymyksen.Päätös liittyy hallituksen aiempien kasvutoimien jatkumoon, joista osa on tehty vajain käsityksin niiden vaikutuksista talouskasvuun ja työllisyyteen."
Myöskään nämä leikkaustoimet, joita väitetään säästöiksi, eivät ole säästäneet muuta kuin järkeä. Ne ovat kasvattaneet sosiaaliturvamenoja ja lisänneet köyhyyttä sekä romahduttaneet verotulot ja aiheuttaneet yli 10 000 pk-yritysten konkurssia.
Meidän valtionvelkamme on kohta 100%/BKT:stä, kun se Orpon hallituksen alkaessa oli vähän yli 50% ja kutistumassa, koska kansantalous kasvoi ja työllisyys oli tilastohistoriamme korkein. Ensi hommikseen Purra vaihtoi valtionvelat korkeakorkoisempiin ties minkä takia. Eihän kukaan normaali niin tee.
Vierailija kirjoitti:
Se, että ei leikata kunnolla. Tämän hallituksen piti edes yrittää saada talous kuntoon ja edelleen minun(!) verorahoillani puuhataan jotain aivan muuta kuin valtion ydintoimintoja.
Sinun verorahasi menevät vain köyhien ja sairaiden sijasta Petterin jo valmiiksi rikkaille kavereille. Kai siitä tulee sitten parempi mieli?

Jos nyt viittaat siihen, että marginaalivero laskettiin 58 -> 52, niin se oli aivan oikein eivätkä minun rahani mene heille.
Se ettei YLEveroa saatu pienennettyä tuon enempää. Se ettei maasta saa poistettua rikollisia. Se ettei 15 rikollisia saada vastuuseen. Nämä nyt aluksi. Ja huomaa että nämä kaikki muuttuu taas kun väärä puolue tulee valtaan, eikä varmasti parempaan suuntaan.
Kokoomuksen kääntyminen vasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Se ettei YLEveroa saatu pienennettyä tuon enempää. Se ettei maasta saa poistettua rikollisia. Se ettei 15 rikollisia saada vastuuseen. Nämä nyt aluksi. Ja huomaa että nämä kaikki muuttuu taas kun väärä puolue tulee valtaan, eikä varmasti parempaan suuntaan.
Rikollisten poisto sentään etenee koko ajan. Ylen kulujen kitkeminen ei taida edetä.
"Meidän valtionvelkamme on kohta 100%/BKT:stä, kun se Orpon hallituksen alkaessa oli vähän yli 50%." Mikä on prosenttilukema tulevan vasemmistohallituksen jälkeen?
Tällä hetkellä tuo Garden-hallin suhmurointi v tuttaa eniten. Hallitus vaihtoon.
Toivottavasti äänestäjät muistavat ketkä kyykyttivät pieni ja keskituloisia seuraavissa eduskunta vaaleissa. Orpon mukaan hallin rakentaminen nostaa Suomen talouden nousuun, eipä taida olla Orpo kartalla taaskaan, suurin osa rakentajista tulee Suomenlahden toiselta puolelta eli Virosta.
Vierailija kirjoitti:
"Meidän valtionvelkamme on kohta 100%/BKT:stä, kun se Orpon hallituksen alkaessa oli vähän yli 50%." Mikä on prosenttilukema tulevan vasemmistohallituksen jälkeen?
Varmasti suuri, mutta sitten saadaan IMF tekemään päätökset, joita emme itse kykene tekemään.
Rikkaat rikastuu ja köyhät käyhtyy.suuri nuorisotyöttömyys.
Ohisalon "intersektionaalinen feministi" ei ilmeisesti ollut ideologiaa?