Onko sinua tituloitu vahinkolapseksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole varsinaisesti sanottu, mutta kerran äiti hilpeällä tuulella tuli maininneeksi, että aluksi oli tarkoitus hankkia vain kolme, mutta sitten myöhemmin alkoivat vähän ”innostua” ja tulikin sitten toiset 3. :D

ai niinku ensin kolmoset tarkoituksella ja sitten triplavahinko

Kerran mies törmäsi päin ja sanoi "vahinko!", kun olin lapsi.

Ei, mutta sisarukseni on saanut alkunsa rikoksesta. En tiedä, tietääkö itse, mutta en aio kertoa. Ihmettelen myös, miksi koskaan sain tietää tuosta vanhemman kertomana. Joku raja pitäisi olla.

Olen neljästä nuorin ja vahinko siten, etteivät olleet suunnitelleet neljää. Äiti tuli raskaaksi, kun eivät käyttäneet ehkäisyä. Olin kyllä rakastettu. Molemmat nyt kuolleet.

Ei, mutta ei minusta silti tullut sellaista kuin vanhempani olisivat toivoneet. Eli eivät saaneet sitä mitä tilasivat.

Olen suunniteltu. 

Varmaan pettymyksen tuottanut kun niin mitään aikaan saamaton olen elämässäni ollut. Mutta onneksi eivät sentään hedelmöityshoidoissa joutuneet käymään tai adoptoimaan, olisi muuten pettymys varmasti suurempi.

Taidanpa olla vahinko kun en tiedä isäukosta mitään. Tuskinpa tietää mutsikaan...

Mä olin vahinkolapsi, äiyini ja isäni kunpikaan ei olleet. Mun lapsista (3kpl) yksikään ei ole. Että en nyt oikein tuota perinnöllisyyttä jaksa uskoa.

Nuo vahinkolapsi kommentit ovat yleisiä suvuissa, joissa on pitkäaikaista insestitaustaa.

Olen perheen kolmas tyttö. Edelliseen ikäeroa vuosi. Usein kuulin, että olin yllätysraskas, koska äiti vielä imetti. Myös kuulin, että toivoivat poikaa. En sikti ole jatkera. Rehellisiä vanhemmat olivat. Tasavertaisesti kohtelivat.

Olen syntynyt vain puoli vuotta häiden jälkeen 70-luvulla, ja kun tajusin tämän teininä, arvelin olleeni vahinkolapsi. Äitini kuitenkin väittää minun olleen suunniteltu, mutta pikkusiskoni oli kuulemma vahinko ja se on myös kerrottu hänelle. Tämän seurauksena sisko oireili nuorena hyvinkin paljon enkä tiedä, onko hän päässyt siitä vieläkään täysin yli, kun hänellä on tapana vain sulkea ongelmat sisälleen sen sijaan, että käsittelisi niitä. 

Ei ole todellakaan viisasta kertoa lapsille ihan kaikkea. Minulle äiti kertoi isästä joskus asioita, joita olen itse purkanut terapeutin ja ystävien kanssa, mutta siskolleni en niistä vihjaisekaan.

Ei sanottu suoraan, mutta annettu ymmärtää.

Tiedän, että olen oĺlut täysin ei-toivottu lapsi.  Äitini sai minut nuorena, olin seurausta lyhyestä suhteesta ja myös hyvin nuorella isälläni oli jo lapsi/lapsia jo toisen naisen kanssa. Äitini on kertonut, ettei olisi halunnut synnyttää minua, mutta tuolloin aborttia oli vielä vaikea saada. Biologinen isäni kiisti isyyden käräjillä, mutta hänet tuomittiin isäkseni ja hän joutui maksamaan elatusmaksuja meille molemmille tehdyn, tuolloin vielä harvinaisen dna-testin tuloksen seurauksena. Minulta tämä kaikki salattiin lapsena ja minulle sanottiin, että äidin uusi mies, joka oli myös nuoremman sisarukseni isä, olisi minunkin isäni. He tapasivat minun ollessani 1 - 2 -vuotias. Sain totuuden  selville murrosiässä sattumalta, sen kertoi minulle outo ihminen, joka osoittautui sukulaisekseni. Isäpuoleni, jota siis luulin pitkään isäkseni, kohteli minua eriarvoisesti ja ikävästi koko lapsuuteni. En ole pystynyt käsittelemään näitä lapsuuteni traumaattisia muistoja kuin vasta nyt, eläkeiässä, mutta ne ovat silti varjostaneet koko elämääni ja persoonaani.