Erilainen läheisyydentarve suhteessa?

Mä olen jättämässä sitä, mutta kun en ole taas vähään aikaan kuullut mitään.



Olen intohimoinen ja tarvitsen paljon seksiä ja läheisyyttä ja kommunikaatiota. Mulla on koko ajan huolestunut ja ahdistunut olo. Mä ajattelen liian usein, että ei ole yhtään kivaa tai huolehdin siitä, että miksei hän voi pitää minusta. Vihaan sitä, että saan muutaman hellän lauseen uhkailemalla, että mulle alkaa riittämään. Ajaudumme koko ajan kauemmaksi toisiamme, kun minä kiukuttelen ja mies välttelee.



Tämä ei vain toimi.



Tapasin viime viikonloppuna miehen menneisyydestäni ja ah, että oli ihanaa olla todella lähellä ja paijailla ja sekstailla ja jutella.



JSSAP

jos itsellesi läheisyys ja välittämisen näyttäminen on tärkeä osa suhdetta. Ihminen, joka ei osaa näyttää välittämistään ei sitä ominaisuutta helposti pysty muuttamaan. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että katkeroidut siitä ettei mies ikinä kohtele sinua niin kuin yleensä rakastettua kohdellaan. Voi myös valitettavasti olla niin, että mies ei anna läheisyyttä eikä puhu ajatuksistaan, koska olet hänelle vain vakipano. Teettekö yleensäkään asioita yhdessä kaupungilla tms.? Vai näettekö vain toistenne luona?

Mies halusi soitella vähintään kolme kertaa päivässä ja suuttui, ellei se mulle käynyt. Mulle olisi riittänyt vähempikin. Suhteemme loppui, koska en jaksanut miehen omistushaluisuutta.



En pystyisi harrastamaan seksiä miehen kanssa, joka kaihtaa läheisyyttä. Miehesi on jotenkin outo. JSSAP!



Jos nykyinen käytäntö on ok molemmille ja yhteinen sopimus, asia on ok. Jos asia vaivaa sinua, eikä mies suostu keskustelemaan... Asia ei ole ok. JSSAP!

toista ei voi tässä suhteessa muuttaa. Kaikki eivät kaipaa halailua ja lässytystä vaikka välittäisivätkin aidosti, jotkut eivät pysty syystä tai toisesta sellaiseen ja jotkut kokevat sen jopa ahdistavaksi. Pidemmässä suhteessa etäisyys/lähenemistarve voi mennä kausittain. Jos mies on muuten mukava ja suhde toimii niin tämä piirre hänessä on vain hyväksyttävä; jos et siihen pysty niin ehkä sitten kannattaa etsiä jotain muuta.

Aika pitkä aika nimittäin jos ainoastaan sanoo tykkäävänsä...

eli vakipano en missään tapauksessa ole. Miehellä ei myöskään ole muita suhteita, siitä olen aivan varma. Olen tavannut miehen kavereitakin ja ollaan oltu ulkona yhdessä. Kai se vaan on niin että en pysty olemaan tällaisessa suhteessa, asia vaivaa minua liikaa. Mies on kyllä muuten kaikin puolin kunnollinen ja mukava.



ap

enkä ole kyllä minäkään koska olen niin epävarma miehen tunteista juuri sen takia koska ei tule lähelle.

Jos puolessa vuodessa olet kypsä, miten voit kuvitella, että vuoden kuluttua olet onnellinen.



Ystäväni kanssa meillä on luokitusluokka niiden vuosien perusteella, jotka voi hyvällä tahdolla kuvitella, että ollaan yhdessä.



Mä luokittelen tuon miehen vuoden mieheksi maksimissaan. Joista viimeiset puoli vuotta on ihan harakoille heitettyä etsimisaikaa.

tuossa vaiheessa suhdetta kuuluisi kyllä olla kiinnostunut toisen tunteista, meillä 20 vuotta yhdessä olleilla on tuollaisia kausia, mutta tottumuksen voimalla uskoo, ettei suhde karilla ole. Sanoisin että jos miehellesi on yksi ja sama, miltä sinusta tuntuu yhteyttäpitämättömyys ja fyysinen etäisyys, niin miksi haluaisit viettää aikasi hänen kanssaan?

Pikemminkin voi käydä päinvastoin, että mies etääntyy entisestään, kun sinä oman huumasi laannuttua lakkaat yrittämästä.



Itsellä miesystävä, joka pussaa ja puhuu, mutta ei suutele oma-aloitteisesti, eikä sano oma-aloitteisesti tykkäävänsä/rakastavansa minua. Suutelu varsinkin vaivaa minua. Haluaa aina vaan pusutella, minä taas suudella.



Siinä myös samanlainen, ettei soita/viestittele välttämättä muutamaan päivään lainkaan.

En vaan viihdy tuntikausia sylissä, tulee kuuma. En halua vaihtaa kosteita suudelmia, ties mitä miehellä on ollut viimeksi suussaan. Mies kerjää huomiota toisinaan kuin koira, mutta siinähän kerjää.

Sellaisella ei tee mitään. Ei mitään. Eikä se siitä parane ikinä!

Meillä on "väännetty kättä" mieheni kanssa jo vuosia siitä, etten minä tykkää olla koko aika iholla kiinni. Mieheni on semmonen lääppijä, että oikein ärsyttää.

Hän haluaa edelleenkin (kohta 9 vuotta yhdessä) nukahtaa niin, että pitää minua kainalossa. Mua itseäni se vaan ahdistaa. Sitten sen mukaan pitäisi aina istua sohvallakin kylki kyljessä. Mun mielestä olemme yhtä yhtä vaikka mä istuisinkin nojatuolissa. Olemme molemmat tehneet kompromissin asiassa. Minä istun hänen kainolossaan aina vähän aikaan, ja sitten kysyn, että joko saa mennä.

Niinhän se kai sitte on että parempi lopettaa suhde nyt, tuskin mä olisin yhtään onnellisempi vaikka kuinka yrittäisin, jos mikään ei muutu. Sekin olisi vielä ihan kestettävissä ettei sano rakastavansa mutta kun ei edes osoita sitä selkeästi teoilla niin mistä ihmeestä toisen tunteet pitäisi päätellä.



kiitos vastanneille



ap

Aika rankkaa jos koko ajan työnnetään pois. Ja en todellakaan puhunut mistään tuntikausien nyhjäämisestä joka päivä, vaan siitä että mies ei tykkää edes halata. Kun minä halaan, mies kyllä kietoo kädet ympärilleni mutta ei kunnolla rutista juuri koskaan.



ap

lokkini

Olen kertonut kuinka paljon tykkään läheisyydestä ja siitä, että minut huomioidaan. Meidän elämä aika rutinoitunutta arkea (+pienet lapset), eli aina ei vaan muita/jaksa/viitsi huomioida. Mutta on hän oppinut pikkuhiljaa. Tosin meillä oli aika intohimoista ennen lapsia ja sitten se vaan pääsi väljähtämään. Kun muistaa itsekin koskettaa, ihastella ja pussata, niin jos toinen ei mene karkuun, niin sillain se läheisyys pysyy vähän paremmin yllä.

siis, vaikuttaa siltä että itse etsit rakkautta etkä vain ihmistä jonka kanssa on ihan kivaa viettää aikaa. Ei tuossa suhteessa näytä rakkautta olevan. Mies ei oikeasti ole rakastunut sinuun, kyllä mies kuin mies sen sanoo ja näyttääkin silloin kun on oikeasti rakastunut. Suhde ei tosiaan tuosta parane. Pahimmassa tapauksessa huono suhde jää päälle, saatte lapsia ja sitten elämän ollessa rankimmassa pikkulapsivaiheessa eroatte, koska sitä todellista rakkautta ei ikinä ole ollutkaan. Sitä suurta rakkautta joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli.

Olipa osuvasti sanottu, näin mä oon itsekin miehen käytöksestä päätelly vaikka toinen väittääkin muuta. Ja onhan ne omatkin tunteet laimentuneet kun ei tunne saavansa vastakaikua. Kai se on vaan uskottava nyt omia syvimpiä tuntojaan vaikka kuinka haluais toisaalta vielä yrittää.

se kohtalotoverisi. Siksi tässä nyt vähän niinkun vielä roikutaan. Mutta aika laimeaa alkaa olla tältäkin puolelta kun ei vaan kipinät lennä molempiin suuntiin, niin ei kai sitä loputtomasti jaksa fanittaa jotain kädenlämpöstä ja väistelevää äijänryjää...



Vastakaiun puuttuminen ei kyllä pidä kovin kuumana pitkään ja kohta pakastaa.



Mua lohduttaa ajatus siitä, että eksän kanssa tässä vaiheessa oli jo niin kuumaa, ettei muistanut nimeään. Joku muu sitten meni pieleen, mutta intohimoa löytää kyllä kun jaksaa etsiä.